[ - ]
Yle TV1
05.55 Akuutti: Kun lapsi ei syö
Kun lapsi ei halua syödä, vanhemmat ahdistuvat. Miten lapsi saisi tarvittavat kalorit, kun suu pysyy kiinni ja lusikka pyörii lautasella? Kaksivuotias Eve on ollut valikoiva syöjä koko pienen ikänsä. Perhe on joutunut joustamaan monista periaatteistaan, jotta tyttö söisi edes jotakin. HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min
06.25 Ylen aamu
6.39 Koska koronatestausta laajennetaan 7.11 Ruoka-apu korona-aikana 7.25 Miksi koronataisto takkuaa Yhdysvalloissa 7.45 Jälkiviisaat 8.12 Virtuaalikierrokselle Muumimuseoon 8.50 Rikossarja Karpin toinen kausi käyntiin 3 h 5 min
09.30 Puoli seitsemän
Vieraana psykoterapeutti Maaret Kallio. Selvitämme myös, mitä lemmikit tuumaavat siitä, kun väki on koko ajan kotosalla. Juontajina Susanna Laine ja Mikko Kekäläinen. #puoli7 HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min
10.00 Hallituksen koronatilannekatsaus
Aiheina ovat yrittäjien tuki ja yritysrahoitus sekä toimet, joilla helpotetaan yksityishenkilöiden ja yritysten tilannetta koronaviruksen aiheuttamassa taloudellisessa ahdingossa. Paikalla ovat oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja elinkeinoministeri Mika Lintilä. Suomenkielinen ohjelmatekstitys. ohjelmatekstitys (suomi) 1 h 0 min
11.00 Sydämen asialla (7)
Kausi 15, 12/26. Vanhoja tuttuja. Poliisi on hälytystilassa kun salaperäinen vieras tulee Ashfordly Halliin isännän poissa ollessa ja nuori karkulainen aiheuttaa harmeja kylässä. Peggy ja Blaketon ovat tukkanuottasilla joulujuhlassa. 46 min
11.47 Yle Uutiset Uusimaa
Uutisia Uudeltamaalta HD 8 min Katsottavissa vain suorana
11.55 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
Uutisia Kaakkois-Suomesta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
12.03 Yle Uutiset Lounais-Suomi
Uutisia Lounais-Suomesta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
12.11 Yle Uutiset Häme
Uutisia Kanta- ja Päijät-Hämeestä. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
12.19 Yle Uutiset Pirkanmaa
Uutisia Pirkanmaalta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
12.27 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo
Uutisia Keski-Suomesta ja Etelä-Savosta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
12.35 Yle Uutiset Itä-Suomi
Uutisia Itä-Suomesta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
12.43 Yle Uutiset Pohjanmaa
Uutisia Pohjanmaalta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
12.51 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
Uutisia Pohjois-Suomesta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
12.59 Yle Uutiset Lappi
Uutisia Lapista. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
13.07 Yle Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi. HD 4 min
13.11 Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi. HD 14 min
13.26 Niskavuori taistelee (7) Elokuva
(Suomi 1957, 92') O: Edvin Laine. N: Elsa Turakainen, Tauno Palo, Mirjam Novero. Jatkosodan vuosista käynnistyvä Hella Wuolijoen sukutarinan päätöselokuva. Mv. ohjelmatekstitys (suomi) kuvasuhde 4:3 1 h 34 min Katsottavissa vain suorana
15.00 Ylen erikoislähetys koronaviruksesta
Ylen erikoislähetys kertoo tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta meillä ja maailmalla. 1 h 0 min
16.00 A-Talk
Uusi odottamaton kriisi, kuinka sellaista johdetaan? Tilannetta politiikan näkökulmasta avaamassa eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Kristiina Salonen (sd.) sekä puheenjohtajat Emma Kari (vihr.), Ville Tavio (ps.) ja Kai Mykkänen (kok.). Juontajana Annika Damström. #yleastudio HD ohjelmatekstitys (suomi) 39 min
16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi
HD 4 min
16.44 Yle Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi. HD 5 min
16.49 Novosti Yle
HD 5 min
16.54 Yle Uutiset viittomakielellä
5 min
17.00 Yle Uutiset
6 min
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
4 min Katsottavissa vain suorana
17.10 Murdochin murhamysteerit (12)
Kausi 13, 18/18. Kirjoittamaton tulevaisuus. Murdoch on vakuuttunut Violet Hartin osallisuudesta murhaan, mutta miten hän todistaa olevansa oikeassa? Crabtree on edelleen panttivankina. Wattsin ura on vaarassa. Sarja jää tauolle. HD 44 min
17.55 Flashback
Pieniä tarinoita suurista hetkistä ihmiskunnan historiassa viimeisimmän vuosisadan aikana. Tutut sekä ennen näkemättömät kuvat kertovat paljon maailmasta jossa elämme, sekä myös meistä ihmisistä. HD 4 min
18.00 Yle Uutiset
Kelan tuet kasvavat tänä vuonna noin miljardilla eurolla koronakriisin vuoksi. Poikkeustilanne vaikuttaa myös pikavippeihin, hallitus aikoo puolittaa pikavippien korkokaton. Koronavirukseen sairastuneiden määrä on noussut maailmalla yli miljoonaan. Valamon taideväärennösjutussa kuopiolainen pariskunta tuomittiin ehdolliseen vankeuteen. Etelässä ja Pohjanmaalla tuli tänään lunta ihan kunnolla - sää poutaantuu viikonlopuksi. 21 min
18.21 Yle Uutiset alueeltasi
9 min Katsottavissa vain suorana
18.30 Puoli seitsemän
lllan vieraana näyttelijä Riitta Havukainen. Juontajina Inkeri Alatalo ja Totti Toivonen.. #puoli7 HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min
19.00 Hakekaa kätilö! (12)
Kausi 9, 3/8. Hyväntekeväisyyttä. Hoitaja Crane menee kouluun antamaan rokotteita, ja sen seurauksena tutustuu veljesten äitiin. Äitiysneuvolan keskoskaapin rahoittamista varten Shelagh värvää hoitajia mukaan muotinäytökseen. Hissin jumiutumisesta kerrosten välille koituu jotain hyvääkin. T: BBC. HD 53 min
19.53 Yhteisvastuu: Sydän syrjällään
Villen ensimmäisellä lapsella oli syntyessään vain puolikas sydän ja hän sai olla isä yhdeksän päivän ajan. Lohduton menetys oli heittää Villen elämän raiteiltaan. HD ohjelmatekstitys (suomi) 6 min
20.00 Italia koronaviruksen kourissa
Koronavirus iski Euroopassa ensimmäiseksi Pohjois-Italiaan. Siellä diagnosoitiin päivittäin tuhansia uusia potilaita ja sairaanhoito romahti, ja monet tartunnan saaneista olivat lääkäreitä ja hoitajia. Alueelle julistettiin tiukat rajoitukset ja liikkumista rajoitettiin rajusti. Millaista on elää eristettynä koronaviruksen vuoksi? HD 29 min
20.29 Yle Uutiset
Kelan tuet kasvavat tänä vuonna noin miljardilla eurolla koronakriisin vuoksi. Poikkeustilanne vaikuttaa myös pikavippeihin, hallitus aikoo puolittaa pikavippien korkokaton. Koronavirukseen sairastuneiden määrä on noussut maailmalla yli miljoonaan. Valamon taideväärennösjutussa kuopiolainen pariskunta tuomittiin ehdolliseen vankeuteen. Etävirpomisesta voi saada iloa palmusunnuntaina kun pikkuvirpojat eivät pääse oville virpomaan. 30 min
21.00 Urheiluruutu
4 min
21.05 Perjantai
Kuka kärsii koronarajoituksista eniten? Kenellä on oikeus tehohoitoon, jos hengityskoneet loppuvat? Pekka Vahvasen vieraina terveydenhuollon etiikan dosentti Samuli Saarni ja historioitsija Heini Hakosalo. HD ohjelmatekstitys (suomi) 39 min
21.45 Yle Uutiset
3 min
21.48 Yle Uutiset Uutis-Suomi
Kiinnostavat poiminnat päivän alueuutisista. 11 min Katsottavissa vain suorana
22.00 Syntinen (16)
Kausi 3, 3/8. Syntymän ihme. Harry tarkkailee taiteilijanaisen teoksia lähietäisyydeltä. Onko tämän osuus asiaan pelkkä sattuma? Työpaikalla syntyy kriisi, mutta mitä tapahtuu sitten, kun Jamiesta tulee isä? HD 44 min
22.45 Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi. HD 14 min
23.00 Elämäni Biisi
Arttu Wiskarin, Maaret Kallion, Alf Rehnin ja Paola Suhosen elämän biisien takana on vahvoja tarinoita niin onnellisista muistoista kuin elämän kipuhetkistä. Mutta mihin liittyy amerikkalaisen motellihuoneen avain? (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 45 min
23.45 Puoli seitsemän
lllan vieraana näyttelijä Riitta Havukainen. Juontajina Inkeri Alatalo ja Totti Toivonen.. #puoli7 HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Yle TV2
06.50 Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille. HD 1 min Katsottavissa vain suorana
06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.4.
Onnea, Sampo ja Veeti! 1 min
06.53 Kim ja Kai (S)
Pesunkestävät seikkailijat. Kim ei pidä Kain iltakylvystä, koska joutuu sillä aikaa leikkimään yksin. Miten kylvyn voisi välttää kokonaan? HD ohjelmatekstitys (suomi) 7 min
07.00 Ruskea pikkukarhu (S)
Hyvää yötä, tähtöset! Täti on luvannut katsella illalla ruskean pikkukarhun ja punaisen karhun kanssa tähtiä, mutta siitepölyallergia pakottaa tädin sisätiloihin. Neuvokkaat lapset keksivät ratkaisun pulmaan. HD ohjelmatekstitys (suomi) 7 min Tulossa katsottavaksi
07.07 Pikku Kakkonen
Käpylehmä saa siivet ja toteuttaa unelmansa. HD 1 min
07.09 Killi ja Kiki (S)
Kiipeilijäkissat. Killi ja Kiki ryhtyvät vuorikiipeilijöiksi. Mutta miten käy, kun Kiki tahtoo näyttää olevansa iso tyttö? HD ohjelmatekstitys (suomi) 5 min
07.14 Nallen aamu
Nallen tutkimukset: Paperitolloilua. HD 1 min
07.16 Kallen keittiö (S)
Mestaripizza. Jenni järjestää taidenäyttelyn, ja lapset taiteilevat sinne omakuvia. Viime hetkellä katastrofi iskee, ja pinteestä selviämiseen tarvitaan todellista luovuutta. HD ohjelmatekstitys (suomi) 11 min
07.27 Pikku Kakkosen posti
Numerot ja kirjaimet. Veera esittelee lasten lähettämiä piirustuksia. HD ohjelmatekstitys (suomi) 5 min
07.33 Tilda ja hänen ystävänsä (S)
Totti hukkaa hupsukan. Kaikilla muilla on hauskaa leikkiä yhdessä, mutta Totti on totinen. HD ohjelmatekstitys (suomi) 11 min
07.44 Aamuleikki
Senjan ja Marin vitsilaboratorio: Sateella. HD ohjelmatekstitys (suomi) 50 s
07.45 Uula ja Kuu (S)
Unten mailla Islannissa. Uula ei pysty nukkumaan New Yorkin katutöiden melussa. Niinpä ystävykset lähtevät Islantiin sydäntalven pimeyteen ja rauhaan. HD ohjelmatekstitys (suomi) 11 min
07.56 Jetron matkaan (S)
Jupiterin kuut. Minttu miettii, haluaisiko hän pikkusiskon tai -veljen. Mitä jos äiti ja isä eivät erota sisaruksia toisistaan? Jetro vie ystävykset tutustumaan Jupiterin kuihin, jotka ovat vähän kuin planeetan lapsia. HD ohjelmatekstitys (suomi) 12 min Tulossa katsottavaksi
08.08 Nimipäiväonnittelu: 3.4.
Onnea, Sampo ja Veeti! 1 min
08.10 Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille. HD 1 min Katsottavissa vain suorana
08.11 Galaxi
HD 32 s Katsottavissa vain suorana
08.12 Ville ja Lousku vauhdissa (7)
Kaikki tänne jeti! Ville ja kaverit lähtevät etsimään tarujen jetiä Lystilän metsistä, mutta jeti sieppaa Janskun ja retki muuttuu pelastustehtäväksi. HD ohjelmatekstitys (suomi) 11 min
08.23 Villit futarit (7)
Osa 1/12. Maailmanloppu. Tukahduttavan pitkä talvi pitää nuoria jalkapalloilijoita vankinaan. Kun sulanut kotikenttä vihdoin kutsuu pelaamaan, se onkin vallattu. On vain yksi keino ratkaista kentän hallintaoikeus. HD ohjelmatekstitys (suomi) 24 min
08.47 Tänään Galaxissa: Galaxi somessa
Seuraa myös YouTube: YleGalaxi - Instagram: @ylegalaxi #ylegalaxi - TikTok: @YleGalaxi - Sovellus: Galaxi - Areena - yle.fi/galaxi. HD 2 min Katsottavissa vain suorana
08.50 Näin Norjassa
Toukokuun lumo. Kaksoset Geir ja Mass Haugen käyvät päivisin työssä, mutta öisin he lähtevät narraamaan kalaa. Toukokuinen yö on pelkästään jo elämys, mutta saavatko pojat jättitaimenen? 9 min Katsottavissa vain suorana
09.00 Casualty (12)
Kausi 30, 23/43. Herkkätunteisuutta. Connie saa yllättävän puhelun tyttäreltään. Ystävänpäivä ei tuo kaikkien elämään onnentunteita. Löytääkö muuan pari kuitenkin jälleen toisensa? Ethan ja Caleb selvittelevät välejään. T: BBC. HD 51 min
09.51 Uusi päivä (S)
Kausi 3, osa 232: "Se jokin sinulla on". Aleksi saa opetuksen. Minnan ja Askon yhteispeli toimii. Krista tekee päätöksen. (U). HD ohjelmatekstitys (suomi) 27 min
10.19 Uusi päivä (S)
Kausi 3, osa 233: "Kaiken me jaamme". Otso haistaa naisen tuoksun. Emmi tekee vaikutuksen. Asko ei saa sympatiaa. (U). HD ohjelmatekstitys (suomi) 27 min
10.46 Uusi päivä (S)
Kausi 3, osa 234: "Vapaus johtaa kansaa". Emmi ja Aleksi antautuvat tunteilleen. Karri palaa väärään aikaan. Asko näkee Vilman tanssin. Hannupekan mielestä Marika haaskaa kykyjään. (U). HD ohjelmatekstitys (suomi) 28 min
11.15 Uusi päivä (S)
Kausi 3, osa 235: "Muut nähdä ei saa". Emmi ja Aleksi päättävät salata suhteensa. Asko myöntää virheensä. Kristalla on tunteita kahta miestä kohtaan. (U). HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min
11.45 Toivotut: Tankki täyteen (S)
Osa 4/11. Murto Vilénin baariin hämmästyttää kylänväkeä, mutta vielä suurempi on hämmästys, kun konstaapeli Reinikainen ilmoittaa selvittäneensä tapauksen. (1978) ohjelmatekstitys (suomi) kuvasuhde 4:3 31 min
12.16 marjuttuulikki: Koronaextra
HD ohjelmatekstitys (suomi) 4 min Katsottavissa vain suorana
12.20 Docstop: Kaikki mitä halusin (S)
Vakava onnettomuus muutti huipputason esteratsastaja Jaana Kivimäen elämän. Vyötäröstä alaspäin halvaantuminen ei kuitenkaan estänyt häntä nousemasta takaisin satulaan ja tavoittelemaan unelmiaan. O: Viivi Häkkinen. T: Aranu Oy. (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min
12.50 Hulluna moottorikelkkailuun
Sarja alkaa. 1/3. Moottorikelkat ovat monelle Pohjois-Ruotsin asukkaalle iso osa elämää. Tage nauttii kelkkailusta luonnossa, Sebastian treenaa hurjia hyppyjä, ja tytöistä on hauskinta päästä hangilla mahdollisimman kovaa. (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 28 min
13.18 Hulluna moottorikelkkailuun
2/3. Moottorikelkat ovat monelle Pohjois-Ruotsin asukkaalle iso osa elämää. Tage nauttii kelkkailusta luonnossa, Sebastian treenaa hurjia hyppyjä, ja tytöistä on hauskinta päästä hangilla mahdollisimman kovaa. (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 28 min
13.46 Hulluna moottorikelkkailuun
3/3. Moottorikelkat ovat monelle Pohjois-Ruotsin asukkaalle iso osa elämää. Tage nauttii kelkkailusta luonnossa, Sebastian treenaa hurjia hyppyjä, ja tytöistä on hauskinta päästä hangilla mahdollisimman kovaa. (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 28 min
14.15 Päämääränä täydellinen vartalo
Lihakset eivät ole enää vain miehiä varten. Bikini fitnessin maailmassa naiset elävät rankkojen treeniohjelmien, kurin ja tiukkojen dieettien keskellä. Ohjelma seuraa kahden naisen kamppailua kohti ideaalivartaloa. (U) HD 44 min
15.00 Eläinsairaala
Sarja jatkuu, 1/8. Sarjassa seurataan ruotsalaisten eläinlääkäreiden työskentelyä eläinsairaalassa ja eläintarhoissa. Maja-koiran pennuista kaksi on kuollut ja loput tarvitsevat kiireellistä hoitoa. Gorilla Echo joutuu ensimmäiseen terveystarkastukseensa. HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 59 min
16.00 Toivotut: Tankki täyteen (S)
Osa 5/11. Lauantai-illan huumaa lähtee kokemaan Juhana lavatansseihin ja Sulo kalaretkelle uudella - vähänkäytetyllä - veneellään. Odottamattomasti päättyy niin isän kuin pojankin retki. (1978) ohjelmatekstitys (suomi) kuvasuhde 4:3 35 min
16.35 Muumilaakso (7)
Kausi 2, 8/13. Omituinen oikeudenkäynti. Salaperäinen rubiini saa koko Muumilaakson sekaisin. Kenelle rubiini lopulta kuuluu, ja mitä laakson asukkaat oppivat omituisen oikeudenkäynnin aikana itsestään? Kuvailutulkkausmahdollisuus TV-esityksessä. HD ohjelmatekstitys (suomi) 24 min
17.00 Pikku Kakkonen
Jaskan kirjakiska. Katsellaan Jaakon kanssa Maijuli, Muista laulaa, Dinotassut, Jyrkin ja Neposen kommervenkkejä, Fluugalaiset sekä Rossi ja Rymy. HD ohjelmatekstitys (suomi) 57 min
17.57 Pikku Kakkosen postipyyntö
Pikku Kakkosen postin uusi postiaihe on Suuri ja pieni. Mikä tai kuka voi olla maailman suurin tai kaikkein pienin? Millaisissa maailmoissa suurensuuri ja pienenpieni asustavat ja millaisia seikkailuja niillä on? Piirrä kuva ja kerro tarina jostain pienestä tai suuresta, tai vaikka molemmista! Lähetä postisi sitten tänne tuttuun P2 postin osoitteeseen. Odottelen täällä postiasi. HD 2 min Katsottavissa vain suorana
18.00 Mikaelin naiset
Laulaja Mikael Konttisen seuraksi legendaariselle M1-studiolle saapuu Suvi Teräsniska. Mikä laulu on Suville erityisen tärkeä, ja mikä tarina siihen liittyy? (U) ohjelmatekstitys (suomi) 10 min Katsottavissa vain suorana
18.10 Casualty (12)
Kausi 30, 23/43. Herkkätunteisuutta. Connie saa yllättävän puhelun tyttäreltään. Ystävänpäivä ei tuo kaikkien elämään onnentunteita. Löytääkö muuan pari kuitenkin jälleen toisensa? Ethan ja Caleb selvittelevät välejään. T: BBC. HD 50 min
19.00 Yle Olohuone: Kaikki kotona live
Kylmästä lämpimään ja korkkarit kattoon! Kaija Koo ja Jukka Poika ottavat haltuun perjantai-illan hittikappaleillaan! Voit osallistua somessa hashtageilla: #kaikkikotonalive #yleolohuone ohjelmatekstitys (suomi) 2 h 0 min
21.00 Sohvaperunat
Kauden päätösjaksossa Sohvaperunat tutustuvat kullanhuuhdonnan ja perinneruokien saloihin Madventures Suomen johdolla. Stadi vs Landen lyhenteet osoittautuvat haastaviksi myös kotisohvilla. HD ohjelmatekstitys (suomi) 50 min
21.50 Euroviisaat
1/6. Eva Frantz ja Johan Lindroos arvioivat lavakoomikko Anders Heleniuksen kanssa kappaleita, jotka oli tarkoitus esittää peruutetuissa Eurovision laulukilpailuissa Rotterdamissa. Tänään kuullaan Irlannin, Valko-Venäjän, Pohjois-Makedonian, Ruotsin, Slovenian, Liettuan ja Australian esitykset. HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 40 min
22.30 The Graham Norton Show
Kausi 26, 3/18. Bruce Springsteen kertoo kuinka peloissaan hän oli ensimmäisellä Lontoon matkallaan, Robert De Niro puhuu Trumpista, Sienna Miller paljastaa miltä tuntui näytellä ensimmäistä pääroolia ja Paul Rudd kertoo nolosta hetkestä Jennifer Anistonin kanssa. Musiikkivieraana James Blunt. Hulvaton Graham Norton istuttaa sohvalleen julkkismaailman kirkkaimmat tähdet. HD 50 min
