[ - ]
Yle TV1
07.00 Ensimmäiset ruotsalaiset
Sarja alkaa, 1/2. Arkeologi Jonathan Lindström lähtee kaksiosaisessa sarjassa niiden ihmisten jäljille, jotka asuttivat Ruotsin jääkauden jälkeen. Hän tapaa tutkijoita, jotka kertovat Skandinaviaan tuhansien vuosien aikana aalloissa tulleista uusista asukkaista. Kivi- ja pronssikausien perintö elää keskuudessamme yhä. Se näkyy ihmisten geeneissä, kielessä, tavoissa ja kertomuksissa. Ruotsalainen historiadokumentti. HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 60 min
08.00 Yle Uutiset
5 min
08.05 Historia: Amerikanjuutalaiset sotilaat (12)
Yli puoli miljoonaa juutalaista osallistui sodankäyntiin Yhdysvaltain joukoissa toisen maailmansodan aikana. Rintamalla he kokivat syrjintää, mutta uskonto ja rukoukset toivat heille lohtua. Juutalaiset taistelivat paitsi fasismia vastaan, myös pelastaakseen eurooppalaiset uskonveljensä. T: WNET Thirteen/Turquoise Films, Yhdysvallat. ohjelmatekstitys (suomi) 54 min
09.00 Yle Uutiset
4 min
09.04 Ylen aamu
9.06 Millaista on pelimaailmaan syrjäytyneiden nuorten miesten arki 9.17 Viikonlopun sää 9.24 Aamun kirja: Anu Kaajan Katie-Kate 9.36 Harppu on kiehtova soitin 9.44 Viimeinen sana: Kansa närkästyi Antti Tuiskun videosta HD 55 min
10.00 Yle Uutiset
4 min
10.04 Ykkösaamu
Ykkösaamun vieraana on sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.). Pirjo Auvinen haastattelee. HD ohjelmatekstitys (suomi) 40 min
10.45 Perjantai-dokkari: Yksinäiset hautajaiset
Kukaan ei saapunut Harri Juhanin hautajaisiin. Pappi ja kanttori saattoivat vainajan viimeiselle matkalle tyhjässä kappelissa. Ohjaaja: Roosa Maskonen. HD ohjelmatekstitys (suomi) 14 min
11.00 Yle Uutiset Uusimaa
Uutisia Uudeltamaalta HD 7 min Katsottavissa vain suorana
11.08 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
Uutisia Kaakkois-Suomesta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi
Uutisia Lounais-Suomesta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
11.24 Yle Uutiset Häme
Uutisia Kanta- ja Päijät-Hämeestä. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
11.32 Yle Uutiset Pirkanmaa
Uutisia Pirkanmaalta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo
Uutisia Keski-Suomesta ja Etelä-Savosta. 8 min Katsottavissa vain suorana
11.48 Yle Uutiset Itä-Suomi
Uutisia Itä-Suomesta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
11.56 Yle Uutiset Pohjanmaa
Uutisia Pohjanmaalta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
12.04 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
Uutisia Pohjois-Suomesta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
12.12 Yle Uutiset Lappi
Uutisia Lapista. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
12.20 Yle Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi. HD 5 min
12.25 RSO Musiikkitalossa
Radion sinfoniaorkesteri esittää Hector Berliozin Fantastisen sinfonian. Orkesteria johtaa Nicholas Collon. Osa 17.5.2019 taltioidusta konsertista. HD ohjelmatekstitys (suomi) 1 h 14 min
13.40 Pisara
Pitää uskaltaa olla oma itsensä ja uskaltaa kuunnella itseään. Henry Knuuttila (Matt. 7:7,8,12,13). HD ohjelmatekstitys (suomi) 5 min
13.45 Prisma: Droonit - uhka vai mahdollisuus?
Droonit tai lennokit ovat muuttaneet maailmaa - niitä käytetään lukemattomissa tehtävissä aina tavaroiden kuljettamisesta palontorjuntaan. Drooneista on kuitenkin aiheutunut myös ongelmia, sillä tuhansien ihmisten lentomatkailu on häiriintynyt niiden vuoksi. Dokumentissa selvitetään, millaisia uhkia tämä uusi teknologia tuo mukanaan ja miten voimme suojautua niiltä. T: Windfall Films production/BBC, Iso-Britannia. HD 55 min
14.40 Veden valtakunta
1/6. Petteri Saarion sarja sukeltaa Veden valtakuntaan. Ensimmäisessä jaksossa dokumentaristi tutkii veden ihmeellistä luontoa yhdessä 24-vuotiaan poikansa Antin kanssa. HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min
15.10 Luontoretkellä: Paranemisen tie
Luonto ja koirat auttoivat Christineä pääsemään irti päihderiippuvuudestaan, ja hän osallistui myös vaativaan koiravaljakkokisaan. Miten on Christinen vuosi kulunut maaliintulon jälkeen? (U) HD 24 min
15.35 Akuutti: Reumalla ei ole ikärajaa
Miten sopeutua reumaelämään? Olli Mäkelä rakastaa jalkapalloa ja urheilee kivuista huolimatta. Sari Sainio nujertaa reumaa huumorin voimalla. Biologiset lääkkeet reumapotilaiden apuna. HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min
16.05 Draken etsivätoimisto (12)
Kausi 1, 1/11. Varastetut helmet. Yksityisetsivä Frankie Drake ratkoo rikoksia 1920-luvun Torontossa. Etsivä joutuu yllättävään tilanteeseen, kun poliisi epäilee häntä syylliseksi jalokiviryöstöön. (U) HD 45 min
16.50 Novosti Yle
HD 5 min
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
5 min
17.00 Yle Uutiset
9 min
17.10 Flinkkilä & Tastula
Kun Elina rakastui Huijari-Henryyn ja muita tarinoita nettipetoksista. Maarit Tastulan vieraina romanssihuijattu Elina Juusola ja rikoskomisario Hannu Kortelainen. HD ohjelmatekstitys (suomi) 49 min
18.00 Yle Uutiset
Hallituksen aie nostaa hoitajamitoitusta saattaa tuntua myös suomalaisten kukkarossa. Monet hiihtolomalaiset ovat lähteneet pohjoisen hiihtokeskuksiin, mutta Etelä-Suomessakin löytyy joitakin lumetettuja latuja ja rinteitä. 10 min
18.10 Urheiluruutu
5 min
18.15 Strömsö
Talviviljelyllä saadaan aikaista satoa. Puutarhuri Kristine Vesterlund kertoo parhaat talviviljelyvinkkinsä. Camilla kuvioi lasipurkkeja, Anders ja Jonas kokeilevat paneroitua juustoa ja Jim nikkaroi viljelylaatikon. HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 29 min
18.45 Avara luonto: Serengeti
3/6. Lauma on liikkeellä. Kuivuus pahenee ja nälkä kasvaa. Saalistajien onneksi miljoonat saaliseläimet vaeltavat halki savannin hupenevan veden perässä. Ensin saalis on kuitenkin saatava kiinni ja pidettävä kilpailijat loitolla. Ja saalistamisessakin on vaaransa. T: BBC. HD ohjelmatekstitys (suomi) 54 min
19.40 Wild Bill - katukyttä korvessa (12)
2/6. Pianon pimputtaja. Bill peruu eroilmoituksensa ja keskittää voimansa selvittämättömään ryöstöjen sarjaan, jonka tekijä ei kaihda väkivaltaa. Jäljet johtavat suuntaan, joka voi olla oikea - ja yhtä hyvin väärä. HD 49 min
20.29 Yle Uutiset
Yhdysvaltalaisministerin mukaan Nokia on Ericssonin lisäksi ainoa vaihtoehto 5G-verkkojen toimittajaksi. Hallituksen aie nostaa hoitajamitoitusta saattaa tuntua myös suomalaisten kukkarossa. Syyriassa Idlibin alueella varoitetaan sodan pahimmasta humanitaarisesta kriisistä. Taidemuseo Amos Rexissä on avattu nuorten taiteilijoiden yhteisnäyttely - teoksissa näkyy huoli ympäristöstä. Monet hiihtolomalaiset ovat lähteneet pohjoisen hiihtokeskuksiin, mutta Etelä-Suomessakin löytyy joitakin lumetettuja latuja ja rinteitä. 20 min
20.50 Urheiluruutu
24 min
21.15 SuomiLOVE
SuomiLOVEn 9. jaksossa selvitetään solmuja, käydään reunalla ja retkeillään Suomen muotoisen pilven alla. Musiikkimatkalle yllätyshetkiin kuljettavat mm. Arttu Wiskari, CMX, Pikku G, Samuli Edelmann ja Antti Ketonen. Jakso 9/10 ohjelmatekstitys (suomi) 59 min
22.15 Melodifestivalen 2020 : Osakilpailu 3
Melodifestivalenin kolmas osakilpailu Luulajasta. Suomenkielinen selostus Christian Bertell. Kilpailijat: Faith Kakembo, Amanda Aasa, Albin Johnsén, Drängarna, Mariette, Anis Don Demina sekä Mohombi. Juontajina toimivat Lina Hedlund, Linnéa Henriksson ja David Sundin. 1 h 30 min Katsottavissa vain suorana
23.45 Ruusun nimi (16)
7/8. Väärä tuomio? Inkvisiittori Gui on suorittanut noitavainonsa ja syyllinen on saatu tuomiolle. Luostarissa voidaan siis huokaista helpotuksesta - munkit ovat jälleen turvassa. Vai ovatko sittenkään? HD 52 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Yle TV2
06.50 Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille. HD 35 s Katsottavissa vain suorana
06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.2.
Onnea, Sipi ja Sippo! 1 min
06.52 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S)
Kadonnut kamera. Hessu ystävineen tekee yllättävän löydön: puistonpenkillä on kamera. / Arvoituksellinen arvauslista. Salli järjestää kilpailun, jossa oikean karkkimäärän arvannut voittaa itselleen makeisia. ohjelmatekstitys (suomi) 23 min
07.16 Nipa ja Pete (S)
Autiolla saarella. Nipa ja Pete haluavat lämpöiselle saarelle lekottelemaan. Saari löytyy, mutta kumpi saa parhaan paikan? HD ohjelmatekstitys (suomi) 5 min
07.21 Siiri ja Krokotiili (S)
Krokettia. Siiri opettaa Krokotiilille kroketti-pelin hienouksia. Krokotiili on nopea oppimaan, ja sekös harmittaa Siiriä. HD ohjelmatekstitys (suomi) 5 min
07.26 Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille. HD 55 s Katsottavissa vain suorana
07.27 Franklin ja ystävät (S)
Franklinin koulu. Ystävykset leikkivät koulua ja pikkutytöt ovat oppilaina. Oppi ei oikein mene perille, mutta missä syy mahtaa piillä? HD ohjelmatekstitys (suomi) 11 min
07.38 Pikku Kakkonen: Seikkailukone
Kaikkien seikkailujen sankari Reppu-Heppu kutsuu Sinut mukaan. Seikkailukone arpoo kartan, ja yhdessä selvitämme tehtävät ja laulamme matkalaulut. Seikkailuseurana Senja ja Jaakko sekä muusikot Isa-Eerika ja Janne. HD ohjelmatekstitys (suomi) 22 min
08.01 Kaarle (S)
Ystävänpäivä. On ystävänpäivä ja Kaarle huomaa Hilja Hyssylän huokailevan yksikseen. Kaarle päättää auttaa häntä löytämään urhean ritarin. HD ohjelmatekstitys (suomi) 12 min
08.13 Ässäluokka (S)
Suursiivous saarella. Kadetit päättävät siivota Pyörresaarella. Roskia täyteen lastattu juna uhkaa suistua raiteilta. / Jannin ystäväjuhla. Pinjan ystävä Janni järjestää ystäväjuhlat. Ässäluokka kiitää apuun. HD ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
08.35 Yökyöpelit (S)
Osa 7/13: Ällinpuutetta hollilla. Yökyöpeleitten talossa tapahtuu kummia. Salaperäinen Nakertaja ahmi Agenttiauton ja Päätäi Väätäinen painaa kiellettyä nappia. Epäiltyjä tutkailee erikoislaitteillaan Agenttinero Naru. HD ohjelmatekstitys (suomi) 8 min
08.44 Robottijunat (S)
Ilotulitus. On jokavuotisen ilotulitusjuhlan aika. Kesken juhlien taivaalla räjähtää valtava raketti, jonka seurauksena sää muuttuu kylmäksi. HD ohjelmatekstitys (suomi) 12 min
08.56 Nimipäiväonnittelu: 15.2.
Onnea, Sipi ja Sippo! 1 min
08.58 Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille. HD 1 min Katsottavissa vain suorana
09.00 Galaxi
HD 32 s Katsottavissa vain suorana
09.00 Patu-koira (7)
Kamala kasviravinne. Lolan löytämällä tehokasviravinteella on vaarallisia sivuvaikutuksia: se tekee Huppulin ja pulut vihaisiksi ja väkivahvoiksi. Patu kuitenkin keksii, miten äkäily saadaan loppumaan. HD ohjelmatekstitys (suomi) 7 min
09.08 Jenni (7):
Jenni ja orpovarsa. Ruusulaaksoon tuodaan hoidettavaksi orpovarsa. Jenni ei luota muiden apuun vaan haluaa hoitaa varsaa yksin, ja siksi yöunet jäävät vähiin. HD ohjelmatekstitys (suomi) 24 min
09.33 Merten syvyyksissä (7)
Doreuksen valtikka. Perhe löytää kuningattaren valtikan. Kraken ja sähkörauskumonumentiaali hyökkäävät yhdessä. Pystyykö Antti hallitsemaan hirviöitä valtikalla? HD ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
09.54 Joraavat juurikkaat (S)
Spagettipirskeet. Tiesitkö että sinunkin jääkaapissasi pidetään elämää? Siellä saattaa asua joukko juureksia, jotka osaavat järjestää itselleen kylmää kyytiä! 2 min
09.57 Tänään Galaxissa: Galaxi somessa
Seuraa myös YouTube: YleGalaxi - Instagram: @ylegalaxi #ylegalaxi - TikTok: @YleGalaxi - Sovellus: Galaxi - Areena - yle.fi/galaxi. HD 2 min Katsottavissa vain suorana
10.00 Downshiftaajat (12)
Kausi 2, 9/10. Järkiliitto. Poliisi tuo lisäpainetta Olivian ja Tommin välille. Tamara koettaa saada Tommin lopullisesti unohtamaan Satun. (U). HD ohjelmatekstitys (suomi) 40 min
10.40 UMK20: Erika Vikman
Erika Vikman osallistuu Uuden Musiikin Kilpailuun 2020 biisillä Cicciolina. UMK-finaalissa lauantaina 7.3. Tampereen Mediapoliksessa valitaan vuoden 2020 euroviisuedustaja. Kilpailu lähetetään suorana Yle TV1:llä ja Yle Areenassa. #UMK20 HD 4 min Katsottavissa vain suorana
10.45 Urheilustudio
Urheilustudion viikonloppu käynnistyy vauhdikkaasti rallin, hiihdon, alppihiihdon ja mäkihypyn parissa. Petra Mannerin kanssa studiossa päivää pohjustavat Kalle Palander ja Janne Ahonen. 15 min
11.00 Rallin MM: Ruotsi, EK 6 - live
Rallin MM-sarjan 2. osakilpailu, Ruotsi. EK 6 - live. 58 min
11.58 Mäkihypyn MC: Bad Mitterndorf
Mäkihypyn miesten lentomäen kilpailu HS235. Bad Mittendorf, Itävalta. Selostus Marko Miettinen. 1 h 45 min
13.56 Urheilustudio
Päivän mäkihypyt, hiihdot ja alpit spekuloi asiantuntijakolmikko Kalle Palander, Sami Jauhojärvi ja Janne Ahonen. Petra Mannerin johdolla selvitetään myös, löytyykö miesten lajien laskuasennoista yhtäläisyyksiä? 3 min
13.59 Alppihiihdon MC: Kranjska Gora
Naisten suurpujottelun toinen lasku. Kranjska Gora, Slovenia. Selostus Kristian Karlsson. 27 min
14.27 Hiihdon maailmancup: Ski Tour, naisten 10 km
Ski Tour 2020, naisten 10 km (v). Östersund, Ruotsi. Selostus Jussi Eskola. Ruotsinkielinen selostus Christian Vuojärvi. 1 h 1 min
15.28 Urheilustudio
Ampumahiihdon MM-kisoissa on vuorossa miesten pikamatka. Inka Henelius ja Nina Vanhatalo pohtivat kisan ennakkoasetelmia Anterselvassa Paavo Puurusen ja Sanna-Leena Perungan kanssa. 14 min
15.42 Ampumahiihdon MM: Miesten pikamatka
Miesten pikamatka, 10 km. Selostus Johannes Oikarinen. Anterselva, Italia. Ruotsinkielinen selostus Magnus Eklöv. 1 h 16 min
16.59 Urheilustudio
Jokainen kisapäivä on juhlapäivä! Urheilustudio kutsuu suomalaiset viihtymään maailman laajimman talviurheilutarjonnan äärelle. Suorana viikonloppuisin TV2:ssa ja Yle Areenassa. 7 min
17.07 Hiihdon maailmancup: Ski Tour, miesten 15 km
Ski Tour 2020, miesten 15 km (v). Östersund, Ruotsi. Selostus Jussi Eskola. Ruotsinkielinen selostus Christian Vuojärvi. 1 h 15 min
18.23 Urheilustudio
Petra Mannerin johdolla paketoidaan päivän tapahtumat ja suunnataan katseet kohti ampumahiihdon MM-kisojen sunnuntain takaa-ajokisoja. 15 min
18.39 Yleisurheilun halli-SM: 1. kilpailupäivä
Yleisurheilun halli SM. 1. kilpailupäivä. Selostus Jarmo Lehtinen,Tampere. Ruotsinkielinen selostus Niklas Henrichson. 1 h 31 min
20.10 Sohvaperunat
Tällä viikolla kotisohvilla nautiskellaan juhlatunnelmasta Emma-gaalan merkeissä. Siipan saappaissa saa Sohvikset pohtimaan roolileikkejä ja Veden valtakunta ihastuttaa eläimistöllään. HD ohjelmatekstitys (suomi) 49 min
21.00 Rallin MM: Ruotsi, päiväkooste
Rallin MM-sarjan 2. osakilpailu, Ruotsi. Päiväkooste. 30 min
21.30 Painin EM
Painin EM-kilpailut. Vapaapainin välierät. Selostus Jarkko Ala-Huikku. Rooma, Italia. 30 min
22.00 Viki, Köpi & Henkka tieteen armoilla 2
Kausi 2, 7/10. Vikin ja Köpin risteily saa yllättävän käänteen, kun laiva joutuu merihätään ja kundien täytyy pelastaa itsensä mahdollisimman nopeasti pois uppoavasta laivasta. Mainitsimmeko jo, että Viki ei osaa uida. HD ohjelmatekstitys (suomi) 9 min
22.10 Kakarat (12)
Kausi 1. 7/12. Hengitä. Astan ja Joonan elämä muuttuu kertarysäyksellä, mutta pysyvätkö nuoret muutoksessa mukana? HD ohjelmatekstitys (suomi) 40 min
22.50 AIKUISET (12) Uusi jakso
Ystävänpäivä: Juuso. Oonan ja Artun ystävyys kriisiytyy, kun selviää että Arttu on vaihtanut puhelimensa pääsykoodin kertomatta siitä Oonalle. Onneksi länsimainen markkinatalous on luonut juuri tällaisia tilanteita varten ystävänpäivän. Ystävyyttä paikataan nykytaiteella, kalatacoilla ja vogue-bileillä. Seuraava spesiaali julkaistaan pääsiäisenä! HD ohjelmatekstitys (suomi) 15 min
23.05 Downshiftaajat (12)
Kausi 2, 9/10. Järkiliitto. Poliisi tuo lisäpainetta Olivian ja Tommin välille. Tamara koettaa saada Tommin lopullisesti unohtamaan Satun. (U). HD ohjelmatekstitys (suomi) 39 min
23.45 Yle Live: Pariisin Kevät
Upea, omaperäinen ja kokeilunhaluinen popyhtye Pariisin Kevät on löytänyt elektronisemman vaihteen, mutta Ruissin Rantalavan keikalla kuullaan monipuolinen valikoima viisikon tuotannosta, mm. biisit Saari ja Pilvissä. HD ohjelmatekstitys (suomi) 59 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Yle Teema Fem
Yle Teema Yle Fem
08.00 YLE FEM
08.00 Superapulaiset
Pääsiäinen. Näin pääsiäislauantaina puhutaankin pääsiäisasioista. Tällä kertaa Malin lähtee tekemään kiltteystehtävää Kemiöön. Espoolaisessa Vindängenin koulussa vietetään pääsiäistä, ja lopuksi nähdään tietenkin kiltteysuutisia. buu.yle.fi HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 29 min
08.30 Koiramies kiertää Islantia