23.20 Mitä mietit, Ronja Salmi?
Kausi 3, 3/10. Nuuskan valmistus ja myynti on Suomessa laitonta, mutta kiekon saa tilattua somesta helposti kotiovelle. Miksi nuuskan käyttö lisääntyy Suomessa? Onko nuuskarallia mahdollista valvoa? Mitä ruotsalaisessa nuuskatehtaassa ajatellaan nuuskan terveyshaitoista? HD ohjelmatekstitys (suomi) 29 min
23.50 Rouva varapresidentti (7)
Kausi 6, 10/10. Peruskiven muuraus. Selina valmistautuu henkilökuntansa kanssa kauan odotetun kirjaston aloitusjuhlaan. Jonah pyytää työkavereiden apua. Amy etsii selkeyttä työtehtäviinsä. T: HBO. (U) HD 30 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Yle Teema Fem
Yle Teema Yle Fem
08.02 YLE FEM
08.02 Tuhat päivää Ruotsissa
Uusi sarja, 1/3. Vuonna 2015 Ruotsista haki turvapaikkaa yli 160 000 ihmistä. Ruotsalainen dokumenttisarja vuodelta 2019 seuraa muutaman heistä elämää kolmen vuoden ajan. Afganistanilainen Morteza yrittää pelastaa perheensä tekemällä itsestään tuolitehtaalla korvaamattoman. Syyriasta tullut teini-ikäinen Ayla on lahjakas laulaja ja pääsee yhteen Ruotsin parhaista musiikilukioista. Skånessa yksinhuoltajaäiti Mirfat haluaa näyttää koko maailmalle, että hän pärjää. HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 58 min
09.00 Puutarhassa tuoksuu ruoka
Osa 6/8. Jörgen on kasvattanut muutamia erilaisia maa-artisokkalajikkeita. Anne valmistaa niistä keittoa ja kakkuja. Jörgen esittelee myös perunaviljelyksiään, ja puutarhassa tehdään omenamehua. (U) 29 min Katsottavissa vain suorana
09.30 Antiikkikaksintaistelu
Kausi 2, 13/20. Antiikkikaksintaisteluun astelevat tänään Betinna Pedersen ja Michael Christiansen, jotka tekevät ostoksia annetulla summalla Slagelsen alueella. Löytävätkö he sieltä jotain arvokasta? HD 30 min
10.00 Lyhytelokuva: Kevätjuhla (S)
Tarina tytöstä, joka haluaisi olla koko maailman katseiden kohteena, ja äidistä, joka pysyisi mieluiten piilossa. Lyhytelokuva naiseksi kasvamisen vaikeudesta ja ihanuudesta. Helsinki-filmi, 2017. (U) HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 15 min
10.15 Svenska Yle live: Hallituksen infotilaisuus
Aiheina ovat toimet, joilla helpotetaan yksityishenkilöiden ja yritysten tilannetta koronaviruksen aiheuttamassa taloudellisessa ahdingossa. Paikalla ovat oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja elinkeinoministeri Mika Lintilä. Lähetys simultaanitulkataan ruotsiksi. 35 min Katsottavissa vain suorana
11.00 Efter Nio 2016
Hiljaisuus. Vieraina kansanedustaja Jani Toivola, elämäntapakouluttaja Natalia Storm ja a cappella -yhtye Fork. Paneelissa Lotta Backlund ja Marcus Rosenlund. svenska.yle.fi/parad. Parad Media Oy 2016. (U) HD 60 min
12.00 YLE TEEMA
12.00 Iltajumppa
(1981) Anne Sällylän ja Eeva Luukkosen opastuksella voimistellaan 3-jakoisen musiikin tahdissa. ohjelmatekstitys (suomi) kuvasuhde 4:3 20 min
12.20 Minun musiikkini: Chisu - Yksinäisen keijun tarina
Chisu - Yksinäisen keijun tarina SÄV. SAN. & SOV. Chisu Ohjelmasarjasta Minun musiikkini. (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 5 min Katsottavissa vain suorana
12.25 Raghu Rai, valokuvan mestari Intiasta (12)
Intialais-suomalaisena yhteistyönä tehty dokumentti Intian kuuluisimmasta valokuvaajasta Raghu Raista, joka on kuvannut niin Bhopalin myrkkykatastrofin uhreja kuin Äiti Teresaa ja dalai-lamaa. Itse Henri Cartier-Bresson värväsi Rain Magnum-toimiston kuvaajaksi. Henkilökuvan Intian valokuvauksen isäksi kutsutusta, yhä aktiivisesta Raista on ohjannut tämän tytär Avani Rai, ja se yltää virallista potrettia syvemmälle ja lähemmäksi - kunhan isä ja tytär ensin saavat sovittua pelisäännöistä. (Raghu Rai, An Unframed Portrait, Intia/Suomi 2017) (U) HD 55 min
13.20 Elokuvia ikuistamassa
Josef Koudelka - Odysseuksen katse. Valokuvaajat kertaavat intiimejä muistojaan tunnettujen elokuvien kulisseissa ottamistaan otoksistaan. HD 9 min Tulossa katsottavaksi
13.30 Margaret Atwood: Sanojen voima
Kirjailija Margaret Atwood on nyt suosion huipulla: häntä luetaan enemmän kuin koskaan, ja Handmaid's Tale -tv-sarja kerää katsojia ympäri maailman. Mistä hänen luovuutensa kumpuaa? Dokumenttielokuvassa seurataan Atwoodia vuoden ajan kotona, luontoretkillä, puhujamatkoilla ja tv-sarjan kuvauksissa. Henkilökuva laajenee 80. ikävuodesta Atwoodin koko elämään, erityisesti kasvuun kirjailijaksi, feministiksi ja aktivistiksi. Ohjaus Nancy Lang & Peter Raymont. Suomen-ensi-ilta. (Margaret Atwood: A Word After A Word Is Power, Kanada 2019) HD 1 h 30 min
15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7)
Kausi 9, 6/26. Kaukana kavala maailma. Rikostutkinta kohdistuu perheeseen, joka on päättänyt elää mökissä ilman modernia tekniikkaa. Cecchini ottaa hoiviinsa aasin. Thomas on valmis mihin vain löytääkseen sisarensa. (U) 60 min
16.00 Milanon naisten paratiisi (12)
Kausi 4, 30/160. Kuvat seinällä. Mitä Angela aikoo tehdä löytämällään kirjeellä? Vittorio joutuu miettimään tuliko tehneeksi väärän rekrytointipäätöksen. Riccardo kokee raastavaa ikävää. HD 43 min
16.43 Soundtracks: musiikki elää ajassa
Osa 4/8: Matka avaruuteen. "The Eagle has landed." 50 vuotta sitten 20. heinäkuuta 1969 ihminen laskeutui ensi kerran kuuhun. Vuonna 1977 laukaistut miehittämättömät Voyager-luotaimet ovat matkanneet kauemmaksi kuin mikään muu ihmisen tekemä laite. Avaruussukkula Challengerin tuho tammikuussa 1986 oli kuitenkin valtava järkytys. Artisteja, joita avaruuden valloitus on inspiroinut, ovat mm. David Bowie, Gil Scott-Heron, Elton John, Sun Ra, George Clinton, John Denver, Peter Schilling ja Billy Bragg. (U) HD 41 min
17.25 YLE FEM
17.25 Camilla Plum ja yrttimaan aarteet
Camillalla on puutarhassaan komea sipulimaa ja monia yksivuotisia maustekasveja. Niitä voi kasvukauden aikana kylvää moneen otteeseen ja ruokiin saa taatusti tuoreita makuja. 30 min Katsottavissa vain suorana
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta. 5 min
18.00 BUU-klubben
Malin kertoo tarinan pojasta ja sudesta sekä siitä, kuinka käy, jos valehtelee jatkuvasti. Lopuksi katsotaan sarjaa Vaahteramäen Eemeli. HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 29 min
18.30 Euroviisaat
1/6. Eva Frantz ja Johan Lindroos arvioivat lavakoomikko Anders Heleniuksen kanssa kappaleita, jotka oli tarkoitus esittää peruutetuissa Eurovision laulukilpailuissa Rotterdamissa. Tänään kuullaan Irlannin, Valko-Venäjän, Pohjois-Makedonian, Ruotsin, Slovenian, Liettuan ja Australian esitykset. HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 40 min
19.10 Aina täydellinen
Olivia kamppailee yhteiskunnan ristiriitaisten viestien keskellä. Emma on sairauslomalla uupumuksen takia. Rosannan unelmat kirjailijan urasta törmäävät suorituspaineisiin. Viisi suomenruotsalaista naista kertoo elämästään, jonka kaikinpuolisen täydellisyyden vaatimuksia he eivät jaksa aina täyttää. (U) HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 14 min
19.24 Svenskfinland runt
Vuonna 1989 Tuulikki Wahe-Rohrbach muutti kahden tyttärensä kanssa Saksasta Suomeen. Hän hankki saaristosta kartanon ja kunnosti sen lääkärintyönsä ohella. Toimittaja: Maud Stolpe. HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 5 min
19.29 Yle Nyheter TV-nytt
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta. 24 min
19.54 Herkkuja: Suklaadippi
Mette Blomsterberg valmistaa suklaadipin. Siihen kastetut hedelmät maistuvat taivaallisilta. 5 min Katsottavissa vain suorana
20.00 YLE TEEMA
20.00 Rantahotelli
6/6. Torjuntavoitto. Amanda torjuu kaikki saksalaisen luutnantin lähentely-yritykset. Siitä alkaa tapahtamuaketju, joka pistää kaikki suunnitelmat päälaelleen. HD 48 min
20.48 Mittatilaustyönä
Käsineentekijä. Sarjassa tutustutaan ranskalaisiin käsityöläisiin. HD 13 min
21.01 Kino: Gangs of New York (16) Elokuva
Martin Scorsesen suurelokuva 1860-luvun New Yorkin slummeista ja rikollisuuden synnyttämistä jengeistä, joiden valtataistelut huipentuvat sisällissodan synnyttämien mellakoiden aikaan. Pääosissa Leonardo DiCaprio, Daniel Day-Lewis, Cameron Diaz, Jim Broadbent, John C. Reilly, Liam Neeson ja Brendan Gleeson. (USA 2002) HD 2 h 40 min
23.42 Yle Live: WOMEX 2019, Avajaiset
Pohjoiset tulet - Vildá, Pauanne, Pekko Käppi ja Suistamon Sähkö olivat festivaalin avajaisten esiintyjät. Toimittajat Tuuli Saksala ja Veli Kauppinen. Tanssi Timo Saari. Konsertti katsottavissa Yle Areenassa. (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 1 h 19 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Yle Areena
04.00 Ahmalive
Saako Julia ensimmäiset pentunsa tänä talvena? Yle Luonnon Ahmalive seuraa nuoren ahmaparin, Matin ja Julian elämää Ähtärin eläinpuistossa. Nuori petopari odottaa mahdollisesti perheenlisäystä. Mikäli se onnistuu, kamera näyttää ainutlaatuista materiaalia pentujen hoidosta. 2 158 h 52 min Katsottavissa vain suorana
06.30 YleX Aamu : Himashow! 2020
Viki ja Köpi herättelevät perjantaina kuuntelijoita kotoisissa tunnelmissa, kun aamun radiolähetystä tehdään suorana aamun tuottajan, Peter Northin kotoa. Lähetyksessä kuumotellaan naapureita, kolutaan Northin kaappeja sekä ihmetellään kaksikon aamurutiineja. YleX Aamun Himashow perjantaina 3.4. kello 6.30 alkaen Areenassa! 3 h 31 min
10.00 Jyrkin ja Neposen hätäaputoimisto 3.4.
Jyrki ja Neponen katselevat lasten lähettämiä kuvia, leikkivät arvaa, mikä ammatti -leikkiä, piirtävät ja askartelevat pupun korvat. Tallenne suorasta lähetyksestä. 31 min
10.00 Hallituksen koronatilannekatsaus
Aiheina ovat yrittäjien tuki ja yritysrahoitus sekä toimet, joilla helpotetaan yksityishenkilöiden ja yritysten tilannetta koronaviruksen aiheuttamassa taloudellisessa ahdingossa. Paikalla ovat oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja elinkeinoministeri Mika Lintilä. Suomenkielinen ohjelmatekstitys. 1 h 0 min
10.15 Svenska Yle live: Regeringens presskonferens kring stöd till företagare och privatpersoner
Regeringens coronaöversikt med fokus på stöd till företagare och privatpersoner som drabbats ekonomiskt av coronakrisen. Simultantolkning till svenska. 35 min
13.00 Eduskunnan täysistunto 3.4.2020
1. Täysistunto. Mietintöjen pöydällepanoja.2. Täysistunto. Mietintöjen ainoat käsittelyt ja I käsittelyt. Mahdollisesti kiireellisten esitysten lähetekeskusteluja 5 h 4 min
15.00 Ylen erikoislähetys koronaviruksesta
Ylen erikoislähetys kertoo tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta meillä ja maailmalla. 1 h 1 min
15.30 Svenska Yle live coronaspecial: Sverige och Finland har valt olika strategier- varför?
Finland och Sverige har valt olika sätt att tackla coronaepidemin och Sverige kritiseras nu från internationellt håll för sina val men står fast vid sin linje att inte vara lika restriktiva som andra länder. I studion: Markus Ekholm med gäster. 31 min
18.20 Impromptu II
HKO:n kamarimusiikkikonsertti.Robert Schumann: Adagio ja Allegro As-duuri käyrätorvelle ja pianolle op. 70 (Ville Hiilivirta, käyrätorvi, ja Matilda Kärkkäinen, piano). Luciano Berio: Sequenza soolohuilulle (Niamh McKenna, huilu). Aulis Sallinen: Jousikvartetto nro. 4 "Hiljaisia lauluja" (Erkki Palola, viulu, Elina Lehto, viulu, Tiila Kangas, alttoviulu, Lauri Kankkunen, sello). Johannes Brahms: Käyrätorvitrio Es-duuri op. 40 (Mika Paajanen, käyrätorvi, Jani Lehtonen, viulu, Virva Garam, piano)Suoran lähetyksen Helsingin musiikkitalosta toimittaa Riikka Holopainen. 1 h 55 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
MTV3
06.15 Aamusää
4 min
06.25 Uutisaamu
6.25 Aamun otsikot 6.48 Miten koronaviruksen pikatestin kehittely etenee? 7.18 Pöllöraati 7.48 Pöllöraati 8.18 Näin taukojumppaat kotikonttorissasi! 8.48 Martina Aitolehden matka teräsnaiseksi 2 h 8 min
07.00 Uutisaamu
6.25 Aamun otsikot 6.48 Miten koronaviruksen pikatestin kehittely etenee? 7.18 Pöllöraati 7.48 Pöllöraati 8.18 Näin taukojumppaat kotikonttorissasi! 8.48 Martina Aitolehden matka teräsnaiseksi 2 h 8 min
08.00 Uutisaamu
6.25 Aamun otsikot 6.48 Miten koronaviruksen pikatestin kehittely etenee? 7.18 Pöllöraati 7.48 Pöllöraati 8.18 Näin taukojumppaat kotikonttorissasi! 8.48 Martina Aitolehden matka teräsnaiseksi 2 h 8 min
09.10 Kauniit ja rohkeat (S)
Kenelle hääkellot soivat. Douglas on suunniltaan nähtyään kummituksen huoneessaan, ja pojan hätä saa Hopen kiirehtimään avioliittosuunnitelmiaan. Thomas on enemmän kuin mielissään, mutta Hopen vastahakoisuus makuuhuoneen puolella alkaa käydä hänen hermoilleen. Ridgen ja Brooken makuuhuoneessa pienet riidat eivät hempeilyä häiritse. Amerikkalainen saippuasarja Los Angelesin muotimaailmasta. 22 min
09.35 Emmerdale (7)
Amyä etsimässä, osa 2/2. Kerry löytää Amyn ja Paddy pääsee kertomaan asiansa Karhulle. Kylässä taas Billy ja Ellis jatkavat tappelujaan, tällä kertaa Tracyn takia. Emmerdalen kylän asukkaiden elämänmenoa seuraava draamasarja. 22 min
10.05 Kaappaus keittiössä
Aikuistumisen kynnyksellä. Kausi 6, 8/10. Kuopiolaiset Salla ja Valtteri muuttivat omilleen jo alaikäisinä. Halu itsenäistyä on suuri, mutta vastuunotto omista syömisistä on vielä lapsenkengissä. Uusinta. ohjelmatekstitys (suomi) 41 min
11.00 Siipan saappaissa
Katja ja Mikko. Kausi 1, 8/10 Katjan kiireinen arki kiinteistönvälittäjänä ja Mikon kelontarkka työ raitiovaununkuljettajana on mehukas lähtötilanne roolien vaihtoon. Viikon päätteeksi Katja on valmis suureen muutokseen. ohjelmatekstitys (suomi) 41 min
12.00 Ostoskanava Tvins.com
60 min
13.00 Neljän tähden illallinen
Kausi 2, 35/40. Suomen Supernanny Piia Penttala kutsuu tähtivieraansa illalliselle ilotaloon ja sehän poikia jännittää. Vielä enemmän jännitystä aiheuttaa illan ohjelmanumero, jonka kautta voitetaan taas pelkoja. Kokkikin kiehahtaa keittiössä ja kesäsade yllättää, mutta valmentaja Vertti Harjuniemi, artisti Jon-Jon Geitel ja kiinteistövälittäjä Andrei Koivumäki nauttivat mökkitunnelmasta ja tarjoiluista tyytyväisinä. ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
13.25 Neljän tähden illallinen
Kausi 2, 36/40. Viikon viimeisen illallisen tarjoilee artisti Jon-Jon Geitel. Korkealle kokkailuissaan aina tähtäävä isäntä ei tingi tasostaan tänäänkään, vaan paiskii menunsa vuoksi hiki hatussa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita välttelemättä. Jon-Jon tarjoilee viikoin odotetuinta jälkiruokaa ja saa myös vieraansa mykistymään. Saako tämä illallinen eniten pisteitä, vai viekö voiton Suomen Supernanny Piia Penttala, kiinteistövälittäjä Andrei Koivumäki vai valmentaja Vertti Harjuniemi? ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
13.50 MTV Uutiset Live
20 min
14.10 Rantabaari (S)
Kulissit. Kausi 1, 32/100. Ville on hätää kärsimässä Trissan keittiössä. Kristan kuplivan kevyt päivänkulku johtaa hankalaan tilanteeseen. Uusinta. ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
14.30 Rantabaari (12)
Rantabileet. Kausi 1, 33/100. Trissassa juhlitaan isosti. Sitten ajaudutaan seksiin ulkosalla. Milo kertoo kuulemansa salaisuuden eteenpäin. Uusinta. ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
15.05 Neljän tähden illallinen
Kausi 2, 36/40. Viikon viimeisen illallisen tarjoilee artisti Jon-Jon Geitel. Korkealle kokkailuissaan aina tähtäävä isäntä ei tingi tasostaan tänäänkään, vaan paiskii menunsa vuoksi hiki hatussa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita välttelemättä. Jon-Jon tarjoilee viikoin odotetuinta jälkiruokaa ja saa myös vieraansa mykistymään. Saako tämä illallinen eniten pisteitä, vai viekö voiton Suomen Supernanny Piia Penttala, kiinteistövälittäjä Andrei Koivumäki vai valmentaja Vertti Harjuniemi? ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
15.35 Salatut elämät (S)
Jakso 3739: Viikon luontoäänet: opossuma & ruuhkaja. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta. ohjelmatekstitys (suomi) 22 min
16.05 Kauniit ja rohkeat (S)
Hope, paniikkimorsian. Hopen kiirehtiminen avioliittoon saa Liamin haukkomaan henkeään. Myös Brooke epäilee, että koko ajatus on lähtöisin Thomasista, mutta Hope vakuuttaa, että hän itse ehdotti juhlien aikaistamista. Xanderin yllättävä lähtö aiheuttaa hämmennystä Forresterilla. Amerikkalainen saippuasarja Los Angelesin muotimaailmasta. 22 min
16.30 Emmerdale (7)
Naisten päivä. Vuoden 2019 naistenpäivän erikoisjaksossa nähdään vain naishahmoja. Rhona valmistautuu leikkaukseen, Charity taas vielä pelottavampaan tilaisuuteen. Aprilia on kiusattu koulussa, ja Kylen huoltajuuskiista saa taas uuden käänteen. Chasilla taas on iloisia uutisia. Emmerdalen kylän asukkaiden elämänmenoa seuraava draamasarja. 22 min
16.58 Uutiset
6 min
17.05 Viiden jälkeen
Miten tehohoitopaikkoja tarvittaessa priorisoidaan? 15 min
17.25 Uutiset
5 min
17.30 Viiden jälkeen
Pirkanmaa varautuu epidemian leviämiseen. Tarkoittaako lisäaika perheen kanssa myös perheenlisäystä? Kuvat maailmalta näyttävät, kuinka maailman metropolit hiljenivät. Miten pitää pää kasassa karanteenissa? 45 min
18.30 Mitä tänään syötäisiin? Perjantai
Parsakeittoa ja paistettua kampasimpukkaa. Kausi 2. Jakso 14/40. Kokki Mikko Kaukonen ja Harri Syrjänen kokkaavat parsakeittoa ja paistettua kampasimpukkaa. Lisäksi luvassa karitsanpaistia ja jälkiruoaksi jogurttimoussea. Ohjelman juontaa Hanna Sumari. Viihteellinen ruoan ajankohtaisohjelma tarjoaa vinkit viikonlopun ruokapöytään. ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
19.00 Seitsemän uutiset
Suomen parasta uutispalvelua suosituimpien uutisankkurien johdolla! 16 min
19.20 Päivän sää
3 min
19.25 Tulosruutu
3 min
19.30 Salatut elämät (7)
Jakso 3740: Hei Taalasmailta peilin minä löysin. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta. ohjelmatekstitys (suomi) 22 min
20.00 Posse
Kausi 7, 10/11. Possentaina ruudussa mm. Mikael Gabriel, Janne Kataja ja musavieraana Maija Vilkkumaa. Ykkösellä sisään laittaa Elina Gustafsson ja sätkyukkona häärää Kape Aihinen. Stuntklassikossa Heikki Kovalainen. 1 h 12 min
21.30 Vedetään hatusta
Vieraana Jussi Vatanen. Kausi 4, 9/12. Suomen hauskimman impro-ohjelman vieraana Jussi Vatanen. Vakiojäseninä Roope Salminen, Sara-Maria Heinonen, Ernest Lawson, Jenni Pääskysaari ja Olli Äkräs! ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
22.00 Kymmenen uutiset
Suomen parasta uutispalvelua suosituimpien uutisankkurien johdolla! 20 min
22.20 Päivän sää
2 min
22.25 Tulosruutu
4 min
22.35 Elokuva: Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli (16)
Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli. Dynaaminen toimintaelokuva, jossa Bruce Willisin esittämä newyorkilaispoliisi John McClane taistelee yksin häikäilemätöntä ja raakalaismaista rikollisjoukkoa vastaan. Ohjaaja: John McTiernan, USA 1988. Pääosissa: Bruce Willis, Alan Rickman, Alexander Godunov, Bonnie Bedelia, Reginald Veljohnson, William Atherton, Paul Gleason ja Hart Bochner. 2 h 7 min
00.50 Rikospaikka
Kausi 7, 12/17. KRP tutkii Liberian sisällissodan murhia. Rikoshistoriaa: järkyttävä pikkutytön murha Helsingissä. 24 min
01.20 Teknavi
Kausi 19, 3/8. Kauden kolmannessa jaksossa rallilegenda Markku Alénin erikoiskäsittelyssä on urheilullisilla mausteilla varustettu Ford Ranger Raptor -lava-auto. Risto Virtasen testissä on täysin uusi kuudennen sukupolven Opel Corsa. Jaksossa tutustutaan myös vuoden kiinnostavimpiin moottoripyöräuutuuksiin MP20-messuilla. ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
01.40 Huuma
Kausi 1, 4/10 Huumaavissa tunnelmissa mm. Mikael Forssell, Kape Aihinen, Kasmir ja Janne Kataja. Osa vieraista mukana studiossa, mutta joku heistä löytyy jostain päin Suomea sohvalta. Kuka? Pakko Katsoa! 1 h 5 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Nelonen
05.00 Astral-TV
60 min
06.00 Rusty Rivets (S)
Kausi 2. Jakso 18/26. Rusty Rivets -animaatiosarjan taustalla ovat supersuositun Ryhmä Haun luojat! Sarjassa keksiliäs Rusty ja hänen paras kaverinsa Roosa ratkaisevat teknologian avulla erilaisia ongelmia. Yhdistelemällä asioita ja keksimällä luovia uusia käyttötapoja esineille tämä kaksikko ratkaisee pulman kuin pulman! Amerikkalais-kanadalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. (22') 20 min
06.25 Disneyn esikoulu: Fancy Nancy Clancy
Kausi 1. Jakso 7/10. Kuusivuotias Nancy Clancy tykkää kaikesta kauniista ja koristeellisesta ja haluaa opettaa myös tavalliset ystävänsä upeuksien saloihin. Lastenohjelma. (22') 20 min
06.50 LEGO City Adventures (S)
Kausi 1. Jakso 5/20. LEGO City Adventures -lastensarjassa eletään metropolin vilskeessä. Arkisen aherruksen ohella pääsemme seuraamaan poikkeuksellisia seikkailuja ja sankareita, joiden kykyihin ei ensisilmäyksellä ehkä uskoisi! Lastenohjelma. (10') 12 min
07.05 Arthur ja minimoit (7)
Kausi 1. Jakso 10/26. Arthur on terävä ja vilkas 10-vuotias, joka eräänä päivänä löytää isoäitinsä puutarhasta mystisen maailman, jota ei ihmissilmä erota – minimoiden maailman! Arthur keksii tien maailmaan ja hänestä tuleekin minimoiden pelastaja, joka auttaa pikku kansaa selviämään mitä hurjimmista vaaroista ja seikkailuista. (23') 20 min
07.30 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7)
Kausi 1. Jakso 7/13. LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda sijoittuu vuoteen 2012, aikaan ennen Jurassic World -elokuvaa, ja jatkaa tarinaa siitä, mihin jäätiin sarjassa LEGO Jurassic World: Salainen alue. Puistoon on palkattu uusi eläintentutkija Owen Grady ja apulaistoiminnanjohtaja Claire Dearing. He ryhtyvät yhdessä ratkomaan pulmia, joita puiston hektinen meno heidän eteensä heittää. Pulmiin lukeutuvat karannut dinosaurus, puiston jatkuvat laajennustyöt, väenpaljous, arvaamaton trooppinen ilmasto ja ideoita pursuileva pomo. Lisäksi puiston historiaan liittyvä, salaperäinen sabotoija etsii tarunhohtoista aarretta ja aikoo tuhota Jurassic Worldin lopullisesti! Mikä voisi muka mennä vikaan – paitsi kaikki... Lastenohjelma. (21') 20 min
07.55 LEGO Ninjago (7)
Kausi 1. Jakso 26/30. UUSI SARJA! Ninjat ovat nauttineet rauhasta ja rentoutuneet viimeisen suuren voittonsa jälkeen. Kukaan ei ole valmistautunut, kun vaarallinen Serpentine-noita yllättäen palaakin! Voittaakseen Mestari Wu:n Serpentine tarvitsee aseita, joita käytettiin häntä itseään vastaan. Saako noita aseet käsiinsä? Lastenohjelma. (10') 12 min
08.10 Disney esittää: Ultimate Spider-Man vs. Sinister 6 (7)
Kausi 4. Jakso 16/26. Marvelin sarjakuviin perustuva toiminnantäyteinen piirretty. Lastenohjelma. (21') 16 min
08.30 Angry Birds Piggy Tales (S)
Kausi 3. Jakso 13/35. Tässä animaatiosarjassa seurataan Angry Birds -peleistä tuttujen pahankuristen possujen elämää! Sarjassa possut kohtaavat monenlaisia yllätyksiä ja haasteita, joita ratkoessaan he päätyvät hupaisiin ratkaisuihin. Suomalainen animaatiosarja. (1') 4 min
08.35 Bakugan: Battle Planet (7)
Kausi 1. Jakso 19/50. Kun Lia joutuu China Riotin haastamaksi, hän oppii kehittämään Pegatrixin ymmärrettyään kuvausharrastuksensa todellisen merkityksen. Lastenohjelma. (21') 20 min
09.00 Tähän aikaan ensi vuonna (S)
Kausi 1. Jakso 5/10. Kiinalainen anoppi. Elina, 29, haluaa rakentaa kehitysmaahan koulun menehtyneen lapsensa muistolle. Äni, 26, haluaa julkaista sarjakuvan ihmeparantumisestaan aivotulehduksesta ja lupaa tehdä kaikkensa tullakseen taiteilijaksi. Pystyykö Jukka, 43, opettelemaan mandariinikiinaa ja keskustelemaan tiukan anopin kanssa? Jari kaipaa puolisoa, mutta voiko rakkautta hoputtaa? Nina, 41, aikoo mahtua 20 vuoden takaiseen vaatekokoon. Kotimainen viihdeohjelma. (42') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
09.50 Pientä pilaa
Piilokamerakuvauksen parhaimpia paloja. 5 min
09.55 Pientä pilaa
Piilokamerakuvauksen parhaimpia paloja. 4 min
10.00 MasterChef USA
Kausi 7. Jakso 2/19. Tiu täyteen. Viimeisissä taistoissa täytetään loput 10 kisapaikkaa. Vastakkain on burgereita, tacoja, katkarapuja ja surf & turfia. Amerikkalainen realitysarja. (41') 42 min
11.00 LIVE: Onnenarpa
59 min
12.00 LIVE: Tiedä ja Voita
Kotimainen visailuohjelma. Kotimainen visailuohjelma. (85') 1 h 55 min
13.55 Huvila & Huussi
Kausi 6. Jakso 6/10. Saila on ostanut Helsingin keskustasta ihanan siirtolapuutarhatontin, ja haaveilee omasta rauhallisesta keitaasta pääkaupungin sykkeessä. Puutarhan kasvillisuus on kuitenkin ylikasvanutta ja rönsyilevää. Eva ja Niko tulevat avuksi, mutta ensin täytyy selvittää siirtolapuutarhojen käytäntojä ja historiaa. Saako omaa pihaansa muokata miten haluaa, vai täytyykö kaikki materiaalihankinnat ja puiden kaadot hyväksyttää yhdistyksellä? Remontin myötä Saila saa paljon hyviä vinkkejä kuinka ylläpitää pihan uusi siistitty ulkoasu. Kotimainen lifestyleohjelma. (41') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. ohjelmatekstitys (suomi) 41 min
14.50 Neljän tähden talkoot
Kausi 1. Jakso 40/40. Viikon viimeisiä talkoita johtaa muusikko Johanna Koivu, joka vie kollegansa Koop Arposen, näyttelijä Turkka Mastomäen sekä yhteiskuntavaikuttaja Nasima Razmyarin Korpilahdelle. Töiden ohessa pääsee Koop kokeilemaan vesihiihtoa ilman suksia. (21') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. ohjelmatekstitys (suomi) 22 min
15.20 Eläinsairaala (S)
Kausi 1. Jakso 15/40. Eläintenhoitaja Niinin potilaana on tulipalosta pelastunut Papu-koira ja Pluto-kissa, jolle on tehty penisamputaatio. Pieneläinkirurgiaan erikoistunut Mikael leikkaa Romaniasta Suomeen tulleen Fidelin polvilumpion. Wiltsu-kissa käy hammashoidossa. Kotimainen eläinohjelma. (22') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. ohjelmatekstitys (suomi) 23 min
15.50 MasterChef USA
Kausi 7. Jakso 3/19. Perunat pääosassa. Legendaarinen Wolfgang Puck vaatii täydellisiä ruokia perunoista. Sen jälkeen on kopioitava Gordonin kala-annos ilman reseptiä. Amerikkalainen realitysarja. (40') 40 min
16.45 HS Lasten uutiset
Kausi 2020. Jakso 28/58. Koulujen ollessa kiinni HS:n Lasten uutiset kertoo etäkoululaisille joka arkipäivä, mitä maailmassa tapahtuu. #hslastenuutiset Lastenohjelma. Lastenohjelma. (5') 5 min
16.50 Onnenarpa
4 min
16.55 Remppa vai muutto Vancouver
Kausi 5. Jakso 15/26. Puuttuvan tilan metsästäjät. Halyna ja Peter asuvat pienessä omakotitalossa ja kaipaavat lisää tilaa. Onnistuuko Todd löytämään heille unelmakodin vai taikooko Jillian heille jostakin lisää neliöitä? Kanadalainen realitysarja. (43') 43 min
17.50 Hauskat kotivideot
Kausi 24. Jakso 295. Hauskojen kotivideoiden uudella kaudella nähdään toinen toistaan hauskempia kotivideopätkiä. Jokaiseen jaksoon saattaa tupsahtaa paikalle myös tähtivieras, joka tuo ohjelmaan oman pikku tvistinsä! Kotimainen viihdeohjelma. (38') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. ohjelmatekstitys (suomi) 39 min
18.45 Mental Samurai Suomi
Kausi 1. Jakso 6/12. Onko Mensan jäsenistä vastusta Evalle?. Mental Samurai Suomen uudessa jaksossa älyn ja mielen esteradalla kisaavat arpajaiskuningatar Tanja Eliander Hämeenlinnasta, ex-bikinibaarin omistaja Pertti Laurila Porista, liiketoimintajohtaja Hunderra Assefa Helsingistä sekä kaksi Mensan jäsentä: Markus Peltomaa-Vaughn Tampereelta ja Jonna Latva-Kyyny Oulusta. Vaikuttaako Mensan jäsenyys mahdollisuuksiin voittaa Eva-robotti ja 30 000 euroa? Kotimainen visailuohjelma. (41') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
19.45 Suora: IS Uutiset ja HS Tiede
Suomi elää nyt poikkeusoloissa koronaviruspandemian takia. Ilta-Sanomat kertoo suorassa lähetyksessä päivän tärkeimmät uutiset ja puheenaiheet meiltä ja maailmalta. HS Tiede -osuudessa Helsingin Sanomien toimittajat pureutuvat päivän kiinnostavimpaan tiedeuutiseen. Katso Suora: IS Uutiset ja HS Tiede Nelosella arkisin klo 19.45. Kotimainen ajankohtaisohjelma. (12') 12 min
20.00 The Voice of Finland
Kausi 9. Jakso 19/24. Knockout 3. Team Anna räjäyttää Logomon täyteen tunnetta ja sielua siveleviä tulkintoja! Jännitys on käsin kosketeltavaa, kun jatkoon mahtuu enää murto-osa laulajista. Jaksossa kuullaan mm. Lady Gagan, Suvi Teräsniskan ja Queenin kappaleita. Kotimainen musiikkiohjelma. (64') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. ohjelmatekstitys (suomi) 1 h 5 min
21.25 Keno ja Synttärit
Illan Keno-arvonnan tulokset. Arvonta on suoritettu Poliisihallituksen hyväksymällä arvontajärjestelmällä. Keno arvonnan tulokset myös Veikkauksen sivuilta www.veikkaus.fi. Kotimainen visailuohjelma. (2') 2 min
21.30 Elokuva: Daddy's Home (7)
(Daddy's Home 2015). Napakassa komediassa kahden lapsen isäpuoli Brad Whitaker (Will Ferrell) joutuu taistelemaan perheensä huomiosta, kun lasten häikäilemätön ja katu-uskottava biologinen isä Dusty (Mark Wahlberg) porhaltaa yllättäen takaisin kuvioihin. Kiusallisia tilanteita riittää, kun isät ottavat toistensa miehuudesta mittaa hulvattomin keinoin. Pääosissa: Will Ferrell, Mark Wahlberg, Linda Cardellini, Thomas Haden Church, Hannibal Buress. Ohjaus: Sean Anders. (92') 1 h 32 min
23.25 Elokuva: Inception (12)
(Inception 2010). Leonardo DiCaprio on scifi-toimintaelokuvassa mestarivaras Dom Cobb, joka tunkeutuu ihmisten alitajuntaan heidän unensa aikana. Hän on maksanut kyvyistään kovan hinnan, mutta saa vielä yhden tilaisuuden. Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Joseph Gordon-Lewitt, Ellen Page, Ken Watanabe, Tom Hardy, Marion Cotillard. Ohjaus: Christopher Nolan. (141') 2 h 22 min
02.05 Astral-TV
2 h 55 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Sub
06.45 Vikke Viikinki (S)
Dagdan pata. Dagdan pata. Faxea ei pysäytä mikään, kun hän haistaa makkaran herkullisen tuoksun. Makkaranhimo saattaa viikingit kuitenkin pulaan, josta selviytyminen vaatii oveluutta. Ruotsalaiseen lastenkirjaan perustuva animaatio viikinkikylässä asuvan Viken seikkailuista. Vikke on nokkela ja mielikuvituksekas poika, joka on pelastanut viikinkikaverinsa monesta kiperästä tilanteesta. Sarja on suomeksi puhuttu. 12 min
06.55 Vikke Viikinki (S)
Halvarin koettelemukset. Viikingit seilaavat Sadesaarille ja joutuvat vastaamaan pahoista teoista, joihin eivät ole syyllistyneet. Ruotsalaiseen lastenkirjaan perustuva animaatio viikinkikylässä asuvan Viken seikkailuista. Vikke on nokkela ja mielikuvituksekas poika, joka on pelastanut viikinkikaverinsa monesta kiperästä tilanteesta. Sarja on suomeksi puhuttu. 12 min
07.10 Muumilaakson tarinoita (S)
Muumiperhe autiolla saarella. Jakso 94/104, Muumipeikko päättää, että hänen on aika itsenäistyä. Niinpä hän tahtoo aloittaa uuden elämän autiolla saarella. 23 min
07.35 Muumilaakson tarinoita (S)
Pikku Myy riutuu rakkaudesta. Jakso 95/104, Niiskuneiti on varma, että Pikku Myy on rakastunut. Yhdessä päätetään ottaa selville, kuka on hänen rakkautensa kohde. 23 min
08.00 Paavo Pesusieni (7)
Vauvakaasu / Vaihtokokki. Kausi 5, 11/20. Palkittu animaatiosarja kertoo merenpohjassa sijaitsevasta Tangalan kaupungista, jossa Paavon lisäksi asustaa joukko muitakin persoonallisia hahmoja, mm. Paavon lemmikkietana Kari, meritähti Patrik Tähtönen, Jalmari Kalmari, Einari Rapu ja Sulevi Plankton. Sarjan on luonut meribiologi Stephen Hillenburg. Puhuttu suomeksi. 30 min
08.20 Nuori Robin Hood (S)
Salainen puutarha. Kausi 1, 47/52. Prinssi ei anna sotilaansa irtisanoutua, mitä Robin ei sulata. Kymmenvuotiaan Robin Hoodin elämä on yhtä seikkailua! Uudessa tietokoneanimaatiosarjassa tutustutaan nuoreen Sherwoodin Robin Hoodiin ja hänen ystäviinsä, jotka osaavat pitää hauskaa ja joilta ei puutu energiaa, rohkeutta eikä huumorintajua. Sarja on suomeksi puhuttu. 12 min
08.35 Chasing the Spot - Skeitaten Tokioon
Keho, Maailman paras skeittaaja. Kausi 1, 4/5. Olympiavoittaja vs. Skater of the year. Skeittarit pohtivat lajin kehollisia vaikutuksia ja kertovat mikä määrittelee maailman parhaan skeittaajan. ohjelmatekstitys (suomi) 22 min
09.00 Tilt Esports (7)
Kausi 3, 5/40. Elektronisen urheilun ajankohtaisohjelma. Viikkokatsauksen lisäksi Tilt Esports tapaa HAVU-Gamingin CS:GO-valmentajan Taneli Veikkolan. 3 min
09.04 Ötökät! (S)
Seuraa sankarimme hulvattomia seikkailuja hänen metsästäessään Puckia - ötökkää, jonka kiinni saamisesta saa maineen ja kunnian lisäksi suuren summan rahaa. Valitettavasti Murphyn suunnitelmilla on tapana mennä mönkään, eikä hän ole ainoa palkkiometsästäjä Puckin perässä... 7 min
09.10 Superior Donuts (S)
Arthurin vapaapäivä. Kausi 1, 5/13. Arthur tajuaa, ettei ole pitänyt vapaapäivää vaimonsa kuoleman jälkeen. Niinpä hän kokeilee jättää kahvilan päivän ajaksi. Randy ja Fawz yrittävät näyttää hänelle, että työ ei ole koko elämä. Kahvilan vetovastuu jää Francolle, mutta onko mies sittenkään pomoainesta? Amerikkalainen komediasarja kahvilanpitäjä Arthurista ja hänen harvalukuisesta mutta värikkäästä asiakaskunnastaan. 22 min
09.35 Mutsi (S)
Isukit ja puumat. Kausi 7, 2/19. Christy ja Adam riitelevät, ja Christy saa huomata, ettei Bonnie ole enää automaattisesti riidoissa hänen puolellaan. Jill lähtee kuntosalille poikaystävänsä kanssa ja yllättää taidoillaan. Amerikkalainen komediasarja. 22 min
10.00 Lemmen viemää (12)
Tehty tekemättömäksi. Eva ei tiedä, miten suhtautuisi Robertin testipyyntöön. Jessica neuvoo Evaa olemaan alistumatta painostukseen. Annabelle yrittää kaikin keinoin korjata tekonsa ja hankkia vastalääkettä. Hän tarkkailee kaikkien kyläjuhlissa olleiden vointia hermostuneesti. Lucy aavistaa Andrén olevan hänen jäljillään ja päättää kääntää tilanteen ylösalaisin. Henry yrittää piristää alakuloista Jessicaa, mutta tämä ymmärtää Henryn ehdotuksen väärin. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ja myrskyisistä ihmissuhteista. Uusinta. 44 min
11.00 Ostoskanava Tvins.com
60 min
12.00 Emmerdale (7)
Amyä etsimässä, osa 2/2. Kerry löytää Amyn ja Paddy pääsee kertomaan asiansa Karhulle. Kylässä taas Billy ja Ellis jatkavat tappelujaan, tällä kertaa Tracyn takia. Emmerdalen kylän asukkaiden elämänmenoa seuraava draamasarja. 22 min
12.25 Salatut elämät (S)
Jakso 3739: Viikon luontoäänet: opossuma & ruuhkaja. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta. ohjelmatekstitys (suomi) 22 min
12.50 Paavo Pesusieni (7)
Armas Rapupiiranen / Uusi uljas Jalmari. Kausi 5, 7/20. Palkittu animaatiosarja kertoo merenpohjassa sijaitsevasta Tangalan kaupungista, jossa Paavon lisäksi asustaa joukko muitakin persoonallisia hahmoja, mm. Paavon lemmikkietana Kari, meritähti Patrik Tähtönen, Jalmari Kalmari, Einari Rapu ja Sulevi Plankton. Sarjan on luonut meribiologi Stephen Hillenburg. Puhuttu suomeksi. Uusinta. 30 min
13.20 Simpsonit (7)
Muistinmenetys. Kausi 19, 9/20. Homer menettää muistinsa Moen ihmedrinkin takia. Talo on tyhjillään, eikä perhettä näy. Homer alkaa matkata muistojensa virrassa selvittääkseen totuuden. Muistinsopukoista ei löydy pelkästään miellyttäviä yllätyksiä. Amerikkalainen piirrossarja. Uusinta. 23 min
13.45 Simpsonit (7)
Kuningasidea äänestykseen. Kausi 19, 10/20. Springfield kuohuu tulevan äänestyksen alla. Kyläläisten huomio kiinnittyy Simpsoneihin, jotka osaa eivät päättää, ketä äänestää. Kaikki muuttuu, kun Homer keksii kuningasidean. Tässä jaksossa vierailevat televisiotähti Jon Stewart sekä CBS:n uutisankkuri ja journalisti Dan Rather. Amerikkalainen piirrossarja. Uusinta. 23 min
14.10 The Last Resort
Totuuden hetki. Kausi 1, 11/12. Pariskuntien kotiinpaluusta on kulunut viikko. Arki on koetellut itse kutakin, mutta nyt koittaa lopullisen päätöksen aika. Juhlallisessa sormusseremoniassa pariskunnat paljastavat, sitoutuvatko he toisiinsa vai eroavatko. Sitä ennen miehet ja naiset pääsevät vielä irrottelemaan polttarien merkeissä. Australialaisessa realitysarjassa viisi pariskuntaa käsittelee parisuhdeongelmiaan paratiisisaarella. 43 min
15.05 Selviytyjät
Sukupolvien välinen kuilu. Kausi 33, 10/17. Kun uuteen heimoon on totuteltu, alkaa vanha kahtiajako nostaa päätään: Milleniaalit vastaan X-sukupolvi. Toki on niitäkin, jotka etsivät paikkaansa välimaastossa. Palkintokisassa osa porukasta pääsee rentoutumaan ja herkuttelemaan. Koskemattomuuskisassa tarjolla on houkutuksia, jos on varma asemastaan ja luopuu paikastaan kisassa. Amerikkalainen realitysarja, jossa kilpailijat kamppailevat Selviytyjä-tittelistä sekä muhkeasta voittopotista Jeff Probstin johdolla. 33. tuotantokausi. 43 min
16.00 Simpsonit uusi kausi (7)
Elämän kova luonnontiedekoulu. Kausi 31, 12/22. Springfield saa yllättävästä lähteestä rahaa, ja se päätetään käyttää koulun uudistamiseen moderniksi huippukouluksi. Tieteen ja teknologian pelastavan voiman takana piilee kuitenkin julma yllätys. Amerikkalainen animaatiosarja. Uusinta. 22 min
16.25 Posse
Kausi 7, 9/11. Possentaina ruudussa mm. Joonas Nordman ja Petra Olli. SM-liiga mestaruutta ratkaisemassa mm. Jesse Puljujärvi ja Lennart Petrell. Ykkösellä sisään laittaa Toni Nieminen sekä sätkyukkona loistaa Pyhimys. 1 h 10 min
17.50 Simpsonit (7)
Lempilammas. Kausi 7, 5/25. Käynti huvipuistossa aiheuttaa sen, että lampaankyljys ei enää Lisan mielestä maistu entiseltä. Vierailevina ääninä Linda ja Paul McCartney. 23 min
18.15 Simpsonit (7)
Kaikki Lisasta. Kausi 19, 20/20. Hassun 4000. jakson kunniaksi hänen ohjelmaansa palkataan lapsiavustaja. Lisasta tulee koko kansan hauskuuttaja, joka niittää mainetta. Jaksossa vierailee koomikko Drew Carey. Amerikkalainen piirrossarja. 23 min
18.45 Simpsonit (7)
New York, New York!. Kausi 24, 1/22. Bart haluaa lähteä New Yorkiin etsimään karannutta tyttöystäväänsä. Simpsonit lähtevätkin koko perheen yhteiselle matkalle. Homer saa huomata, että New York City on muuttunut sitten viime käynnin. Margen näyttelijänlahjoja ei oikein osata arvostaa. Vierailevina ääninä on mm. Anne Hathaway ja Natalie Portman. Legendaarisen piirrossarjan 24. tuotantokausi. Homer, Marge, Lisa, Bart ja Maggie Simpson jatkavat seikkailujaan Springfieldissä. 23 min
19.10 Neljän tähden illallinen
Kausi 2, 33/40. Viikon ensimmäistä illallista isännöi gladiaattorina viimeistään koko kansalle tutuksi tullut valmentaja ja kuntosaliyrittäjä Vertti Harjuniemi. Suolankin jo erikoismausteeksi kokeva Vertti villiintyy täysin ja päätyy jäkälänpuutteessa laittamaan lautaselle kukkia. Eli onko illan menu pelkkää terveyttä, kun kokkina häärii liikunta-alan ammattilainen? Tätä pohtivat vieraaksi saapuvat kiinteistövälittäjä Andrei Koivumäki, Suomen Supernanny Piia Penttala ja artisti Jon-Jon Geitel. ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
19.35 Neljän tähden illallinen
Kausi 2, 34/40. Viikon toisena iltana kokkausvuorossa nähdään kiinteistövälityksen uusi tähti, Andrei Koivumäki. Kiireinen bisnesmies ei liiemmin kokkaile, mutta arvostaa hyvää ruokaa ja pelaa siksi varman päälle.. Keittiössä vallitseekin erittäin kotoisa tunnelma kun Andrei kokkaa yhdessä siskonsa kanssa. Illallispöydän vieraista yksi kohtaa tänään pelkojaan mm. ¿helsinkiläisetanoiden¿ muodossa. Tunnelmassa mukana Suomen Supernanny Piia Penttala, artisti Jon-Jon Geitel ja valmentaja Vertti Harjuniemi ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
20.05 Neljän tähden illallinen
Kausi 2, 35/40. Suomen Supernanny Piia Penttala kutsuu tähtivieraansa illalliselle ilotaloon ja sehän poikia jännittää. Vielä enemmän jännitystä aiheuttaa illan ohjelmanumero, jonka kautta voitetaan taas pelkoja. Kokkikin kiehahtaa keittiössä ja kesäsade yllättää, mutta valmentaja Vertti Harjuniemi, artisti Jon-Jon Geitel ja kiinteistövälittäjä Andrei Koivumäki nauttivat mökkitunnelmasta ja tarjoiluista tyytyväisinä. ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
20.30 Neljän tähden illallinen
Kausi 2, 36/40. Viikon viimeisen illallisen tarjoilee artisti Jon-Jon Geitel. Korkealle kokkailuissaan aina tähtäävä isäntä ei tingi tasostaan tänäänkään, vaan paiskii menunsa vuoksi hiki hatussa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita välttelemättä. Jon-Jon tarjoilee viikoin odotetuinta jälkiruokaa ja saa myös vieraansa mykistymään. Saako tämä illallinen eniten pisteitä, vai viekö voiton Suomen Supernanny Piia Penttala, kiinteistövälittäjä Andrei Koivumäki vai valmentaja Vertti Harjuniemi? ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
21.00 Subleffa: Tappava ase 2 (16)
Tappava ase 2. Lajinsa valioihin kuuluvassa toimintaelokuvassa tuttu etsiväkaksikko joutuu vastakkain diplomaattisen koskemattomuuden suojassa piilottelevan rikollispomon kanssa. Ohjaaja: Richard Donner, USA 1989. Pääosissa: Mel Gibson, Danny Glover, Joe Pesci, Joss Ackland, Patsy Kensit, Mark Rolston. 1 h 54 min
23.10 Talent Suomi
Kaikki peliin. Kausi 6, 9/10. Kaikki peliin. Viimeisessä semifinaalissa yleisön äänistä kilpailevat Xenia & Afrodisiac Dancers, Aino, Aapo Rautio, Pipsa Ilpala, Clarissa Grönstrand, StepUp Juniors, Daria Jokinen ja Pekka Niemi. Uusinta. ohjelmatekstitys (suomi) 1 h 12 min