6/8. Andri Freyr Viðarsson kiertää jälleen kotimaataan Islantia ja yrittää nähdä sen turistin silmin. Tällä kertaa Andri tutustuu Islannin kasvavaan turismiteollisuuteen ja tapaa matkailijoita kaikkialta maailmasta. (U) HD 29 min
09.00 På spåret
10/13. Neljännesfinaalissa selviää, mikä pari nappaa viimeisen semifinaalipaikan. Musiikista vastaa tänään Amason, ja tuttuun tapaan ohjelman juontaa Kristian Luuk ja tuomarina toimii Fredrik Lindström. HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 60 min
10.00 Yksineläjä Severin
Kausi 3, 6/6. Vuoden pimein aika on ovella. Severin valmistautuu joulunviettoon lähimpiensä kanssa. On sekä paaston että juhlan aika. Sarjassa seurataan erähenkisen Severinin hidastempoista elämää. (U) HD 30 min
10.30 Spotlight : Kätilöt katkeamispisteessä
Kätilöt kärsivät synnytysten nopean keskittämisen seurauksista. Moni joutuu käymään ylikierroksilla, jotta voisi tehdä työnsä hyvin. Toimittaja: Minna Almark. HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 30 min
11.00 Tanskalainen maajussi
Kausi 22, 1/8. Frank rakentaa uuden talon oven edustan kiveyksen ja kiviportaat sekä hakkaa talven varalle halkoja. Tänään lähdetään myös Aarhusin satamaan ottamaan vastaan haapio, jota Frank oli mukana veistämässä Suomessa! Mitä kaikkea jännittävää Frankin halsualaiset ystävät ovatkaan pakanneet ruuhen sisään? HD 44 min
11.44 Tämä tästä
Suomen rakastetuimmat huumorimäyrät André Wickström ja Stan Saanila pureskelevat viikon uutisia, nielemättä muun muassa seuraavia aiheita: Diabeetikot juoksuhaudoissa, hiustenkuivaajien ihanuus sekä golfpahoinpitely. Lisäksi: Pump! Monumental produktion, 2020. HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 15 min
12.00 YLE TEEMA
12.00 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä
Kausi 2, 6/7. Savuolutta ja festivaaleja. Ella tutustuu Baijerissa mm. muinaisen Rooman yläluokan tyyliin tehtyyn palatsiin ja nauttii olutkulttuurista. HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min
12.30 Marokko - rakkauden ja sodan aika (12)
Uusi sarja 1/17. Kuningattaren määräys. On heinäkuu 1921. Espanjalaisjoukot käyvät raskasta sotaa Marokon maaperällä. Kuningatar lähettää joukon sairaanhoitajia herttuatar Carmen Angolotin johdolla perustamaan sotasairaalaa Melillaan. HD 53 min
13.24 Marokko - rakkauden ja sodan aika (12)
2/17. Petturit pelastuvat. Sodan raadollisuus näkyy sairaalan arjessa. Julia on yksi hoitajista, joskin vailla muodollista pätevyyttä. Vakavasti haavoittunut Pedro-veli löytyy, mutta Andrésin uskotaan kuolleen. HD 56 min
14.20 Marokko - rakkauden ja sodan aika (12)
3/17. Veljensä vartija. Pedro ja hänen entinen komentajansa joutuvat sana sanaa vastaan siitä kuka on rintamakarkuri, kuka ei. Julia yrittää salakuljettaa veljensä turvaan, mutta yritys ajaa karille. Andrés on yhä kateissa. HD 56 min
15.16 Elokuvia ikuistamassa
Elliot Erwitt. Valokuvaajat kertaavat intiimejä muistojaan tunnettujen elokuvien kulisseissa ottamistaan otoksistaan. HD 8 min Tulossa katsottavaksi
15.25 Uusi Kino: Aikakoodi (S)
(Timecode) Vuoden 2017 Oscar -lyhytelokuvaehdokas on tarina kahden parkkihallivalvojan yllättävästä kohtaamisesta. Elokuva voitti 2017 parhaimman eurooppalaisen lyhytelokuvapalkinnon. O: Juanjo Giménez Peña, 2016. (U) HD 15 min
15.40 Yle live: Sting i Paris
Taltiointi maailmankiertueelta 57th & 9th. Pariisin-konsertissa vuonna 2017 Sting esittää uusia lauluja kuten I Can't Stop Thinking About You ja 50.000 sekä The Police -klassikkoja Message In A Bottlesta alkaen. (Sting: Live At the Olympia Paris, 2017). (U) HD 1 h 44 min
17.25 YLE FEM
17.25 Antiikkikaksintaistelu
Kausi 2, 7/20. Margit Damgaard ja Lasse Franck ovat tänään Keski-Jyllannin Skivessä etsimässä aarteita. Löytävätkö he sieltä mitään mielenkiintoista? Arvioitsija arvioi heidän hankintansa. Kumpi voittaa? HD 30 min
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta. 5 min
18.00 Superapulaiset
Pääsiäinen. Näin pääsiäislauantaina puhutaankin pääsiäisasioista. Tällä kertaa Malin lähtee tekemään kiltteystehtävää Kemiöön. Espoolaisessa Vindängenin koulussa vietetään pääsiäistä, ja lopuksi nähdään tietenkin kiltteysuutisia. buu.yle.fi HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 29 min
18.29 Bella kirjautuu sisään
3/7. Bella tapaa huumoriryhmä JLC:n ja pääsee seuraamaan, kun he osallistuvat Super Mario -haasteeseen. Kuinka pitkälle sosiaalisen median jekuissa voi mennä? Ruotsalaisessa nuortensarjassa keskustellaan sosiaalisesta mediasta. HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 15 min
18.45 Twin (12)
7/8. Frank saa vahvistuksen epäilyksilleen, ettei Ingridin perheessä ole kaikki kohdallaan, mutta Ingrid saa tukea yllättävältä taholta. Norjalainen draamasarja. HD 44 min
19.29 Yle Nyheter TV-nytt
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta. 9 min
19.39 Sportnytt
Urheilu-uutisia. 10 min
19.50 Egenlandin matkakohteet
Juvan peltojen keskellä sijaitsee yllättävä helmi. Teahouse of Wehmais yhdistää englantilaisen teekulttuurin ja suomenruotsalaisen kartanohistorian. HD ohjelmatekstitys (suomi) 10 min Katsottavissa vain suorana
20.00 YLE TEEMA
20.00 Punk eilen tänään (12)
3/4. Syväsukellus sopeutumattomien, kapinallisten ja lainsuojattomien alakulttuuriin nimeltä punk. Tutkittavana musiikki, muoti, taide ja tee-se-itse-asenne. Sarjassa käsittelyssä mm. Iggy Pop, Clash, Dead Kennedys, Blondie, Sex Pistols, Green Day, Henry Rollins, Ramones, Slits ja Joan Jett. Uuden neliosaisen dokumenttisarjan ohjasi Jesse James Miller. Suomen-ensi-ilta. (Punk, USA 2019) HD 55 min
20.55 Minun musiikkini: Samuli Putro - Rakkaus taas
Samuli Putro - Rakkaus taas SÄV. SAN. & SOV. Samuli Putro SOV. Riku Mattila & Mikko Joensuu. Ohjelmasarjasta Minun musiikkini. (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 4 min Katsottavissa vain suorana
21.00 Teemalauantai esittää
Elokuvaillan tähdet ovat legendaarinen elokuvakriitikko Pauline Kael ja tämän suosikkiohjaajiin kuulunut Brian De Palma. Sekä tietysti Sissy Spacek, kauhistuttavan unohtumaton Carrie-elokuvan nimiroolissa. HD 1 min Katsottavissa vain suorana
21.01 Pauline Kael ja elokuvakritiikin taide
The New Yorkerin avustaja Pauline Kael oli 1960-70-luvuilla maailman tunnetuin ja pelätyin elokuvakriitikko, joka vaikutti keskeisesti uuden Hollywoodin nousuun. Runsaasti upeita elokuvanäytteitä sisältävä, hymistelemätön dokumenttielokuva kertoo vihatun ja rakastetun kriitikkolegendan tarinan. Samalla se on mitä eloisinta kulttuuri-, elokuva- ja kritiikkihistoriaa. Mukana mm. Quentin Tarantino, Alec Baldwin, Paul Schrader ja Camille Paglia. Ohjaus Rob Garver. (What She Said: The Art of Pauline Kael, USA 2019) HD 1 h 31 min
22.32 Kino: Carrie (16) Elokuva
Brian De Palman kauhuklassikko, jossa koulukiusattu teinityttö kostaa helvetillisesti kaikille. Suomessa elokuvan ensi-iltaa jouduttiin odottamaan 15 vuotta. Pääosassa Sissy Spacek, muissa rooleissa Piper Laurie, John Travolta, Amy Irving ja Nancy Allen. Perustuu Stephen Kingin kirjaan. "Kauhistuttavan runollinen trilleri" ylisti Pauline Kael. (USA 1976) HD 1 h 34 min
00.07 Uusi Kino: Kuiskaaja (S)
(Chuchotage) Oscar-ehdokas lyhytelokuva kertoo kahdesta unkarinkielen simultaanitulkista, jotka saavat kuulla konferenssissa, että yleisössä on vain yksi ihminen, joka kuuntelee heitä. Alkaa arvuutus kuka se voisi olla? Ohjaus Barnabás Tóth. HD 15 min
00.22 Uusi Kino: Viikonloput (12)
(Weekends) Lyhyt animaatioelokuva onnistuu kuvaamaan pienen pojan kokemuksia vanhempien avioeron jälkeen kauniisti ja omaperäisellä tavalla. Ohjaus Trevor Jimenez. HD 17 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Yle Areena
04.00 Ahmalive
Saako Julia ensimmäiset pentunsa tänä talvena? Yle Luonnon Ahmalive seuraa nuoren ahmaparin, Matin ja Julian elämää Ähtärin eläinpuistossa. Nuori petopari odottaa mahdollisesti perheenlisäystä. Mikäli se onnistuu, kamera näyttää ainutlaatuista materiaalia pentujen hoidosta. 2 158 h 52 min Katsottavissa vain suorana
10.55 Alppihiihdon MC: Kranjska Gora, naisten suurpujottelun 1. lasku
Naisten suurpujottelun ensimmäinen lasku. Kranjska Gora, Slovenia. Selostus Kristian Karlsson. 1 h 38 min
11.55 Mäkihypyn MC: Bad Mitterndorf, lentomäki
Mäkihypyn miesten lentomäen kilpailu HS235. Bad Mitterndorf, Itävalta. Selostus Marko Miettinen. 2 h 25 min
13.55 Alppihiihdon MC: Kranjska Gora, naisten suurpujottelun 2. lasku
Naisten suurpujottelun toinen lasku. Kranjska Gora, Slovenia. Selostus Kristian Karlsson. 1 h 25 min
14.25 Hiihdon MC: Ski Tour, Östersund, naisten 10 km
Ski Tour 2020, naisten 10 km (v). Östersund, Ruotsi. Selostus Jussi Eskola. 1 h 5 min
14.25 Världscupen på skidor, damernas 10 km (svenskt referat)
Direkt på Arenan. Världscupen på skidor, Ski Tour i Östersund, Sverige. Damernas 10 km fritt refereras på svenska av Christian Vuojärvi. 1 h 5 min
15.40 VM i skidskytte, herrarnas sprint (svenskt referat)
VM i skidskytte i Anterselva, Italien. Herrarnas sprint refereras på svenska av Magnus Eklöv. 1 h 20 min
15.40 Yleisurheilun halli-SM, 1. kilpailupäivä (selostamaton)
Yleisurheilun halli-SM, ensimmäinen kilpailupäivä. Tampere. Selostamaton lähetys. 3 h 51 min
17.05 Världscupen på skidor, herrarnas 15 km (svenskt referat)
Direkt på Arenan. Världscupen på skidor, Ski Tour i Östersund, Sverige. Herrarnas 15 km fritt refereras på svenska av Christian Vuojärvi. 1 h 42 min
17.05 Hiihdon MC: Ski Tour, Östersund, miesten 15 km
Ski Tour 2020, miesten 15 km (v). Östersund, Ruotsi. Selostus Jussi Eskola. 1 h 42 min
17.45 Painin EM, vapaapaini
Vapaapainin välierät 61 kg, 74 kg, 86 kg, 92 kg,125 kg . Selostus Jarkko Ala-Huikku. Rooma, Italia. 56 min
18.40 Inomhus-FM i friidrott, lördag (svenskt referat)
Inomhus-FM i friidrott i Tammerfors. Lördagens tävlingar refereras på svenska av Niklas Henrichson och Otto Ylöstalo. 1 h 29 min
21.00 Melodifestivalen 2020: Osakilpailu 3 (suomenkielinen selostus)
Melodifestivalenin kolmas karsintakilpailu Luulajasta. Selostus suomeksi Christian Bertell. Kilpailijoina Faith Kakembo, Amanda Aasa, Albin Johnsén, Drängarna, Mariette, Anis Don Demina och Mohombi. Juontajina Lina Hedlund, Linnéa Henriksson ja David Sundin.Kuva: Janne Danielsson / SVT 1 h 38 min
21.00 Melodifestivalen 2020: Osakilpailu 3 (ohjelmaääni ruotsi)
Melodifestivalenin kolmas karsintakilpailu Luulajasta. Kilpailijoina Faith Kakembo, Amanda Aasa, Albin Johnsén, Drängarna, Mariette, Anis Don Demina och Mohombi. Juontajina Lina Hedlund, Linnéa Henriksson ja David Sundin.Kuva: Janne Danielsson / SVT 1 h 38 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
MTV3
07.00 Ostoskanava Tvins.com
60 min
08.00 Monchhichi (S)
Pelastakaa Bella!. Kausi 1, 9/52. Bella ja Petunia lähtevät hakemaan Niittymailta chhiplopinsiemeniä. Mutta Petunia palaakin yksin, kauhuissaan, sillä Aikor jahtasi niitä ja Bella on kateissa. Kadonnut monchhiötökkä kyyhöttää maakolossa, ja ilkeä velho vaatii siitä lunnaita, tietenkin hehkuhedelmien muodossa. 11 min
08.10 Puuha-Pete (S)
Mestarietsivä Vilpas. Kausi 4, jakso 12/13. Iloinen rakentaja Puuha-Pete ja hänen kaverinsa Pusku ja Kippi sekä muut puuhakkaat työmaakoneet pitävät huolta siitä, ettei yksikään remonttihomma eikä kaivuutyö jää tekemättä. Pete ystävineen suoriutuu eteen tulevista kommelluksista ja haasteista leikiten! Suomeksi puhuttu englantilainen animaatiosarja. 13 min
08.25 Muumilaakson tarinoita (S)
Aikamatka aavikolle. Jakso 88/104, Muumit etsivät esi-isiensä muinaista asuinpaikkaa. Lopulta he päättävät hypätä aikakoneen kyytiin. 23 min
08.45 Muumilaakson tarinoita (S)
Aikamatka Kleopatran luo. Jakso 89/104, Muumien aikamatka jatkuu. Polttavalta aavikolta päästään Kleopatran palatsin suojiin. 23 min
09.10 Mimmit musapatti (S)
Hypätään matematiikan saloihin. Kausi 1, 3/20. Kaupassa käynti on täyttä matikkaa. Onnistuvatko Mimmit ystävineen ratkaisemaan Musapattipelin, kun pähkäiltävänä on hankalia numeroita? Mutta miten varmistetaan, että ympyrä on varmasti ympyrä? ohjelmatekstitys (suomi) 22 min
09.35 Winx-klubi (7)
Prometian kohtalo. Kausi 8, 6/26. Tytöt matkaavat Taikauniversumin kaukaisiin kolkkiin pelastamaan hädässä olevia tähtiä. Italialaista alkuperää oleva piirretty sarja on puhuttu suomeksi. ohjelmatekstitys (suomi) 22 min
10.00 Ostoskanava Tvins.com
60 min
10.30 Mitä tänään syötäisiin? Perjantai
Sydänvohveleita ja vadelmajuustokakkua. Kausi 2. Jakso 7/40. Simo Frangen ja Harri Syrjänen kokkaavat sydänvohveleita ja vadelmajuustokakkua. Luvassa myös pinkki mocktail Lisäksi mukana vinkkejä aamiaisherkuiksi. Ohjelman juontaa Hanna Sumari. Viihteellinen ruoan ajankohtaisohjelma tarjoaa vinkit viikonlopun ruokapöytään ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
11.00 Kotoisa
Ratavahdin tupa 1/2. Kausi 3, 3/12. Janakkalassa Seijalla ja Villellä on edessään kauden suurin haaste, sillä kohteena on vanha, kauttaaltaan remontoitava hirsitalo. Tässä jaksossa laitetaan kuntoon eteinen ja yläkerta. ohjelmatekstitys (suomi) 41 min
12.00 Rehtori (S)
Ilmiöviikko. Kausi 1, 7/10. Koulussa vietetään ilmiöviikkoa, ja Sari yrittää saada medianäkyvyyttä digi-työpajalleen. Henkan feministinen kurssi ei suju ihan suunnitelmien mukaan. Uusinta. ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
12.30 Rehtori (7)
Pikkujoulut. Kausi 1, 8/10. Sari yrittää pitää pikkujoulujen ohjelman tiukasti käsissään. Opettajat järkyttyvät kuullessaan, ettei juhlissa ole yhtään viinaa. Henkka päättää olla rohkea. Uusinta. ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
13.00 Elokuva: Viidakon veijarit (7)
Viidakon veijarit. Maurice saattaa näyttää pikku pingviiniltä mutta hänen sisällään asuu todellinen tiikeri! Mikään Kung-Fun paras taitaja Maurice ei ole, mutta pitää kuitenkin kavereidensa kanssa viidakon järjestyksessä. Koko joukko joutuu kovaan koetukseen, kun ilkeä Igor-koala iskee tonteille. Puhuttu suomeksi. ohjelmatekstitys (suomi) 1 h 37 min
15.00 Talent Suomi
Suoraan sydämeen. Kausi 1, 2/10. Talentin kilpailijat tuovat uutta virtaa tankotanssiin, jonglööraukseen, kuorolauluun ja runouteen. Tuomareina Jorma Uotinen, Krista Siegfrids, HP Parviainen ja Ernest Lawson. Juontajana Mikko Leppilampi. Uusinta. ohjelmatekstitys (suomi) 1 h 7 min
16.30 Liigalive 360
Telian Liigalive 360° -studiolähetys suorana Liigan ytimestä. Puheenaiheet ja ennakkoasetelmat kello 17.00 alkavalle Liiga-kierrokselle. 22 min
17.00 Vedetään hatusta
Vieraana Sanna Stellan. Kausi 4, 10/12. Käsikirjoitukset jäi kotiin, vedetään improna. Vieraana Sanna Stellan. Vakiojäseninä Roope Salminen, Sara-Maria Heinonen, Ernest Lawson, Jenni Pääskysaari ja Olli Äkräs! ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
17.30 Posse
Kausi 7, 4/11. Possen ystävänpäivän lähetyksessä nähdään mm. Michael Monroe ja Sami Yaffa, Benjamin Peltonen ja Isac Elliot sekä Heinähattu ja Vilttitossu. Musavieraana Irina ja ykkösellä sisään pistää Kalle Palander. 1 h 7 min
19.00 Seitsemän uutiset
Suomen parasta uutispalvelua suosituimpien uutisankkurien johdolla! 7 min
19.10 Uutisextra
10 min
19.20 Tulosruutu
5 min
19.30 Putous
1 h 7 min
21.00 Rehtori (7)
Skandaali. Kausi 1, 9/10. Oppilaiden Youtube-kanava haastattelee Saria ja pian Sari on mediaskandaalin keskellä. Opettajat mielistelevät kilvan Markusta, mutta Henkka ei aio sortua. ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
21.30 Rehtori (S)
Joulujuhla. Kausi 1, 10/10. Sarin suuri idoli saapuu koulun joulujuhlaan ja Sari haluaa tehdä vaikutuksen. Henkka tekee vihdoin aloitteen Markuksen suhteen. ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
22.00 Kymmenen uutiset
Suomen parasta uutispalvelua suosituimpien uutisankkurien johdolla! 10 min
22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni
5 min
22.20 Päivän sää
2 min
22.25 Tulosruutu
8 min
22.40 Hamilton (12)
Lunnaat. Kausi 1, 5/10. Tuntematon kyberterroristi vaatii Ruotsin hallitukselta 10 miljoonan lunnaita. Samaan aikaan Hamilton ja Säpo pääsevät pommimiesten jäljille Saksassa. DG saa yllättäviä uutisia Hamiltonista. Jan Guilloun menestyskirjoihin perustuva ruotsalainen trillerisarja. 44 min
23.40 Elokuva: Wallander: Ennen routaa (16)
Wallander: Ennen routaa. Komisario Wallanderin tytär Linda on valmistunut poliisikoulusta ja aloittaa työt isänsä rinnalla Ystadissa. Kadonneen naisen etsintä muuttuu murhatutkinnaksi, kun metsästä löytyy ruumis. Elokuva pohjautuu Henning Mankellin menestysromaaniin. Ohjaaja: Kjell-Åke Andersson, Ruotsi 2005 (89'). Pääosissa: Krister Henriksson, Johanna Sällström, Ellen Mattsson. 1 h 33 min