00.35 Pitääkö olla huolissaan?
Suvi Auvinen. Kausi 8, 7/12. Se on viikon kohokohta taas käsillä! Studiossa on dynaaminen tunnelma ja kaikilla on vettä laseissa. Ruudussa: Jenni Pääskysaari, Tuomas Kyrö, Pirjo Heikkilä ja Kari Hotakainen. Vieraana toimittaja Suvi Auvinen. ohjelmatekstitys (suomi) 41 min
01.30 Ambulanssi (12)
Yhteistyötä. Kausi 2, 2/8. Birminghamin alueella päivystää illan aikana toistasataa ambulanssia. Vakavat tilanteet vaativat yhteistyötä muiden ensivasteyksiköiden ja viranomaisten kanssa. Joskus sekään ei auta ja kallisarvoiset minuutit valuvat hukkaan, jos onnettomuuspaikkaa ei löydy tai potilas itse kieltäytyy tekemästä yhteistyötä. Palkitussa brittiläisessä dokumenttisarjassa seurataan ensihoitajien työskentelyä. 42 min
02.20 Alastomat treffit USA
Erilaiset ensitreffit. Kausi 1, 1/16. Uusi sarja alkaa! Uudenlaisessa deittishow'ssa neljä rohkeaa sinkkua etsii elämäänsä rakkautta. Irtosuhteisiin kyllästynyt Max etsii sitä oikeaa. Maxin ja Alayzian välillä kipinöi, ja pari viihtyy hyvin yhdessä. Kyle on valmis vakavaan suhteeseen ja viihtyy Richardin seurassa, mutta kummastelee miehen pidättyväisyyttä ja äänestyskäyttäytymistä. Amerikkalaisessa tosi-tv-sarjassa toisilleen tuntemattomat parit riisuvat alusvaatteisilleen ja päättävät pikaisen tutustumisen jälkeen, kiinnostaako toinen osapuoli vai ei. 22 min
02.45 Theroux ja vihatut Phelpsit
Toimittaja Louis Theroux palaa neljän vuoden tauon jälkeen Westboron baptistiseurakuntaan, joka vastustaa fanaattisesti homoja. Seurakunnasta on lähtenyt useita jäseniä, joista kaksi tavataan nyt. Rivien rakoilusta huolimatta seurakunnan ydinjäsenet uskovat yhä asiaansa. Brittiläinen dokumentti vuodelta 2011. 59 min
03.50 Rysän päällä
Herrat harhateillä. Kausi 15, 11/18. Kumppaniaan pettämisestä epäilevät henkilöt ottavat yhteyttä ohjelmaan tavoitteenaan selvittää onko puolisolla puhtaat jauhot pussissa. Kuvausryhmä seuraa epäiltyjen liikkeitä ja käräyttää petolliset siipat itse teossa, suoraan kameran edessä. Juontajana jatkaa toista kautta Clark Gable. 26-vuotias Jennifer iloitsee poikaystävänsä kosinnasta, mutta miehen käytös herättää hänessä epäilyksiä. 35-vuotias Kay ihmettelee, miksi ravintoloitsijamies viettää niin paljon aikaa töissä. Amerikkalainen realitysarja. 47 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
TV5
06.10 Caribbean Life
Kausi 1, osa 9. Sarjassa seurataan perheitä, jotka haluavat jättää amerikkalaisen talven taakseen ja etsivät uutta kotia Karibialta. (Caribbean Life, lifestyle, USA, 2014)
06.35 Caribbean Life
Kausi 1, osa 10. Sarjassa seurataan perheitä, jotka haluavat jättää amerikkalaisen talven taakseen ja etsivät uutta kotia Karibialta. (Caribbean Life, lifestyle, USA, 2014)
07.05 Asunnon metsästäjät maailmalla
Kausi 128, osa 5. Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa. (House Hunters International, lifestyle, USA, 2018)
07.35 Asunnon metsästäjät maailmalla
Kausi 128, osa 6. Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa. (House Hunters International, lifestyle, USA, 2018)
08.05 Kiinteistöveljekset
Kausi 6, osa 15. Kanadalaiskaksoset Jonathan ja Drew Scott auttavat pariskuntia ostamaan täysremonttia vaativa taloja, joista kuoriutuu veljesten osaavissa käsissä todellisia unelmakoteja. (Property Brothers, lifestyle, USA, 2014)
08.55 Kadonneet (7)
Kausi 3, osa 11. Discoveryn sarjassa käydään läpi tunnettuja katoamistapauksia. Sarjan kussakin jaksossa keskitytään aina yhden kadonneen tarinaan hänen perheensä, lähimpien ystäviensä ja työtoveriensa kertomana. Osa sarjassa esiteltävistä katoamistapauksista on ratkennut, osa on yhä selvittämättä. (Disappeared, dokumenttisarja, USA, 2011)
09.50 TV Shop
10.50 Asunnon metsästäjät maailmalla
Kausi 128, osa 7. Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa. (House Hunters International, lifestyle, USA, 2018)
11.20 Asunnon metsästäjät maailmalla
Kausi 128, osa 8. Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa. (House Hunters International, lifestyle, USA, 2018)
11.50 Kiinteistöveljekset
Kausi 6, osa 16. Kanadalaiskaksoset Jonathan ja Drew Scott auttavat pariskuntia ostamaan täysremonttia vaativa taloja, joista kuoriutuu veljesten osaavissa käsissä todellisia unelmakoteja. (Property Brothers, lifestyle, USA, 2014)
12.40 Alastomat selviytyjät
Kausi 4, osa 6. Kahden seikkailijan on selviydyttävä 21 päivää ilman ruokaa, vettä ja vaatteita maailman syrjäisimmissä kolkissa. Kuinka he pärjäävät vaaroja vilisevässä ympäristössä? (Naked and Afraid, tosi-tv, USA, 2017)
13.35 Onnenpyörä
Kausi 3, osa 11. Kauden kääntyessä loppusuoralle, on vielä paljon palkintoja jakamatta. Tänään ehtaa pätäkkää ja komeita tavarapalkintoja saalistamassa ovat Aleksi Turusta, Kari Espoosta ja Matilda Kankaanpäästä. Juontajina Jethro Rostedt ja Sara Sieppi. (Kotimainen viihde, 2018)
14.30 Tuurin kyläkauppias
Kausi 3, osa 3. Onnelan karavaanarialue ei ole enää entisensä, kun paikalle kurvaa asuntoautollinen energisiä tubettajia Helsingistä. Seksikäs Suklaa ja Dosdela kavereineen haastavat Vesan mukaan leijulautakisaan, eikä häviö ole kovin maukas. Keskisten perhe kokee historiallisen hetken Vesan joutuessa ensimmäistä kertaa vaipanvaihtohommiin. (Kotimainen tosi-tv, 2016)
15.20 Mestaritekijä
Kausi 1, osa 9. Finaalipäivä. Ennen viimeistä koitosta kilpailijat muistavat toisiaan itsetekemin lahjoin, ja kauden viimeisenä Mestaritehtävänä nähdään kolme valtaistuinta. Kuka lunastaa paikkansa valtaistuimella ja kruunataan Suomen ensimmäiseksi Mestaritekijäksi? (kotimainen viihde, 2019)
16.15 Alastomat selviytyjät
Kausi 4, osa 7. Kahden seikkailijan on selviydyttävä 21 päivää ilman ruokaa, vettä ja vaatteita maailman syrjäisimmissä kolkissa. Kuinka he pärjäävät vaaroja vilisevässä ympäristössä? (Naked and Afraid, tosi-tv, USA, 2017)
17.10 Kadonneet (7)
Kausi 3, osa 12. Discoveryn sarjassa käydään läpi tunnettuja katoamistapauksia. Sarjan kussakin jaksossa keskitytään aina yhden kadonneen tarinaan hänen perheensä, lähimpien ystäviensä ja työtoveriensa kertomana. Osa sarjassa esiteltävistä katoamistapauksista on ratkennut, osa on yhä selvittämättä. (Disappeared, dokumenttisarja, USA, 2011)
18.05 Tuurin kyläkauppias
Kausi 3, osa 4. Tuurin kyläkauppaan saapuu tänään kauniita kesävieraita, kun salkkaritytöt Tiia ja Irina pääsevät Dannyn ja Katmandun pohjalaiskoulutukseen. Vesa saa kunniavieraakseen yhden suurimmista idoleistaan, rocklegenda Remu Aaltosen. (Kotimainen tosi-tv, 2016)
19.00 Will & Grace (S)
Kausi 11, osa 7. Grace (Debra Messing) ja Will (Eric McCormack) ovat sydänystäviä ja kämppäkaveruksia New Yorkissa. Emmy-palkittu komediasarja seuraa sanavalmiin ja ratkiriemukkaan kaksikon elämän vauhdikkaita käänteitä. (Will & Grace, komedia, USA, 2019)
19.30 Will & Grace (S)
Kausi 11, osa 8. Grace (Debra Messing) ja Will (Eric McCormack) ovat sydänystäviä ja kämppäkaveruksia New Yorkissa. Emmy-palkittu komediasarja seuraa sanavalmiin ja ratkiriemukkaan kaksikon elämän vauhdikkaita käänteitä. (Will & Grace, komedia, USA, 2019)
20.00 River of No Return
UUSI SARJA! Kausi 1, osa 1. Yhdysvaltojen Idahon osavaltiossa sijaitsee myös nimellä The River of No Return tunnettu, 680 kilometriä pitkä Salmonjoki. Joen varrella, keskellä koskematonta luontoa, asuu sitkeä yhteisö villin luonnon armoilla. (River of No Return, tosi-tv, USA, 2019)
21.00 Elokuva: Central Intelligence (12)
(Central Intelligence, toimintakomedia, USA, 2016) Koulun isoin nörtti palaa kotikaupunkiinsa luokkakokoukseen ja yllättää kaikki. Hänestä on kasvanut tappavan tehokas CIA-agentti, joka kertoo suorittavansa huippusalaista tehtävää. Avukseen hän värvää nuoruuden kaveripiirien suosikin, joka on sittemmin etääntynyt vanhasta roolistaan ja päätynyt kirjanpitäjäksi. Kun konttorirotta tajuaa, mihin on lupautunut, on myöhäistä perääntyä. 120 min. Ohjaus: Rawson Marshall Thurber. Pääosissa: Dwayne Johnson, Kevin Hart, Amy Ryan, Aaron Paul, Danielle Nicolet.
23.05 Ex on the Beach Suomi
Kausi 1, osa 7. Dildojen sota. Aamuinen mysteeri ratkeaa, kun huvilalle saapuu postikortti. Yksi naisista kerää uuden sulan hattuunsa, kun hän pääsee oikeille treffeille ensimmäistä kertaa elämässään. Edellisillan suuri väärinkäsitys varjostaa alkuun juhlatunnelmaa, mutta bilevaihde löytyy, kun häiriötekijät ovat poissa. Illan päätteeksi kumiesineet viuhuvat, kun tuttu trio saa uuden mahdollisuuden toimeenpanna suunnitelmansa, jonka toteutus jäi aiemmin puolitiehen. (kotimainen tosi-tv, 2020)
00.00 Elokuva: The Zookeeper's Wife (12)
SUOMEN TV-ENSI-ILTA! (The Zookeeper's Wife, draama, Yhdysvallat/Tsekki, 2017) Tositapahtumiin perustuvassa draamassa Jan ja Antonina Zabinski pyörittävät eläintarhaa toisen maailmansodan aikana Puolan Varsovassa. Natsisaksalainen eläintieteilijä rakastuu Antoninaan. Pariskunta käyttää eläintieteilijän tunteita hyväkseen, jotta saavat pelastettua mahdollisimman useita juutalaisia Varsovan laidalla sijaitsevista ghetoista. 127 min. Ohjaus: Niki Caro. Pääosissa: Jessica Chastain, Johan Heldenbergh, Daniel Brühl.
02.25 FBI (12)
Kausi 1, osa 12. Draamasarjassa seurataan FBI:n New Yorkin -toimiston sisäistä toimintaa. Tuo mm. terrorismiin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen erikoistunut eliittiyksikkö yhdistää kaiken älynsä, osaamisensa ja teknisen asiantuntemuksensa pitääkseen New Yorkin ja koko maan turvassa. Tapahtumien keskiössä on erikoisagentti Maggie Bell (Missy Peregrym), joka sitoutuu syvästi työtovereihinsa ja ihmisiin, joita hän suojelee. Pääosissa: Missy Peregrym, Zeeko Zaki, Jeremy Sisto, Ebonée Noel, Sela Ward ja Alana de la Garza. (FBI, rikosdraama, USA, 2018)
03.15 Tuurin kyläkauppias
Kausi 3, osa 3. Onnelan karavaanarialue ei ole enää entisensä, kun paikalle kurvaa asuntoautollinen energisiä tubettajia Helsingistä. Seksikäs Suklaa ja Dosdela kavereineen haastavat Vesan mukaan leijulautakisaan, eikä häviö ole kovin maukas. Keskisten perhe kokee historiallisen hetken Vesan joutuessa ensimmäistä kertaa vaipanvaihtohommiin. (Kotimainen tosi-tv, 2016)
04.05 Pernilla Wahlgrenin maailma
Kausi 2, osa 5. Benjamin ja Bianca vierailevat italialaisten isovanhempiensa luona lämpimissä ja herkullisissa tunnelmissa. Pernilla kutsuu kaksi hyvää ystävätärtään keikkaristeilylleen. (Wahlgrens värld, tosi-tv, Ruotsi, 2017)
05.00 River of No Return
UUSI SARJA! Kausi 1, osa 1. Yhdysvaltojen Idahon osavaltiossa sijaitsee myös nimellä The River of No Return tunnettu, 680 kilometriä pitkä Salmonjoki. Joen varrella, keskellä koskematonta luontoa, asuu sitkeä yhteisö villin luonnon armoilla. (River of No Return, tosi-tv, USA, 2019) Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Liv
05.00 Astral-TV
60 min
06.00 LIVE: Astral-TV
3 h 0 min
09.00 Sinkkuillallinen
Kausi 7. Jakso 13/24. Bassia pöytään. 20-vuotias opiskelija Immie pitää merenelävistä. Miehet yrittävät hurmata hänet mm. paahtopaistilla, uunikalalla ja thaicurrylla. Immie aiheuttaa järkytyksen syömällä vähän jotain ylimääräistäkin. Englantilainen realitysarja. (44') 44 min
09.50 Brittien Huippumalli haussa
Kausi 7. Jakso 2/13. Unelmien täyttymys. Seuraavan huippumallin etsintää jatketaan Cardiffissa ja Birminghamissa. Osa tytöistä joutuu kokemaan pettymyksen jo mittanauhan alla, kun taas toiset saavat jopa toisen mahdollisuuden. Tuomareilla on kuitenkin vaikeuksia päästä yksimielisyyteen valinnoista. Englantilainen realitysarja. (45') 45 min
10.45 Remppa vai muutto
Kausi 6. Jakso 19/26. Mummi tuli taloon. LaShawn osti 10 vuotta sitten äitinsä kanssa talon, johon äiti voisi muuttaa eläkkeellä. Nyt äiti ja tytär jakavat makuuhuoneen talossa, joka on jäänyt aivan liian pieneksi perheelle, johon kuuluu teinipoika, tytär, äiti ja nyt vielä mummikin. Lisätilaa tarvitaan ja äkkiä. Kanadalainen lifestyleohjelma. (43') 44 min
11.40 Neljät häät Amerikassa
Kausi 6. Jakso 19/20. Rustiikkista Batmaniä ja viiniä. Hääkisaan osallistuvat tällä kertaa pennsylvanialaiset ystävykset, jotka käyvät yhdessä salilla tullakseen hääkuntoon. Ensimmäisenä vietetään Jamin rustiikkisia Batman-häitä ja sitten Traceyn viini-teemaisia häitä. Amerikkalainen realitysarja. (44') 43 min
12.30 Toisenlaiset äidit
Kausi 4. Jakso 2/10. Siunatussa tilassa. Jimmy ja Satu ovat ovat kärsineet kauan lapsettomuudesta, mutta nyt he odottavat viimeinkin vauvaa. Helluntaipastorina nykyisin työskentelevällä Jimmyllä on raju rikosmenneisyys. Kotimainen realitysarja. (41') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
13.25 Jaksa paremmin
Kausi 8. Jakso 16/17. Muusikko Mikko von Hertzen kaipaa apua uniasioissa, ja Unikulman liikkeessä hän pääsee heti Vesan asiantuntevaan huomaan. Petra tutustuu Rosen-terapiaan sekä koripalloon. Kotimainen lifestyleohjelma. (22') ohjelmatekstitys (suomi) 22 min
13.55 Tuttu Tyylitaiturina by Metti Forssell
Kausi 1. Jakso 6/8. Oma kaappi täynnä trikoita ja mustia vaatteita. Kuulostaako tutulta? Näin on ainakin Outilla ja hänen äidillään Oililla, jotka tarvitsevat Metin ja toistensa apua uuden tyylin löytämiseksi. Kotimainen realityohjelma. (21') 22 min
14.25 Neljät häät Suomi
Kausi 3. Jakso 5/9. Hääteema hukassa!. Insinööri Emmi on tehnyt piirun tarkat suunnitelmat häidensä varalle, mutta toteutus onkin toista maata. Sini on luvannut jalkapallohäät, mutta jääkö maali teeman kanssa tekemättä? Nooran luontohäät saavat amerikkalaisia piirteitä ja Sirpan ruokatarjoilu pistää morsianten suut kuivumaan. Kotimainen realityohjelma. (42') ohjelmatekstitys (suomi) 43 min
15.20 Napakymppi
Kausi 2. Jakso 12/15. Tanssii Jannen kanssa. Biohakkeri-Neiti X:n kosija tunnustaa olevansa rakastuneena uhri. Herra X laittaa neidit laulamaan. Kotimainen viihdeohjelma. (42') 42 min
16.10 Rempalla kaupaksi
Kausi 4. Jakso 14/15. Kimallusta kerrakseen. Lesley etsii Thamesjoen laaksosta kotia itselleen ja lapsilleen. Amandan kotiehdokkaissa tehdään pientä remppaa ennen esittelyjä, ja yhdessä kohteista lopputulos kirjaimellisesti häikäisee. Englantilainen lifestyleohjelma. 47 min
17.10 Neljät häät Amerikassa
Kausi 6. Jakso 20/20. Yllättävä loppu. Pennsylvanialaismorsianten häätaisto huipentuu kauden päätösjaksossa. Kisassa koetaan kuitenkin ennennäkemättömiä järkytyksiä, kun morsian toisensa jälkeen saa huonoja uutisia. Amerikkalainen realitysarja. (39') 40 min
18.05 Sinkkuillallinen
Kausi 7. Jakso 14/24. Kaima kokkaa. 28-vuotias Josh etsii hyvännäköistä miestä, joka pitää kunnostaan huolta. Tunteeko hän vetoa valokuvaajaan, joka tekee hyvää lasagnea, vai amatöörinyrkkeilijään, joka valmistaa herkullista taginea? Englantilainen realitysarja. (43') 44 min
19.00 Remppa vai muutto
Kausi 6. Jakso 23/26. Iso vai isompi. Amanda ja Grif haluavat joko laajentaa nykyistä taloaan tai muuttaa isompaan. Hilaryn tehtävä ei ole helppo, sillä pariskunta on täysin eri mieltä siitä, paljonko talon laajentaminen saisi maksaa. David ei myöskään pääse helpolla, sillä Grif lyö muuttoaikeet lekkeriksi. Kanadalainen lifestyleohjelma. (44') 44 min
20.00 Huvila & Huussi
Kausi 11. Jakso 3/10. Ellenin surffiparatiisi. Ellen Jokikunnas hankki muutama vuosi sitten ensimmäisen oman kesämökkinsä. Huonokuntoisen rakennuksen remontointi on syönyt kaikki loma-ajat. Ellen haluaisikin ottaa mökillä rennosti ja saada pihapiirin kuntoon - surffityylillä. Järvi on tärkeä elementti, ja Kati pääseekin irrottelemaan laiturin kanssa. Mökkivinkeissä opetetaan huoltamaan rikkaruohovapaata hiekkarantaa. Kotimainen lifestyleohjelma. (41') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
20.58 Keno ja Synttärit
Illan Keno-arvonnan tulokset. Arvonta on suoritettu Poliisihallituksen hyväksymällä arvontajärjestelmällä. Keno arvonnan tulokset myös Veikkauksen sivuilta www.veikkaus.fi. Kotimainen visailuohjelma. (2') 2 min
21.00 Greyn anatomia (12)
Kausi 16. Jakso 14/25. Diagnoosi. Andrew työskentelee ympäri vuorokauden pelastaakseen Suzannen hengen, ja Meredith alkaa pelätä hänen mielenterveytensä puolesta. Ajautuuko Amelian ja Linkin suhde kiville isyystestin vuoksi? Amerikkalainen draamasarja. (41') 42 min
22.00 Temptation Island Suomi 7 (12)
Kausi 7. Jakso 5/24. Pitelemätön luonnonvara. Saarelaiset saavat kokea varsinaisen yllätyksen, kun porukka kasvaa molemmilla puolilla. Uudet tulokkaat herättävät paljon kysymyksiä ja kiinnostusta. Illan bileissä matkataan maailman ympäri, eikä kriiseiltäkään vältytä. Toisella puolella kissa-hiiri -leikki jatkuu, toisella puolella pinnan alla kytee uusi reviirikiista. Kotimainen realitysarja. (41') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
23.00 Sex Tape Suomi (7)
Kausi 1. Jakso 2/10. Miten sä puhut mulle?. Miian ja Janin haasteena ovat ruuhkavuodet sekä keskinäinen kommunikaatio, joka herättää kummastusta myös muissa pareissa. Maria ja Petri Kotkasta nauttivat yhteen paluusta, mutta seksielämää varjostaa Marian endometrioosi. Tuire ja Niko Längelmäeltä riitelevät kotitöistä, ja parilla on suuri vaara kasvaa erilleen. Kotimainen realityohjelma. (42') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
00.00 Neljät häät Amerikassa
Kausi 6. Jakso 20/20. Yllättävä loppu. Pennsylvanialaismorsianten häätaisto huipentuu kauden päätösjaksossa. Kisassa koetaan kuitenkin ennennäkemättömiä järkytyksiä, kun morsian toisensa jälkeen saa huonoja uutisia. Amerikkalainen realitysarja. (39') 40 min
00.55 Sinkkuillallinen
Kausi 7. Jakso 14/24. Kaima kokkaa. 28-vuotias Josh etsii hyvännäköistä miestä, joka pitää kunnostaan huolta. Tunteeko hän vetoa valokuvaajaan, joka tekee hyvää lasagnea, vai amatöörinyrkkeilijään, joka valmistaa herkullista taginea? Englantilainen realitysarja. (43') 44 min
01.50 Remppa vai muutto
Kausi 6. Jakso 23/26. Iso vai isompi. Amanda ja Grif haluavat joko laajentaa nykyistä taloaan tai muuttaa isompaan. Hilaryn tehtävä ei ole helppo, sillä pariskunta on täysin eri mieltä siitä, paljonko talon laajentaminen saisi maksaa. David ei myöskään pääse helpolla, sillä Grif lyö muuttoaikeet lekkeriksi. Kanadalainen lifestyleohjelma. (44') 44 min
02.40 Astral-TV
2 h 20 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
JIM
05.00 Astral-TV
60 min
06.00 LIVE: Astral-TV
3 h 0 min
09.00 Myytinräjäyttäjät (7)
Kausi 1. Jakso 3/10. Pölyräjähdys. Voiko pöly räjähtää ja hajottaa rakennuksia? Huutokauppakeisarin Markku saa räjäytysterapiaa. Maatilalla kokeillaan lammen ruoppausta dynamiitilla. Kotimainen ohjelma. (42') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
09.55 Pientä pilaa
Piilokamerakuvauksen parhaimpia paloja. 5 min
10.00 Pientä pilaa
Piilokamerakuvauksen parhaimpia paloja. 4 min
10.05 Pientä pilaa
Piilokamerakuvauksen parhaimpia paloja. 4 min
10.10 Heikoin lenkki
Kausi 1. Jakso 13/20. Kenen ääni ratkaisee?. Vain yksi kahdeksasta vie voiton, kun pelaajat äänestävät ulos heikoimman lenkin. Studiossa tällä kertaa Jukka Kuronen ja Alfred Leppänen Helsingistä, Sampsa Kujala Tampereelta, Ilkka Liimatainen Jyväskylästä, Iiris Ignatius Lehmosta sekä Rami Mäkelä, Tiina Van der Walt ja Miia Peltonen Vantaalta. Kiperät kysymykset esittää peli-isäntä Riku Nieminen. Kotimainen visailuohjelma. (42') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
11.00 Juha Tapio - Pieniä taikoja studiolive
Juha Tapio levytti Suomen vanhimmassa studiossa Finnvoxissa viime joulukuussa levyllisen lauluja entisajan malliin; orkesteri istahti studioon, soitti ja lauloi, nauha pyöri ja levytys oli valmis. Levytyksen jälkeen muusikot soittivat samassa paikassa laulut vielä kerran tv-kameroiden edessä. Kotimainen musiikkiohjelma. (45') ohjelmatekstitys (suomi) 45 min
12.00 Grillit huurussa (S)
Kausi 2. Jakso 10/12. Kouvola. Kouvolassa jokainen hoitaa oman ruutunsa. Sami Hedberg syö ja Mika Saukkonen selostaa. Zaani värvätään KooKoon cheerleaderiksi ja loppu on suomalaista grillihistoriaa. Kotimainen realitysarja. (41') 41 min
12.50 Haapasalo goes lomalle
Kausi 1. Jakso 2/8. Kuuba, Trinidad. Loma Kuubassa jatkuu, ja Ville on pikkukaupungin juna-asemalla jumissa. Makean sokeriruokomehun voimalla Ville ratsastaa myrskyssä kuuluisan hevoskuiskaajan kanssa ja uhmaa korkeanpaikankammoaan. Trinidadin kaupungista matka jatkuu sukeltamaan Sikojenlahdelle, josta avautuu ennennäkemätön, vedenalainen Kuuba. Kotimainen matkailuohjelma. (41') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
13.40 Hyvät ja huonot uutiset
Kausi 7. Jakso 4/11. Kasmir. Tänään vieraana Kasmir. (43') 42 min
14.30 Jone ja tähdet
Kausi 1. Jakso 2/8. Popeda Kouvolassa. Kuka istuu Pate Mustajärven auton takapenkillä ja miksi Costello Hautamäki pukeutuu kesähelteellä Goretexiin? Mikä on keikkamatkoilla kovaa kamaa ja mitä Pate Mustajärvi vetää esiintymispäivänä? Jone Nikula avaa Popedan keikkapäivän. Filmus Oy. Kotimainen keskusteluohjelma. (41') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
15.20 Heikoin lenkki
Kausi 1. Jakso 13/20. Kenen ääni ratkaisee?. Vain yksi kahdeksasta vie voiton, kun pelaajat äänestävät ulos heikoimman lenkin. Studiossa tällä kertaa Jukka Kuronen ja Alfred Leppänen Helsingistä, Sampsa Kujala Tampereelta, Ilkka Liimatainen Jyväskylästä, Iiris Ignatius Lehmosta sekä Rami Mäkelä, Tiina Van der Walt ja Miia Peltonen Vantaalta. Kiperät kysymykset esittää peli-isäntä Riku Nieminen. Kotimainen visailuohjelma. (42') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
16.10 Panttilainaamon autospesialistit
Kausi 4. Jakso 25/43. Erikoismiesten erikoisprojektit. Koostejaksossa palataan erikoisprojektien pariin. Mukana on veneitä, mikroautoja, matkailuautoja ja jopa arkkusohva. Amerikkalainen sarja. (19') 19 min
16.40 Panttilainaamon autospesialistit
Kausi 4. Jakso 26/43. Tulilinnun taikaa. Danny tutustuu ystävänsä Jimin huikeaan autokokoelmaan ja lyö lukkoon loistodiilin. Mike puolestaan haluaa tehdä jäynää Docille ja esitellä samalla taitojaan. Amerikkalainen sarja. (19') 20 min
17.10 Onnenarpa
4 min
17.15 Suomen huutokauppakeisari
Kausi 7. Jakso 3/14. Taikauskoa ja uhkapelejä. Maija-Liisa Peuhu haluaa parantaa Akin selän. Markku tekee kammottavan löydön. Akin ja Helin ostosreissu huipentuu uhkapeliin. Kotimainen sarja. (42') 42 min
18.10 Suomen Tulli
Kausi 3. Jakso 1/12. Lentotullin Suski ja Terhi osallistuvat Sataman tullitarkastajien Tonin ja Lindan kanssa valuutanvalvontaoperaatioon. Anita ja Kati tutkivat polttoaineita. Katajanokalla tehdään merkittävä huumelöytö. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (41') ohjelmatekstitys (suomi) 41 min
19.05 Panttilainaamo
Kausi 16. Jakso 3/47. Ikämies Corey. Corey hieroo kauppoja Harley-Davidsonista ja Rickille tarjotaan patsasta, joka on kuulemma yli tuhat vuotta vanha. Chum huomaa Coreylla harmaita hiuksia, ja tästä alkaa tietenkin armoton kuittailu. Amerikkalainen realitysarja. (19') 20 min
19.35 Panttilainaamo
Kausi 16. Jakso 4/47. Kapteeni Rick. Rickille tarjotaan kapteeni Cookille mahdollisesti kuulunutta esinettä ja Chum tekee kauppoja harvinaisesta putterista. Amerikkalainen realitysarja. (19') 19 min
20.05 Madventures Suomi (7)
Kausi 1. Jakso 1/10. Kullankaivajien heimo. Lapin kullan kimallus houkuttelee Rikun ja Tunnan Lappiin varautumaan siihen, että reissuripuli osuu globaaliin taloustuulettimeen. Parivaljakko matkaa yöjunalla Rovaniemelle ja siitä edelleen Lemmenjoelle huuhtomaan kultaa vanhan liiton kullankaivajien johdolla. Ryysyistä rikkauksiin - tai ojasta allikkoon! Mutta kun etelän vetelät vellihousut kohtaavat Inarin ankarat luonnonolosuhteet ja villin elämäntavan, pitääkö heidät lopulta pelastaa tunturista? Kotimainen realityohjelma. (42') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
21.00 Rillit huurussa (S)
Kausi 5. Jakso 14/24. Beetatestin initiaatio. Penny ja Leonard aloittavat suhteensa beetatestin. Sheldon aloittaa ohjelmasarjan ?Sheldon Cooperin lystikkäät liput?. Raj löytää sielunkumppanin. Amerikkalainen komediasarja. (19') 20 min
21.30 Rillit huurussa (S)
Kausi 5. Jakso 15/24. Ystävyyden supistus. Leonard saa vihdoin kyllikseen Sheldonin omituisuuksista ja irtisanoo heidän välisensä kämppissopimuksen. Howard yrittää saada itselleen hienon lempinimen avaruuslentoaan varten. Amerikkalainen komediasarja. (19') 20 min
22.00 Poliisit 2020 (7)
Kausi 12. Jakso 3/10. Järkyttyneitä mieliä. Kouvolassa autetaan itsetuhoista nuorta ja selvitetään pahoinpitelyä. Helsingissä selvitetään automurtoa ja tapausta, jossa nainen on puukottanut itseään baarissa. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (40') ohjelmatekstitys (suomi) 41 min
23.00 Suomen huutokauppakeisari
Kausi 7. Jakso 3/14. Taikauskoa ja uhkapelejä. Maija-Liisa Peuhu haluaa parantaa Akin selän. Markku tekee kammottavan löydön. Akin ja Helin ostosreissu huipentuu uhkapeliin. Kotimainen sarja. (42') 42 min
00.00 Arman Pohjantähden alla (S)
Kausi 2. Jakso 1/10. Suomen romanit. Illan dokumentissa Arman tutustuu romanien vaiettuun kulttuuriin, missä kunnia ja häpeäkäsitteet määräävät mistä saa puhua ja miten tulee pukeutua. Millainen asema Suomen romaneilla on nykypäivänä, millaisia ongelmia ja ennakkoluuloja he kohtaavat yhteisönä sekä yksilöinä? Kotimainen dokumentaarinen sarja. (42') ohjelmatekstitys (suomi) 43 min
00.55 Amerikan rajavartijat
Kausi 2. Jakso 3/20. Turistimorsian. Detroitin lentoasemalle saapuu turistiviisumin turvin kiinalaisnainen, joka sanoo tulleensa tapaamaan tulevaa poikaystävää. Virkailija haistaa tarinassa palaneen käryä. Amerikkalainen realitysarja. (21') 21 min
01.20 Amerikan rajavartijat
Kausi 2. Jakso 4/20. Pillerijahdissa. JFK:n postikeskuksessa New Yorkissa etsitään pillereitä Kanadasta saapuneista kirjekuorista. Chicagoon saapuu joukko karvaisia matkustajia. Amerikkalainen realitysarja. (21') 21 min
01.50 JIM D: Terrori-iskut ja kaappaukset (12)
Kausi 1. Jakso 3/4. Lontoon piiritys. Keväällä 1980 Iranin uutta hirmuhallintoa vastustava ryhmittymä valtasi maan Lontoon-suurlähetystön. Alati kiristyvä tilanne ratkaistiin SAS-erikoisjoukkojen hyökkäyksellä rakennukseen. (45') 45 min
02.45 Poliisit (7)
Kausi 5. Jakso 51/56. Helsinki. Alkuillasta setvitään tehtävien sumaa. Partio taltuttaa ohikulkijoita ja naapureita pelottelevia asiakkaita. Yön aikana selviää, voiko Maxin ja Jarkon partioautosta karata. Kotimainen realitysarja. (21') 22 min
03.15 Poliisit (7)
Kausi 5. Jakso 52/56. Turku. Tomas ja Eero kohtaavat hyväntuulisia illanviettäjiä ja tanssiseuraakin löytyisi. Itsetuhoinen perheenäiti junaradalla. Partio selvittää epämääräisen hiippailijan aikeita. Kotimainen realitysarja. (21') 22 min
03.45 Astral-TV
1 h 15 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Kutonen
06.05 Kesyttämätön Alaska
Kausi 1, jakso 3. Alaskan luonnonsuojelualueet ovat koko Amerikan viimeisimpiä villejä asuttomattomia seutuja koko Amerikassa. Sarja antaa mainion katsauksen Kenain niemimaan ja Kodiakin saaren viillieläimistä sekä ihmisistä, jotka suojaavat eläinten asuinalueita. (Into Alaska, dokumenttisarja, USA, 2018)
07.00 Mahtavat miesluolat
Kausi 10, jakso 6. Amerikkalaisen jalkapallon legenda Tony Siragusa ja näyttelijä sekä juontaja James Cameron suunnittelevat man caveja eli miesluolia miehille, jotka haluavat asuntoonsa oman niin sanotun harrastushuoneensa. Jokainen miesluola suunnitellaan asukkaan toiveiden mukaiseksi: niissä voi olla mediakeskus, minibaari ja jopa oma lounge-alue. (Man Caves, tosi-tv, USA, 2011)
07.25 Mahtavat miesluolat
Kausi 10, jakso 7. Amerikkalaisen jalkapallon legenda Tony Siragusa ja näyttelijä sekä juontaja James Cameron suunnittelevat man caveja eli miesluolia miehille, jotka haluavat asuntoonsa oman niin sanotun harrastushuoneensa. Jokainen miesluola suunnitellaan asukkaan toiveiden mukaiseksi: niissä voi olla mediakeskus, minibaari ja jopa oma lounge-alue. (Man Caves, tosi-tv, USA, 2011)
07.55 Museoiden mysteerit
Kausi 21, jakso 4. Don Wildemanin juontamassa sarjassa tutustutaan kiinnostaviin ja epätavallisiin museoesineisiin. Jokaisen esineen taustalla on uskomaton tarina. (Mysteries at the Museum, dokumenttisarja, USA, 2018)
08.45 Mysteerikohteet
1. kausi alkaa uusintana. Osa 1. Löytöretki tuntemattomaan -sarjasta tuttu Josh Gates tutustuttaa uudessa sarjassaan maailman legendaarisimpiin ja tarunhohtoisimpiin paikkoihin ja kertoo tarinoita niiden takaa. Avausjaksossa tutustutaan Keski-Amerikan pyramideihin ja muinaisista kreikkalaisista myyteistä tuttuihin kohteisiin. (Legendary Locations, dokumenttisarja, USA, 2017)
09.15 Mysteerikohteet
Kausi 1, osa 2. Tällä kertaa ollaan kuolemattomuuden jäljillä Romaniassa, Japanissa ja Saksassa. Löytöretki tuntemattomaan -sarjasta tuttu Josh Gates tutustuttaa sarjassa maailman legendaarisimpiin ja tarunhohtoisimpiin paikkoihin ja kertoo tarinoita niiden takaa. (Legendary Locations, dokumenttisarja, USA, 2017)
09.40 Gold Rush
Kausi 7, osa 12. Todd Hoffman, Tony Beets, Parker Schnabel ja kumppanit palaavat apajille, kun kullankaivuu Alaskan jäätävissä olosuhteissa jatkuu ja kilpailu tiivistyy entisestään. (Gold Rush, tosi-tv, USA, 2016)
10.40 Gold Rush
Kausi 7, osa 13. Todd Hoffman, Tony Beets, Parker Schnabel ja kumppanit palaavat apajille, kun kullankaivuu Alaskan jäätävissä olosuhteissa jatkuu ja kilpailu tiivistyy entisestään. (Gold Rush, tosi-tv, USA, 2016)
11.35 Gold Rush
Kausi 7, osa 14. Todd Hoffman, Tony Beets, Parker Schnabel ja kumppanit palaavat apajille, kun kullankaivuu Alaskan jäätävissä olosuhteissa jatkuu ja kilpailu tiivistyy entisestään. (Gold Rush, tosi-tv, USA, 2016)
12.30 Alastomat selviytyjät extreme
Kausi 1, osa 4. Kaksitoista maailman parhaisiin lukeutuvaa selviytymisasiantuntijaa testaa taitojaan Kolumbian villin luonnon keskellä peräti 40 päivän ajan ilman ruokaa, vettä ja vaatteita. (Naked and Afraid XL, tosi-tv, USA, 2015)
13.25 TV Shop
14.25 Alastomat selviytyjät extreme
Kausi 1, osa 5. Kaksitoista maailman parhaisiin lukeutuvaa selviytymisasiantuntijaa testaa taitojaan Kolumbian villin luonnon keskellä peräti 40 päivän ajan ilman ruokaa, vettä ja vaatteita. (Naked and Afraid XL, tosi-tv, USA, 2015)
15.20 Alaska: Viimeinen rintama
Kausi 8, osa 11. Kilcherin perhe elää maatilalla Alaskan takamailla täysin eristyksissä yhteiskunnasta. Ääriolosuhteissa selviytyminen vaatii jokaisen perheenjäsenen panosta. (Alaska: The Last Frontier, tosi-tv, USA, 2018)
16.15 Gold Rush: White Water
Kausi 1, osa 8. Kullankaivajat "Dakota" Fred Hurt ja hänen poikansa Dustin Hurt etsivät kultaa syvältä Alaskan erämaasta, McKinley Creekin villeistä vesistä. Konstit ovat entistäkin vaarallisempia, mutta myös mahdolliset tuotot suurempia. (Gold Rush: White Water, tosi-tv, USA, 2017)
17.10 Wheeler Dealers
Kausi 11, osa 9. Jaguar XIC. Yritysurheiluauto XJC on neliovisen XJ6:n kaksiovinen versio, ja Sir William Lyonsin viimeinen suunnittelema Jaguar. (Wheeler Dealers, tosi-tv, Iso-Britannia, 2014)
18.05 Vieraita avaruudesta
Kausi 1, osa 7. Kuusi alan huippuasiantuntijaa etsii vastausta kysymykseen, jota ihmiskunta on pohtinut vähintään vuosikymmenten ajan: onko avaruusolioita olemassa ja ovatko ne olleet tai yrittäneet olla yhteydessä maapalloon. (Contact, dokumenttisarja, USA, 2019)
19.00 Kesyttämätön Alaska
Kausi 1, jakso 4. Alaskan luonnonsuojelualueet ovat koko Amerikan viimeisimpiä villejä asuttomattomia seutuja koko Amerikassa. Sarja antaa mainion katsauksen Kenain niemimaan ja Kodiakin saaren viillieläimistä sekä ihmisistä, jotka suojaavat eläinten asuinalueita. (Into Alaska, dokumenttisarja, USA, 2018)
20.00 Wheeler Dealers
Kausi 11, osa 10. Audi TT. Mike löytää halvimman mahdollisen Audi TT Quattron 450 kilometrin päästä Cornwallista. Pystyykö Edd korjaamaan auton vaihdelaatikon ja myymään sen voitolla? (Wheeler Dealers, tosi-tv, Iso-Britannia, 2014)
21.00 Elokuva: Kurkunleikkaajien saari (16)
(Cutthroat Island, toiminta, USA, 1995) Renny Harlinin vauhdikkaassa seikkailussa merirosvon tytär Morgan Adams (Geena Davis) lähtee isänsä jättämän aarrekartan johdattamana kohti salaperäistä saarta. Kun aarteella on muitakin tavoittelijoita, retki on täynnä taisteluita ja toimintaa. 120 min. Ohjaus: Renny Harlin. Pääosissa: Geena Davis, Matthew Modine, Frank Langella.
23.30 Elokuva: Battleship (12)
(Battleship, toiminta/seikkailu/sci-fi, USA, 2012) Kansainvälinen laivastosotaharjoitus muuttuu leikistä todeksi, kun avaruuden muukalaiset hyökkäävät ylivertaisilla aluksillaan ihmiskuntaa vastaan. 131 min. Ohjaus: Peter Berg. Pääosissa: Alexander Skarsgård, Brooklyn Decker, Jesse Plemons, Josh Spence, Liam Neeson, Peter MacNicol, Rihanna, Tadanobu Asano, Taylor Kitsch.