01.25 Bull (7)
Suolapatsas. Kausi 3, 22/22. Kun 3-vuotias pikkutyttö kuolee suolan yliannostukseen, tytön äitipuolta syytetään murhasta. Syyttäjän tarinassa oman pojan saanut äiti ei enää jaksanut katsella tytärtpuoltaan, mutta tytön biologisen äidin todistuksen mukaan kyse lieneekin ollut harvinaisesta syömishäiriöstä. Dr. Phil McGraw'n uran alkuaikoihin pohjaava yhdysvaltalainen draamasarja oikeuskonsulttina toimivasta psykologista. 44 min
02.20 Theroux ja kuolemansairaat
Louis Theroux vierailee Los Angelesin Cedars Sinain sairaalassa, jossa hän tapaa hengestään kamppailevia potilaita ja heitä hoitavia lääkäreitä teho- ja syöpäosastoilla. Ohjelmassa pohditaan, kannattavatko rankat ja erittäin kalliit hoidot elämän pidentämiseksi. Brittiläinen dokumentti. 59 min
03.30 999: Mikä hätänä? (12)
Maahanmuutto. Kausi 3, 6/14. Maahanmuutto on tapetilla myös Britanniassa, ja sekä poliisi että ensihoitajat kohtaavat maahanmuuttajia työssään. Joskus eri väestöryhmien väliset ongelmat voivat kärjistyä poliisinkin kannalta vaarallisiksi tilanteiksi. Rasistisiin viharikoksiin poliisi törmää entistä enemmän varsinkin viikonloppuisin. Brittiläisessä dokumenttisarjassa seurataan polisiin ja ensihoidon toimintaa Cheshiressä. Uusinta. 44 min
04.25 Myytinmurtajat
Ihmemiesmyyttejä. Myytinmurtajien 100. jaksossa tutkitaan Ihmemies MacGyverin oivalluksia. Pysyykö bambusta rakennettu ultrakevyt lentokone ilmassa? Voiko grammalla natriumia räjäyttää reiän seinään? Lopuksi Adam ja Jamie yrittävät selviytyä tiimin suunnittelemasta neliosaisesta MacGyver-haasteesta. Uusinta. 44 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Nelonen
05.00 Astral-TV
60 min
06.00 Rusty Rivets (S)
Kausi 1. Jakso 11/26. Rustyn avaruusbitti/Rusty ja aivasteleva kala. Kun bitit löytävät romupihalle pudonneen satelliitin, Rustyn on keksittävä keino saada satelliitti takaisin kotiinsa avaruuteen! Rustyn kavereineen täytyy siirtää sairas kala luonnonpuistosta hoitoon. Amerikkalais-kanadalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. (23') 20 min
06.25 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhm (S)
Kausi 1. Jakso 20. Lähtöviivalle! Mikki ja muut Ankkalinnan kaverit nähdään uudessa hilpeässä animaatiosarjassa, jossa jokaisella hahmolla on oma kilpa-autonsa, joilla he kurvailevat kisoihin ja seikkailuihin. Amerikkalainen animaatiosarja. (21') 20 min
06.50 Bing (S)
Kausi 1. Jakso 5/26. Bing on kolmevuotias pikkuinen pupu, joka ystäviensä avustamana oppii joka päivä jotain uutta ja selviytyy taaperoille tutuista elämän haasteista. Lastenohjelma. (7') 8 min
07.00 Ritariprinsessa Nella (S)
Kausi 1. Jakso 31. Esikoululaisille suunnatussa animaatiosarjassa seikkaillaan rohkean Nellan matkassa, joka on samaan aikaan sekä sydämellinen prinsessa että peloton ritari. Yhdessä ystäviensä kanssa Nella selättää vaativimmatkin haasteet eikä hän pelkää ryhtyä kamppailuihin puollustaessaan hyvyyttä valtakunnassaan. Lastenohjelma. (21') 16 min
07.25 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S)
Kausi 1. Jakso 16/52. Quincy huomaa osaavansa imitoida muita ja hänestä tulee paikallinen kuuluisuus. Valitettavasti hänen suosituin numeronsa on Ediestä, joka saa linnun olon nöyryytetyksi ja noloksi. Tästä seuraa Quincylle päänvaivaa - lopettaako hän nousussa olevan uransa vai ajatteleeko hän ystävänsä parasta? Lastenohjelma. (10') 12 min
07.40 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S)
Kausi 8. Jakso 24/26. Värikkäät, suloiset pikku ponit seikkailevat. He kokevat yhdessä jännittäviä seikkailuja ja monista kiperistä tilanteista selvitään vain saumattoman yhteistyön voimin. Amerikkalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. (21') 20 min
08.05 Angry Birds Blues (S)
Kausi 1. Jakso 9/30. Angry Birds Blues -animaatiosarjan pääosassa ovat Angry Birds -elokuvasta tutut kolmoset Jimi, Jami ja Joni, joilta ei vauhtia puutu! Yhdessä nämä keksiliäät veljekset toteuttavat jännittäviä päähänpistojaan vaihtelevalla menestyksellä. Hauskaa heillä kuitenkin on aina! Suomalainen animaatiosarja. (2') 4 min
08.10 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7)
Kausi 1. Jakso 11/13. Kun Owen ja Claire jäljittävät kadonnutta Allisonia viidakossa, Owen löytää myrkyllisen esihistoriallisen kasvin. Häntä alkavat vaivata oudot oireet, joiden päätteeksi hän kuvittelee olevansa velociraptor! Samaan aikaan Danny, Sinjin, Allison ja Hudson saapuvat aarrejahdin loppusuoralla Mount Sibolle. Kuullessaan Dannyn todelliset aikeet Jurassic Worldin varalle Allisonin mieli muuttuukin... Lastenohjelma. (21') 20 min
08.35 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7)
Kausi 8. Jakso 2/10. Garmadonin pojat hyökkäävät palatsiin ja varastavat toisenkin Oni-naamion. Ninjat pyytävät prinsessa Harumin mukaansa. Lastenohjelma. (21') 20 min
09.00 Hauskat kotivideot
Kausi 13. Jakso 98. Tänään näemme katkelman elokuvasta Frozen 3 - Tuomiopäivä sekä bongaamme nännikurpan. Lisäksi sukkulaan tunkeutuvat Loopin baardinaiset Jekku ja Tinni! Kotimainen viihdeohjelma. (42') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
10.00 Suomen huutokauppakeisari
Kausi 12. Jakso 2/8. Lätkässä tinkaukseen. Herra Ylppö ja Hartolan suurvisiiri tarjoilevat parastaan. Huutokaupalla lämitään ja fingerhookkaillaan kovassa seurassa. Kotimainen realitysarja. (41') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
11.00 Kadonneen jäljillä (S)
Kausi 1. Jakso 5/8. Thaimaan äitiä etsimässä. 25-vuotias Jaakko adoptoitiin 2-vuotiaana Thaimaan köyhistä oloista Suomeen. Vaikean lapsuuden ja nuoruuden jälkeen Jaakko lähti itse etsintämatkalle Bangkokiin, mutta reissu ei onnistunut suunnitelmien mukaan. Nyt Jaakko haluaa lähteä uudelleen kadonneen jäljille, ja selvittää, mitä äidille kuuluu, ja onko tämä koskaan miettinyt Jaakkoa. Kotimainen realityohjelma. (41') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. ohjelmatekstitys (suomi) 41 min
12.00 Kadonneen jäljillä (S)
Kausi 1. Jakso 6/8. Sotalapsi kasvattiperhettään etsimässä. 6/8. 75-vuotias Pauli lähetettiin 3-vuotiaana jatkosodan jaloista sotalapseksi kasvattiperheeseen Ruotsiin. Yhteydet katkesivat sodan loputtua Paulin palatessa Suomeen, mutta kaipaus jäi jäljelle. Nyt eläkkeelle jäätyään Paulia on alkanut kaivertaa muisto rakastavasta kasvattiperheestään, ja hän haluaisi uudistaa 70 vuoden takaisen yhteyden. Kotimainen realityohjelma. (41') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. ohjelmatekstitys (suomi) 43 min
13.00 Remppa vai muutto Vancouver
Kausi 4. Jakso 3/26. Sijainti vai neliöt. Evan ja Chrisin talo on vanhanaikainen ja sijaitsee väärällä puolella kaupunkia. Onnistuuko Jillianin remontti niin hyvin, että jopa Eva haluaa jäädä alueelle, vai löytääkö Todd perheelle tarpeeksi edullisen talon? Kanadalainen lifestyleohjelma. (44') 45 min
14.00 Remppa vai muutto Vancouver
Kausi 4. Jakso 4/26. Kodin sydän. Ellie ja Davey haluavat suuremman ja toimivamman keittiön. Ellie haluaisi lisäksi muuttaa lähemmäksi kaupunkia, mutta löytääkö Todd asuntoa, joka täyttäisi pariskunnan kriteerit? Kanadalainen lifestyleohjelma. (44') 45 min
15.00 Tulossa: Huvila & Huussi
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3') 4 min
15.05 Elokuva: Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus (12)
(Adventures of Tintin, The 2011). Rakastettu sarjakuvasankari Tintti ja hänen uskollinen koiransa Milou heräävät henkiin animaatioelokuvassa, jossa Tintti pääsee merirosvoaarteen jäljille ostettuaan markkinoilta purjelaiva Yksisarvista esittävän pienoismallin. Pienoismallista löytyy salaperäinen viesti, ja alkaa huima seikkailu maailman merillä ja kaukaisissa maissa. Suomenkielisen version äänirooleissa: Samuel Harjanne, Jarmo Koski, Antti Jaakola, Santeri Kinnunen, Jukka Laaksonen, Heikki Sankari. Ohjaus: Steven Spielberg. (102') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. ohjelmatekstitys (suomi) 1 h 42 min
17.15 Elokuva: Maleficent - Pahatar (12)
(Maleficent 2014). Disneyn tuottama Prinsessa Ruususen uusintaversio, jossa tuttu satu kerrotaan Pahattaren (Oscar-voittaja Angelina Jolie) näkökulmasta. Visuaalisesti upea fantasiaelokuva paljastaa, mikä sai Maleficentin muuttumaan Pahattareksi ja kiroamaan prinsessa Auroran (Elle Fanning) . Pääosissa: Angelina Jolie, Elle Fanning, Sharlto Copley, Lesley Manville, Imelda Staunton, Juno Temple. Ohjaus: Robert Stromberg. (93') 1 h 33 min
19.20 Tulossa: Mental Samurai Suomi
Mental Samurai Suomi on vauhdikas uusi game show monipuolisille arkitietäjille! Ohjelmassa kilpailijat eri puolelta Suomea saavat viisi minuuttia aikaa vastata 12 monipuoliseen kysymykseen, samalla kun kahdeksanmetrinen robottikäsi kiidättää heitä ilmojen halki! Kilpailijat, jotka ratkaisevat annetussa ajassa kaikki tehtävät, voittavat 5000 euroa ja pääsevät kilpailemaan 30 000 euron pääpalkinnosta. Mental Samurai Suomi alkaa lauantaina 22.2. kello 21. Kotimainen ohjelma. (3') 3 min
19.25 The Voice of Finland
Kausi 9. Jakso 5/24. Ääni ratkaisee 5. Shamanistinen veto saa valmentajat hurmioon, ja Toni puhuu laulajan vahingossa Annan tiimiin. Laulajia Turusta, Brasilian Rio de Janeirosta, Lahdesta, Pohjasta, Jyväskylästä, Helsingistä, Kuortaneelta, Kemistä, Tampereelta ja Vantaalta. Kotimainen musiikkiohjelma. (63') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. ohjelmatekstitys (suomi) 1 h 5 min
20.58 Keno ja Synttärit
Illan Keno-arvonnan tulokset. Arvonta on suoritettu Poliisihallituksen hyväksymällä arvontajärjestelmällä. Keno arvonnan tulokset myös Veikkauksen sivuilta www.veikkaus.fi. Kotimainen visailuohjelma. (2') 2 min
21.00 Elokuva: Django Unchained (16)
(Django Unchained 2012). Taatussa Tarantino-länkkärissä saksalainen palkkionmetsästäjä ja tämän vapauttama orja Django jahtaavat etsintäkuulutettujen päänahkoja 1850-luvun Yhdysvalloissa. Tavoitteena on myös pelastaa Djangon vaimo julman plantaasinpitäjän kynsistä, eikä verenvuodatukselta vältytä. Elokuva on voittanut muiden muassa parhaan käsikirjoituksen ja parhaan miessivuosan Oscarit sekä Golden Globe -palkinnot. Pääosissa: Jamie Foxx, Christoph Waltz, Leonardo DiCaprio, Kerry Washington, Samuel L. Jackson, Walton Goggins. Ohjaus: Quentin Tarantino. (158') 2 h 38 min
00.15 Paasosen polttaritoimisto (S)
Kausi 1. Jakso 6/10. Jalkapalloa autoilla. Morsian Anun arki keskeytyy erikoisella tavalla, kun pihatien tukkii röyhkeän miljonäärin limusiini. Kainuusta kotoisin oleva polttariryhmä harrastaa suojalkapalloa, mutta tällä kertaa futista pelataan autoilla. Päivä huipentuu Anun suosikin, Olavi Uusivirran kanssa laulettavaan duettoon. Kotimainen realityohjelma. (40') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
01.15 Elokuva: Lost River (16)
(Lost River 2014). Ryan Goslingin ohjausdebyytti on surrealistinen jännitysdraama yksinhuoltajaäiti Billystä, joka kasvattaa kahta poikaansa kuolevassa kaupungissa. Kun pankki uhkaa ulosmitata Billyn talon, hänen on pakko mennä töihin epäilyttävälle kabareeklubille. Billyn vanhempi poika Bones taas varastelee elääkseen kuparia, kunnes joutuu kahnauksiin aluetta omanaan pitävän pikkurikollisen kanssa. Pääosissa: Christina Hendricks, Iain De Caestecker, Saoirse Ronan, Matt Smith, Ben Mendelsohn. Ohjaus: Ryan Gosling. (90') 1 h 31 min
03.10 Astral-TV
1 h 50 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Sub
06.35 Simpsonit (7)
Isoisän perintö. Kausi 2, 17/22. Ei vanhainkodin välttämättä tarvitse olla tylsä ja yksinäinen loukko. 23 min
07.00 Simpsonit (S)
Sisäinen kauneus. Kausi 2, 18/22. Juututtuaan vesipuiston liukumäkeen Homer vannoo aloittavansa laihdutuskuurin. Marge maalaa muotokuvan. Vierailija: Ringo Starr. 23 min
07.30 Simpsonit (S)
Miehen malli. Kausi 2, 19/22. Lisa menettää sydämensä sijaisopettajalle, jota kukaan muu ei enää voi korvata. 23 min
08.00 Ostoskanava Tvins.com
60 min
09.00 Neljän tähden illallinen
Kausi 2, 5/40. Viikon ensimmäisen illallisen valmistaa valovoimainen nuori laulaja Ilta. Aasialaispainotteinen menu yllättää tähtivieraat totaalisesti. Ohjelmanumeroita on kaksin kappalein, mutta miten niihin liittyvät illallisvieraan boxerit? Liekö se kovin suuri ihme, koska illallispöydässä istuvat radiojuontaja-DJ Oku Luukkainen, viihdetaiteilija HesäÄijä ja juontaja Tommi Manninen. ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
09.30 Neljän tähden illallinen
Kausi 2, 6/40. Taivaallisia makuelämyksiä ja aivojumppaa tarjoilee vierailleen tänään juontaja Tommi Manninen. Maaseutu tarjoaa illallisille idyllisen miljöön ja tunnelman. Ja kun menu valmistetaan rakkaan äidin vinkeillä, ei mikään voi mennä pieleen. The Mannisen illallisvieraaksi saapuvat laulaja Ilta, radiojuontaja-DJ Oku Luukkainen ja viihdetaiteilija HesaÄijä. ohjelmatekstitys (suomi) 21 min
10.00 Ostoskanava Tvins.com
60 min
11.00 Fresh Off the Boat (S)
Parrasvalot. Kausi 3, 15/23. Eddieä syytetään varkaudesta, ja taustalta paljastuu yllättävä syy. Huangien ravintolassa kuvataan mainosta, ja Emery yrittää päästä kyseenalaisin keinoin mainoksen tähdeksi. Amerikkalainen komediasarja seuraa Yhdysvalloissa asuvan taiwanilaisperheen edesottamuksia 1990-luvulla. Amerikkalaista unelmaa tavoitteleva perhe tekee parhaansa sulautuakseen lähiöön, mutta kommelluksilta ja väärinkäsityksiltä ei voi välttyä. 22 min
11.30 Fresh Off the Boat (S)
Peli-ilta. Kausi 3, 16/23. Jessican kilpailuvietti pääsee valloilleen, kun Huangit järjestävät peli-illan. Emery ja Evan tukevat räppäri Notorious B.I.G:n kuolemaa surevaa Eddieä. Amerikkalainen komediasarja seuraa Yhdysvalloissa asuvan taiwanilaisperheen edesottamuksia 1990-luvulla. Amerikkalaista unelmaa tavoitteleva perhe tekee parhaansa sulautuakseen lähiöön, mutta kommelluksilta ja väärinkäsityksiltä ei voi välttyä. 22 min
12.00 Simpsonit (7)
Lahjomaton lahjakkuus. Kausi 25, 16/22. Rehdin ja lahjomattoman miehen maineessa olevaa Homeria pyydetään erotuomariksi Brasiliaan jalkapallon MM-kisoihin. Perillä Simpsonit saavat huomata, että pelissä ovat suuret tunteet ja vielä suuremmat rahat. Amerikkalaisessa piirrossarjassa seurataan Simpsonin perheen seikkailuja Springfieldin pikkukaupungissa. Uusinta. 23 min
12.30 Simpsonit (7)
Kilpa-ahmatti. Kausi 25, 17/22. Koulun ruokalassa Lisa tutustuu kilpasyömistä harrastavaan poikaan. Tavatessaan Lisan uuden ahmattiystävän Marge huolestuu: ei kai tytär vain ole ihastunut isänsä kaltaiseen mieheen? Bart puolestaan kaverustuu luihun linnakundin kanssa. Vierailevana äänenä Zach Galifianakis. Amerikkalaisessa piirrossarjassa seurataan Simpsonin perheen seikkailuja Springfieldin pikkukaupungissa. Uusinta. 23 min
13.00 Simpsonit (7)
Katsaus tulevaan. Kausi 25, 18/22. Tulevaisuuteen sijoittuvassa jaksossa nähdään yksi versio siitä, kuinka Simpsoneiden perheelle saattaa käydä. Onko kloonaaminen hyvä ratkaisu, kun epäterveelliset ruokailutottumukset vievät Homerilta hengen? Miten Bart pärjää eronneena kahden lapsen isänä, entä millaiseksi on muotoutunut Lisan ja Milhousen suhde? Vierailevana äänenä Amy Poehler. Amerikkalaisessa piirrossarjassa seurataan Simpsonin perheen seikkailuja Springfieldin pikkukaupungissa. Uusinta. 23 min
13.30 Simpsonit (7)
Voodoolla vauvoja. Kausi 25, 19/22. Bart ei pidä kuvaamataidon tunneista, joten hän päättää hankkiutua eroon opettajastaan voodoo-kirouksen avulla. Pian opettaja jättääkin työnsä tultuaan raskaaksi, ja Bartin pakeille tungeksii lapsettomia pareja, jotka kaipaavat hedelmällisyyteen erikoistuneen poppatohtorin apua. Amerikkalaisessa piirrossarjassa seurataan Simpsonin perheen seikkailuja Springfieldin pikkukaupungissa. Uusinta. 23 min
14.00 Myytinmurtajat Juniori
Tahmaa tassuissa. Kausi 1, 5/10. Adam tiimeineen tutkii hyönteisaiheisia myyttejä. Jäisikö ihminen hyönteisansaan kiinni? Onko hämähäkinseitti terästä kestävämpää? Entä millä kodin aineilla muurahaiset pysähtyvät? Viihteellinen tiedesarja. Uusinta. 44 min
15.00 Putous
Kausi 12, 4/8. Sketsihahmot pääsevät näyttämään osaamistaan sirkuksen saralla, ja Sarjapudottajissa kisa käy kiivaana. Suoran lähetyksen juontaa Roope Salminen. Uusinta. 1 h 7 min
16.30 Simpsonit uusi kausi (7)
Tukkimuija Marge. Kausi 31, 6/22. Marge irtautuu tylsästä kotirouvan elämästään ryhtymällä tukkijätkäksi, mikä herättää Homerissa kauhunsekaista mustasukkaisuutta. Amerikkalainen animaatiosarja. Uusinta. 22 min