01.45 Ghost Adventures (12)
Kausi 3, osa 2. Paranormaaleja asioita tutkivat Zak Bagans ja Nick Groff sekä heidän teknikkonsa Aaron Goodwin joutuvat kovaan testiin metsästäessään aaveita maailman synkimmissä paikoissa. (Ghost Adventures, paranormaali, USA, 2008)
02.40 Ghost Adventures (12)
Kausi 3, osa 3. Paranormaaleja asioita tutkivat Zak Bagans ja Nick Groff sekä heidän teknikkonsa Aaron Goodwin joutuvat kovaan testiin metsästäessään aaveita maailman synkimmissä paikoissa. (Ghost Adventures, paranormaali, USA, 2008)
03.30 Museoiden mysteerit
Kausi 12, jakso 7. Don Wildemanin juontamassa sarjassa tutustutaan kiinnostaviin ja epätavallisiin museoesineisiin. Jokaisen esineen taustalla on uskomaton tarina. (Mysteries at the Museum, dokumenttisarja, USA, 2016)
04.20 Hotellit kuntoon
Kausi 6, osa 9. Hotellinjohtamisen konkari Anthony Melchiorri laittaa tiimeineen kulahtaneita hotelleja uuteen uskoon. (Hotel Impossible, tosi-tv, USA, 2016)
05.10 Ihmeelliset eläimet
Kausi 1, osa 26. Eläimet tekevät uskomattomia asioita, mutta oletko koskaan pohtinut miten tai miksi? Sarjassa vastatataan kiehtovimpiin eläinaiheisiin kysymyksiin. (How Do Animals Do That?, dokumentti, USA, 2019) Lähetykset päättyneet tältä päivältä
TLC
06.15 Suurenmoiset morsiamet
Kausi 1, osa 6. Asiakkaaksi saapuu palomiehenä työskentelevä Nyree, jolle tehdään täydellinen muodonmuutos. Lisäksi Yukia ja Yuneisia etsivät uusia tiloja liikkeelleen. (Curvy Brides, tosi-tv, USA, 2014)
06.45 Suurenmoiset morsiamet
Kausi 1, osa 7. Marylandissa sijaitseva morsiusliike Curvaceous Couture on erikoistunut plus-koon morsianten palvelemiseen. Siskokset Yukia ja Yuneisia vakuuttavat, että jokaiselle morsiamelle koosta riippumatta löytyy täydellisesti istuva unelmien hääpuku. (Curvy Brides, tosi-tv, USA, 2014)
07.15 Say Yes To The Dress
Kausi 10, osa 17. Morsiamen elämässä on usein muitakin tärkeitä miehiä kuin sulhanen. Veljet tietävät, mikä siskolle sopii, ja isä ei halua luopua pikkutytöstään. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2013)
07.45 Say Yes To The Dress
Kausi 10, osa 18. Tässä jaksossa yllättyvät iloisesti sekä morsiamet että häävieraat, jotka eivät tienneet tulleensa häihin. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2013)
08.15 Say Yes To The Dress
11. kausi alkaa uusintana. Osa 1. Morsiuspukuliike Kleinfeldin asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä. Lauren etsii sopivaa asua häävastaanotolle, mutta äidin mielipiteet asettavat haasteita. Aleshia on etsinyt morsiuspukua Pariisista ja Beverly Hillsistä, mutta kaunein puku on vielä löytämättä. Kandice on teettänyt itselleen mittatilauspuvun, ja sovitus jännittää. Sarja alkaa. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2014)
08.45 Say Yes To The Dress
Kausi 11, osa 2. Vaativat sulhaset pääsevät morsiamien mukaan valitsemaan hääpukua. Mitä tapahtuu, kun sulhanen ei pidä puvusta, josta morsian pitää? (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2014)
09.15 Say Yes To The Dress
Kausi 11, osa 3. Lähes kaksimetrinen koripalloilijanainen on etsimässä pukua. Myyjät ovat ymmällään: mistä löytää tarpeeksi pitkä puku? 45 kiloa laihtunut morsian tulee sovitukseen. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2014)
09.45 Say Yes To The Dress
Kausi 11, osa 4. Selviytyjistä tuttu laulaja etsii romanttista hääpukua, ja räväkkä Chic kaipaa ällistyttävää pukua. Sovituksessa huntu aiheuttaa ongelmia. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2014)
10.15 Say Yes To The Dress
Kausi 11, osa 5. Morsiamella on joskus selvät sävelet tullessaan hääpukuostoksille, mutta lopullinen valinta saattaa yllättää. Judd Waddell tulee yhden morsiamen avuksi. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2014)
10.40 Say Yes To The Dress
Kausi 11, osa 6. Kleinfeldille tulee morsiamia myös kaukaa. Täydellistä pukua etsivät Liz Alaskasta, Amanda Norjasta sekä Danielle Trinidad ja Tobagosta. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2014)
11.10 Say Yes To The Dress
Kausi 11, osa 7. Morsian haluaa sinisen puvun rantahäihinsä, mutta seurue ei ymmärrä sinistä hääpukua. Mikä neuvoksi? (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2014)
11.40 Say Yes To The Dress
Kausi 11, osa 8. Makutuomareilla on usein erilainen käsitys hääpuvusta kuin itse morsiamella. Morsiamella on viimeinen sana, vaikka puku ei hänelle sopisikaan. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2014)
12.10 Say Yes To The Dress
Kausi 11, osa 9. Kleinfeldin liikkeessä käy kuhina, kun ohjelman parissa työskentelevät morsiamet saapuvat etsimään morsiuspukuja. Vaikka puvun valitseminen muille on tuttua puuhaa, löytyykö oma unelmapuku yhtä helposti? (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2014)
12.40 Say Yes To The Dress
Kausi 11, osa 10. Samantha etsii morsiuspukua, joka ei täysin vastaa äidin odotuksia. Vanessa haluaa pukunsa edustavan 30-luvun Hollywood-tyyliä, ja Ajan äiti jännittää puvun sovitusta jopa enemmän kuin tuleva morsian. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2014)
13.10 Say Yes To The Dress
Kausi 11, osa 11. Kristi aikoo astella alttarille ammattilaisurheilijan kanssa. Jennan häät pidetään baseball-kentällä, joten morsiuspuvun on oltava teeman mukainen. Jennifer tulee valitsemaan pukua Pittsburgh Penguins -joukkueen päävalmentajan kanssa. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2014)
13.40 Say Yes To The Dress
Kausi 11, osa 12. Patti-Anne etsii merenneitopukua häihinsä. Meravin tiukka budjetti rajoittaa hääpuvun valintaa. Stephanien edellisestä sovituksesta on kulunut jo vuosi. Jaksossa vierailevat myös hääpukusuunnittelijat Pnina Tornai, Mark Zunino ja Lazaro. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2014)
14.10 Say Yes To The Dress
Kausi 11, osa 13. Missit ovat tottuneet upeisiin pukuihin, joten näyttävän hääpuvun löytäminen voi olla vaikeaa. Perheen mielipiteet voivat vaikeuttaa valintaa entisestään. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2014)
14.35 Say Yes To The Dress
Kausi 11, osa 14. Kaksi tragedian kohdannutta ja siitä selvinnyttä tulevaa morsianta etsii unelmiensa hääpukua. Jaksossa vierailee myös Saturday Night Livesta tuttu Seth Meyers. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2014)
15.05 Say Yes To The Dress
Kausi 11, osa 15. Anastagia on entinen kauneuskilpailija, jonka äidillä on vahva mielipide pukujen valinnasta. Cristalyne etsii pukua intialaisiin häihinsä. Lisan äiti vaatii, että hääpuvun on oltava valkoinen. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2014)
15.35 Say Yes To The Dress
Kausi 11, osa 16. Morsiamet ottavat mukaan isiä, isoisiä ja enoja, mutta osuvatko maut yhteen ja taipuuko äiti muiden tahtoon? (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2014)
16.05 Say Yes To The Dress
Kausi 11, osa 17. Morsiamet tuovat rankaksi tuomaristoksi siskonsa. Miten käy, kun samaan aikaan hääpukua etsivät siskokset ihastuvat samaan pukuun? (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2014)
16.35 Say Yes To The Dress
Kausi 11, osa 18. Rashan häihin on kutsuttu 700 vierasta, joten hääpuvun pitää tehdä vaikutus. Melissa haluaa pukuunsa paljon säihkettä. Burcu kokee järkytyksen ennen toista sovitusta. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2014)
17.05 Say Yes To The Dress
12. kausi alkaa uusintana. Osa 1. Morsiuspukuliike Kleinfeldin asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä. Ystävien mielipide hääpuvusta on tärkeä, mutta miten kärkevistä kommenteista selvitään eteenpäin? (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2014)
17.35 Say Yes To The Dress
Kausi 12, osa 2. Äiti toivoo sovinnaista hääpukua, mutta tytär haluaa olla "seksikisu". Voiko unelmien pukua löytyä, kun äidit jyräävät? (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2014)
18.05 Say Yes To The Dress
Kausi 12, osa 3. Lucillen morsiuspuvussa pitää olla kimallusta. Dana yrittää löytää puvun, josta äitikin pitäisi. Joan etsii räväkkää pukua, jota ei löydy kotikaupungin valikoimista. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2014)
18.35 Say Yes To The Dress
Kausi 12, osa 4. Laurel haluaa löytää täydellisen pitsipuvun häihinsä. Kea on sovittanut satoja morsiuspukuja, mutta unelmien täyttymystä ei ole löytynyt. Mackenzie saapuu ensimmäiseen sovitukseen. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2014)
19.00 Say Yes to the Dress Amerikka
Kausi 1, osa 2. Hääohjelma Say Yes to the Dress saapuu USA:n jokaiseen osavaltioon etsimään sitä elämän ainutkertaisinta asua. Yhteensä 52 paria kokoontuu New Yorkin keskuspuiston Bethesda-suihkulähteelle. (Say Yes to the Dress America, tosi-tv, Usa, 2020)
20.00 Say Yes to the Dress Amerikka
Kausi 1, osa 3. Hääohjelma Say Yes to the Dress saapuu USA:n jokaiseen osavaltioon etsimään sitä elämän ainutkertaisinta asua. Yhteensä 52 paria kokoontuu New Yorkin keskuspuiston Bethesda-suihkulähteelle. (Say Yes to the Dress America, tosi-tv, Usa, 2020)
21.00 Say Yes to the Dress
Kausi 17, osa 3. Morsiuspukuliike Kleinfeldin asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä. Kun täydellinen morsiuspuku löytyy, se on saatava, oli hinta mikä hyvänsä. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2019)
22.00 Minä olen Jazz
UUSI KAUSI! Kausi 6, osa 1. Sarja seuraa transsukupuolisen 19-vuotiaan Jazz Jenningsin elämää. Jazz on käynyt läpi kivisen tien ympäristön ennakkoluuloja vastaan, tukenaan tiivis perhe sekä ystävät. (I Am Jazz, tosi-tv, USA, 2020)
23.00 Say Yes to the Dress
Kausi 17, osa 9. Morsiuspukuliike Kleinfeldin asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä. Kun täydellinen morsiuspuku löytyy, se on saatava, oli hinta mikä hyvänsä. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2019)
23.55 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu?
Kausi 4, osa 5. Seurantajaksoissa päivitetään, mitä Hengenvaarallisesti lihava -sarjassa dramaattisesti painoaan pudottaneille kuuluu nyt. Vaikka vaa'an lukema näytti urakan päätteeksi huomattavasti vähemmän, on moni heistä kohdannut takapakkeja ja uusia ongelmia. (My 600-lb Life: Where Are They Now?, tosi-tv, USA, 2018)
01.40 Apua, mikä tauti!
Kausi 1, osa 5. Apua, mikä tauti! vie matkalle ympäri maailmaa erikoisten ihmiskohtaloiden pariin. Sarja pureutuu verta itkevän naisen, jättimäisestä kasvojen kasvaimesta kärsivän miehen ja muiden äärimmäisen harvinaisia oireyhtymiä potevien ihmisten tarinoihin. Lääketiede ei pysty parantamaan heitä, mutta he eivät myöskään anna sairauden estää elämästä täysillä. (Body Bizarre, tosi-tv, USA, 2014)
02.35 Pieni suuri perhe
Kausi 4, osa 3. Sarja seuraa Johnstonin pienen suuren perheen elämää. (7 Little Johnstons, tosi-tv, USA, 2018)
03.30 Sisarvaimot
5. kausi alkaa uusintana. Osa 1. Dokumentaarinen sarja seuraa moniavioisen Brownin perheen epätavallista elämää. Kauden avausjaksossa Brownit etsivät sijoittajia yritykselleen. Meri tekee päätöksen, joka asettaa yrityksen tulevaisuuden vaakalaudalle. (Sister Wives, tosi-tv, USA, 2014)
04.25 Say Yes To The Dress
Kausi 12, osa 6. Morsiuspukuliike Kleinfeldin asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2014)
04.55 Say Yes To The Dress
Kausi 12, osa 7. Callien häiden teemana ovat pääkallot, joten pitsipuvut eivät istu tyyliin. Geneviève etsii seksikästä pukua, mutta seurueen mielipiteet ovat lannistavia. Annaclaire on epävarma tyylistään, mutta onneksi apu on lähellä. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2014)
05.20 Kakkukuningas
Kausi 4, osa 26. Jauhopeukaloiden suosikkisarja seuraa New Jerseyssä sijaitsevan Carlo's Bakery -perheleipomon arkea, jossa nokkamiehenä häärää kakkumestari Buddy Valastro. Toinen toistaan uskomattomammat visiot muuttuvat Buddyn tiimin käsissä syötäviksi taideteoksiksi. Ohessa perheellä riittää haasteita nopeasti kasvavan leipomon pyörittämisessä. (Cake Boss, lifestyle, USA, 2011) Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Fox
06.00 Australian rajalla
Kausi 6. Jakso 20/30. Liskorumpuja ja käärmesaappaita. Matkustajien tuomat tavarat aiheuttavat hankaluuksia rajalla. Danielilla on vaikeuksia muistaa työpaikkojaan. Australialainen tosi-tv-ohjelma. 25 min
06.25 Lystikkäät eläinveikkoset (S)
Kausi 1. Jakso 82. Kaunotar ja veikkonen. Mitä liikkuu vankilapakoa suunnittelevan hiiren päässä? Miten nälkä koiralla voi olla? Amerikkalainen komediasarja. 20 min
06.45 Simpsonit
Kausi 20. Jakso 10. Silmä silmästä. 25 min
07.10 Simpsonit
Kausi 20. Jakso 11. Voittajan on helppo hymyillä. 20 min
07.30 Simpsonit
Kausi 20. Jakso 12. Vuokraisäntä aidan takaa. 20 min
07.50 Moderni perhe
Kausi 6. Jakso 2/24. Ihmiskoe. Alexin vierailu yliopistolla ei suju mutkitta, ja osa perheestä joutuu osalliseksi julmaan ihmiskokeeseen. Phil ahdistuu Glorialle antamastaan lahjasta. Amerikkalainen komediasarja. 20 min
08.10 Lapin poliisit
Kausi 3. Osa 15. RVN to MIL. Kontiosalo ja Vähänikkilä avustavat ulkomaalaispoliisia käännytyspäätöksen toteutuksessa. Huonotuurinen mies jää poliisin haaviin kotikadullaan. #lapinpoliisit 25 min
08.35 Lystikkäät eläinveikkoset (S)
Kausi 1. Jakso 83. Pentu-unelmia. Jaksossa tavataan muun muassa kilpikonnia, koala ja tatuointeja kummasti paheksuva koiramoralisti. Sukella eläinten ihmeelliseen maailmaan! Amerikkalainen komediasarja 25 min
09.00 The Cool Kids
Kausi 1. Jakso 9. Margaret ja sarjamurhaaja. Pojat ovat varmoja, että Margaret heilastelee Zodiacin kanssa, ja joku jättää länsisiiven vessan vetämättä. Mysteeriä piisaa! Amerikkalainen komediasarja. 20 min
09.20 The Cool Kids
Kausi 1. Jakso 10. Kuokkavieraat hautajaisissa. Hank hermoilee ex-vaimonsa tapaamista ja Charlie ja Sid täyttävät taskujaan alkupaloilla. Mitä jää Margaretille? Amerikkalainen komediasarja. 20 min
09.40 Kymppitonni
Kausi 2. Jakso 10/10. Kauden finaalijakso. Juontajana Cristal Snow. 45 min
10.25 Simpsonit (7)
Kausi 3. Jakso 20/24. Eversti Homer. 25 min
10.50 Simpsonit (7)
Kausi 3. Jakso 21/24. Musta leski. 25 min
11.15 Family Guy
Syväkurkut. Meg saa töitä pormestarilta, ja Brian päättää hakeutua taksikuskiksi. Saatuaan suuret sakot Brian päättää paljastaa pormestarin korruptoituneisuuden. Amerikkalainen animaatiosarja. 25 min
11.40 Family Guy
Peterotica. Peter pettyy ostamaansa eroottiseen romaaniin ja päättää alkaa julkaista kirjallisuutta itse. Amerikkalainen animaatiosarja. 25 min
12.05 Miehen puolikkaat
Kausi 3. Jakso 1. Alan palasina. Kun Alan loukkaantuu korjatessaan satelliittiantennia, Charlie joutuu huolehtimaan Jakestä. Amerikkalainen komediasarja. 25 min
12.30 Huutokaupan metsästäjät
Kausi 10. Jakso 27/38. Lentomatkailun historiaa. Vegasin tulokkaat löytävät Pan Am -lentoyhtiön aarteita. Kenny nousee kertarysäyksellä raskaaseen sarjaan. Amerikkalainen tosi-tv-sarja. 25 min
12.55 Suuret pienet talot
Kausi 5. Jakso 13/14. Menneen maailman tunnelmaa. Taiteellinen pariskunta rakentaa modernin mustalaisvaunun. Amerikkalainen dokumenttisarja. 25 min
13.20 Lapin poliisit
Kausi 3. Osa 16. Welcome to Lapland. Vaarala ja Rantanen etsivät huonkuntoista juhlijaa Sodankylässä. Jänkälä ja Pikkukangas turvaavat turisteja Rovaniemen lentokentällä. #lapinpoliisit 25 min
13.45 Australian rajalla
Kausi 6. Jakso 22/30. Huonosti käyttäytyvät naiset. Ohjelman parhaita paloja sisältävässä jaksossa nähdään naisia kiperissä tilanteissa, ja hermot ovat tiukalla. Australialainen tosi-tv-ohjelma. 25 min
14.10 Australian rajalla
Kausi 6. Jakso 23/30. Haisevaa löytötavaraa. Erikoisjaksossa nähdään ohjelman parhaita paloja. Tänään käydään huonekalutehtaalla ja löydetään outoja asioita. Australialainen tosi-tv-ohjelma. 25 min
14.35 Australian rajalla
Kausi 6. Jakso 24/30. Kiinni jääneet. Ohjelman parhaita paloja sisältävässä jaksossa nähdään matkustajia, jotka on saatu kiinni erilaisista rikkomuksista. Australialainen tosi-tv-ohjelma. 25 min
15.00 Huutokaupan metsästäjät
Kausi 10. Jakso 28/38. Kitsiä kerrakseen. Mary tutustuu kitsin ihmeelliseen maailmaan. Ivy harjoittelee elvyttämistä. Amerikkalainen tosi-tv-sarja. 25 min
15.25 Huutokaupan metsästäjät
Kausi 10. Jakso 24/38. 666, tuoton merkki. Kenny ottaa yhteyttä paholaiseen. Ivy tekee tiliä muiden silmissä arvottomilla romuilla. Amerikkalainen tosi-tv-sarja. 20 min
15.45 Miehen puolikkaat
Kausi 3. Jakso 2. Seksuaalista ahdistelua. Alan ja Jake syyllistyvät kumpikin tahoillaan seksuaaliseen häirintään. Charlie puolestaan tutustuu seksikauppaan. Amerikkalainen komediasarja. 25 min
16.10 Miehen puolikkaat
Kausi 3. Jakso 3. Salainen mielitietty. Charlie ja Jake hämmästelevät, miksi Alan ei esittele treffikumppaneitaan heille. Totuus järkyttää Charliea syvästi. Amerikkalainen komediasarja. 25 min
16.35 Simpsonit
Kausi 20. Jakso 12. Vuokraisäntä aidan takaa. 20 min
16.55 Simpsonit (7)
Kausi 3. Jakso 22/24. Oton seikkailut. 25 min
17.20 Simpsonit (7)
Kausi 3. Jakso 23/24. Kuin Romeo ja Julia. 30 min
17.50 Family Guy
Quahogin homoliitot. Brianin homoserkku saapuu kyläilemään ja ilmoittaa menevänsä naimisiin Quahogissa. Pahaksi onneksi pormestari yrittää kieltää homoliitot. Amerikkalainen animaatiosarja. 25 min
18.15 Family Guy
Petergeist. Peter löytää pihaltaan intiaanin pääkallon, minkä seurauksena talossa alkaa kummitella. Amerikkalainen animaatiosarja. 25 min
18.40 Simpsonit
Kausi 20. Jakso 13. Kuopus kateissa. 30 min
19.10 Simpsonit
Kausi 20. Jakso 14. Isän kanssa illanvietossa. 25 min
19.35 Simpsonit
Kausi 20. Jakso 15. Salaperäinen sulhanen. 30 min
20.05 Miehen puolikkaat
Kausi 3. Jakso 5. Muffinsikeskustelu. Charlie joutuu kohtaamaan negatiiviset tunteensa naisia kohtaan. Myös Jake painii naisongelmien kanssa. Amerikkalainen komediasarja. 25 min
20.30 Miehen puolikkaat
Kausi 3. Jakso 6. Pirunmoinen tyttöystävä. Alan epäilee Charlien uuden tyttöystävän palvovan paholaista ja pyrkii suojelemaan Jakea tältä. Amerikkalainen komediasarja. 30 min
21.00 CSI: Miami (12)
Kausi 5. Jakso 19/24. Verenperintö. Merkkihenkilön murha johdattaa rikospaikkatutkijat intiaanikasinolle. Miten Horation suojelema Anna liittyy kuvioon? Amerikkalainen rikosdraama. 60 min
22.00 CSI: Miami (16)
Kausi 5. Jakso 20/24. Riippuvuus. Kun tunnettu näyttelijä löytyy kuolleena kesken kuvausten ja jäljet johtavat vieroitusklinikalle, lööpit voivat auttaa tutkinnassa. Amerikkalainen rikosdraama. 60 min
23.00 Family Guy
Quahogin homoliitot. Brianin homoserkku saapuu kyläilemään ja ilmoittaa menevänsä naimisiin Quahogissa. Pahaksi onneksi pormestari yrittää kieltää homoliitot. Amerikkalainen animaatiosarja. 25 min
23.25 Family Guy
Petergeist. Peter löytää pihaltaan intiaanin pääkallon, minkä seurauksena talossa alkaa kummitella. Amerikkalainen animaatiosarja. 25 min
23.50 Simpsonit (7)
Kausi 3. Jakso 22/24. Oton seikkailut. 25 min
00.15 Simpsonit (7)
Kausi 3. Jakso 23/24. Kuin Romeo ja Julia. 25 min
00.40 The Walking Dead
Kausi 10. Jakso 14/16. Kaikki yrittävät selvitä Hilltopin tulipalon seurauksista. Eugene menee tapaamaan Stephanieta. 50 min
01.30 Elokuva: Suljettu saari
Martin Scorsesen ohjaama trilleri seuraa kahta Yhdysvaltain liittovaltion tutkijaa, jotka selvittävät vaarallisen potilaan katoamista saarella eristyksissä olevassa vankimielisairaalassa. Pääosissa Leonardo DiCaprio, Ben Kingsley, Mark Ruffalo, Max von Sydow ja Michelle Williams. 2 h 20 min
03.50 9-1-1: Lone Star
Kausi 1. Jakso 10. Aurinkomyrsky. TK pohtii yhä, mitä haluaa elämältään. Michelle kokee yllätyksen. Kaaoksesta seuraa jotain kaunista. Amerikkalainen draamasarja. 45 min
04.35 Numb3rs (12)
Kausi 2. Jakso 7/22. Yhteenliittymä. Don etsii aina väkivaltaisemmiksi muuttuvia ryöstäjiä, ja Charlie kohtaa vanhan kilpailijansa. Amerikkalainen rikossarja. 40 min
05.15 Villeimmät videot (12)
Kausi 2. Jakso 35/52. Helkutin enkelit. Tämänkertaisilla kotivideoilla mokaillaan moottoripyörillä ja muilla yksi-, kaksi- ja kolmipyöräisillä vempeleillä sekä kootaan jättikokoista Rubikin kuutiota. Amerikkalainen tosi-tv-ohjelma. 20 min
05.35 Family Guy
Svengaava Brian. Brian masentuu jäätyään auton alle ja tajuttuaan elämän arvaamattomuuden, mutta löytää lohtua alkoholista ja swingistä. Amerikkalainen animaatiosarja. 25 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Ava
06.00 Aamun AVAus
3 h 0 min
07.00 Lemmen viemää (12)
Tehty tekemättömäksi. Eva ei tiedä, miten suhtautuisi Robertin testipyyntöön. Jessica neuvoo Evaa olemaan alistumatta painostukseen. Annabelle yrittää kaikin keinoin korjata tekonsa ja hankkia vastalääkettä. Hän tarkkailee kaikkien kyläjuhlissa olleiden vointia hermostuneesti. Lucy aavistaa Andrén olevan hänen jäljillään ja päättää kääntää tilanteen ylösalaisin. Henry yrittää piristää alakuloista Jessicaa, mutta tämä ymmärtää Henryn ehdotuksen väärin. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ja myrskyisistä ihmissuhteista. 44 min
07.55 Ostoskanava Tvins.com
60 min
09.55 Rouva Ministeri (7)
Persona non grata. Kausi 4, 5/22. Elizabeth haluaa järjestää ihmiskauppaa käsittelevän kokouksen Kirgisiassa, vaikka Kirgisian suurlähettiläs on toiminut epäasiallisesti. Toiminnalla on yllättävän vakavat seuraukset. Elizabeth ja Henry ovat lisäksi huolissaan Alisonin opinnoista. Amerikkalainen draamasarja, joka liikkuu politiikan ja kansainvälisten suhteiden jännittävässä maailmassa. Pääosassa Tea Leoni. 42 min
10.40 Bethenny & Fredrik
Juhlan aika. Kausi 1, 8/8. Bethennyn ja Fredrikin sijoituskohde valmistuu vihdoinkin. Kaksikko järjestää kiinteistönvälittäjille suunnatun asuntonäytön, mutta aivan ongelmitta ei tilaisuuden alla selvitä. Fredrik ja Derek järjestävät vauvakutsut tulevien kaksostensa kunniaksi. Amerikkalaisessa realitysarjassa ystävyys ja hermot joutuvat koetukselle, kun julkisuudesta tutut Bethenny Frankel ja Fredrik Eklund lyövät hynttyyt yhteen ja aloittavat yhteistyön kiinteistösijoittamisen saralla. 23 min
11.10 Diili
Kutsukaa minua kuvernööriksi. Arnold Schwarzenegger korvaa Donald Trumpin ja ottaa komentoonsa 16 julkkista, jotka aloittavat kisansa toisiaan vastaan tavoitteenaan kerätä mahdollisimman paljon rahaa valitsemaansa hyväntekeväisyyskohteeseen. Miesten Arete- ja naisten Prima-joukkueen ensimmäinen tehtävä liittyy Tyra Banksin meikkimallistoon. Amerikkalainen realitysarja, jossa Arnold Schwarzenegger pomottaa toisiaan vastaan kisaavia julkkiksia. 45 min
12.00 Oma koti kullan kallis
Puusta on moneksi. Kausi 38, 6/14. Martin muuraa tulisijan ja kertoo katsojille, kuinka puuta käytetään rakennusmateriaalina. Bosse rakentaa kasvilaatikon kivilaatoista ja Anders korjaa kurpitsasadon ja tekee marmeladia. Karin puolestaan sisustaa huoneen vauvaa varten. Ruotsalainen nikkaroinnin ja sisustamisen erikoisohjelma, joka antaa vinkkejä sisustajalle ja kodinkunnostajalle. 44 min
12.50 Koko Britannia leipoo
Finaali. Kausi 5, 10/10. Finaalissa kilpailijat näyttävät taitonsa leipomalla lehtitaikinaleivonnaisia ja teknisenä haasteena 12 miniversiota perusleivonnaisista. Suurhaasteena on veistoksellinen pièce montée. Kuka vie kilpailun voiton? Brittiläisessä leivontaohjelmassa innokkaat amatöörileipojat kisailevat toisiaan vastaan erilaisissa leivontahaasteissa. Uusinta. 45 min
13.50 Tehtävä: täydellinen hääpuku
Itku silmässä. Kausi 2, 7/18. Marquita päätyy kyynelehtimään, koska yksi morsiusneidoista ei pidä hänen valitsemastaan häämekosta. Ashleylla on tiukka budjetti, mutta hän ei suostu tinkimään tyylistä hääpäivänään. Beth haluaa näyttävän hääpuvun Las Vegasin -häihinsä. Amerikkalaisen häärealityn jokaisessa jaksossa morsiamet tukijoukkoineen käyvät sovittamassa hääpukuja, joku jopa useita kymmeniä pukuja useammalla käyntikerralla. 23 min
14.15 Piha ja parveke
Taikaa terassille Kuopiossa. Kausi 1, 1/10. Kuopiolaisen Tulokkaan perheen terassi muutetaan yhteensopivaksi kodin muun sisustuksen kanssa. Katin johdolla tehdään muutostöinä erilaisia istutuksia ja luodaan myös yrttiamppelikokonaisuus uuden grillitason yläpuolelle. ohjelmatekstitys (suomi) 22 min
14.40 Piha ja parveke
Pergolan pystytystä Harvialassa. Kausi 1, 2/10. Harvialassa sijaitsevan kodin pihamaa saa uutta ilmettä uudesta nuotiopaikasta ja sen yhteyteen rakennetaan pystypergola. Jaksossa käydään myös läpi lapsiperheelle turvallisia myrkyttömiä rakennuspuuvalintoja. ohjelmatekstitys (suomi) 22 min
15.10 Kotoisa
Sporttiperheen monitoimipiha. Kausi 3, 10/12. Espoolainen perhe toivoo persoonallista pihaa, josta löytyy niin treenipaikka kuin kokkailu- ja oleskelutilaakin. Suvi ja Tero toteuttavat pihan, josta ei näyttävyyttä puutu. ohjelmatekstitys (suomi) 41 min
16.00 Lemmen viemää (7)
Muuttopuuhia. Robert vie äkillisistä kivuista kärsivän Evan sairaalaan. Huolestunut Christoph haluaa selvittää, mikä Evaa oikein vaivaa. Jessican ja Henryn yöllinen kohtaaminen keittiössä aiheuttaa sydämentykytyksiä. Lucy ja André esittävät kumpikin syytöksiä toisistaan. Denise löytää Lucyn puistonpenkiltä nukkumasta ja tarjoaa hänelle katon pään päälle. Samalla Denise tulee sotkeneeksi Joshuan yhteenmuuttosuunnitelmat. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ja myrskyisistä ihmissuhteista. 44 min
17.00 Pihlajakadun tuhmat tädit (7)
Kausi 1, 2/4. Salkkareiden spinnoffissa vuodelta 2016 keskiössä on käsistä lähtenyt polttari-ilta, jota seuraa mittava jälkipuinti. ohjelmatekstitys (suomi) 22 min
17.40 Rantabaari (12)
Paluu. Kausi 1, 31/100. Alissa empii miestensä välillä. Jartsan täytyy jäädä sairauslomalle. Kristalle ja Jartsalle selviää asioiden todellinen laita. Uusinta. ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
18.05 Rantabaari (S)
Kulissit. Kausi 1, 32/100. Ville on hätää kärsimässä Trissan keittiössä. Kristan kuplivan kevyt päivänkulku johtaa hankalaan tilanteeseen. Uusinta. ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
18.30 Rantabaari (12)
Rantabileet. Kausi 1, 33/100. Trissassa juhlitaan isosti. Sitten ajaudutaan seksiin ulkosalla. Milo kertoo kuulemansa salaisuuden eteenpäin. Uusinta. ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
19.00 Grand Designs - unelma-asunnot
Modernismin kaikuja. Kausi 16, 2/7. Kolmilapsinen perhe muuttaa Lontoon vilinästä Cornwalliin maaseudun rauhaan. He haluavat rakentaa laatikkomallisen talo, johon tulee paljon lasia ja terästä. Budjetti on pieni ja talo suuri, eikä pariskunnalla ole kokemusta rakentamisesta. Brittiläinen rakentamisen ohjelma. 44 min
20.00 Kaappaus keittiössä
Aikuistumisen kynnyksellä. Kausi 6, 8/10. Kuopiolaiset Salla ja Valtteri muuttivat omilleen jo alaikäisinä. Halu itsenäistyä on suuri, mutta vastuunotto omista syömisistä on vielä lapsenkengissä. ohjelmatekstitys (suomi) 41 min
21.00 Frendit (S)
Vauva syntyy, osa 2/2. Kausi 8, 24/24.Pitkän ponnistelun tuloksena vauva putkahtaa maailmaan. Monica ja Chandler etsivät epätoivoisesti paikkaa, missä toteuttaa päätöksensä. Ross epäröi vielä. Uusinta. 23 min
21.30 Frendit (S)
Kukaan ei kosi. Kausi 9, 1/23. Rachel ihmettelee, oliko oikein hyväksyä yllätyskosinta. Lopulta Rachel, Ross ja Joey sopivat, ettei kukaan kosinut. Rouva Geller yllättää Chandlerin ja Monican kesken intiimin tapahtuman. Uusinta. 23 min
22.00 Frendit (S)
Emma ei lakkaa itkemästä. Kausi 9, 2/23. Chandler lupautuu unipäissään yhtiön Tulsan toimiston johtajaksi. Rachel on neuvoton, kun ei saa Emmaa rauhoittumaan. Uusinta. 23 min
22.30 Frendit (S)
Lastenlääkäri. Kausi 9, 3/23. Juuri kun Chandler ja Monica ovat päättäneet muuttaa yhdessä Tulsaan, Monica saa unelmatyön New Yorkissa. Rachelille tulee ongelmia hänen lastenlääkärinsä kanssa. Uusinta. 23 min
23.00 Frendit (S)
Hait. Kausi 9, 4/23. Monicaa odottaa yllätys, kun hän käy Chandlerin luona Tulsassa. Joeyn treffikumppanin asunto vaikuttaa tutulta, vaikka hän on tavannut naisen ensi kertaa. Uusinta. 23 min
23.30 Frendit (S)
Synttärit. Kausi 9, 5/23. Frendit haluavat juhlia Phoebea, kun heillä olisi harvinainen tilaisuus olla koolla. Mutta kaikilla on tosi ongelmia saapua. Uusinta. 23 min
00.00 Frendit (S)
Lapsenhoitaja. Kausi 9, 6/23. Ross pilkkaa Rachelin miespuolista lapsenhoitajaa. Chandler suuttuu Monicalle, mutta saa itse kokea ikävän yllätyksen. Uusinta. 23 min
00.35 Frendit (S)
Sopimaton laulu. Kausi 9, 7/23. Ross saa Emman nauramaan laulullaan. Joey ja Chandler löytävät nauhan, jossa he luulevat näkevänsä Monican epäilyttävässä tilanteessa. Uusinta. 23 min
01.00 True crime: Hengenvaaralliset valheet (12)
Kateellinen kuopus. Kausi 1, 13/13. Vauraalla ja rauhallisella asuinalueella paljastuu verilöyly. Peräti neljä ihmistä samasta perheestä on murhattu. Mistä oikein on kysymys ja onko joku vielä vaarassa? Amerikkalainen rikosdokumentti. Uusinta. 44 min
01.45 New Yorkin luksuslukaalit
Uusia tuulia. Kausi 6, 1/12. Entinen malli Steve Gold liittyy luksuslukaalien välittäjien joukkoon. Tämä johtaa jälleen kerran voimakkaiden persoonien yhteentörmäykseen. Ryan aikoo laajentaa liiketoimintaa Brooklyniin, joten tuore vaimo Emilia jää vaille huomiota. Amerikkalainen realitysarja Manhattanin menestyneimpiin lukeutuvista kiinteistönvälittäjistä miljoonadiilien äärellä. 43 min
02.30 Elokuva: Labyrintti (12)
Labyrintti. James Dashnerin romaaniin perustuvassa toimintafantasiaelokuvassa nuori Thomas herää yksin muistinsa menettäneenä pimeässä tavarahississä, joka johdattaa hänet tuntemattomaan labyrinttiin. Suljetussa labyrintissä asuu myös muita nuoria miehiä, jotka eivät tiedä, miten he ovat tulleet labyrinttiin ja miksi. Nuoret miehet alkavat selvittää mysteeriä, ja samalla he kohtaavat uhkaavia vaaratilanteita ja yrittävät vihjeiden avulla löytää keinon päästä ulos labyrintistä. Ohjaaja: Wes Ball, USA/Iso-Britannia 2014 (109'). Pääosissa: Dylan O'Brien, Thomas Brodie-Sangster, Will Poulter, Kaya Scodelario, Blake Cooper. Uusinta. 1 h 54 min
04.20 Yön AVA
5 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Hero
10.50 House Rules Australia
Kausi 6. Jakso 13/46. Kuumottava loppukiri. On jälleen loppukirin paikka ja se osoittautuu kahdelle tiimille vaikeammaksi kuin koskaan. Toinen tiimeistä painii tapetointihaasteiden kanssa, kun taas toinen parivaljakko tajuaa haukanneensa liian ison palan. Ehtivätkö he saada alueensa valmiiksi määräaikaan mennessä? Ja mitä tuomareilla on sanottavanaan veljesten äijäkämpän remontista? Australialainen realitysarja. (61') 1 h 1 min
11.55 House Rules Australia
Kausi 6. Jakso 14/46. Äijäkämpän äimistelyä. Josh ja Brandon pääsevät katsomaan valmista äijäkämppäänsä, josta he toivoivat prameaa sini-oranssia tilaa, joka liittyisi heidän harrastuksiinsa. Tekeekö prameus vaikutuksen vai pettyvätkö pojat keskeneräiseksi jääneisiin huoneisiin? Australialainen realitysarja. (53') 53 min
12.50 Haapasalon Suomi
Kausi 1. Jakso 1/10. Varsinais-Suomi. UUSI KAUSI. Ville Haapasalo aloittaa Suomeen tutustumisen Varsinais-Suomesta, jossa hän tapaa Vuoden turkulaisen, saunoo sipulin sisällä, tutustuu oman linnan rakentaneeseen pariskuntaan, sekä ottaa hien pintaan hot joogassa muusikko Mira Luodin kanssa. Ville oppii myös mitä ihmettä Cosplay ja Fursuittaaminen tarkoittavat. Kotimainen ohjelma. (40') ohjelmatekstitys (suomi) 41 min
13.35 Haapasalon Suomi
Kausi 1. Jakso 2/10. Etelä-Savo. Ville Haapasalo on Etelä-Savossa selvittämässä mitä se savolainen kierous oikein on. Ville tapaa ihka oikean kylähullun sekä saunoo Rölli-saunassa. Ekologinen hautaustoimisto saa Villen mietteliääksi ja hakopuiden etsiminen järven pohjasta äimistyttää. Punkaharjulla Saimi Hoyer esittelee hotelliaan ja Pieksämäen moottirikerho laittaa Villen öljynvaihtohommiin. Kotimainen ohjelma. (41') ohjelmatekstitys (suomi) 41 min
14.20 Asuntokaupat sokkona (S)
Kausi 1. Jakso 9/10. Unelmien keittiötä etsimässä. Tea ja Ville etsivät pitkäaikaista kotia ennen kuin lasten koulutaival alkaa. Lauttasaaressa asuva pari ei tunne Helsingin kaupunginosia kunnolla ja siksi he ovatkin valtuuttaneet Andrein ja Essin etsimään heille unelmien kotia. Tean suurin toive olisi saada himokokkaajan keittiö ja Ville haaveilee rauhallisesta paikasta jalkapallon katselua varten. Mitä mieltä on ammattikokki kotikeittiöstään ja ilahtuuko Ville Essin suunnittelemasta yllätyksestä? Kotimainen sarja. (42') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
15.05 Asuntokaupat sokkona (S)
Kausi 1. Jakso 10/10. Arvoasunnon ikävä yllätys. Heidi ja Santtu ovat myyneet rakkaan rivitaloasuntonsa ja haaveilevat muuttavansa lähemmäksi Helsingin keskustaa. Budjetti on liian pieni haaveisiin nähden ja Andrei joutuu herättelemään pariskuntaa todellisuuteen. Asunnon löydyttyä remonttiaikataulut ottavat takapakkia, kun arvoasunnon lattioista löytyy ikävä yllätys. Essi suunnittelee asuntoon remontin, joka takaa makoisat tulevat vuodet ja palauttaa asunnon taas arvoiseensa loistoon. Kotimainen sarja. (42') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
15.50 Selviytyjät Suomi (S)
Kausi 3. Jakso 9/15. Viidakkokioski. Tässä jaksossa kilpailijoiden kestävyyttä koetellaan niin maalla kuin merellä ja niin peleissä kuin leirissä. Aiemmin täpärästi pelastunut kilpailija ui melko syvissä vesissä. Osalla alkaa olla jo finaali vahvasti mielessä ja peliliikkeet sen mukaisia. Yhden itsevarmuus alkaa tympiä toisia ja ilmassa on pientä epäilystä kilpailijan motiiveista. Vainoharhaisuus alkaa lisääntyä pensaskokoontumisissa, eikä tunteilultakaan säästytä. Kotimainen realitysarja. (68') ohjelmatekstitys (suomi) 1 h 8 min
17.00 Pientä pilaa
Piilokamerakuvauksen parhaimpia paloja. 4 min
17.05 Leijonan luola USA
Kausi 10. Jakso 18/22. Korttihait. Leijonat saavat äidillistä huomiota, kun seurapelin kehittäjä tulee luolaan vanhempiensa kanssa. Lisäksi nähdään kustomoitu vedensuodatin, vähäsokerinen limsankorvike sekä korkki, jonka avulla pumppupullot saa käytettyä tyhjiksi. Amerikkalainen sarja. (43') 42 min
18.05 Leijonan luola USA
Kausi 10. Jakso 19/22. Suu tukkoon. Kuorsaaminen on vakava ongelma, joka voi käydä etenkin kumppanin hermoille. Sen vuoksi eräs yrittäjä on keksinyt laastarin, jolla suun voi sulkea yön ajaksi. Lisäksi tarjolla on sovellus, joka kertoo, mistä voi nostaa rahaa, macaronleivoksia ja mukavia oloasuja. Amerikkalainen sarja. (43') 42 min
19.05 Elokuva: Max (12)
(Max 2015). Seikkailuelokuvassa asenneongelmainen teinipoika Justin Wincott (Josh Wiggins) menettää veljensä Afganistanissa. Veljen kovia kokenutta sotakoiraa, Maxia, ollaan jo lopettamassa, mutta Justin saa koiran rauhoittumaan. Max adoptoidaan Wincottien perheeseen, mutta elämä traumatisoituneen koiran kanssa ei ole helppoa. Kun Justin saa vielä tietää hämäristä asekaupoista kotikonnuillaan, joutuu koko perhe hengenvaaraan. Pääosissa: Thomas Haden Church, Josh Wiggins, Luke Kleintank, Lauren Graham, Mia Xitlali. Ohjaus: Boaz Yakin. (106') 1 h 50 min
21.15 Elokuva: Regression (16)
(Regression 2015). Rikoselokuvassa pikkukaupungissa eräs nuori nainen (Emma Watson) sanoo isänsä (David Dencik) käyttäneen häntä seksuaalisesti hyväkseen. Rikostutkija Bruce Kennerin (Ethan Hawke) alkaessa tutkia tapausta yhdessä psykologin (David Thewlis) kanssa, herää epäilys siitä, että tyttöön on kohdistunut satanistinen rituaali. Paniikki alkaa levitä yhteisössä, ja totuus ja taru sekoittuvat. Pääosissa: Ethan Hawke, Emma Watson, David Thewlis, David Denick, Dale Dickey. Ohjaus: Alejandro Amenábar. (101') 1 h 42 min
23.25 Blindspot (16)
Kausi 4. Jakso 5/22. Uskonsoturit. Reade yrittää auttaa Zapataa, joka on siirtynyt lain toiselle puolelle. Jane etsii epätoivoisesti hoitokeinoa myrkytysoireisiinsa. Richin menneisyydestä paljastuu odottamattomia yhteyksiä terrorismiin. Amerikkalainen rikosdraamasarja. (41') 42 min
00.25 Pientä pilaa
Piilokamerakuvauksen parhaimpia paloja. 4 min
00.30 Rantavahdit (7)
Kausi 11. Jakso 13/13. Hopea ei ole häpeä. Vaaratilanteita riittää kesän viimeisille päivillekin, kun Bondilla jylläävät jättimäiset aallot. Hätätilanteiden hoitamisen lisäksi rantavahdit ehtivät ottaa mittaa toisistaan sekä kesän isoimmasta aallon metsästyksen että vuotuisen rantavahtikisan merkeissä. Australialainen sarja. (22') 22 min
01.00 Rantavahdit (12)
Kausi 12. Jakso 1/13. Traagisia tilastoja. Uusi, ennätysmäisen helteinen kesä on koittanut, ja Australia on hukkumisepidemian kourissa. Bondin rantavahdit ovat erityisen varpaillaan ja äärimmäisen työllistettyjä. Pelastusten lisäksi etsitään eksyneitä ja ojennetaan välinpitämättömiä uimareita. Australialainen sarja. (21') 22 min
01.25 Ex on the Beach Ruotsi (7)
Kausi 2. Jakso 3/24. Hauska vai rasittava?. Rannalle saapuu jälleen uusi exä, joka on tuttu useammalle naiselle. Tämä exä jakaa muiden kilpailijoiden mielipiteet, mutta illan tullen hänkin haluaa käydä rehellistä keskustelua. Seuraavana päivänä erään kilpailijan pelot käyvät toteen. Ruotsalainen realitysarja. (42') 43 min
02.10 Ex on the Beach Ruotsi (12)
Kausi 2. Jakso 4/24. Rakkaudennälkäinen Romeo. Treffeillä opetellaan leijasurffausta ja käsitellään tunteita. Illan peli kirvoittaa kilpailijoiden kielet ja saa juomat lentelemään. Kaksi kilpailijaa on erimielisiä siitä, mitä heidän välillään tapahtui. Kumpi valehtelee? Ruotsalainen realitysarja. (41') 43 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
AlfaTV
07.00 Annin uunissa
Kausi 1. 7/10. Pääsiäisen kunniaksi Annin uunissa valmistuvat sitruunaiset bebe-leivokset. Lisäksi paljastuu, kuka Annin mentorina on ruoanlaitossa toiminut. (Vain kaapeli-tv).
07.30 Lämäri
Kausi 2. 8/10. Brad Lambert kertoo millaista on jääkiekkoilijan arki ja mietteet paineiden keskellä. Legendaarinen uutisankkuri Arvi Lind on urheilu- ja jääkiekkomies. (Vain kaapeli-tv).
08.00 AlfaStudio
Kysymyksiä ajankohtaisista ilmiöistä. Polttopisteessä ovat yhteiskunta, politiikka ja elämän eri alueet. (Vain kaapeli-tv).
09.00 Kiken kanssa kuntoon
Kausi 1. 9/10. Kike Elomaa antaa potkua pirteään päivään ja hyvinvoivaan elämään. (Vain kaapeli-tv).
09.30 Mestarien maa
Kausi 2. 9/12. Koronaextra 1. Saarijärven ja koko Suomen puolesta: näin toimit oikein koronan kanssa. Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen neuvoo ja palvelee suomalaisia. (Vain kaapeli-tv).
10.00 Moottorikelkkailun Sledstore SM 2020
Moottorikelkkailun SM Enduro Kemijärvi. Koostelähetyksen selostajana Timo Pulkkinen, kenttäkommentaattorina Marianne Konster ja asiantuntijana Vesa Silván. (U). (Vain kaapeli-tv).
11.00 Mayn keittiö
Grillikylkeä ja sitruunahyytelöä. Yhdysvalloissa asuvan May Esther Paavolan leppoisa ruokaohjelma, joka nostaa veden kielelle. (Vain kaapeli-tv).
11.30 Dosentti: Panu Rajala
Kausi 11. Jakso 13. Miten suomalaisella kirjallisuudella menee? Vieraana maamme yksi tunnetuin kirjailija. (Vain kaapeli-tv).
12.00 Koelähetys
Koelähetys
14.00 Koronastudio
Ajankohtaista tietoa koronaviruspandemian vaikutuksesta yhteiskunnassa ja perheissä.
15.00 Koelähetys
Koelähetys
16.00 Koronastudio
Ajankohtaista tietoa koronaviruspandemian vaikutuksesta yhteiskunnassa ja perheissä.
17.00 Senioriseisake
Kausi 2. Jakso 6. Miksi mies ei puhu, vaikenee tunteistaan? Kimmo Kiljusen vieraana psykologi Tony Dunderfeldt ja käsikirjoittaja Heikki Lund.
17.30 MuuSuomi
Kausi 1. 2/8. Yrittäjä pärjää missä vain. Kuinka 2800 asukkaan Konnevesi elättää Helsinkiä. Yrittäjäveljekset Mikko ja Manu Varis kertovat mitä metsien miehille kuuluu.
17.55 Uutiset
Päivän uutiset.
18.00 Tanssin tähden extra
Kausi 2. Erikoislähetys. Tanssit firman piikkiin -kisan finaalikooste. Huikeita tanssiesityksiä ja hauskanpitoa.
19.00 Lukutoukat
Kausi 2. 12/12. Kirjailijavieraana Laura Lähteenmäki. Toimittajina Heini Röyskö ja Sanna Stellan.
19.30 Uutiskauha
Uutis- ja ajankohtaisohjelma. Uutiskauha kauhoo uutisvirrasta viikon tärkeimmät uutiset ja ilmiöt. Toimittajana Heikki Kauhanen.
19.55 Uutiset
Päivän uutiset.
20.00 Annin uunissa
Kausi 1. 7/10. Pääsiäisen kunniaksi Annin uunissa valmistuvat sitruunaiset bebe-leivokset. Lisäksi paljastuu, kuka Annin mentorina on ruoanlaitossa toiminut.
20.30 Matkalla Miss Suomeksi
Kausi 1. 3/10. Semifinalistit avautuvat taustoistaan. Kouluttajian esiintymisvalmentaja Johanna Koivu, entinen Miss Suomi Shirly Karvinen ja yrittäjä Niina Kuhta.
21.00 Kuninkaalliset kimpassa
Kausi 1. 3/5. Kuninkaallisten kisailulajina lentopallo. Millaista on keikkaelämän glamour?
21.30 Filminurkka
Kausi 18. 14/26. Metsäjätti ja Trolls Maailmankiertue. Ensi-ilta elokuvien leppoisa katsaus.