17.00 Pitääkö olla huolissaan?
Susani Mahadura. Kausi 4. Jakso 11/15 Hätäuloskäynnit sijaitsevat koneen sivuilla. Mutta nyt et ehdi sinne kun tulee tämä ohjelma. Uloskäyntejä etsivät myöskin Jenni Pääskysaari, Miika Nousiainen, Tuomas Kyrö ja Kari Hotakainen. Vieraana Susani Mahadura. ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
18.00 Olet mitä syöt
Pintakaasulla. Kausi 2, 9/10. Kaisa Liskin stressinsietokyky alkaa olla koetuksella. Kuinka äärirajoille voi itsensä puskea? Miten saada kiinteistökuningatar hidastamaan vauhtia ja huolehtimaan vihdoin myös itsestään? Uusinta. ohjelmatekstitys (suomi) 41 min
19.00 Frendit (S)
Unagi. Kausi 6, 17/25. Monican ja Chandlerin mielikuvitus joutuu koetukselle ystävänpäivälahjoja mietittäessä. Ross yrittää vakuuttaa Rachelin ja Phoeben itsepuolustustietämyksellään. Amerikkalainen komediasarja kuuden ystävyksen yhteiselosta. Uusinta. 23 min
19.30 Frendit (S)
Kouluromantiikkaa. Kausi 6, 18/25. Tulipalo tekee tuhojaan Rachelin ja Phoeben asunnossa. Ross joutuu vaikeuksiin tapailemalla oppilastaan. Amerikkalainen komediasarja kuuden ystävyksen yhteiselosta. Uusinta. 23 min
20.00 Frendit (S)
Joeyn jääkaappi. Kausi 6, 19/25. Joey yrittää huiputtaa ystäviään hankkimaan uuden jääkaapin. Rachel saa apua seuralaisen etsintään. Ross on huolissaan lomalle lähtevästä tyttöystävästään. Amerikkalainen komediasarja kuuden ystävyksen yhteiselosta. Uusinta. 23 min
20.30 Frendit (S)
Unelmien rooli. Kausi 6, 20/25. Tiedonkulku aiheuttaa ongelmia Joeylle uuden roolin saamisessa. Amerikkalainen komediasarja kuuden ystävyksen yhteiselosta. Uusinta. 23 min
21.00 Subleffa: Life (16)
Life. TV-ENSI-ILTA! Scifitrilleri kansainvälisestä avarauusasemasta, jonka tiedemiehet löytävät vieraan elämänmuodon. Suurta tieteellistä saavutusta juhlitaan samalla kun organismia tutkitaan. Yhtäkkiä kaikki menee pieleen ja eliö uhkaa paitsi heidän myös koko maapallon elämää. Ohjaaja: Daniel Espinosa, USA 2017. (104') Pääosissa: Rebecca Ferguson, Jake Gyllenhaal, Ryan Reynolds. 1 h 44 min
23.10 Top Gear
Kausi 15, 4/7. Jeremy, Richard ja James saavat tehtäväkseen rakentaa tyylikkäät matkailuautot, jotka puhaltavat uutta eloa matkailuautoiluun. Mielikuvituksellisia rakennelmia testataan lähtemällä peribrittiläiseen tapaan rantalomalle Cornwalliin, jossa muun muassa käydään surffaamassa ja kokataan kolmen ruokalajin illallinen. Lisäksi Jeremy katsastaa kaksi uutta avoautoa, Audi R8 V10 Spyderin ja Porsche 911 Turbo Cabrioletin. Brittiläinen autoiluohjelma, jossa ruoditaan autokansaa puhuttavia ilmiöitä pilke silmäkulmassa ja katsastetaan mielenkiintoisimpia menopelejä reippaalla otteella. 52 min
00.20 Subleffa: Zodiac (16)
Zodiac. Tositapahtumiin perustuvassa hyytävässä trillerissä San Franciscoa pitää kauhun vallassa sarjamurhaaja, joka veritekojensa jälkeen lähettelee sanomalehdille julkaistavaksi koodattuja viestejä. Poliisin tutkimukset eivät tunnu etenevän, sillä ovela surmaaja peittää etevästi jälkensä. Erään lehden pilapiirtäjä perehtyy juttuun tarkemmin ja joutuu pian piinaavan pakkomielteen valtaan: hänen on selvitettävä murhaajan henkilöllisyys hinnalla millä hyvänsä... Ohjaus: David Fincher, USA 2007 (151'). Pääosissa Jake Gyllenhaal, Mark Ruffalo, Robert Downey Jr., Anthony Edwards, Brian Cox ja Chloe Sevigny. Uusinta. 2 h 41 min
03.20 Amazing Race
Totuuden hetki. Kausi 26, 9/13. U-käännökset osoittautuvat ratkaiseviksi Namibian kivikkoisissa maisemissa. Huikean suosion saavuttanut amerikkalainen realityseikkailusarja, jossa 11 paria kilpailee toisiaan vastaan matkustaen ympäri maailmaa ja havittelee miljoonan dollarin pääpalkintoa. 42 min
04.20 Amazing Race
Kuuma kylpy. Kausi 26, 10/13. Jäljellä olevat tiimit joutuvat kelluvaan kylpyammeeseen Amsterdamissa. Huikean suosion saavuttanut amerikkalainen realityseikkailusarja, jossa 11 paria kilpailee toisiaan vastaan matkustaen ympäri maailmaa ja havittelee miljoonan dollarin pääpalkintoa. 42 min
05.15 Last Man on Earth (7)
Karavaani kulkee. Kausi 3, 4/18. Tandy on mielestään Nooa, joka kuljettaa pelastuneita arkissa, joka muodostuu amerikkalaisista klassikkoautoista. Pian käy ilmi, että jenkkirauta ei ole ihan niin kovaa kuin voisi kuvitella. Amerikkalainen komediasarja. 22 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
TV5
06.15 Asunnon metsästäjät
Kausi 112, osa 7. Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa. (House Hunters International, lifestyle, USA, 2017)
06.45 Asunnon metsästäjät
Kausi 112, osa 8. Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa. (House Hunters International, lifestyle, USA, 2017)
07.15 Kiinteistöveljekset
Kausi 5, osa 3. Kanadalaiskaksoset Jonathan ja Drew Scott auttavat pariskuntia ostamaan täysremonttia vaativa taloja, joista kuoriutuu veljesten osaavissa kädissä todellisia unelmakoteja. (Property Brothers, lifestyle, USA, 2014)
08.15 Alastomat selviytyjät
Kausi 1, osa 20. Kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä kohtaa elämänsä haasteen, kun he joutuvat selviytymään 21 vuorokauden ajan syrjäseuduilla ankarissa olosuhteissa ilman ruokaa, vettä ja vaatteita. Mukaansa he saavat vain yhden henkilökohtaisen esineen. (Naked and Afraid, tosi-tv, USA, 2013)
09.15 TV Shop
10.15 Asunnon metsästäjät
Kausi 112, osa 11. Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa. (House Hunters International, lifestyle, USA, 2017)
10.45 Asunnon metsästäjät
Kausi 112, osa 12. Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa. (House Hunters International, lifestyle, USA, 2017)
11.15 Alastomat selviytyjät
Kausi 1, osa 21. Kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä kohtaa elämänsä haasteen, kun he joutuvat selviytymään 21 vuorokauden ajan syrjäseuduilla ankarissa olosuhteissa ilman ruokaa, vettä ja vaatteita. Mukaansa he saavat vain yhden henkilökohtaisen esineen. (Naked and Afraid, tosi-tv, USA, 2013)
12.20 Hengenvaarallisesti lihava
Kausi 6, osa 12. Sarja seuraa hengenvaarallisesti ylipainoisten, yli 270-kiloisten ihmisten elämää. Kukin heistä on ajautunut tilanteeseen, jossa painonpudotus on ainoa vaihtoehto jatkaa eteenpäin. (My 600lb Life, tosi-tv, USA, 2018)
14.10 Erakkoperhe erämaassa
Kausi 4, osa 19. Seitsenlapsinen Brownin perhe asuu Alaskan erämaassa. Perheenjäsenet ovat riippuvaisia toisistaan yrittäessään selviytyä karussa ympäristössä. (Alaskan Bush People, tosi-tv, USA, 2019)
15.15 Tikissä
Kausi 1, osa 6. 8-osaisessa tosi-tv-sarjassa kuntosalivalmentaja Vertti Harjuniemi rakentaa yhtiökumppaninsa Miskan kanssa kuntosalin Vantaan Tammistoon. Sarjassa seurataan kuntosalin värikästä arkea sekä kolmen huippuvalmentajan työskentelyä kuuden valmennettavan kanssa seitsemän viikon haasteessa. Vertin lisäksi valmentajina toimivat Perttu Murtola ja Oona Tolppanen. (Kotimainen tosi-tv, 2019)
16.20 Elokuva: Judy Moody ja kaikkien aikojen kesä (7)
(Judy Moody and the Not Bummer Summer, perhekomedia, USA, 2011) Kolmasluokkalainen Judy pettyy pahasti, kun kaverit lähtevätkin kesäloman ajaksi reissuun. Onneksi lastenvahdiksi saapuva täti tuo säpinää Judyn ja pikkuveljen kesään. 82 min. Ohjaus: John Schultz. Pääosissa: Jordana Beatty, Heather Graham, Preston Bailey.
18.05 Unelmahäät
Kausi 2, osa 6. Vähän yli kolmikymppiset Crista ja Susanna sanovat toisilleen tahdon luonnon helmassa lähellä Joensuuta. Heinäkuussa 2016 Susanna vietti miehensä kanssa iltaa ravintolassa ja kiinnitti siellä huomionsa Cristaan, johon hän otti myöhemmin yhteyttä Facebookissa. Susanna teki selväksi, että on naimisissa, mutta saa miehensä suostumuksella tavata myös naisia. Crista oudoksui tilannetta, mutta lähti peliin mukaan. Pari alkoi tapailla ja rakastui, mutta syksyn tullen kolmiodraama ajautui umpikujaan. (Kotimainen tosi-tv, 2018)
19.05 Elokuva: Paddington (7)
(Paddington, perhe-elokuva, USA, 2014) Harry Potterin tuottajan elokuva kertoo nuoresta karhusta, joka matkustaa Perun perukoilta Lontooseen etsimään uutta kotia ja päätyy Paddingtonin juna-asemalle kaulassaan lappu, jossa lukee "huolehtikaa tästä karhusta. Kiitos.". Ystävällinen Brownin perhe nimeää karhun Paddingtoniksi ja antaa sille tilapäisen kodin. Paddington osoittautuu luonteeltaan kohteliaaksi ja avuliaaksi, mutta sen uteliaisuus ja kömpelyys aiheuttavat lukuisia kiperiä tilanteita. 124 min. Ohjaus: Paul King. Pääosissa: Hugh Bonneville, Sally Hawkins, Jim Broadbent, Julie Walters, Peter Capaldi, Nicole Kidman.
21.00 Elokuva: Medusan perintö (12)
(The Bourne Legacy, toiminta, USA, 2012) Suositun Medusa-elokuvasarjan jatko-osassa päähahmona on agentti Aaron Cross, joka joutuu CIA:n tappolistalle. 135 min. Ohjaus: Tony Gilroy. Pääosissa: Jeremy Renner, Scott Glenn, Stacy Keach, Edward Norton, Donna Murphy.
23.45 Ex on the Beach Ruotsi
Kausi 6, osa 5. Hittirealityn ruotsalainen versio nähdään nyt Suomessa! Sarjassa seurataan Ruotsin sinkkumiesten -ja naisten edesottamuksia unelmalomalla bilehuvilassa. Räväkän sinkkuporukan on tarkoitus tutustua toisiinsa ja löytää uusi rakkaus. Juuri kun ilonpito on ylimmillään, paikalle alkaa ilmestyä ex-kumppaneita kujeet mielessään. (Ex on the Beach Sverige, tosi-tv, Ruotsi, 2018)
00.45 Ex on the Beach Ruotsi
Kausi 6, osa 6. Hittirealityn ruotsalainen versio nähdään nyt Suomessa! Sarjassa seurataan Ruotsin sinkkumiesten -ja naisten edesottamuksia unelmalomalla bilehuvilassa. Räväkän sinkkuporukan on tarkoitus tutustua toisiinsa ja löytää uusi rakkaus. Juuri kun ilonpito on ylimmillään, paikalle alkaa ilmestyä ex-kumppaneita kujeet mielessään. (Ex on the Beach Sverige, tosi-tv, Ruotsi, 2018)
01.40 Ex on the Beach Ruotsi
Kausi 6, osa 7. Hittirealityn ruotsalainen versio nähdään nyt Suomessa! Sarjassa seurataan Ruotsin sinkkumiesten -ja naisten edesottamuksia unelmalomalla bilehuvilassa. Räväkän sinkkuporukan on tarkoitus tutustua toisiinsa ja löytää uusi rakkaus. Juuri kun ilonpito on ylimmillään, paikalle alkaa ilmestyä ex-kumppaneita kujeet mielessään. (Ex on the Beach Sverige, tosi-tv, Ruotsi, 2018)
02.40 Ex on the Beach Ruotsi
Kausi 6, osa 8. Hittirealityn ruotsalainen versio nähdään nyt Suomessa! Sarjassa seurataan Ruotsin sinkkumiesten -ja naisten edesottamuksia unelmalomalla bilehuvilassa. Räväkän sinkkuporukan on tarkoitus tutustua toisiinsa ja löytää uusi rakkaus. Juuri kun ilonpito on ylimmillään, paikalle alkaa ilmestyä ex-kumppaneita kujeet mielessään. (Ex on the Beach Sverige, tosi-tv, Ruotsi, 2018)
03.45 Elokuva: Tanskalainen tyttö (12)
(The Danish Girl, elämäkerrallinen draama, Iso-Britannia, USA, 2015) David Ebershoffin romaaniin ja tositapahtumiin pohjautuva fiktiivinen tarina taiteilija Gerda Wegenerin ja hänen miehensä Einar Wegenerin elämästä. 109 min. Ohjaus: Tom Hooper. Pääosissa: Eddie Redmayne, Alicia Vikander, Ben Whishaw, Sebastian Koch. Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Liv
05.00 Astral-TV
60 min
06.00 LIVE: Astral-TV
3 h 0 min
09.00 Remppa vai muutto Vancouver
Kausi 5. Jakso 11/26. Luonnon helmassa. Danielle ja Joel lapsineen asuvat valtavassa talossa luonnon helmassa. Joelista se on mahtavaa, mutta epäkäytännöllinen ja pimeä talo turhauttaa Daniellea. Jillian remppaa talosta avaramman ja Todd hakee parille uusia neliötä. Kanadalainen realitysarja. (43') 43 min
10.00 Remppa vai muutto Vancouver
Kausi 5. Jakso 12/26. Työmatkan tuunausta. Brettillä ja Julialla on paljon neliöitä ja upea piha, mutta Julian työmatka on pitkä, eikä hän ehdi viettää aikaa kolmen pienen lapsensa kanssa. Jillian remppaa perheelle avointa tilaa ja Todd etsii taloa lähempää Julian työpaikkaa. Kanadalainen realitysarja. (43') 43 min
11.00 Brittien Huippumalli haussa
Kausi 7. Jakso 11/13. Hääpukuja ja alligaattoreita. Tytöt saavat maistaa Miamin elämäntyyliä näyttelemis- ja cheerleading-haasteissa. Kuvauksissa poseerataan upeissa hääpuvuissa alligaattoreita kuhisevalla rämeellä. Vierailevana tuomarina nähdään huippumalli Tyson Beckford. Englantilainen realitysarja. (44') 45 min
12.00 Brittien Huippumalli haussa
Kausi 7. Jakso 12/13. Näytön paikka. Tytöt osallistuvat valintatilaisuuksiin, ja haasteen voittaja saa palkinnon, joka herättää kateutta muissa tytöissä. Tuomarit seuraavat viimeisiä kuvauksia silmä kovana ja päättävät lopulta, ketkä jatkavat finaaliin. Englantilainen realitysarja. (44') 45 min
13.00 Häät sulhasen tapaan
Kausi 14. Jakso 1/15. Eiffelin juurella. Chanisea on vaikea miellyttää, mutta hänen kihlattunsa Yanis yrittää järjestää heille romanttiset häät Pariisissa. Ensi kertaa ohjelman historiassa sääntöjä rikotaan. Miten käy suunnitelmien? Englantilainen realitysarja. (46') 47 min
14.00 Häät sulhasen tapaan
Kausi 14. Jakso 2/15. Rugbyromantiikkaa. Charlotte haluaa pienimuotoiset häät, mutta Wesleyn sormet syyhyävät stadionin suuntaan. Pystyykö tavallisesti aikaansaamaton Wesley toteuttamaan liki mahdottoman unelmansa? Englantilainen realitysarja. (46') 46 min
15.00 Sinkkuillallinen
Kausi 9. Jakso 3/29. Eri maailmoista. Entinen Miss Wales Imogen Thomas etsii herrasmiestä, joka osaa hemmotella naistaan. Adrenaliiniaddikti, rocktähti ja itsevarma karibialainen yrittävät vuorollaan tehdä häneen vaikutuksen ruoanlaittotaidoillaan. Englantilainen realitysarja. (44') 44 min
16.00 Sinkkuillallinen
Kausi 9. Jakso 4/29. Riimejä ja romantiikkaa. Love Island -sarjan tähti Marcel etsii rakkautta. Viikon aikana hän saa kuulla räppiriimejä, hämmästellä lihaksia ja pohtia ryhtymistä vegaaniksi. Onnistuuko joku sinkkunaisista hurmaamaan hänet ruoallaan? Englantilainen realitysarja. (43') 44 min
17.00 Tulossa: Huvila & Huussi
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3') 4 min
17.05 Tanssin superäidit
Kausi 7. Jakso 28/30. Chloe ja Christi vielä kerran. Sarjaan palanneet Chloe ja Christi muistelevat hyviä ja huonoja hetkiä, huikeita tansseja ja kiivaita riitoja. Christi ei säästele sanojaan muista tanssiäideistä ja Abbysta. Amerikkalainen realitysarja. (41') 41 min
18.00 Tanssin superäidit
Kausi 7. Jakso 29/30. Muutosten viikko. Cheryl Burke vie tytöt kisoihin, mutta poissaolojen ja loukkaantumisten takia tiimiin tulee muutoksia ja jopa yksi uusi jäsen. Äidit tietysti pahastuvat uuden tytön saapumisesta, eivätkä säästele sanojaan. Amerikkalainen realitysarja. (41') 42 min
19.00 Neljät häät Amerikassa
Kausi 6. Jakso 13/20. Romantiikkaa ja pääkalloja. Arizonalaisäidit ja -morsiamet käyvät häätaistoon. Ensin nähdään Cristinan romantiikkaa ja rosoisia elementtejä uhkuvat häät ja toisena Teian erikoiset kuolleiden päivä -teemaiset pippalot. Valitseeko Teia tosiaan mustan hääpuvun kuten on uhkaillut? Amerikkalainen realitysarja. (43') 44 min
20.00 Huvila & Huussi
Kausi 8. Jakso 7/8. Huvila & Huussi -sarja on varma kevään merkki! Ammattilaiset luovat taas hurmaavia pihoja, kodikkaita mökkejä ja houkuttelevia saunoja! Kotimainen lifestyleohjelma. (41') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
21.00 Kimpassa
Kausi 1. Jakso 6/10. Merja Larivaara ja Kari-Pekka Toivonen. Taiteilijapariskunta Larivaara-Toivonen toivottaa Mikon ja Hannan Emäsalon idylliin. Yli 30 vuotta naimisissa ollut pari pitää suhteen tuoreena varaamalla toistensa kanssa erityisiä hetkiä. Kari-Pekan huomaavaisuus saa Merjan kyyneliin. Kotimainen keskusteluohjelma. (41') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
22.00 Paratiisihotelli USA (7)
Kausi 3. Jakso 3/12. Ken vie Barbien sydämen?. Uusi miesasukas Kyle otetaan avosylin vastaan. Asukkaille yllätyksenä hotelliin saapuva Jair sen sijaan vetää miesten ilmeet vakaviksi. Niin vanhat kuin uudetkin asukkaat ryhtyvät punomaan juonia seuraavaa pudotusta silmällä pitäen. Amerikkalainen realitysarja. (41') 42 min
23.00 Paratiisihotelli USA (7)
Kausi 3. Jakso 4/12. Taktiikka hioutuu. Kristinin lupaama koskemattomuus on saanut hotellin asukkailta pasmat sekaisin. Lähestyvä pudotusseremonia näyttäytyy aivan uudessa valossa ja saa monet huolestumaan ja miettimään peliliikkeitä. Luvassa on myös niin riitoja kuin romantiikkaakin. Amerikkalainen realitysarja. (41') 42 min
00.00 Quantico (12)
Kausi 3. Jakso 3/13. Helvetin portti. Rikolliskartellin pomo on joutumassa oikeuden eteen, kun jälleen yksi todistaja kuolee. Mies vapautetaan, jos uutta todistajaa ei löydetä pian. Onneksi on Charlie Hill, joka vietti kaksi vuotta kartellin parissa peitetehtävissä, mutta sai tehtävän jälkeen potkut katkeruuden ja juopottelun vuoksi. Amerikkalainen jännitysdraama. (41') 41 min
01.00 Quantico (12)
Kausi 3. Jakso 4/13. Vakoojat. UUSI KAUSI. Venäjä on hallinnut Qumarin öljykenttiä jo vuosikymmenet. Nyt USA haluaa ottaa ne haltuunsa, mikä aiheuttaa hankaluuksia New Yorkissa asti. Alex Parrish ja koko tiimi joutuvat suojelemaan kruunuprinssiä, joka ei ole kovin innoissaan tulevasta kuninkuudestaan. Amerikkalainen jännitysdraama. (41') 41 min
01.55 Remppa vai muutto Vancouver
Kausi 5. Jakso 11/26. Luonnon helmassa. Danielle ja Joel lapsineen asuvat valtavassa talossa luonnon helmassa. Joelista se on mahtavaa, mutta epäkäytännöllinen ja pimeä talo turhauttaa Daniellea. Jillian remppaa talosta avaramman ja Todd hakee parille uusia neliötä. Kanadalainen realitysarja. (43') 43 min
02.55 Lätkävaimot (S)
Kausi 1. Jakso 1/8. Puolisona peli. Tunnettujen NHL-pelaajien puolisot päästävät kamerat seuraamaan hektistä arkeaan ja epävarmuuden sävyttämää lätkäelämää miesten rinnalla. Kanadalainen realitysarja. (42') 42 min
03.55 Astral-TV
1 h 5 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
JIM
05.00 Astral-TV
60 min
06.00 LIVE: Astral-TV
3 h 0 min
09.00 Leijonan luola Kanada
Kausi 12. Jakso 11/20. Onko joulu taas?. Tänään ilmassa on joulumieltä, kun lystikkäät yrittäjät kiikuttavat leijonien nähtäviksi keksintöjään, joilla tuodaan joulumieltä jokaiseen kotiin. Kanadalainen sarja. (44') 44 min
10.00 Jaksa paremmin
Kausi 8. Jakso 9/17. Kuinka laulaja Petra Gargano on nukkunut uudessa vuoteessaan? Lajitestaajamme Petra osallistuu PILOXING-tunnille ja kokeilee pistoshoitoa. Kotimainen lifestyleohjelma. (22') ohjelmatekstitys (suomi) 22 min
10.30 Panttilainaamon autospesialistit
Kausi 4. Jakso 25/43. Erikoismiesten erikoisprojektit. Koostejaksossa palataan erikoisprojektien pariin. Mukana on veneitä, mikroautoja, matkailuautoja ja jopa arkkusohva. Amerikkalainen sarja. (19') 19 min
11.00 Panttilainaamon autospesialistit
Kausi 4. Jakso 26/43. Tulilinnun taikaa. Danny tutustuu ystävänsä Jimin huikeaan autokokoelmaan ja lyö lukkoon loistodiilin. Mike puolestaan haluaa tehdä jäynää Docille ja esitellä samalla taitojaan. Amerikkalainen sarja. (19') 20 min
11.30 Panttilainaamon autospesialistit
Kausi 4. Jakso 27/43. Vanha suola janottaa, osa 1/2. Kaksiosaisessa erikoisjaksossa Danny etsii asiakkailleen klassikko-Camaroa, mutta nettiostos tuo mutkia matkaan. Lisäksi maalataan taidetta pelitietokoneisiin. Amerikkalainen sarja. (19') 19 min
12.00 Panttilainaamon autospesialistit
Kausi 4. Jakso 28/43. Vanha suola janottaa, osa 2/2. Kun Camaron kunnostus etenee maalausvaiheeseen, Horny Mike pääsee keksimään liekin uudelleen. Danny puolestaan tapaa keräilijätuttunsa, jonka autokokoelmasta ei helmiä puutu. Amerikkalainen sarja. (19') 20 min
12.30 Panttilainaamon autospesialistit
Kausi 4. Jakso 29/43. Kohtuus kaikessa. Kun pajalle tuodaan moottoripyörä kustomointia varten, Shannon ja Danny päättävät ottaa riskin ja tinkiä asiakkaan toiveista. Lisäksi koeajetaan klassinen Lincoln Continental. Amerikkalainen sarja. (19') 20 min
13.00 Australian rajalla
Kausi 11. Jakso 17/20. Liemessä. Kiinalaisnaisen matkatavaroista löytyy haiseva yllätys toisensa jälkeen, ja virkailijat ovat kovilla sotkun keskellä. Postikeskuksessa pohditaan, miten hautauurnan sisältöä tulisi tutkia. Australialainen sarja. (21') 21 min
13.30 Australian rajalla
Kausi 11. Jakso 18/20. Isoja lasteja. Aasiasta saapuneilla naisilla on paljon kiellettyä tavaraa isoissa matkalaukuissaan. Postikeskuksessa huumekoira Rusty pysäyttää kaksi Hollannista saapunutta lähetystä. Australialainen sarja. (23') 23 min
14.00 Leijonan luola USA
Kausi 10. Jakso 17/22. Kallista katuruokaa. Argentiinasta kotoisin oleva yrittäjä tarjoaa leijonille empanada-ketjua, jonka hinta on suolainen. Ikävän maun voi huuhtoa suustaan oluella, joka pysyy kylmänä uudenlaisessa termoslaukussa. Lisäksi tarjolla on tekemistä lapsiperheille ja uudenlainen turvalukko. Amerikkalainen sarja. (43') 43 min
15.00 Leijonan luola USA
Kausi 10. Jakso 18/22. Korttihait. Leijonat saavat äidillistä huomiota, kun seurapelin kehittäjä tulee luolaan vanhempiensa kanssa. Lisäksi nähdään kustomoitu vedensuodatin, vähäsokerinen limsankorvike sekä korkki, jonka avulla pumppupullot saa käytettyä tyhjiksi. Amerikkalainen sarja. (43') 43 min
16.00 Hyvät ja huonot uutiset
Kausi 8. Jakso 12/13. Nuorena näpistellyt. Panelistit Juha Vuorinen, Mikko Kuustonen, Paula Noronen ja André Wickström sekä puheenjohtaja Kari Ketonen muistelevat nuoruuden näpistelykokemuksiaan ja pohtivat hautajaisrituaalien alkuperää. Vierailevana panelistina koomikko ja näyttelijä Krisse Salminen. Kotimainen keskusteluohjelma. (41') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
17.00 Hyvät ja huonot uutiset
Kausi 8. Jakso 13/13. Uutisia avaruuspölyissä. Puheenjohtaja Kari Ketonen ja panelistit Niina Lahtinen, Juha Vuorinen, André Wickström ja Paula Noronen määrittelevät uuden tunnesanan "lähpeä" sekä analysoivat avaruuspölyn alkuperää. Vierailevana panelistina näyttelijä ja käsikirjoittaja Joonas Nordman. Kotimainen keskusteluohjelma. (41') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
18.00 Tulossa: Mental Samurai Suomi
Mental Samurai Suomi on vauhdikas uusi game show monipuolisille arkitietäjille! Ohjelmassa kilpailijat eri puolelta Suomea saavat viisi minuuttia aikaa vastata 12 monipuoliseen kysymykseen, samalla kun kahdeksanmetrinen robottikäsi kiidättää heitä ilmojen halki! Kilpailijat, jotka ratkaisevat annetussa ajassa kaikki tehtävät, voittavat 5000 euroa ja pääsevät kilpailemaan 30 000 euron pääpalkinnosta. Mental Samurai Suomi alkaa lauantaina 22.2. kello 21. Kotimainen ohjelma. (3') 3 min
18.05 Talent USA
Kausi 12. Jakso 13/24. Ensimmäinen suora lähetys. 12 kilpailijaa tavoittelee suorassa lähetyksessä seitsemää välieräpaikkaa Hollywoodin Dolby Theatren lavalla. Mukana on myös yllätysnimi, joka on saanut putoamisensa jälkeen uuden mahdollisuuden. Amerikkalainen viihdeohjelma. (84') 1 h 24 min
20.00 Amerikan kovimmat keräilijät
Kausi 11. Jakso 1/20. Ford Bronco. Mike ja Frank tapaavat keräilijän, joka haluaa sairauden säikyttämänä myydä kokoelmansa pois. Varastosta löytyy alkuperäiskuntoinen Ford Bronco, mutta suostuuko omistaja luopumaan autostaan vaikka elää jo jatkoajalla. Amerikkalainen realitysarja. (41') 42 min
21.00 Rillit huurussa (S)
Kausi 3. Jakso 7/23. Kitaristikonflikti. Pennyn ja Leonardin suhteeseen tulee särö, kun Penny tarjoutuu majoittamaan luokseen entisen heilansa. Pariskunnan jatkuva riitely vaikuttaa Sheldoniin erikoisella tavalla. Amerikkalainen komediasarja. (18') 19 min
21.30 Rillit huurussa (S)
Kausi 3. Jakso 8/23. Tarra-ankan defisienssi. Kun muut lähtevät luontoon tiirailemaan meteoriparvea, Sheldon jää kotiin ja joutuu Pennyn kanssa odottamattomaan tilanteeseen. Tähtitarhojen tarkkailu päätyy puolestaan yllättävän fyysiseen kokemukseen. Amerikkalainen komediasarja. (20') 20 min
22.00 Rillit huurussa (S)
Kausi 3. Jakso 9/23. Koston formulointi. Sheldon joutuu rankan kepposen uhriksi ja ryhtyy juonimaan täydellistä kostoa. Wolowitz taas pähkäilee deittikumppaninsa ja fantasioidensa välimaastossa. Vierailevana tähtenä Katee Sackhoff. Amerikkalainen komediasarja. (18') 18 min
22.30 Suomen huutokauppakeisari
Kausi 12. Jakso 2/8. Lätkässä tinkaukseen. Herra Ylppö ja Hartolan suurvisiiri tarjoilevat parastaan. Huutokaupalla lämitään ja fingerhookkaillaan kovassa seurassa. Kotimainen realitysarja. (41') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
23.30 Stand Up! (S)
Kausi 2. Jakso 7/12. Stand Up! -ohjelman toinen kausi! Illan jaksossa lavalla Jussi Simola, Eeva Vekki, Robert Petterson ja Jacke Björklund. Isäntänä Mika Eirtovaara. Kotimainen viihdeohjelma. (42') ohjelmatekstitys (suomi) 43 min
00.30 Stand Up! (S)
Kausi 2. Jakso 8/12. Stand Up! -ohjelman toinen kausi! Illan jaksossa lavalla Matti Patronen, Jani Salo, Paul Westlake ja Anitta Ahonen. Isäntänä Mika Eirtovaara. Kotimainen viihdeohjelma. (40') ohjelmatekstitys (suomi) 41 min
01.30 48 tuntia rikoksesta (12)
Kausi 19. Jakso 10/21. Kahden lapsen äiti. 34-vuotiaan Michelle Spencen lapset löytävät äitinsä ruumiin auton tavaratilasta. Kaikki viittaa Renese Bramlettin syyllisyyteen, mutta rikostutkijoilla on pelkkiä aihetodisteita. Amerikkalainen dokumentaarinen sarja. (40') 41 min
02.25 48 tuntia rikoksesta (12)
Kausi 19. Jakso 11/21. Kuvatodiste. Neljän lapsen äiti ammutaan kylmäverisesti autoonsa. Uhri on kuitenkin ehtinyt ottaa puhelimellaan kuvan ampujan autosta juuri ennen kuolemaansa. Amerikkalainen dokumentaarinen sarja. (40') 41 min
03.20 48 tuntia rikoksesta (12)
Kausi 19. Jakso 12/21. Tappava peli. Tulsassa kaverinsa kuskiksi lupautunut nainen joutuu mustasukkaisen raivon kohteeksi. Atlantassa dominopeli keskeytyy, kun paikalle saapuu ryöstäjä apureineen. Amerikkalainen dokumentaarinen sarja. (42') 43 min
04.20 Astral-TV
40 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Kutonen
06.00 Mahtavat miesluolat
UUSI KAUSI! Kausi 2, jakso 1. Amerikkalaisen jalkapallon legenda Tony Siragusa ja näyttelijä sekä juontaja James Cameron suunnittelevat man caveja eli miesluolia miehille, jotka haluavat asuntoonsa oman niin sanotun harrastushuoneensa. Jokainen miesluola suunnitellaan asukkaan toiveiden mukaiseksi: niissä voi olla mediakeskus, minibaari ja jopa oma lounge-alue. (Man Caves, tosi-tv, USA, 2008)
06.25 Mahtavat miesluolat
Kausi 2, jakso 2. Amerikkalaisen jalkapallon legenda Tony Siragusa ja näyttelijä sekä juontaja James Cameron suunnittelevat man caveja eli miesluolia miehille, jotka haluavat asuntoonsa oman niin sanotun harrastushuoneensa. Jokainen miesluola suunnitellaan asukkaan toiveiden mukaiseksi: niissä voi olla mediakeskus, minibaari ja jopa oma lounge-alue. (Man Caves, tosi-tv, USA, 2008)
06.55 Hiuskarvan varassa (7)
Kausi 6, osa 6. Maorien maa. Bear laskee puunrungolla alas kuohuvaa jokea ja vesiputouksen reunaa, ja suunnistaa aktiivisten tulivuorten alueella Uuden-Seelannin vaativimmassa maastossa. (Ultimate Survival, tosi-tv, USA, 2011)
07.55 Hengenvaarallinen saalis
12. kausi alkaa uusintana. Osa 1. Sarja seuraa kuningasrapujen pyydystäjien vaativaa ja vaarallista työtä Beringinmeren ääriolosuhteissa. Mukaan liittyy uusi kalastaja, 23-vuotias Sean Dwyer, joka haluaa jatkaa liian aikaisin menehtyneen isänsä perintöä. (Deadliest Catch, tosi-tv, USA, 2016)
09.50 Hengenvaarallinen saalis
Kausi 12, osa 2. Sarja seuraa kuningasrapujen pyydystäjien vaativaa ja vaarallista työtä Beringinmeren ääriolosuhteissa. Mukaan liittyy uusi kalastaja, 23-vuotias Sean Dwyer, joka haluaa jatkaa liian aikaisin menehtyneen isänsä perintöä. (Deadliest Catch, tosi-tv, USA, 2016)
10.55 Myytinmurtajat
Kausi 11, osa 2. Viihdyttävä sarja jatkuu, kun uudet myytinmurtajat Jon Lung ja Brian Louden ottavat ohjakset käsiinsä. Kaksikko jatkaa edeltäjiensä jalanjäljillä testatessaan urbaanien legendojen paikkansapitävyyttä. (Mythbusters, viihde, USA, 2017)
11.55 100 tunnin haaste
Kausi 1, osa 6. Suomi. Muut henkiinjäämiskilpailijat sieppaavat Mattin, sitovat hänen silmänsä ja pudottavat hänet Suomessa napapiirin sisälle. Mattilla on sata tuntia aikaa löytää tie takaisin. (Survive That!, reality, USA, 2014)
12.55 TV Shop
13.55 Museoiden mysteerit
Kausi 10, osa 3. Don Wildemanin juontamassa sarjassa tutustutaan kiinnostaviin ja epätavallisiin museoesineisiin. Jokaisen esineen taustalla on uskomaton tarina. (Mysteries at the Museum, dokumenttisarja, USA, 2016)
14.55 Museoiden mysteerit
Kausi 10, osa 4. Don Wildemanin juontamassa sarjassa tutustutaan kiinnostaviin ja epätavallisiin museoesineisiin. Jokaisen esineen taustalla on uskomaton tarina. (Mysteries at the Museum, dokumenttisarja, USA, 2016)
16.00 Fast N' Loud
Kausi 5, osa 16. Autotuntija Richard Rawlings etsii Teksasista klassikkoautoja Gas Monkey Garage -korjaamolle kunnostettaviksi ja edelleen huutokaupattaviksi. (Fast n' Loud, tosi-tv, USA, 2017)
17.00 Wheeler Dealers
Kausi 15, osa 12. Huonokuntoiset klassikkoautot saavat Mike Brewerin ja Ant Ansteadin osaavissa käsissä uuden elämän. Mikella on ehtymätön vainu löytää romun seasta helmet, minkä jälkeen mekaanikko Ant pistää tuulemaan. Kunnostuksen jälkeen kaksikon tavoitteena on myydä uusiutunut menopeli voitolla eteenpäin. (Wheeler Dealers, tosi-tv, Iso-Britannia, 2018)
18.00 Richard Hammonds Big
Kausi 1, osa 5. Top Gearista tuttu juontajalegenda Richard Hammond tutustuu sarjassa suunnattomiin rakennelmiin ja jättiläismäisiin koneisiin ympäri maailman. (Richard Hammond?s Big, dokumentti, Iso-Britannia, 2019)
19.00 Menneisyyden mysteerit
Kausi 2, osa 3. Sarjassa pääsemme tutustumaan historiallisiin kohteisiin arkeologien matkassa. Tutkijat etsivät vastauksia menneisiin tapahtumiin, jotka ovat jääneet arvoitukseksi. Miksi Gizan sfinksi ei koskaan valmistunut loppuun saakka ja minkälainen tarina paljastuu Tutankhamonin haudan taustalta? (Unearthed, dokumenttisarja, USA, 2016)
20.00 Wheeler Dealers
Kausi 8, osa 8. Chevy -kuorma-auto. Mike etsiskelee San Franciscosta klassista Chevrolet Stepside -lava-autoa. Löytyykö Eddille kunnostettavaksi ruosteetonta kappaletta? (Wheeler Dealers, tosi-tv, Iso-Britannia, 2011)
21.00 Elokuva: The Thing (16)
(The Thing, kauhu, USA, 2011) Joukko tiedemiehiä löytää Antarktikselta avaruusaluksen ja jäätyneen avaruusolion. Kun käy ilmi, että olio onkin yhä hengissä, alkaa hurja eloonjäämiskamppailu, eikä kukaan voi enää luottaa kehenkään. 99 min. Ohjaus: Matthijs van Heijningen. Pääosissa: Mary Elizabeth Winstead, Joel Edgerton.
23.10 Elokuva: Muumion paluu (12)
(The Mummy Returns, toiminta, USA, 2001) Sankariarkeologit Rick ja Evelyn palaavat poikansa kanssa tutkimaan muinaisen Egyptin salaisuuksia. Pian he huomaavat sotkeutuneensa kamppailuun maailman herruudesta ja saavat peräänsä manalan mahtavimmat pedot. 130 min. Ohjaus: Stephen Sommers. Pääosissa: Arnold Vosloo, Brendan Fraser, John Hannah, Oded Fehr, Patricia Velazquez, Rachel Weisz.
01.45 Wheeler Dealers
Kausi 7, osa 6. Lotus Elan. Uusia itsetehtäviä autonkorjaushankkeita autoharrastaja Mike Brewerin ja mekaanikko Edd Chinan opastuksella. (Wheeler Dealers, tosi-tv, Iso-Britannia, 2010)
02.50 Ghost Adventures
Kausi 10, osa 12. Paranormaaleja asioita tutkivat Zak Bagans ja Nick Groff sekä heidän teknikkonsa Aaron Goodwin joutuvat kovaan testiin metsästäessään aaveita maailman synkimmissä paikoissa. (Ghost Adventures, paranormaali, USA, 2015)
03.50 Erakkoperhe erämaassa
Kausi 2, osa 13. Uhkapeli. Alaskan erämaassa elää seitsenlapsinen Brownin perhe. He asuvat yhteiskunnan ulkopuolella ilman mukavuuksia, ja luonnon armoilla he ovat täysin riippuvaisia toisistaan. (Alaskan Bush People, tosi-tv, USA, 2015)
04.50 Kullan sukeltajat
Kausi 5, osa 14. Shawn Pomrenke valmistautuu matkustamaan Bluffiin. Hänen vanha vihollisensa Derek McLarty yrittää huijata herra Kultaa, kun tämän huomio on toisaalla. (Bering Sea Gold, tosi-tv, USA, 2016) Lähetykset päättyneet tältä päivältä
TLC
06.15 Hääpukuja kurvikkaille
Kausi 1, osa 11. Essexissä sijaitseva Curves and Couture -liike on erikoistunut pluskoon morsiuspukuihin. Omistajat Alison ja Joe paitsi auttavat löytämään asiakkailleen täydellisen morsiuspuvun myös toimivat tukena ulkonäköpaineiden puristuksessa. Unelmien hääpäivää varten ei tarvitse laihtua, jokainen morsian on kaunis omana itsenään. (Curvy Brides Boutique UK, tosi-tv, USA, 2017)
06.45 Pieni pariskunta
Kausi 10, osa 5. Bill Klein ja Jen Arnold ovat molemmat alle 120 cm. Aviopari kohtaa jatkuvasti monenlaisia arkisia ongelmia normaalikokoisten maailmassa. (The Little Couple, tosi-tv, USA, 2019)
07.45 Pieni pariskunta
Kausi 10, osa 6. Bill Klein ja Jen Arnold ovat molemmat alle 120 cm. Aviopari kohtaa jatkuvasti monenlaisia arkisia ongelmia normaalikokoisten maailmassa. (The Little Couple, tosi-tv, USA, 2019)
08.45 Pieni pariskunta
Kausi 10, osa 7. Bill Klein ja Jen Arnold ovat molemmat alle 120 cm. Aviopari kohtaa jatkuvasti monenlaisia arkisia ongelmia normaalikokoisten maailmassa. (The Little Couple, tosi-tv, USA, 2019)
09.45 Kakkukuningas
Kausi 8, osa 29. Carlo's Bakeryn henkilökunta pyöräyttää maistuvimmat ja näyttävimmät kakut tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Tosi-tv-sarjassa seurataan Hobokenissa, New Jerseyssä sijaitsevan perheleipomon arkea. (Cake Boss, tosi-tv, USA, 2015)
10.20 Kakkukuningas
Kausi 8, osa 30. Carlo's Bakeryn henkilökunta pyöräyttää maistuvimmat ja näyttävimmät kakut tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Tosi-tv-sarjassa seurataan Hobokenissa, New Jerseyssä sijaitsevan perheleipomon arkea. (Cake Boss, tosi-tv, USA, 2015)
10.50 Kakkukuningas
9. kausi alkaa uusintana. Osa 1. Carlo's Bakeryn henkilökunta pyöräyttää maistuvimmat ja näyttävimmät kakut tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Tosi-tv-sarjassa seurataan Hobokenissa, New Jerseyssä sijaitsevan perheleipomon arkea. (Cake Boss, tosi-tv, USA, 2017)
11.25 Kakkukuningas
Kausi 9, osa 2. Carlo's Bakeryn henkilökunta pyöräyttää maistuvimmat ja näyttävimmät kakut tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Tosi-tv-sarjassa seurataan Hobokenissa, New Jerseyssä sijaitsevan perheleipomon arkea. (Cake Boss, tosi-tv, USA, 2017)
11.55 Kakkukuningas
Kausi 9, osa 3. Carlo's Bakeryn henkilökunta pyöräyttää maistuvimmat ja näyttävimmät kakut tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Tosi-tv-sarjassa seurataan Hobokenissa, New Jerseyssä sijaitsevan perheleipomon arkea. (Cake Boss, tosi-tv, USA, 2017)
12.25 Kakkukuningas
Kausi 9, osa 4. Carlo's Bakeryn henkilökunta pyöräyttää maistuvimmat ja näyttävimmät kakut tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Tosi-tv-sarjassa seurataan Hobokenissa, New Jerseyssä sijaitsevan perheleipomon arkea. (Cake Boss, tosi-tv, USA, 2017)
12.55 Say Yes to the Dress
Kausi 17, osa 2. Morsiuspukuliike Kleinfeldin asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä. Kun täydellinen morsiuspuku löytyy, se on saatava, oli hinta mikä hyvänsä. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2019)
14.00 Tahdon morsiuspuvun Tanska
1. kausi alkaa uusintana. Osa 1. Hääintoilijoiden suosikkisarja rantautuu Tanskaan, jossa morsiamia unelmien hääpuvun etsinnässä auttaa tunnettu paikallinen suunnittelija Jesper Høvring. (Say Yes to the Dress Denmark, tosi-tv, Tanska, 2018)
15.00 Tahdon morsiuspuvun Tanska
Kausi 1, osa 2. Hääintoilijoiden suosikkisarja rantautuu Tanskaan, jossa morsiamia unelmien hääpuvun etsinnässä auttaa tunnettu paikallinen suunnittelija Jesper Høvring. (Say Yes to the Dress Denmark, tosi-tv, Tanska, 2018)
16.00 Jill & Jessa: Elämä jatkuu
Kausi 4, osa 12. Sarja seuraa Duggarin televisiosta tutun suurperheen sisarusten Jillin ja Jessan sekä heidän omien perheidensä elämää. Isossa lapsikatraassa kasvaneiden siskosten välit ovat tiiviit ja lämpimät myös aikuisiällä. (Jill & Jessa: Counting On, tosi-tv, USA, 2019)
17.00 1+5 tytärtä
Kausi 4, osa 13. Danielle ja Adam Busbysta tuli yhdessä yössä suurperheen vanhemmat, kun he saivat 4-vuotiaan esikoistyttärensä seuraksi Yhdysvaltojen ensimmäiset kokonaan tytöistä koostuvat vitoset. Sarja seuraa iloisen ja rakastavan perheen elämää. (Outdaughtered, tosi-tv, USA, 2019)
18.00 Pieni suuri perhe
Kausi 5, osa 3. Sarja seuraa Johnstonin pienen suuren perheen elämää. (7 Little Johnstons, tosi-tv, USA, 2019)
19.00 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu?
Kausi 3, osa 4. Seurantajaksoissa päivitetään, mitä Hengenvaarallisesti lihava -sarjassa dramaattisesti painoaan pudottaneille kuuluu nyt. Vaikka vaa'an lukema näytti urakan päätteeksi huomattavasti vähemmän, on moni heistä kohdannut takapakkeja ja uusia ongelmia. (My 600-lb Life: Where Are They Now?, tosi-tv, USA, 2017)
21.00 Tohtori Paise
Kausi 2, osa 7. Lääkäri Sandra Lee on dermatologian kirurgi ja hänellä on ollut oma lääkärikeskus Los Angelesissa, Californiassa jo yli 15 vuoden ajan. Hän on erikoistunut puristelemaan ja poistamaan potilaidensa rasvapatteja, kystia, paiseita sekä erilaisia luomia ja näppylöitä. Sarjassa seuraammme klinikan työntekijöiden työskentelyä ja tapaamme potilaita joista monet ovat eläneet piiloteltua ja salattua elämää outojen pattiensa kanssa. (Dr. Pimple Popper, tosi-tv, USA, 2019)
22.00 Tohtori Paise
Kausi 2, osa 6. Lääkäri Sandra Lee on dermatologian kirurgi ja hänellä on ollut oma lääkärikeskus Los Angelesissa jo yli 15 vuoden ajan. Hän on erikoistunut puristelemaan ja poistamaan potilaidensa rasvapatteja, kystia, paiseita sekä erilaisia luomia ja näppylöitä. Sarjassa seuraamme klinikan työntekijöiden työskentelyä ja tapaamme potilaita, joista monet ovat eläneet piiloteltua ja salattua elämää outojen pattiensa kanssa. (Dr. Pimple Popper, tosi-tv, USA, 2019)
23.00 Paiseklinikka
Kausi 1, osa 7. Osaatko kuvitella, miltä tuntuisi elää tuskallisen iho-ongelman kanssa? Miltä tuntuisi, jos tuntemattomat tuijottaisivat sinua ihosi takia? Uudessa, lämminhenkisessä sarjassa ihotautilääkäri ja kirurgi Emma Craythorne auttaa tiimeineen vaikeista ihosairauksista kärsiviä ihmisiä vuosien kärsimyksen jälkeen. (The Bad Skin Clinic, tosi-tv, USA, 2019)
00.00 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu?
Kausi 3, osa 6. Seurantajaksoissa päivitetään, mitä Hengenvaarallisesti lihava -sarjassa dramaattisesti painoaan pudottaneille kuuluu nyt. Vaikka vaa'an lukema näytti urakan päätteeksi huomattavasti vähemmän, on moni heistä kohdannut takapakkeja ja uusia ongelmia. (My 600-lb Life: Where Are They Now?, tosi-tv, USA, 2017)
01.55 Tuhatkiloinen perhe (12)
Kausi 1, osa 6. Lihavuudesta kärsivä perhe taistelee laihduttamisen parissa. Kannustaakseen muita perheenjäseniä muuttamaan elämänsä terveellisempään suuntaan Beverly käy läpi mahalaukun ohitusleikkauksen. Hän on valmis laittamaan oman elämänsä vaakalaudalle, jotta saisi muunkin perheen pudottamaan painoaan. (Family By the Ton, tosi-tv, USA, 2017)
02.55 Apua, mikä tauti! (12)
Kausi 5, osa 6. Apua, mikä tauti! vie matkalle ympäri maailmaa erikoisten ihmiskohtaloiden pariin. Sarja pureutuu äärimmäisen harvinaisia oireyhtymiä potevien ihmisten tarinoihin. Lääketiede ei pysty parantamaan heitä, mutta he eivät myöskään anna sairauden estää elämästä täysillä. (Body Bizarre, tosi-tv, USA, 2017)
04.00 Kissakuiskaaja
9. kausi alkaa uusintana. Osa 1. Kissojen käyttäytymistä tutkiva Jackson Galaxy auttaa epätoivoisia kissanomistajia, joiden kodit ja ihmissuhteet ovat riekaleina näiden hurjien lemmikkien vuoksi. (My Cat from Hell, perhesarja, USA, 2017)
04.55 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina
Kausi 5, osa 8. Tia yrittää pelastaa kahta villiintynyttä kulkukoiraa, mutta kaikki ei pääty hyvin. Selkänsä murtanut Rick kaipaa uuden pennun tuomaa iloa elämäänsä. (Pit Bulls and Parolees, tosi-tv, USA, 2013) Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Fox
06.00 Australian rajalla
Kausi 7. Jakso 19/20. Löyhkäävä lähetys. Sydneyn bioturvallisuusvirkailijat tutkivat lemuavaa pakettia, ja Melbournessa malesialaisen naisen tunnustuksen myötä paljastuu hengenvaarallinen tilanne. Australialainen tosi-tv-ohjelma. 25 min
06.25 Simpsonit
Kausi 26. Jakso 19/22. Taistelutantereella. Homer kehityttää vanhan kamerafilmin. Koko perhe pääsee muistelemaan sitä, kuinka Bartin ja Lisan nujakointi sai alkunsa. Jaksossa tapaamme 4-vuotiaan Bartin ja 2-vuotiaan Lisan. 20 min
06.45 Simpsonit
Kausi 26. Jakso 20. Lentäjän poika. Abraham Simpsonin vanhat lentäjätoverit opettavat Homerin kunnioittamaan isäänsä. 20 min
07.05 Simpsonit
Kausi 26, 21/22. Kiusaajat kuriin. Marge haluaa kaupungin kutistavan kiusaajat, ja Homer on uuden tylyn lainsäädännön kannalla siihen asti, kun muistaa olevansa itse kiusaaja. Amerikkalainen piirrossarja. 25 min
07.30 Simpsonit
Kausi 26. Jakso 22/22. Matikkasoppa. Springfieldin alakoulu tarvitsee uusia ideoita pärjäkseen koulujenvälisissä matikkakilpailuissa. 20 min
07.50 Simpsonit
Kausi 27. Jakso 1/22. Nainen unesta. Marge jättää Homerin, joka alkaa tapailla Lena Dunhamin esittämää nuorta apteekkaria. Mukana myös muut Girls-sarjan tähdet. Amerikkalainen piirrossarja. 25 min
08.15 Simpsonit
Kausi 27. Jakso 2/22. Savustetun käryä. Homerin ylivertainen savustuspönttö varastetaan, ja grillikausi on totaalisen pilalla. Bart ja Lisa eivät luovuta (ainakaan heti) ja päättävät selvittää mysteerin. Amerikkalainen piirrossarja. 20 min
08.35 Himavisa
Jakso 3/10. Neljä tiimiä pohtii kuka puki ylleen parempaa seppälää sekä minkä ikäisenä suomalaiset rengastetaan. Spagettisuut rakentavat tölkkitorneja ja hermot palavat pomppuleikeissä. Vierailevina tähtinä apina, norsu ja delfiini. 45 min
09.20 Lystikkäät eläinveikkoset (S)
Kausi 1. Jakso 87. Pahat lokit. Heinäpaaleista saa oivan temppuradan, Marvin rakastuu letkuun ja Vern osaa vihata maanantaiden lisäksi myös lauantaita. Hullu husky! Amerikkalainen komediasarja. 25 min
09.45 Villeimmät videot (12)
Kausi 2. Jakso 36/52. Talven mokamaa. Kotivideoilla kaatuillaan talvisissa tunnelmissa lumilaudalla, luistimilla ja kylpyammeen kyydissä. Mukana myös lohikäärmeen pylvästanssi ja autoa pesevä dinosaurus. Amerikkalainen tosi-tv-ohjelma. 25 min
10.10 Villeimmät videot (12)
Kausi 2. Jakso 37/52. Harhapoluilla. Mokavideoilla nähdään tällä kertaa mm. reitiltään eksyviä maastopyöriä, vieriviä mönkijöitä sekä ulosajoja veneralliradalla. Amerikkalainen tosi-tv-ohjelma. 25 min
10.35 Villeimmät videot (12)
Kausi 2. Jakso 38/52. Ilmalentoja ja nurinlentoja. Tämänkertaisessa kotivideokoosteessa nähdään viisi pelottominta lentäjää sekä tuttuun tapaan hupaisia kaatumismokia maalla, merellä ja ilmassa. Amerikkalainen tosi-tv-ohjelma. 25 min
11.00 Villeimmät videot (12)
Kausi 2. Jakso 39/52. Katujen koheltajat. Vauhdikkaiden ajomokien ohella kotivideoilla taitojaan esittelevät mm. kurpitsalla pallottelija, vajanpotkija ja nuorallapyöräilijä. Amerikkalainen tosi-tv-ohjelma. 25 min
11.25 Villeimmät videot (12)
Kausi 2. Jakso 40/52. Vaara vaanii. Tässä jaksossa tutustutaan uskomattoman surkeisiin urheilusuorituksiin sekä tien päällä, vedessä että lumella. Amerikkalainen tosi-tv-sarja. 25 min
11.50 Australian rajalla
Kausi 3. Jakso 10/20. Salakuljetus. Merikontillinen shampoota osoittautuu joksikin aivan muuksi. Thaimaalaista miestä epäillään laittomasta työstä. Australialainen tosi-tv-ohjelma. 25 min
12.15 Australian rajalla
Kausi 3. Jakso 11/20. Ison miehen risainen elämä. Uusiseelantilaisen Danin menneisyys kiinnostaa maahanmuuttoviranomaisia ja karanteenissa törmätään ilotulitteisiin. Australialainen tosi-tv-ohjelma. 25 min
12.40 Australian rajalla
Kausi 3. Jakso 12/20. Matkakumppanit. Kahden Vietnamista palaavan miehen välillä on jokin yhteys, mutta tullilla on vaikeuksia saada selville, mistä on kyse. Australialainen tosi-tv-ohjelma. 30 min
13.10 Australian rajalla
Kausi 3. Jakso 13/20. Tutinaa tullissa. Vietnamista palaava matkustaja on oudon hermostunut, ja Iranista saapuu hikoileva mies, joka arvelee, että hänet on myrkytetty. Australialainen tosi-tv-ohjelma. 30 min
13.40 Australian rajalla
Kausi 3. Jakso 14/20. Rahahuolia. Maahantulovalvonta on huolissaan italialaisen Ricardon vähäisistä rahavaroista. Kiinalaisella opiskelijalla taas on ylimääräistä. Australialainen tosi-tv-ohjelma. 30 min
14.10 Family Guy (12)
Kausi 8. Osa 7. Vuosisadan ryöstö. Joen ja Bonnien vauva syntyy vihdoin, mutta perhe joutuu taloudelliseen ahdinkoon. Stewie rakastuu tyttövauvaan. Amerikkalainen animaatiosarja. 25 min
14.35 Family Guy (12)
Kausi 8. Osa 8. Family Gay. Peterin ostama vajaaälyinen hevonen aiheuttaa katastrofin laukkaradalla, joten hän osallistuu lääketieteellisiin kokeisiin saadakseen rahaa korvauksiin. Amerikkalainen animaatiosarja. 30 min
15.05 Family Guy (12)
Kausi 8. Osa 9. Murhamiehen kaveri. Peter löytää vanhan arpalipun, joka oikeuttaa hänet ilmaiseen golfkierrokseen O. J. Simpsonin kanssa. Amerikkalainen animaatiosarja. 30 min
15.35 Family Guy (12)
Kausi 8. Osa 10. Uutisnainen. Lois päätyy Fox Newsin uutisankkuriksi ja pääsee heti alkajaisiksi tekemään paljastusjuttua Michael Mooresta. Amerikkalainen animaatiosarja. 30 min
16.05 Family Guy (12)
Kausi 8. Osa 11. Kaikki koirat eivät pääse taivaaseen. Meg tulee uskoon katseltuaan kipeänä uskontokanavaa. Perhe kuulee järkytyksekseen, että Brian on ateisti. Amerikkalainen animaatiosarja. 30 min
16.35 Single Parents
Kausi 1. Jakso 11. Unelmapari. Will ja Angie joutuvat esittämään pariskuntaa pelastaakseen Willin vanhempien avioliiton. Douglas joutuu Roryn pompotettavaksi. Amerikkalainen komediasarja. 30 min
17.05 Moderni perhe (S)
Kausi 4. Jakso 19/24. Dunphyt tulevaisuudesta. Phil ja Claire näkevät välähdyksiä lastensa tulevaisuudesta. Lily ilmoittaa perheelle jotakin yllättävää. Amerikkalainen komediasarja. 25 min
17.30 Moderni perhe (S)
Kausi 4. Jakso 20/24. Vaikeat talokaupat. Clairen ja Cameronin taloprojekti kangertelee, kun on aika löytää sopiva ostaja. Javierin uusi naisystävä saa Glorian näkemään punaista. Amerikkalainen komediasarja. 30 min
18.00 Moderni perhe (S)
Kausi 4. Jakso 21/24. Urapäivä. Phil ja Claire päätyvät koululle kertomaan lapsille työstään. Lily ottaa yhteen hammaskeijun kanssa, ja Jay haaveilee romaanin kirjoittamisesta. Amerikkalainen komediasarja. 30 min
18.30 Moderni perhe (S)
Kausi 4. Jakso 22/24. Sankarini. Luke ja Manny joutuvat kirjoittamaan kouluaineen sankaristaan. Cameron tapaa Mitchellin entisen miesystävän. Jay tekee Clairelle yllättävän tarjouksen. Amerikkalainen komediasarja. 30 min
19.00 Simpsonit (12)
Kausi 14. Jakso 20/22. Jarrut päälle. 30 min
19.30 Simpsonit (7)
Kausi 14. Jakso 21/22. Bart sotapolulla. 30 min
20.00 Simpsonit (7)
Kausi 14. Jakso 22/22. Moe lapsenvahtina. 30 min
20.30 Simpsonit (12)
Kausi 15. Jakso 1/22. Kauhujen talo, osa 14. 30 min
21.00 CSI: Miami (16)
Kausi 4. Jakso 11/25. Kosto. Syyttömänä raiskauksesta tuomitun miehen vapautuessa Horatio Cainen on selvitettävä, kuka on todellinen syyllinen. Amerikkalainen rikosdraama. 60 min
22.00 Elokuva: Hot Shots!
Hot Shots – Kaikkien elokuvien äiti, USA, 1991. O: Jim Abrahams. P: Charlie Sheen, Cary Elwes, Valeria Gorino. Laivasto tarvitsee lentäjä-ässä Topper Harleyn apua, mutta muistaako amiraali Benson, mihin piti hyökätä? Komedia. 1 h 40 min
23.40 Simpsonit (7)
Kausi 15. Jakso 2/22. Äitini salaisuudet. 25 min
00.05 Simpsonit (7)
Kausi 15. Jakso 3/22. Lisa, puheenjohtaja. 25 min
00.30 Simpsonit (7)
Kausi 15. Jakso 4/22. Majesteettirikos. 25 min
00.55 CSI: Miami (12)
Kausi 4. Jakso 6/25. Epäilty. Horatio Caine astuu arkkivihollisensa virittämään ansaan. Amerikkalainen rikosdraama. 55 min
01.50 Family Guy (12)
Kausi 8. Osa 12. 420. Brian joutuu putkaan, kun hänen hallustaan löytyy pussillinen ruohoa. Hän alkaa kampanjoida marihuanan laillistamisen puolesta. Amerikkalainen piirrossarja. 25 min
02.15 Family Guy (12)
Kausi 8. Osa 13. Stewien steroidit. Stewie saa köniin Joen Susie-tyttäreltä, joten Peter päättää viedä hänet salille. Chrisistä tulee suosittu. Amerikkalainen piirrossarja. 25 min
02.40 Family Guy (12)
Kausi 8. Osa 14. Rakastamme sinua, Conrad. Jillian on menossa naimisiin, mikä aiheuttaa Brianille sydänsuruja. Kostean illan päätteeksi hän ajautuu sänkyyn Lauren Conradin kanssa. Amerikkalainen piirrossarja. 25 min
03.05 Family Guy (12)
Kausi 8. Osa 15. Kolme tarinaa. Jaksossa esitetään kolme Stephen Kingin klassikkotarinaa Family Guyn omina versioina. Amerikkalainen animaatiosarja. 25 min
03.30 Family Guy (12)
Kausi 8. Osa 16. Peterin edistys. Clevelandin meedioserkku kertoo, että Peter oli edellisessä elämässään Quahogin perustaja Griffin Peterson. Amerikkalainen animaatiosarja. 20 min
03.50 Australian rajalla
Kausi 3. Jakso 15/20. Ilveilijä. Yrittääkö Hong Kongista palaava mies salata jotain käytöksellään? Huumeiden kuljettamisesta epäilty mies tuupertuu tulliin. Australialainen tosi-tv-ohjelma. 25 min
04.15 Australian rajalla
Kausi 3. Jakso 16/20. Tuliaiset. Kaislamattoja tuonut mies on käärmeissään saamastaan huomiosta. Tullin partioalus seuraa epäilyttävää alusta merellä. Australialainen tosi-tv-ohjelma. 30 min
04.45 Australian rajalla
Kausi 3. Osa 17/20. Kolumbialaismiehen tavaroista löytyy yllättäviä huumejäämiä. Kiinalaisturistien tullaamattomat ruokatavarat päätyvät tutkittaviksi. Australialainen tosi-tv-ohjelma. 25 min
05.10 Australian rajalla
Kausi 3. Jakso 18/20. Paljon melua sienistä. Nuoren kalifornialaisen matkat epäilyttävät tullia. Kiinalainen opiskelija ei millään tahdo luopua sienistään. Australialainen tosi-tv-ohjelma. 25 min
05.35 Australian rajalla
Kausi 3. Jakso 19/20. Nappikauppaa. Maahanmuuttoviranomaiset vierailevat terästehtaalla ja postikeskuksessa ihmetellään likaisia vaatteita Intiasta. Australialainen tosi-tv-ohjelma. 25 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Ava
06.00 Aamun AVAus
3 h 0 min
08.30 Ostoskanava Tvins.com
60 min
09.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat
Marokkolaista pikana. Tagine on perinteinen marokkolainen, hitaasti vuoassa kypsyvä lammasruoka, jonka Jamie tekee omaan tapaansa pikana ja kevyenä. Kevyt on myös Jamien versio kana-caesar-salaatista. 30 min
10.05 Kotoisa
Ratavahdin tupa 1/2. Kausi 3, 3/12. Janakkalassa Seijalla ja Villellä on edessään kauden suurin haaste, sillä kohteena on vanha, kauttaaltaan remontoitava hirsitalo. Tässä jaksossa laitetaan kuntoon eteinen ja yläkerta. ohjelmatekstitys (suomi) 41 min
11.00 Kaappaus keittiössä
Turku Pääskyvuori. Kausi 6, 2/10. Makua kasvisruokaan. Ari haluaa makua kasvisruokaan mutta Heidille riittäisi, jos ruuan saisi syötyä pillereinä. Miten Kape saa turkulaisen parin innostumaan tuoreista kasviksista ja yhdessä kokkaamisesta? Uusinta. ohjelmatekstitys (suomi) 41 min
11.55 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy
Todella upeeta. Kausi 5, 2/12. Jamie ja Jimmy saavat todella upeen vieraan, kun roolihahmostaan Patsysta tunnettu Joanna Lumley saapuu kuppilaan. Joanna on kasvissyöjä, joten Jamie rakentaa koko päivän menun kasvisruoista. Ruokasodassa yritetään saada rekkamiehet syömään lihan sijasta papuja. Brittiläinen ruokaohjelma. 44 min
12.55 Muodin huipulle
Pyjamabileet. Kausi 16, 5/16. Kilpailijoita odottaa yllätys, kun heidät viedään pyjamabileisiin New Yorkin kattojen ylle. Sen on tarkoitus antaa heille inspiraatiota seuraavaan tehtävään, joka on yöasujen suunnittelu osaksi Heidi Klumin yövaatemallistoa. Toisia yö korkeuksissa jännittää. Yhdysvaltalainen muotirealitysarja, jossa etsitään uutta suunnittelijakykyä vaatemuodin huipulle. 44 min
13.50 Life of Kylie
Pomo vai ystävä?. Kausi 1, 3/8. Kylie pohtii suhdettaan työntekijöihinsä, jotka ovat myös hänen ystäviään. Välillä pomon roolin ottaminen osoittautuu vaikeaksi. Kylie ja Jordyn ryhtyvät vastatoimiin, kun markkinoille tulleet vaaralliset väärennökset uhkaavat pilata Kylien meikkien maineen. Amerikkalainen realitysarja seuraa Kardashianien perheen nuorimman tyttären Kylie Jennerin arkea ja juhlaa. 23 min
14.15 Younger (12)
Muistoja Jerseystä. Kausi 2, 5/12. Liza vie pitkin hampain Joshin illalliselle vanhojen ystäviensä luo ja saa jälleen kerran ikävän muistutuksen omasta iästään. Kelseyllä herää epäilys Jaden kyvystä tai halusta kirjoittaa sivuakaan kirjaa varten. Amerikkalainen draamakomediasarja 40-vuotiaasta Lizasta, joka tekeytyy 26-vuotiaaksi saadakseen työpaikan. 23 min
14.40 Younger (7)
Eroon Jadesta. Kausi 2, 6/12. Kelsey ja Liza punovat juonen päästäkseen eroon Jadesta, jolla ei ole aikomustakaan kirjoittaa kirjaansa. Diana tapaa työn merkeissä miesfeministin, joka on erittäin tietoinen maskuliinisuutensa aiheuttamista vaaroista. Maggien ja Laurenin suhde syvenee. Amerikkalainen draamakomediasarja 40-vuotiaasta Lizasta, joka tekeytyy 26-vuotiaaksi saadakseen työpaikan. 23 min
15.05 Younger (12)
Luonnon armoilla. Kausi 2, 7/12. Liza lähtee Joshin kanssa bluegrass-festivaaleille, mutta kokee olevansa liian vanha bilettämään festareilla. Charles tarvitsee apua tärkeää haastattelua varten. Dianan suhde miesfeministiin saavuttaa kivuliaan huipun. Amerikkalainen draamakomediasarja 40-vuotiaasta Lizasta, joka tekeytyy 26-vuotiaaksi saadakseen työpaikan. 23 min
15.30 Pilanpäiten
Pilanpäiten tarjoaa hämmentäviä hetkiä ja hervotonta tilannekomiikkaa piilokameran tyyliin. 11 min
15.35 Pilanpäiten
Pilanpäiten tarjoaa hämmentäviä hetkiä ja hervotonta tilannekomiikkaa piilokameran tyyliin. 11 min
15.45 Kotoisa
Ratavahdin tupa 1/2. Kausi 3, 3/12. Janakkalassa Seijalla ja Villellä on edessään kauden suurin haaste, sillä kohteena on vanha, kauttaaltaan remontoitava hirsitalo. Tässä jaksossa laitetaan kuntoon eteinen ja yläkerta. ohjelmatekstitys (suomi) 41 min
16.40 Villa Hintikka
Pintaa syvemmältä. Kausi 1, 6/10. Kuvajournalisti Meeri Koutaniemi, näyttelijä-muusikko Antti Reini ja hotelliyrittäjä Saimi Hoyer puhuvat Marjan kanssa muutoksista ja niiden merkityksistä. Uusinta. ohjelmatekstitys (suomi) 41 min
17.30 Talent Suomi
Suoraan sydämeen. Kausi 1, 2/10. Talentin kilpailijat tuovat uutta virtaa tankotanssiin, jonglööraukseen, kuorolauluun ja runouteen. Tuomareina Jorma Uotinen, Krista Siegfrids, HP Parviainen ja Ernest Lawson. Juontajana Mikko Leppilampi. Uusinta. ohjelmatekstitys (suomi) 1 h 7 min
19.00 Supernanny Suomi
Puhelimet lastenhoitajana. Kausi 2, jakso 2/12. Kuuden tyttären eroperheessä alkavat äidin paukut olla loppu. Luotettavin lastenhoitoapu löytyy puhelimista, kun tasapuolinen työnjako ex-puolison kanssa on pelkkä haave. ohjelmatekstitys (suomi) 41 min
20.00 Kardashianit
Höyryjä pihalle. Kausi 16, 12/12. Khloe lähtee tyttöjen reissulle selvitäkseen Tristanin järkyttävästä petoksesta. Kylie tekee päätöksen väleistään Jordyniin, joka avautuu vihdoin skandaalista. Amerikkalainen realitysarja, jossa seurataan Kardashian-Jennerin dynastian elämää. 44 min
21.00 Elokuva: Ystävänpäivä (S)
Ystävänpäivä. Pretty Woman -ohjaaja Garry Marshallin romanttinen komedia seuraa Ystävänpäivän viettoa Los Angelesissa. Leffa vilisee nuoria ja kauniita ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella elämänsä käännekohdassa. Suhteita solmitaan ja valoja vannotaan, mutta epäröinti horjuttaa tunteita. Kuka on se oikea? Onko sellaista edes olemassa? Pääosissa mm. Julia Roberts, Jamie Foxx, Ashton Kutcher ja Jessica Alba. USA 2010. 2 h 7 min
23.35 Putous
Uusinta. 1 h 7 min
01.05 True crime: Takapihalle haudatut (12)
30 vuoden salaisuus. Kausi 1, 1/10. Kun taloa purkava työmies löytää maatuneen ruumiin jäänteet, alkaa hurja selvitystyö. Uhrin henkilöllisyys selviää, mutta voidaanko 30 vuotta vanha murha vielä ratkaista? Amerikkalainen rikossarja. Uusinta. 44 min
02.05 C.S.I. Cyber (12)
Tulikoodi. Kausi 1, 6/13. Ympäri USA:ta sattuu eriskummallisia turmia, joissa kodinkoneet sekoavat kuin riivattuna ja syttyvät itsestään palamaan. Tuhopolttaja tuntuu vainoavan etenkin tietyn valmistajan tuotteita. Onko liikkeellä tavallista juonikkaampi pyromaani, vai johtavatko jäljet pimeän verkon krakkerimaailmaan? Huippusuositun yhdysvaltalaisen CSI-perheen uusimmassa sarjassa pääosaan nousee FBI:n kyberrikosyksikkö, joka selvittää rikollisten laitonta toimintaa verkossa. Uusinta. 42 min
03.00 Häähullut
Vaihdetaan anoppi. Kausi 9, 10/22. Itseään avioliittoon säästävä Tasha järkyttyy polttareihin saapuvasta stripparista. Isän käytös ja kirjoitusvirhe hääohjelmassa saavat Tashan raivon partaalle. Tracy haluaisi läheiset välit tulevaan anoppiinsa, mutta tunne ei valitettavasti ole molemminpuolinen. Häiden alla sulhasen pelastus voi olla miehen huono kuulo. Amerikkalainen realitysarja rautaisen tarmokkaista morsiamista, jotka tavoittelevat unelmiensa hääjuhlia. 43 min
03.40 Yön AVA
5 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Hero
10.40 Junior MasterChef Suomi
Kausi 3. Jakso 6/10. Karkkia ja suolaista. Kilpailu on puolivälissä. Keittiössä kokkaa kuusi junioria ja heillä on tänään karkkipäivä! Kupujen alta löytyy herkkuja ja juniorit tarttuvat ennakkoluulottomina uuteen haasteeseen. Osa kokkaa kisan parhaan annoksensa. Tasaväkinen kilpailu saa kuitenkin uuden käänteen, joka ei miellytä kaikkia. Kotimainen ruokareality. (41') 42 min
11.25 Grillit huurussa (S)
Kausi 2. Jakso 3/12. Savonlinna. Kumi laulaa ja kaikupohjaa löytyy, kun Sami Hedberg ja Zaani kurvaavat grilliherkkujen kimppuun Savonlinnaan. Paikan päällä odottaa dramaattinen gourmet-ooppera näyttelijä Kari Hietalahden johdolla. Kotimainen realitysarja. (40') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
12.10 Grillit huurussa (S)
Kausi 2. Jakso 4/12. Jyväskylä. Lähes identtiset koomikkokaksoset Sami Hedberg ja Zaani saapuvat Jyväskylään, jossa odottavat uudet grillit ja Miss Suomi Shirly Karvinen. Sami vie Shirlyn ulos syömään ja Zaani pääsee nauttimaan pesäpallon hienouksista. Kotimainen realitysarja. (41') 42 min
12.55 Remppa vai muutto Australia
Kausi 1. Jakso 4/10. Kultakimpale keskustassa. Nuoripari on päässyt käsiksi asuntoon Sydneyn keskustan tuntumassa, missä kiinteistöjen arvo nousee kohisten. Remontti kannattaa, mutta perheenlisäystä ei ahtaaseen kotiin mahdu. Australialainen lifestyleohjelma. (46') 47 min
13.45 Remppa vai muutto Australia
Kausi 1. Jakso 5/10. Osavaltiot vastakkain. Nat ja Matt asuvat tyttärineen Melbournessa sokkeloisessa ja ränsistyneessä talossa, jota Matt rakastaa. Nat haluaa vaihtaa osavaltiota ja muuttaa Brisbanen lämpöön lähemmäs perhettään. Australialainen lifestyleohjelma. (45') 46 min
14.35 Uusi elämä etelässä
Kausi 1. Jakso 11/25. Pakosuunnitelma. Steve ja Gill perustavat brittiläisen pubin Fuengirolaan. Steve ja Alison puolestaan haluavat avata kalaravintolan Espanjan Mijasiin. Lontoolaiset Catrin ja Kim muuttavat Ranskan maaseudulle. Englantilainen realitysarja. (45') 45 min
15.25 Uusi elämä etelässä
Kausi 1. Jakso 12/25. Kalaa ja kabareeta. Catrin huomaa, että aamiaismajoituksen perustamisessa on paljon sääntöjä Ranskassa. Pubinpitäjät Steve ja Gill luottavat drag-esiintyjän kykyihin vetää asiakkaita. Espanjassa Steve ja Alison avaavat uuden ravintolansa. Englantilainen realitysarja. (44') 45 min
16.15 Vieraissa (S)
Kausi 1. Jakso 4/10. Kadotettu yhteys. Vaihtoparit ovat löytäneet yhteyden toisiinsa, ja muutamalla parilla on kemiat löytyneet. Tänään parit yrittävät löytää kadotettua yhteyttä tekemällä läheisyysharjoituksia vaihtopariensa kanssa. Nita välttelee viimeiseen asti tunteista puhumista, joten läheisyystehtävät ovat hänelle haastavia. Ohjelmassa neljä eroa harkitsevaa suomalaista pariskuntaa vaihtaa puolisoa koeajaksi selvittääkseen, onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Kotimainen sarja. (40') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
17.00 Olipa kerran (12)
Kausi 7. Jakso 6/22. Herätys. Roni antaa Henrylle neuvoja, joita hän tulee myöhemmin katumaan. Rogers tutkii kadonneen tytön tapausta uudella innolla, ja Drizellan tarina alkaa valjeta. Amerikkalainen draamasarja. (41') 42 min
18.00 Olipa kerran (12)
Kausi 7. Jakso 7/22. Eloise Gardener. Katkera ja kostonjanoinen Koukku kohtaa toivemaailmassa Tähkäpään, ja tapaamisella on kauaskantoiset seuraukset. Hyperion Heightsissa taas rikostutkija Rogers pääsee aina vain lähemmäs Eloise Gardeneria. Amerikkalainen draamasarja. (41') 42 min
19.00 Elokuva: Race (7)
(Race 2016). Tositapahtumiin perustuva draama kertoo Jesse Owensista (Stephan James), joka voitti neljä kultamitalia Berliinin kesäolympialaisissa vuonna 1936. Natsi-Saksassa tummaihoista amerikkalaisurheilijaa ei katsottu hyvällä, sillä kisoilla pyrittiin osaltaan osoittamaan arjalaisen rodun ylivertaisuus. Myöskään kotimaassa hänen suorituksiaan ei juuri noteerattu valtiotasolla vallalla olleen rotuerottelun takia, mutta sittemmin hän on noussut urheilulegendojen kastiin. Elokuva voitti Canadian Screen Awards -gaalassa palkinnot kategorioissa paras näyttelijä, paras ääni, paras äänieditointi ja parhaat visuaaliset tehosteet. Stephan James oli ehdolla parhaan näyttelijän palkintoon myös Image Awardsissa. Pääosissa: Stephan James, Jason Sudeikis, Eli Goree, Shanice Banton, Jeremy Irons. Ohjaus: Stephen Hopkins. (129') 2 h 9 min
21.35 Elokuva: The Bling Ring (16)
(The Bling Ring/USA-Britannia-Ranska-Saksa-Japani 2013). Sofia Coppolan (Lost in Translation, Marie Antoinette) uskomattomiin tositapahtumiin perustuvan, komediallisen jännitysdraaman yhdessä pääosassa loistaa Harry Potter -tähti Emma Watson. Rebeccan (Katie Chang) johtama kaveriporukka tunkeutuu Los Angelesissa supertähtien koteihin kun ne ovat tyhjillään ja pääsee makean elämän makuun varastamalla mitä mieleen juolahtaa. Kohteiksi päätyvät muun muassa Paris Hilton, Orlando Bloom ja Lindsay Lohan. Pääosissa: Emma Watson, Israel Broussard, Katie Chang, Taissa Farmiga, Claire Julien, Leslie Mann, Gavin Rossdale. Ohjaus: Sofia Coppola. (86') 1 h 27 min
23.25 Tulossa: Mental Samurai Suomi
Mental Samurai Suomi on vauhdikas uusi game show monipuolisille arkitietäjille! Ohjelmassa kilpailijat eri puolelta Suomea saavat viisi minuuttia aikaa vastata 12 monipuoliseen kysymykseen, samalla kun kahdeksanmetrinen robottikäsi kiidättää heitä ilmojen halki! Kilpailijat, jotka ratkaisevat annetussa ajassa kaikki tehtävät, voittavat 5000 euroa ja pääsevät kilpailemaan 30 000 euron pääpalkinnosta. Mental Samurai Suomi alkaa lauantaina 22.2. kello 21. Kotimainen ohjelma. (3') 4 min
23.30 Kyttäputki: Criminal Minds
Kausi 14. Jakso 14/15. Riivaus. Profiloijat suuntaavat Mainen Lewistoniin tutkimaan murhasarjaa, jonka uhrit asuvat väitetyissä kummitustaloissa. Amerikkalainen rikossarja. (38') 42 min
00.30 Amerikan rajavartijat
Kausi 2. Jakso 17/20. Mieskunto kuntoon. JFK:n kansainvälisessä postikeskuksessa New Yorkissa etsitään huumelähetyksiä, mutta tällä kertaa paketeista paljastuu toisenlaisia pillereitä. Ambassador Bridgen raja-asemalla selvitellään Kanadasta palautetun aseistetun miehen taustoja. Amerikkalainen realitysarja. (21') 21 min
01.00 Terrori-iskut ja kaappaukset (12)
Kausi 1. Jakso 2/4. Terroria taivaalla. Vuonna 1985 Hizbollah-järjestön terroristit kaappasivat Ateena-Rooma-lennon, jonka matkustajien joukossa oli mm. USA:n merivoimien sukeltajia sekä kreikkalainen supertähti Demis Roussos. (44') 45 min
01.50 Ex on the Beach Ruotsi (7)
Kausi 1. Jakso 1/24. Tutustuminen. Luksustaloon saapuu kahdeksan sinkkua, jotka luulevat tulleensa juhlimaan ja deittailemaan. Ekana iltana onkin villit bileet, joiden jälkeen muun muassa pohditaan, kävikö se sisällä vai ei. Seuraavana päivänä kaksi paria pääsee rantatreffeille. Ruotsalainen realitysarja. (43') 42 min
02.35 Ex on the Beach Ruotsi (7)
Kausi 1. Jakso 2/24. Ensimmäinen exä. Ensimmäinen exä ilmestyy rannalle. Yllätys on melkoinen ja tunteet kuumenevat heti. Ruotsalainen realitysarja. (43') 43 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
AlfaTV
07.00 Senioriseisake
Kausi 2. Jakso 3. Me voimme auttaa ikääntyneitä. Maahanmuuttajat voivat työllistyä vanhusten auttamiseen. Digineuvonnasta on suuri tarve. (Vain kaapeli-tv).
07.30 Flying Finns - Amerikan valloitus
Kausi 1. 2/10. Autoharrastajien matka Yhdysvaltoihin Drag Week -kiihdytyskilpailuun kunnostamallaan vuoden -67 Plymouth VIP:illä. (U). (Vain kaapeli-tv).
08.30 Uutiskauha
Uutis- ja ajankohtaisohjelma. Uutiskauha kauhoo uutisvirrasta viikon tärkeimmät uutiset ja ilmiöt. Toimittajana Heikki Kauhanen. (Vain kaapeli-tv).
09.00 Vielä elossa
Dokumentti. Syyskuussa 1970 kaksi nuorta itävaltalaista kiipesi Mount Kenya -vuorelle. Toinen heistä putosi kalliolta ja loukkaantui vakavasti. Seurasi jännittävä pelastusoperaatio.
10.30 Tanssin tähden
Kausi 2. 3/9. Vierailemme tanssileirillä ja pääsemme estoistamme. Tanssi vapauttaa mielen ja kehon. Mitä ulkomaiset tanssinopettajat ajattelevat tanssikulttuuristamme. (Vain kaapeli-tv).
11.00 Lukutoukat
Kausi 2. 5/12. Illan vieraana Anna Tommola kiinnostavalla kirjallaan Yöllinen elämämme. Toimittajina Heini Röyskö ja Sanna Stellan. (Vain kaapeli-tv).
11.30 Filminurkka
Kausi 18. 7/26. Filminurkassa Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen, Mr. Jones, The Peanut Butter Falcon. (Vain kaapeli-tv).
11.45 Alpeilla Behind The Scenes
Ohjelma sukeltaa matkailun, laskettelun ja herkkuruokien saloihin. (Vain kaapeli-tv).
12.00 Uutisia ja tiedotteita
Päivän uutiset ja sää sekä AlfaTV:n ohjelmatietoja. Ohjelma alkaa klo 18.00.
17.00 Uutiset
Päivän uutiset.
17.05 Tiedotteita
Päivän uutisia, mainoksia ja AlfaTV:n ohjelmatietoja. Ohjelma alkaa klo 18.00.
17.30 Uutiset
Päivän uutiset.
17.35 Tiedotteita
AlfaTV:n ohjelmatietoja. Ohjelma alkaa klo 18.00.
17.55 Uutiset
Päivän uutiset.
18.00 Pentula
Ohjelmassa seurataan eri rotuisten koiran- ja kissanpentujen elämää. Uusinta syksyltä 2019.
18.30 TassuTV
Hyvän mielen ohjelma kaikille koirien ja kissojen ystäville. Uusinta syksyltä 2019.
19.00 Hetki hyvinvoinnille
Kausi 1. 3/12. Askel tasapainoon japanilaisen perinteen ja uuden teknologian avulla. Naantalista esimerkkiä hyvinvointiin. Sarjan Kaunis koti -osiossa visualisti Janne-Caro Pykälä.
19.30 Folke Westin parhaat
Kausi 2. 7/16. Costa Rica. Maa on YK:n tilastojen mukaan maailman lajikerikkain ja lisäksi siellä asuu muka maailman onnellisin kansa ticot. Totta tai ei, sen selvittää epäilevä Folke West.
19.55 Uutiset
Päivän uutiset.
20.00 Bom apetite!
Kausi 1. Jakso 3. Terveellistä turskaa brasilialaisittain. Brasilian lahja Suomelle, monitaituri Roberto Brandao kokkailee tyttärensä kanssa.
20.30 Kiken kanssa kuntoon
Kike Elomaa antaa potkua pirteään päivään ja hyvinvoivaan elämään.
21.00 Lavalla: Romantiikan jättiläiset 2019
Loisteliaan konsertin solisteina mm. Diandra, Mikko Leppilampi, Kyösti Mäkimattila, Pentti Hietanen, Elena Putina sekä maailmankuulu saksofonisti Igor Puttman.
22.30 Fillaripäiväkirja
Kausi 2. 3/11. Keväinen pyöräretki Saaren Kansanpuistoon. Retkivideo johdattaa katsojansa Ilvesreitin poluille, Kaukolanharjun näköalatornilta Ruostejärvelle, Hämeen luontokeskukselle.
22.55 Uutiset
Päivän uutiset.
23.00 Jerusalemin uutislinja
Ajankohtaisia uutisia Lähi-idästä. (Vain kaapeli-tv).
23.30 Ultimate Rush
16/20. Kap Horn. Thomas Miklautch on pitkällä urallaan purjelautaillut ympäri maailmaa. Vain yksi saavuttamaton kohde on jäljellä hänen listallaan. (Vain kaapeli-tv). Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Frii
06.05 Lottovoittajan unelmakoti
Kausi 7, osa 2. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2019)
06.40 Nuoret äidit
Kausi 8, osa 6. Sarja seuraa tanskalaisten teini-ikäisten äitien elämää ja arjen haasteita. (De unge mødre, tosi-tv, Tanska, 2009)
07.15 Nuoret äidit
Kausi 8, osa 7. Sarja seuraa tanskalaisten teini-ikäisten äitien elämää ja arjen haasteita. (De unge mødre, tosi-tv, Tanska, 2009)
07.50 Koteja lemmikkiperheille
Kausi 1, osa 8. Suunnittelija Antonio Ballatore rakastaa eläimiä. Hänen intohimonaan on yhdessä tiiminsä kanssa kunnostaa ränsistyneitä ja ahtaita koteja sekä niiden pihoja uuteen, eläin- ja ihmisystävällisempään kuosiin. (Animal Cribs, lifestyle, USA, 2017)
08.50 Alaskan eläinlääkäri
Kausi 2, osa 5. Sarjassa seurataan eläinlääkäri Dee Thornellin elämää Alaskan rajaseudulla. Hänen monenkarvaiseen asiakaskuntaansa kuuluu eläimiä rekikoirista poroihin ja lemmikkikarhuihin, ja Dee saa henkilökuntineen hoidettavakseen ääritapauksen jos toisenkin. Tarvittaessa apuun riennetään tiettömien taipaleiden taa niin lentokoneella, moottorikelkalla kuin koirienkin vetämänä. (Dr. Dee: Alaska Vet, tosi-tv, USA, 2015)
09.45 Houstonin eläinpoliisit (12)
Kausi 9, osa 9. Rita-hurrikaanin tuhon jäljiltä pelastettiin yli 10 000 eläintä. Eläinsuojeluyhdistyksen tutkijat muistelevat yhtä Amerikan suurimmista eläintenpelastusoperaatioista. (Animal Cops Houston, tosi-tv, USA, 2006)
10.50 Irwinin perheen eläintarha
Kausi 1, osa 7. Krokotiilimiehenä tunnetuksi tulleen Steve Irwinin perintö elää hänen leskessään Terrissä sekä lapsissaan Bindissä ja Robertissa. Intohimoisina luonnonsuojelijoina he pyörittävät aivan erityislaatuista Australian eläintarhaa, jossa toimii myös huipputason villieläinsairaala. (Crikey! It's The Irwins, tosi-tv, USA, 2018)
11.50 Vintage-kodit kuntoon
Kausi 2, osa 7. Erin and Ben Napier rakastavat pienen mississippiläisen kotikaupunkinsa vanhoja, historiallisia taloja. Modernisoidessaan niitä järkibudjetilla he käyttävät kierrätysmateriaaleja ja vanhoja tekstiilejä säilyttääkseen klassisen yleisilmeen. (Home Town, lifestyle, USA, 2018)
12.50 Vintage-kodit kuntoon
Kausi 2, osa 8. Erin and Ben Napier rakastavat pienen mississippiläisen kotikaupunkinsa vanhoja, historiallisia taloja. Modernisoidessaan niitä järkibudjetilla he käyttävät kierrätysmateriaaleja ja vanhoja tekstiilejä säilyttääkseen klassisen yleisilmeen. (Home Town, lifestyle, USA, 2018)
13.45 TV Shop
14.45 Lottovoittajan unelmakoti
UUSI KAUSI! Kausi 7, osa 1. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2019)
15.20 SOS Ruotsi
Kausi 1, osa 5. Ruotsin hätäkeskus ottaa puheluita vastaan vuorokauden ympäri. Seuraamme, kun työntekijät käsittelevät niin tapahturmia kuin rikoksia. (SOS Sverige, tosi-tv, Ruotsi, 2018)
16.15 Suuri tyylimuutos
Kausi 1, jakso 2. Julkkisstylisti June Ambrose etsii netin kautta ihmisiä, joiden tyyli kaipaa muutosta. Pystyykö June muuttamaan näiden ihmisten elämää ja auttamaan heitä löytämään oman tyylinsä? (Save My Style, tosi-tv, USA, 2016)
16.50 Suuri yllätyskosinta
Ystävänpäivän spesiaali, jossa isäntänä toimiva Signe Lindkvist auttaa miehiä järjestämään unohtumattoman päivän tuleville morsiamilleen. Luvassa on yllätyksiä ja rakkautta täynnä oleva päivä, sillä naiset eivät vielä tiedä, että kosinta on tulossa. Miehet ovat valmiita laittamaan kaiken peliin. Suurin kysymys onkin, sanooko hän kyllä? (Mit store frieri, tosi-tv, Denmark, 2018)
17.50 Elokuva: Ottoman Lieutenant (12)
SUOMEN TV-ENSI-ILTA! (The Ottoman Lieutenant, sotadraama, USA, 2017) Amerikkalainen Lillie uhmaa vanhempiaan ja lähtee vapaaehtoistyöhön sairaalaan Osmanien valtakuntaan eli nykyiseen Turkkiin, keskelle ensimmäistä maailmansotaa. Sairaalan yhdysvaltalaislääkäri rakastuu Lillieen, joka taas rakastuu osmaaniluutnanttiin. Lillien on tehtävä valinta. Onko hän sellainen kuin muut odottavat ja avaa sydämensä amerikkalaislääkärille vai uskaltaako hän tehdä rohkean päätöksen ja tarttua kiellettyyn rakkauteen? 100 min. Ohjaus: Joseph Ruben. Pääosossa: Michiel Huisman, Hera Hilmar, Josh Hartnett, Ben Kingsley.
20.00 Talvimurhat
Kausi 1, osa 6. Sarjassa kerrotaan ankarissa ja armottomissa talvisissa olosuhteissa tehdyistä murhista. (Dead of Winter, rikostarina, USA, 2018)
21.00 FBI
Kausi 1, osa 5. Draamasarjassa seurataan FBI:n New Yorkin -toimiston sisäistä toimintaa. Tuo mm. terrorismiin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen erikoistunut eliittiyksikkö yhdistää kaiken älynsä, osaamisensa ja teknisen asiantuntemuksensa pitääkseen New Yorkin ja koko maan turvassa. Tapahtumien keskiössä on erikoisagentti Maggie Bell (Missy Peregrym), joka sitoutuu syvästi työtovereihinsa ja ihmisiin, joita hän suojelee. Pääosissa: Missy Peregrym, Zeeko Zaki, Jeremy Sisto, Ebonée Noel, Sela Ward ja Alana de la Garza. (FBI, rikosdraama, USA, 2018)
22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (7)
Kausi 7, osa 7. Puistoon tuodun hiekan seasta löytyy 30 vuotta sitten kuolleen lapsen luuranko, minkä seurauksena neljän kadonneen pojan tapausta aletaan tutkia uudestaan. (Law & Order: Special Victims Unit, rikosdraama, USA, 2006)
22.55 Elokuva: Berliinisyndrooma (16)
SUOMEN TV-ENSI-ILTA! (Berlin Syndrome, psykologinen trilleri, Australia, 2017) Samannimiseen kirjaan perustuvassa elokuvassa nuori australialainen valokuvaaja matkustaa Saksaan, jossa hän tapaa hurmaavan opettajan. Kaksikko viettää intohimoisen yön yhdessä. Aamulla on täysin eri ääni kellossa - opettaja on nimittäin ottanut naisen panttivangiksi ja lukitsee hänet asuntoonsa. 116 min. Ohjaus: Cate Shortland. Pääosossa: Teresa Palmer ja Max Riemelt.
01.15 Pahuuden viemää (12)
Kausi 1, osa 3. Pattin aviomies katoaa, ja auto löytyy palaneena. Onko syyllinen talossa asuva nuori mies? Kun Patti siepataan, poliisi on ymmällään. (Pandora's Box: Unleashing Evil, rikostarina, USA, 2016)
02.20 Täydellinen murha (12)
Kausi 5, osa 6. Murha vaikuttaa täydelliseltä, kun rikospaikalta löytyneet todisteet suuntaavat epäilyt kaikkialle muualle paitsi todelliseen syylliseen. Mutta juuri, kun murhaaja luulee olevansa turvassa, pieni yksittäinen johtolanka keikauttaa tutkinnan oikeille raiteille. (The Perfect Murder, rikostarina, USA, 2017)
03.20 Kova laki: Erikoisyksikkö (12)
Kausi 7, osa 5. Aids-aktivistia epäillään homopariskunnan murhasta. Tapaus koskettaa Tutuolaa henkilökohtaisella tasolla. (Law & Order: Special Victims Unit, rikosdraama, USA, 2006)
04.10 Painajainen naapurissa (12)
Kausi 3, osa 2. Joskus murhaaja paljastuu pelottavan läheltä. Painajainen naapurissa esittelee tosielämän rikostapauksia, joissa syyllinen löytyy tutun ja näennäisesti turvallisen yhteisön sisältä. (Nightmare Next Door, rikostarina, USA, 2013)
05.15 Näin minut murhattiin (12)
Kausi 2, osa 26. Tosielämän murhatapaukset heräävät eloon, kun uhrien ääni nousee päivänvaloon näyttelijöiden avulla. Murhatut sekä tutkijat, perheenjäsenet ja ystävät kertovat, mitä tapahtui. Katsojalle jää pääteltäväksi, kuka murhaaja lopulta oli. (I Was Murdered, rikostarina, USA, 2011) Lähetykset päättyneet tältä päivältä
National Geographic
06.00 Huumebisnes Oy (16)
Ketamiini. Ketamiinin käyttö huumausaineena on kasvanut räjähdysmäisesti 2000-luvulla. Monet käyttäjät pitävät sitä turvallisena bilehuumeena, mutta pitkäaikaisella käytöllä on järkyttäviä seurauksia. Dokumentti. 45 min
06.45 Alaskan poliisit
Poliisit joutuvat takaa-ajoon rikollisen kanssa ja tekevät pikaratkaisuja, kun liikennetarkastuksissa on jotain outoa. 45 min
07.30 Latinalaisen Amerikan kuumat rajat
Agentit tarkastavat bussia Perun ja Chilen rajalla ja pidättävät miehen, jolla on salkussaan piilossa 13 kiloa kokaiinia. 20 min
07.50 Latinalaisen Amerikan kuumat rajat
Vilkkaassa Tacnan rajakaupungissa Perun kansalainen pidätetään, kun tämä koettaa tuoda laittomia tuotteita rajan yli. 25 min
08.15 Äärimmäistä selviytymistä: toinen maailmasota
Jakso 3/6. Hazen Audel taistelee Thaimaan bambuviidakoissa käydäkseen läpi kymmenen vangin ankaran paon japanilaiselta kuoleman rautateiden työleiriltä toisen maailmansodan aikana. 45 min
09.00 Aivopelit
Aivot tekevät koko ajan päätöksiä, milloin kannattaa ylittää katu tai miksi emme kosketa kuumaa levyä. Mutta mistä tulee maalaisjärki? 25 min
09.25 Aivopelit
Vasen vastaan oikea. Miten aivojen kaksi puoliskoa toimivat? Mitä toimintoja ne hallitsevat, ja onko toinen puolisko toista vahvempi? National Geographic Channel. 25 min
09.50 Aivopelit
Osallistujien moraalin pitävyyttä testataan erilaisilla kokeilla ja samalla nähdään, miten ulkopuolinen vaikutus muuttaa aivojen toimintaa. 25 min
10.15 Aivopelit
Raha on läsnä kaikilla elämän osa-alueilla: ansaitsemme ja kulutamme sitä ja suunnittelemme sen käyttöä, mutta miten hyvin ymmärrämme sitä? 25 min
10.40 Meret ilman vettä
Kaikuluotauksella kartoitamme liittoutuneiden aluksia Normandian rannikolla. Pinnan alta paljastuu uskomattomia näkyjä. 55 min
11.35 Lost Temple of The Inca
Arkeologi Johan Reinhard etsi kadonneita inkojen valtakunnan temppeleitä ja löysikin kaikki Ausangate-temppeliä lukuunottamatta. Ausangate on nimetty erään Perun pyhimmän vuoren mukaan. Nyt Reinhard on jo yli 70 vuotta. Hänen manttelinperijänsä, ympäristötieteilijä Preston Sowell tekee salaperäisen löydön alppijärveltä lähellä Ausangate-vuorta. Preston uskoo, että kyseessä on kadonnut temppeli. 55 min
12.30 Lentoturmatutkinta
Kausi 18. Jakso 6/10. Taromin lento 371 kääntyy terävästi vasemmalle ja pois kurssilta. Se putoaa suoraan maanviljelijän peltoon vain minuutteja Bukarestista nousun jälkeen. Kyseessä on maan historian pahin ilmailuonnettomuus. 55 min
13.25 Lentoturmatutkinta
Kausi 18. Jakso 3/10. KLM Cityhopperin lento 433, joka on matkalla Amsterdamista Cardiffiin, ilmoittaa moottoriongelmista ja suuntaa takaisin lentokentälle. Juuri kun kone on laskeutumassa, se joutuu onnettomuuteen. 55 min
14.20 Autojen ensiapu
Escort Rs. Tim ja Fuzz matkustelevat ristiin rastiin maata etsimässä parhaat päivänsä nähneitä autoja ja niiden omistajia, jotka tarvitsevat entisöintiapua. 55 min
15.15 Autojen ensiapu
Matkailuautohaaste. Tim ja Fuzz etsivät autoja, jotka ovat jo nähneet parhaat päivänsä, sekä omistajia, jotka tarvitsevat apua niiden kunnostamisessa. 55 min
16.10 Autojen ensiapu
E-typen hätätila. Mickin lapsuusunelma omasta Jaguarin E-typestä muuttui sairauden myötä painajaiseksi. Autojen ensiapu auttaa auton takaisin tien päälle. 55 min
17.05 Turvatarkastus: Peru
Jakso 16/16. Liman lentokentällä Perussa turvatiimit työskentelevät koko ajan. Isoin ongelma kentällä on kokaiinin salakuljetus. 55 min
18.00 Running Wild With Bear Grylls
Komedianäyttelijä Rob Riggle testaa selviytymistaitojaan, kun hän lähtee Bear Gryllsin mukaan ainutlaatuiselle seikkailulle Islannin Vatnajökullin jäätikölle. Helikopterin jätettyä heidät aloituspaikkaan Bearin ja Robin on suunnattava halki vaarallisen terävien jääkenttien, syvien jäätikkökaivojen ja railojen ohi päästäkseen ilmasta pudotetulle hätävarastolle. Ilman sitä kaksikko ei pysy hengissä. 60 min
19.00 Eurooppa ylhäältä päin
Uskomaton ilmateitse tehtävä matka Italian yli paljastaa Venetsian veneet, Sisilian parhaat kalamiehet ja talvisen superautojen koulun. 60 min
20.00 Savannien valtiaat
Mmamotsen valtakausi sekoittaa valtakunnan. Armeija on vailla kuria ja suvun selviytyminen vaatii yhden perijättären nousua valtaistuimelle. 60 min
21.00 Mayojen kadonnut maailma
Pohjois-Guatemalassa lepää leppymättömän ja villin viidakon uumenissa salainen kaupunki, joka oli mayojen sivilisaation uskonnollinen keskus ja kulttuurikeskus. LiDAR-laserskannausteknologia paljastaa yli 60 000 rakennelmaa, joiden ääriviivat voi erottaa paljain silmin. Ne herättävät vaikean kysymyksen menestyksekkäästä viidakkometropolista: miten näin uskomaton yhteiskunta saattoi epäonnistua? 60 min
22.00 Aivopelit
Juontaja Keegan-Michael Key toivottaa ohjelmaan tervetulleeksi New Orleans Saintsin pelinrakentajan ja Super Bowl -mestari Drewe Breesin, joka auttaa miestä testaamaan superurheilusuorituksia tieteellisesti. Keegan ja Drew pelaavat Draft Day -haasteen, jossa näkyy, miten aivojen on reagoitava nopeasti ja oltava kognitiivisesti joustavat. 60 min
23.00 Huumebisnes Oy (16)
Muotihuumeet. Synteettisiä huumeita kaupataan laillisesti eri puolilla maailmaa, vaikka vaikutukset ovat samat kuin perinteisilläkin huumeilla,elleivät jopa vaarallisemmat. Muotihuumeiden sisällöstä ei voi koskaan olla varma. Dokumentti. 55 min
23.55 Star Talk
Juontaja Neil deGrasse Tyson ja kansainvälinen sotakirjeenvaihtaja Christiane Amanpour yrittävät päästä selvyyteen puolueettomasta journalismista keskellä kaoottista väittelyä. Studiossa apujuontaja Eugene Mirman ja tutkivajournalisti Azmat Khan miettivät, missä uteliaisuuden ja faktojen unohtamisen raja menee. 55 min
00.50 Mayojen kadonnut maailma
Pohjois-Guatemalassa lepää leppymättömän ja villin viidakon uumenissa salainen kaupunki, joka oli mayojen sivilisaation uskonnollinen keskus ja kulttuurikeskus. LiDAR-laserskannausteknologia paljastaa yli 60 000 rakennelmaa, joiden ääriviivat voi erottaa paljain silmin. Ne herättävät vaikean kysymyksen menestyksekkäästä viidakkometropolista: miten näin uskomaton yhteiskunta saattoi epäonnistua? 55 min
01.45 Ufojen jäljillä Euroopassa
Amerikkalaispilotti katoaa kylmän sodan aikana, ufoja havaitaan Saksan yllä ja selittämättömät tapahtumat järkyttävät sisilialaista kylää. National Geographic Channel. 50 min
02.35 Science of Stupid
11. jakso. Richard Hammond testaa, millaisia itsensänolaamis- tai -satuttamismahdollisuuksia syntyy köysiradalla ajamisesta tai kanelijauheen nielemisestä. 25 min
03.00 Huumebisnes Oy
San Francisco yrittää selvitä metamfetamiinin aiheuttamasta epidemiasta. Ohjelmassa tutustutaan yhden USA:n pahimman huumegeton elämään. 45 min
03.45 Kiven sisällä - parhaat palat
Pelimiehet. Rikolliset ovat telkien takana, mutta rikoksen tie jatkuu: vankilassa käydään kauppaa huumeilla, matkapuhelimilla ja piraattitavaroilla. National Geographic Channel 45 min
04.30 Meret ilman lakeja (16)
Jakso 1/6. Karsten von Hoesslinin tutkinta Taiwanissa lähtee liikkeelle kivikkoisesti, ja hän kohtaa yllin kyllin mysteerejä Fidžillä. 45 min
05.15 Vaarallisen valtatien pelastajat Kanada
Perheyritys. Raskas pelastuskalusto kamppailee kaikkien aikojen hankalimman tapauksensa parissa: katumaasturi on vedettävä ylös 400 metriä kallioseinää. National Geographic Channel 45 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
TV Finland
08.00 Nimipäiväonnittelu: 15.2.
Onnea, Sipi ja Sippo! 1 min
08.01 Franklin ja ystävät (S)
Franklinin koulu. Ystävykset leikkivät koulua ja pikkutytöt ovat oppilaina. Oppi ei oikein mene perille, mutta missä syy mahtaa piillä? HD ohjelmatekstitys (suomi) 11 min
08.13 Pikku Kakkonen: Seikkailukone
Kaikkien seikkailujen sankari Reppu-Heppu kutsuu Sinut mukaan. Seikkailukone arpoo kartan, ja yhdessä selvitämme tehtävät ja laulamme matkalaulut. Seikkailuseurana Senja ja Jaakko sekä muusikot Isa-Eerika ja Janne. HD ohjelmatekstitys (suomi) 22 min
08.36 Yökyöpelit (S)
Osa 7/13: Ällinpuutetta hollilla. Yökyöpeleitten talossa tapahtuu kummia. Salaperäinen Nakertaja ahmi Agenttiauton ja Päätäi Väätäinen painaa kiellettyä nappia. Epäiltyjä tutkailee erikoislaitteillaan Agenttinero Naru. HD ohjelmatekstitys (suomi) 8 min
10.30 Puoli seitsemän
Vieraana juontaja Vappu Pimiä. Juttua myös lasten sairastelusta. Juontajina Susanna Laine ja Mikko Kekäläinen. #puoli7 HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min
11.00 Yle Uutiset Uusimaa
Uutisia Uudeltamaalta HD 7 min Katsottavissa vain suorana
11.08 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
Uutisia Kaakkois-Suomesta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi
Uutisia Lounais-Suomesta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
11.24 Yle Uutiset Häme
Uutisia Kanta- ja Päijät-Hämeestä. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
11.32 Yle Uutiset Pirkanmaa
Uutisia Pirkanmaalta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo
Uutisia Keski-Suomesta ja Etelä-Savosta. 8 min Katsottavissa vain suorana
11.48 Yle Uutiset Itä-Suomi
Uutisia Itä-Suomesta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
11.56 Yle Uutiset Pohjanmaa
Uutisia Pohjanmaalta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
12.04 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
Uutisia Pohjois-Suomesta. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
12.12 Yle Uutiset Lappi
Uutisia Lapista. HD 8 min Katsottavissa vain suorana
12.20 Yle Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi. HD 4 min
12.24 Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi. HD 15 min
12.40 Perjantai-dokkari: Yksinäiset hautajaiset
Kukaan ei saapunut Harri Juhanin hautajaisiin. Pappi ja kanttori saattoivat vainajan viimeiselle matkalle tyhjässä kappelissa. Ohjaaja: Roosa Maskonen. HD ohjelmatekstitys (suomi) 15 min
12.55 RSO Musiikkitalossa
Radion sinfoniaorkesteri esittää Hector Berliozin Fantastisen sinfonian. Orkesteria johtaa Nicholas Collon. Osa 17.5.2019 taltioidusta konsertista. HD ohjelmatekstitys (suomi) 1 h 12 min
14.35 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä
Kausi 2, 6/7. Savuolutta ja festivaaleja. Ella tutustuu Baijerissa mm. muinaisen Rooman yläluokan tyyliin tehtyyn palatsiin ja nauttii olutkulttuurista. HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min
15.05 Uusi päivä (S)
Kausi 3, osa 204: "Mä joka päivä töitä teen". Aino saa opetuksen. Asko valaistuu rehtorina. Lauri astuu kynnyksen yli. (U). HD ohjelmatekstitys (suomi) 27 min
15.32 Uusi päivä (S)
Kausi 3, osa 205: "Viisaus ei asu meissä". Terolla on suunnitelma. Asko kääntää takkinsa. Vilma haluaa muutosta. (U). HD ohjelmatekstitys (suomi) 26 min
15.59 Uusi päivä (S)
Kausi 3, osa 206: "Toiset on luotuja kulkemaan". Ruuskanen arpoo velvollisuuden ja taiteen välillä. Emmi toimii Tomin selän takana. Kukon nostalgia herättää Lissun muistot. (U). HD ohjelmatekstitys (suomi) 28 min
16.27 Uusi päivä (S)
Kausi 3, osa 207: "Tuohesta kultaisen sormuksen teen". Karri kamppailee sitoutumiskammoaan vastaan. Tero haluaa Petran liittolaisekseen. Tuija uhmaa Askoa. (U). HD ohjelmatekstitys (suomi) 27 min
16.55 Jään vetovoima (S)
Loistava jäätanssipari Olesia Karmi ja Max Lindholm ovat lapsesta asti unelmoineet olympialaisista ja menestyksekkäästä luistelu-urasta. 25-vuotiaina he joutuvat kuitenkin myöntämään itselleen ja koko maailmalle, ettei heidän haaveensa koskaan toteudu. O: Nina Forsman T: Wacky Tie Films HD ohjelmatekstitys (suomi) 29 min Katsottavissa vain suorana
17.25 Kaikki kerran talvilomalle
(1964) Suomalaiseen talvilomailuun on aina liittynyt vahvasti ajatus ulkona urheilemisesta ja etenkin hiihtämisestä. Vuonna 1964 valmistuneessa filmissä esitellään talvimatkailun mahdollisuuksia eri puolilla Suomea. Siinäkin hiihtäminen hohtavilla hangilla on loman riemukas kohokohta. ohjelmatekstitys (suomi) kuvasuhde 4:3 9 min
17.34 Phantom Finn - kun isoisä mutkamäenlaskun Suomeen toi
(1988) Markku Pölösen ohjaama henkilökuva hiihtäjä Erkki Penttilästä, joka toi laskettelun Kanadasta Suomeen vuonna 1932 sekä perusti pujottelurinteitä Kauniaisiin ja Kuopioon. ohjelmatekstitys (suomi) kuvasuhde 4:3 25 min
18.00 Hanki alla - vauhti päällä
(1962) Lyhytelokuva 1930-luvun hiihtoharrastuksesta ja -tempauksista. Koostettu Aho & Soldanin filmimateriaalista 1960-luvulla. Suomen Televisio. ohjelmatekstitys (suomi) kuvasuhde 4:3 30 min
18.30 Puoli seitsemän
Vieraana kirjailija Anu Kaaja. Vietetään ystävänpäivää ja tutustutaan suomalaiseen rakkaustarinaan. Juontajina Inkeri Alatalo ja Tero Karhu. #puoli7 HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min
19.00 Marja Sannikka
Vuosi sitten poliitikot lupasivat hoitaa vanhustenhoidon kuntoon, mutta kriisiuutisia hoivakodeista tulee edelleen. Riittävätkö tehdyt toimet? Vieraana kansanedustaja Maria Guzenina (sdp.). #marjasannikka HD ohjelmatekstitys (suomi) 29 min
19.29 Yle Nyheter TV-nytt
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta. 10 min
19.40 SuomiLOVE-tarinoita
Lordi täräyttää tannerta Down with the Devil -biisillä Vertin ja Mikaelin kunniaksi! Maria haluaa yllättää rakkaan poikansa ja lisäksi kiittää samalla erityisavustaja Mikaelia, josta on tullut Vertille kuin veli. (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 9 min Katsottavissa vain suorana
19.50 Downshiftaajat (12)
Kausi 2, 9/10. Järkiliitto. Poliisi tuo lisäpainetta Olivian ja Tommin välille. Tamara koettaa saada Tommin lopullisesti unohtamaan Satun. (U). HD ohjelmatekstitys (suomi) 39 min
20.29 Yle Uutiset
Yhdysvaltalaisministerin mukaan Nokia on Ericssonin lisäksi ainoa vaihtoehto 5G-verkkojen toimittajaksi. Hallituksen aie nostaa hoitajamitoitusta saattaa tuntua myös suomalaisten kukkarossa. Syyriassa Idlibin alueella varoitetaan sodan pahimmasta humanitaarisesta kriisistä. Taidemuseo Amos Rexissä on avattu nuorten taiteilijoiden yhteisnäyttely - teoksissa näkyy huoli ympäristöstä. Monet hiihtolomalaiset ovat lähteneet pohjoisen hiihtokeskuksiin, mutta Etelä-Suomessakin löytyy joitakin lumetettuja latuja ja rinteitä. 20 min
20.50 Urheiluruutu
24 min
21.15 SuomiLOVE
SuomiLOVEn 9. jaksossa selvitetään solmuja, käydään reunalla ja retkeillään Suomen muotoisen pilven alla. Musiikkimatkalle yllätyshetkiin kuljettavat mm. Arttu Wiskari, CMX, Pikku G, Samuli Edelmann ja Antti Ketonen. Jakso 9/10 ohjelmatekstitys (suomi) 59 min
22.15 Perjantai
Onko yksinäisyys uusi kansantauti vai luonnollinen osa elämää? Vieraina vakavaa yksinäisyyttä potenut elokuvaohjaaja Joonas Berghäll ja yksinäisyystutkija Niina Junttila. Perjantai-dokkari: Yksinäiset hautajaiset. HD ohjelmatekstitys (suomi) 40 min
22.55 Yle Live: Henrik!
Tätä on punk vuonna 2019! Henrik! esiintyi Flow Festivalilla elokuussa 2019. Omalaatuinen hardcore-pläjäys täynnä taidetta, vimmaa ja oikeaa vaaran tunnetta. HD ohjelmatekstitys (suomi) 54 min Katsottavissa vain suorana Lähetykset päättyneet tältä päivältä