22.00 Ajankohtaisohjelmia ja uusintoja. (Vain kaapeli-tv).
Ohjelmaa vain kaapeli-tv:ssä. Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Frii
06.20 Lottovoittajan unelmakoti
Kausi 5, osa 4. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2018)
06.50 Lottovoittajan unelmakoti
Kausi 5, osa 5. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2018)
07.15 Lottovoittajan unelmakoti
Kausi 5, osa 6. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2018)
07.45 Lottovoittajan unelmakoti
Kausi 5, osa 7. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2018)
08.15 Lottovoittajan unelmakoti
Kausi 5, osa 8. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2018)
08.45 Nuoret äidit
Kausi 12, osa 14. Sarja seuraa tanskalaisten teini-ikäisten äitien elämää ja arjen haasteita. (De unge mødre, tosi-tv, Tanska, 2011)
09.15 Nuoret äidit
Kausi 12, osa 15. Sarja seuraa tanskalaisten teini-ikäisten äitien elämää ja arjen haasteita. (De unge mødre, tosi-tv, Tanska, 2011)
09.45 Boisen remppamiehet
Kausi 2, osa 5. Urakoitsija Clint Robertson ja sisustussuunnittelija Luke Caldwell ovat hyviä ystäviä, mutta talojen suhteen heillä on tyystin erilainen maku. Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi heidän yhteinen bisneksensä on menestys: kaksikko ostaa huonokuntoisia taloja kotikaupungistaan Boisesta Idahossa ja kunnostaa ne yhdessä myyntikuntoon. (Boise Boys, lifestyle, USA, 2019)
10.35 Boisen remppamiehet
Kausi 2, osa 6. Urakoitsija Clint Robertson ja sisustussuunnittelija Luke Caldwell ovat hyviä ystäviä, mutta talojen suhteen heillä on tyystin erilainen maku. Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi heidän yhteinen bisneksensä on menestys: kaksikko ostaa huonokuntoisia taloja kotikaupungistaan Boisesta Idahossa ja kunnostaa ne yhdessä myyntikuntoon. (Boise Boys, lifestyle, USA, 2019)
11.30 Boisen remppamiehet
Kausi 2, osa 7. Urakoitsija Clint Robertson ja sisustussuunnittelija Luke Caldwell ovat hyviä ystäviä, mutta talojen suhteen heillä on tyystin erilainen maku. Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi heidän yhteinen bisneksensä on menestys: kaksikko ostaa huonokuntoisia taloja kotikaupungistaan Boisesta Idahossa ja kunnostaa ne yhdessä myyntikuntoon. (Boise Boys, lifestyle, USA, 2019)
12.25 Lottovoittajan unelmakoti
Kausi 4, osa 9. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2018)
12.50 Lottovoittajan unelmakoti
Kausi 4, osa 10. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2018)
13.20 Lottovoittajan unelmakoti
Kausi 4, osa 11. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2018)
13.50 TV Shop
14.50 Lottovoittajan unelmakoti
Kausi 4, osa 12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2018)
15.15 Lottovoittajan unelmakoti
Kausi 4, osa 13. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2018)
15.45 Lottovoittajan unelmakoti
Kausi 4, osa 14. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2018)
16.15 Remonttipari
Kausi 3, osa 5. Chip ja Joanna Gaines pyörittävät Wacossa, Teksasissa talojen uudistamiseen ja sisustamiseen erikoistunutta Magnolia Homes-yritystään. Sarjassa seurataan, kuinka rakentamisesta vastaava Chip ja sisustamiseen keskittyvä Joanna muokkaavat rapistuneita, mutta runsaasti potentiaalia omaavia taloja edustuskuntoon. Samalla kohenee koko asuinalueen ilme. (Fixer Upper, lifestyle, USA, 2016)
17.05 Irwinin perheen eläintarha
Kausi 1, osa 14. Krokotiilimiehenä tunnetuksi tulleen Steve Irwinin perintö elää hänen leskessään Terrissä sekä lapsissaan Bindissä ja Robertissa. Intohimoisina luonnonsuojelijoina he pyörittävät aivan erityislaatuista Australian eläintarhaa, jossa toimii myös huipputason villieläinsairaala. (Crikey! It's The Irwins, tosi-tv, USA, 2018)
18.05 Koukussa kehonmuokkaukseen (12)
Toiset ihmiset ovat valmiita käymään läpi hyvinkin radikaaleja muutoksia muokatakseen kehoaan. Tarina naisesta, joka on tehnyt äärimmäisiä muutoksia kehoonsa, mukaan lukien oman sormensa amputoiminen. Mies, jolla on ollut 85 lävistystä kehossaan valmistautuu nyt kokeilemaan kehonsa muokkaamista arpeuttamalla. Kehonrakennuksen parissa kilpailevan miehen keho on yli 90 prosenttisesti tatuointien peitossa. (OMG! Painted, Pierced and Proud, dokumentti, Iso-Britannia, 2017)
19.00 Vauvoina varastetut
Kausi 1, osa 3. 1950- ja 1960-luvulla amerikkalainen tohtori Thomas Hicks myi laittomasti yli 200 vauvaa mustassa pörssissä. Nyt päätutkija Jane Blasio työskentelee saattaakseen yhteen nuo varastetut lapset ja heidän biologiset perheensä. Hän haluaa myös selvittää Hicksin salaisuudet. (Taken At Birth, rikostarina, USA, 2019)
20.00 Hendersonien eläinsairaala
Kausi 1, osa 4. Hendersonin veljekset ja isä ovat kaikki eläinlääkäreitä, joille kaikenkarvaisten eläinten hyvinvointi on sydämen asia. Fox-eläinsairaalassa hoidetaan kissoja ja koiria, mutta löytyykö kaikille apua? (Hanging with the Henderson, tosi-tv, USA, 2019)
21.00 Hengenvaarallinen rakkaus
Kausi 4, osa 7. Kielletty rakkaus kietoo pariskunnat pauloihinsa ympäristön vastustuksesta huolimatta. Kun tilanne luisuu vaaralliseksi, on myöhäistä perääntyä. (Forbidden: Dying For Love, rikostarina, USA, 2019)
22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12)
Kausi 8, osa 19. Sarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta. (Law & Order: Special Victims Unit, rikosdraama, USA, 2007)
23.00 Talvimurhat (12)
Kausi 2, osa 6. Sarjassa kerrotaan ankarissa ja armottomissa talvisissa olosuhteissa tehdyistä murhista. (Dead of Winter, rikostarina, USA, 2019)
23.55 People Magazine Investigates (12)
3. kausi alkaa uusintana. Osa 1. Investigation Discoveryn ja People-viikkolehden yhteistyössä syntynyt sarja pureutuu Yhdysvaltojen tunnetuimpien rikostapausten ytimeen. Peoplen toimittajat uppoutuvat rikoksiin entistä syvemmälle paljastaakseen, mistä surullisenkuuluisissa tapauksissa todella oli kyse. (People Magazine Investigates, rikostarina, USA, 2018)
00.55 Murhaa ratkaisemassa
Kausi 1, osa 5. Aiemmin poliisina toiminut Derrick Levasseur sekä oikeuslääketieteen psykologi Kris Mohandle auttavat epätoivoisia perheitä, joiden murhatutkimukset on lopetettu. (Breaking Homicide, rikostarina, USA, 2018)
02.40 Kova laki: Erikoisyksikkö (12)
Kausi 8, osa 17. Sarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta. (Law & Order: Special Victims Unit, rikosdraama, USA, 2007)
03.35 Painajainen naapurissa (12)
Kausi 5, osa 10. Joskus murhaaja paljastuu pelottavan läheltä. Painajainen naapurissa esittelee tosielämän rikostapauksia, joissa syyllinen löytyy tutun ja näennäisesti turvallisen yhteisön sisältä. (Nightmare Next Door, rikostarina, USA, 2015)
04.25 Eläintodistaja (12)
1. kausi alkaa uusintana. Osa 1. South Parkin surmat. Eläimet eivät pysty puhumaan, mutta ne voivat kuitenkin auttaa viranomaisia rikoksien ratkaisemisessa. Sarja esittelee rikostutkintoja, joissa eläin on tarjonnut ratkaisevan todisteen. (Animal Witness, dokumenttisarja, USA, 2008)
04.55 Asunnon metsästäjät maailmalla
Kausi 139, osa 1. Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa. (House Hunters International, lifestyle, USA, 2019)
05.25 Asunnon metsästäjät maailmalla
Kausi 138, osa 3. Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa. (House Hunters International, lifestyle, USA, 2019) Lähetykset päättyneet tältä päivältä
National Geographic
06.00 Tabu
Inhottavat työt. Useimpien ihmisten karttama saasta on toisille jokapäiväistä työtä. Ohjelmassa tavataan inhottavien töiden ammattilaisia Minneapolisin taloussiivoojista Guatemalan jätevuorien kaivajiin. 45 min
06.45 Vankilassa ulkomailla
Tom Hart Dyke ja Paul Winder matkustavat Keski-Amerikkaan etsimään villiorkideoja. Paikan päälle heidät kidnapataan, ja alkaa henkiinjäämistaistelu. 45 min
07.30 Running Wild With Bear Grylls
Radiojuontaja Bobby Bones seikkailee Bear Gryllsin kanssa. Kaksikko koettaa selvitä norjalaisen vuonon karuissa maisemissa. Vaara vaanii joka kulman takana, kun he samoavat valtavien lohkareiden, vaarallisten soiden ja raivoavien koskien halki. Muitakin vaaroja on edessä, sillä ainut tapa päästä noutopisteelle on noin 90 metrin laskeutuminen vesiputouksessa. Pelkkä ajatus siitä mykistää Bobbyn. 50 min
08.20 Aivopelit
Juontaja Keegan-Michael Key ja näyttelijä Rebel Wilson tutustuvat syvällisesti rakkauden tieteeseen ja selvittävät, valitseeko kumppanimme sydän vai aivot. Keegan aloittaa jakson antamalla Rebelille muutaman miesvaihtoehdon ja pyytämällä naista laittamaan miehet viehättävyyden mukaan järjestykseen. Rebelin aivot paljastavat yllättävät totuuden siitä, miten aivomme valitsevat täydellisen kumppanin. 45 min
09.05 Romuttamon superauto
Ralph ja hänen kaksi ryhmäänsä rakentavat osista autoja, jotka ottavat mittaa Shanen Audi R8 -autosta 0-60-0-kisassa. 50 min
09.55 Morgan Freeman: Ihmisyyden äärellä
Jakso 1/6. Morgan tutustuu sodan ja rauhan kiertoon Bolivian pyhästä Tinku-juhlasta Ruandan kansanmurhan jälkeiseen sovitteluohjelmaan. 50 min
10.45 Elä vapaana tai kuole
kausi 3. Jakso 2/8. Kauriinmetsästäjä. Kauriinmetsästyskausi on lähes ohi Blue Ridge -vuorilla, ja omavaraistilallaan elävät Tony ja Amelia tarvitsevat lihaa talven varalle. 55 min
11.40 Pohjoisen valtatien pelastajat
Kun talvi iskee Norjan vuoristosoliin, tiet muuttuvat vaarallisiksi. Sen tähden maassa on monia rohkeita pelastustyöntekijöitä, jotka tekevät töitä ympäri vuorokauden pitäen tiet avoimina ja turvallisina. 50 min
12.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol: parhaat palat
Polin klinikan asiakkaille lemmikit eivät ole vain eläimiä, ne ovat perheenjäseniä. Kun perheenjäsen sairastuu, PVS:n ryhmä ryntää apuun! Tohtori Pol on valmiina auttamaan michiganilaisten rakkaita lemmikkejä, oli kyseessä sitten palveluskoira, terapiahevonen tai mikä tahansa muu karvainen kamu. Tässä Uskomaton eläinlääkäri Pol -jaksossa saamme nähdä eläinten ja ihmisten erityisiä suhteita. 55 min
13.25 Tri K:n eksoottiset eläimet
Klinikalla on arvoitusten päivä, kun pogonalla on outo tauti, preerikko Willie Nelsonille kehittyy yllättävä vaste leikkaukseen, Leo-kilpikonna jää auton alle ja Cleo-joutsenella roikkuu siipi, mikä huolestuttaa tri T:tä. 55 min
14.20 Lost Temple of The Inca
Arkeologi Johan Reinhard etsi kadonneita inkojen valtakunnan temppeleitä ja löysikin kaikki Ausangate-temppeliä lukuunottamatta. Ausangate on nimetty erään Perun pyhimmän vuoren mukaan. Nyt Reinhard on jo yli 70 vuotta. Hänen manttelinperijänsä, ympäristötieteilijä Preston Sowell tekee salaperäisen löydön alppijärveltä lähellä Ausangate-vuorta. Preston uskoo, että kyseessä on kadonnut temppeli. 55 min
15.15 Science of Stupid
7. jakso. Tieteen asiantuntijat kertovat, miten seikkailu saattaakin muuttua onnettomuudeksi. National Geographic Channel. 25 min
15.40 Science of Stupid
12. jakso. Luvassa on törmäyksiä, putoamisia ja räjähdyksiä! Kuljettajat törmäilevät puihin ja moottorikelkat suistuvat radalta. National Geographic Channel. 30 min
16.10 Running Wild With Bear Grylls
Radiojuontaja Bobby Bones seikkailee Bear Gryllsin kanssa. Kaksikko koettaa selvitä norjalaisen vuonon karuissa maisemissa. Vaara vaanii joka kulman takana, kun he samoavat valtavien lohkareiden, vaarallisten soiden ja raivoavien koskien halki. Muitakin vaaroja on edessä, sillä ainut tapa päästä noutopisteelle on noin 90 metrin laskeutuminen vesiputouksessa. Pelkkä ajatus siitä mykistää Bobbyn. 55 min
17.05 Lentoturmatutkinta
Suoraan päin tuhoa. Kun lennonjohto pyysi lentoa 409 vaihtamaan kurssia, lentäjät noudattivat ohjetta. Hetken kuluttua kone syöksyi mereen. 55 min
18.00 Autojen ensiapu
Matkailuautohaaste. Tim ja Fuzz etsivät autoja, jotka ovat jo nähneet parhaat päivänsä, sekä omistajia, jotka tarvitsevat apua niiden kunnostamisessa. 60 min
19.00 Pohjoisen valtatien pelastajat
Tässä jaksossa Thord pääsee pelastamaan vanhaa ajo-opettajaansa. Jo Roger taas lähtee auttamaan kuorma-autoa syvälle metsään. 60 min
20.00 Lentoturmatutkinta
28 sekuntia aikaa selvitä hengissä. Hälytysjärjestelmä varoitti lentäjiä lennolla 518 liian matalasta lentokorkeudesta, ja hetken kuluttua kone törmäsi vuoreen. 60 min
21.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol: parhaat palat
Polin klinikan asiakkaille lemmikit eivät ole vain eläimiä, ne ovat perheenjäseniä. Kun perheenjäsen sairastuu, PVS:n ryhmä ryntää apuun! Tohtori Pol on valmiina auttamaan michiganilaisten rakkaita lemmikkejä, oli kyseessä sitten palveluskoira, terapiahevonen tai mikä tahansa muu karvainen kamu. Tässä Uskomaton eläinlääkäri Pol -jaksossa saamme nähdä eläinten ja ihmisten erityisiä suhteita. 60 min
22.00 Koirat kuriin
Vastanaineilla on edessään vaikea päätös, kun heidän rescue-koiransa koettelee liittoa. Matt pyrkii käyttämään Honeyhin sosiaalistamistekniikoita. Pystyykö Matt palauttamaan rauhan perheeseen? 30 min
22.30 Koirat kuriin
Matt auttaa kaunista, mutta aggressiivista Grayson-koiraa, jotta se voisi tuntea toivoa ja rakkautta. Tuore leski on jaksamisen äärirajoilla, kun sureva vahtikoira käyttäytyy yhä huonommin. Pystyykö Matt antamaan koiralle sen ansaitseman sosiaalisen elämän? 30 min
23.00 Vankilassa ulkomailla
Oikea keskiyön pikajuna. Vuoden 1978 elokuva kertoi tarinan 23-vuotiaasta opiskelijasta Billy Hayesista, joka joutui Turkkiin vankilaan huumeiden salakuljettamisesta. Nyt Billy kertoo hänen tositarinansa. Dokumenttisarja, National Geographic Channel. 55 min
23.55 Rajasota
Huumetulva. Yhdysvaltain kotimaan turvallisuudesta vastaava ministeriö taistelee laittomien huumeiden tulvaa vastaan Alex-hurrikaanin jälkimainingeissa. National Geographic Channel 55 min
00.50 Uskomaton eläinlääkäri Pol: parhaat palat
Polin klinikan asiakkaille lemmikit eivät ole vain eläimiä, ne ovat perheenjäseniä. Kun perheenjäsen sairastuu, PVS:n ryhmä ryntää apuun! Tohtori Pol on valmiina auttamaan michiganilaisten rakkaita lemmikkejä, oli kyseessä sitten palveluskoira, terapiahevonen tai mikä tahansa muu karvainen kamu. Tässä Uskomaton eläinlääkäri Pol -jaksossa saamme nähdä eläinten ja ihmisten erityisiä suhteita. 50 min
01.40 Koirat kuriin
Vastanaineilla on edessään vaikea päätös, kun heidän rescue-koiransa koettelee liittoa. Matt pyrkii käyttämään Honeyhin sosiaalistamistekniikoita. Pystyykö Matt palauttamaan rauhan perheeseen? 25 min
02.05 Koirat kuriin
Matt auttaa kaunista, mutta aggressiivista Grayson-koiraa, jotta se voisi tuntea toivoa ja rakkautta. Tuore leski on jaksamisen äärirajoilla, kun sureva vahtikoira käyttäytyy yhä huonommin. Pystyykö Matt antamaan koiralle sen ansaitseman sosiaalisen elämän? 25 min
02.30 Science of Stupid
Jakso 10. Mahtava yhdistelmä tiedettä ja kivuliaita kotivideoita. 25 min
02.55 Salakuljettajat satimeen
JFK:n tulli kuulustelee vanhaa Perusta saapuvaa naista. Viranomaiset epäilevät, että huumeet on piilotettu ovelasti naisen mukana oleviin pulloihin. MIA:n lentoasemalla viranomaiset tekevät ratsian toimittamalla kokaiinia, joka oli piilossa maalauksissa. LAX:n lentoasemalla noutamattomat matkalaukut aiheuttavat epäilyksiä. Viranomaiset uskovat, että niissä voi olla kiellettyjä tuotteita. 45 min
03.40 Huumebisnes Oy
Paljolti kokaiiniteollisuudella rakennettu Miami on aina ollut tärkeällä paikalla huumeiden reitillä latinalaisesta Amerikasta Yhdysvaltoihin. 45 min
04.25 Inside: Kokaiinisodat
Huumesukellusveneen arvoitus. Huumepoliisi jahtaa vaikeasti jäljitettävää kolumbialaista kokaiinisukellusvenettä. Se voi salakuljettaa veden alitse seitsemän tonnia huumetta. National Geographic Channel. 45 min
05.10 Yliluonnollista
Eri puolilla maailmaa on tehty havaintoja tunnistamattomista lentävistä esineistä. Todistaisivatko ne Maan ulkopuolisten olentojen olemassaolosta? 50 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
TV Finland
08.00 Akuutti: Kun lapsi ei syö
Kun lapsi ei halua syödä, vanhemmat ahdistuvat. Miten lapsi saisi tarvittavat kalorit, kun suu pysyy kiinni ja lusikka pyörii lautasella? Kaksivuotias Eve on ollut valikoiva syöjä koko pienen ikänsä. Perhe on joutunut joustamaan monista periaatteistaan, jotta tyttö söisi edes jotakin. HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min
10.30 Puoli seitsemän
Vieraana näyttelijä Vuokko Hovatta. Otamme selvää, miten hengityssuojaimet toimivat. Juontajina Susanna Laine ja Mikko Kekäläinen HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min
11.00 Yle Uutiset Uusimaa
Uutisia Uudeltamaalta HD 8 min Katsottavissa vain suorana
11.08 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
Uutisia Kaakkois-Suomesta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi
Uutisia Lounais-Suomesta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
11.24 Yle Uutiset Häme
Uutisia Kanta- ja Päijät-Hämeestä. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
11.32 Yle Uutiset Pirkanmaa
Uutisia Pirkanmaalta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo
Uutisia Keski-Suomesta ja Etelä-Savosta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
11.48 Yle Uutiset Itä-Suomi
Uutisia Itä-Suomesta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
11.56 Yle Uutiset Pohjanmaa
Uutisia Pohjanmaalta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
12.04 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
Uutisia Pohjois-Suomesta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
12.12 Yle Uutiset Lappi
Uutisia Lapista. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
12.20 Yle Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi. HD 4 min
12.24 Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi. HD 15 min
13.40 Niskavuori taistelee (7) Elokuva
(Suomi 1957, 92') O: Edvin Laine. N: Elsa Turakainen, Tauno Palo, Mirjam Novero. Jatkosodan vuosista käynnistyvä Hella Wuolijoen sukutarinan päätöselokuva. Mv. ohjelmatekstitys (suomi) kuvasuhde 4:3 1 h 31 min Katsottavissa vain suorana
15.25 A-studio
korjaus: Kerroimme, että sairaaloihin on toimitettu varmuusvarastoista hengityssuojaimia, joiden viimeinen käyttöpäivä oli vuonna 2012. Todellisuudessa niiden viimeinen käyttöpäivä oli vuonna 2014. Lisäksi lähetyksessä sanottiin, että osassa suojaimista kumilenkit olisivat hapertuneet. Todellisuudessa Ylen tieto hapertuneista kumilenkeistä koski HUSin varastossa valmiiksi olleita hengityssuojaimia eikä huoltovarmuuskeskuksen maaliskussa toimittamia. Purevatko poikkeustila ja muut rajoitukset koronaviruksen leviämiseen riittävän tehokkaasti? Vieraina kansliapäällikkö Kirsi Varhila sosiaali- ja terveysministeriöstä ja apulaisprofessori Tarja Sironen Helsingin yliopistosta. Koronakriisi iskee talouteen rajusti. Miten poikkeusajasta selvitään ja aiempien talouskriisien virheet vältetään? Vieraina THL:n tutkimusprofessori Heikki Hiilamo ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Elina Pylkkänen. #yleastudio HD ohjelmatekstitys (suomi) 45 min
17.00 Nimipäiväonnittelu: 3.4.
Onnea, Sampo ja Veeti! 1 min
17.01 Pikku Kakkosen posti
Numerot ja kirjaimet. Veera esittelee lasten lähettämiä piirustuksia. HD ohjelmatekstitys (suomi) 8 min
17.15 Efter Nio 2016
Hiljaisuus. Vieraina kansanedustaja Jani Toivola, elämäntapakouluttaja Natalia Storm ja a cappella -yhtye Fork. Paneelissa Lotta Backlund ja Marcus Rosenlund. svenska.yle.fi/parad. Parad Media Oy 2016. (U) HD 60 min
18.15 Puoli seitsemän
Vieraana psykoterapeutti Maaret Kallio. Selvitämme myös, mitä lemmikit tuumaavat siitä, kun väki on koko ajan kotosalla. Juontajina Susanna Laine ja Mikko Kekäläinen. #puoli7 HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min
18.45 Silkkitie 30 päivässä
Osa 5/10. Ville Haapasalo matkaa Keski-Aasiassa, Silkkitiellä. Uzbekistanissa Ville nukkuu jurttakylässä, ratsastaa kamelilla, tapaa sirkusperheen ja matkaa autiomaan halki tarunhohtoiseen Buharan kaupunkiin. (U). ohjelmatekstitys (suomi) 44 min
19.29 Yle Nyheter TV-nytt
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta. 25 min
19.55 Aina täydellinen
Olivia kamppailee yhteiskunnan ristiriitaisten viestien keskellä. Emma on sairauslomalla uupumuksen takia. Rosannan unelmat kirjailijan urasta törmäävät suorituspaineisiin. Viisi suomenruotsalaista naista kertoo elämästään, jonka kaikinpuolisen täydellisyyden vaatimuksia he eivät jaksa aina täyttää. (U) HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 19 min
20.15 Tämä tästä
Suomen suosituinmat huumorineuvottelijat André Wickström ja Stan Saanila vaativat äänekkäästi sukupuolisensitiivistä pöllöilyrahastoa, koska miksipä ei? Lisäksi tällä viikolla: Mitä tehdä Muurmanskissa, kuinka korvata VR:n ravintolavaunut ja miten pitää poliisit poissa pahanteosta. Lisäksi: Karhuja ikkunassa! Monumental produktion, 2020. HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 14 min
20.29 Yle Uutiset
Kelan tuet kasvavat tänä vuonna noin miljardilla eurolla koronakriisin vuoksi. Poikkeustilanne vaikuttaa myös pikavippeihin, hallitus aikoo puolittaa pikavippien korkokaton. Koronavirukseen sairastuneiden määrä on noussut maailmalla yli miljoonaan. Valamon taideväärennösjutussa kuopiolainen pariskunta tuomittiin ehdolliseen vankeuteen. Etävirpomisesta voi saada iloa palmusunnuntaina kun pikkuvirpojat eivät pääse oville virpomaan. 30 min
21.00 Urheiluruutu
4 min
21.05 A-Talk
Uusi odottamaton kriisi, kuinka sellaista johdetaan? Tilannetta politiikan näkökulmasta avaamassa eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Kristiina Salonen (sd.) sekä puheenjohtajat Emma Kari (vihr.), Ville Tavio (ps.) ja Kai Mykkänen (kok.). Juontajana Annika Damström. #yleastudio HD ohjelmatekstitys (suomi) 39 min
21.45 Euroviisaat
1/6. Eva Frantz ja Johan Lindroos arvioivat lavakoomikko Anders Heleniuksen kanssa kappaleita, jotka oli tarkoitus esittää peruutetuissa Eurovision laulukilpailuissa Rotterdamissa. Tänään kuullaan Irlannin, Valko-Venäjän, Pohjois-Makedonian, Ruotsin, Slovenian, Liettuan ja Australian esitykset. HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 40 min
22.25 Ammatti: kirjailija: Hannu Raittila
Kirjailija pettää aina. Huijauksien ja illuusioiden ammattilainen Hannu Raittila (s. 1956) henkilökuvassa, joka valmistui vuonna 2006. ohjelmatekstitys (suomi) 53 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä