[ - ]
Yle TV1
00.30 Uutisikkuna
3 h 30 min Katsottavissa vain suorana
04.00 Uutisikkuna
1 h 55 min Katsottavissa vain suorana
05.55 Puoli seitsemän
Ps:n muotiviikon päätteeksi stylisti Minttu Vesala arvioi Marjaa stailanneiden bloggaajien asut. Ps. myös esittelee miesten bongausoppaan. Juontajina Marja Hintikka ja Mikko Kekäläinen. Toinen esitys. 29 min
06.25 Ykkösen aamu-tv
05:25 Ykkösen aamu-tv:n otsikot. 05.30 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. yle.fi/aamutv 3 h 5 min
09.30 Puutarhaetsivät
Mustasukkaisuutta. Bowden Grangen koululla on muitakin ongelmia kun huonokuntoinen nurmikko. Yksi koulun oppilaista katoaa ja apumies löydetään kuolleena. Lauralla ja Roseamarylla on täysi työ saada rikollinen kiikkiin. 50 min
10.20 Tosi tarina: Myrskyn silmässä
Kun talouskomissaari Olli Rehn pelastaa euroa, hän pelastaa samalla yhdistynyttä Eurooppaa. Dokumentti seuraa komissaaria työssään talouskriisin keskellä. 27 min
10.47 Katse avaruuteen
Auringonpilkut. Auringonpilkut ovat askarruttaneet tutkijoita pitkään. Astronomi Maria Sundin kertoo, mitä niistä tiedetään. 2 min
10.50 Kansallismaisemat: Pallastunturit
Taivaskeron huippu Pallastunturilla on yli 800 metriä korkea. Tunturialueella on asuttu kivikaudelta alkaen, ja se on ollut osa saamelaisten elinpiiriä.(U) 9 min Katsottavissa vain suorana
11.00 Tv-uutiset
4 min
11.05 YLE News
5 min
11.10 Syteen ja saveen
Aikaa elämälle. Faith ja Brian päättävät luopua lasten lomaleireistä ja keksittyä luomukasviksiin. Molly riitautuu paikallisen maanomistajan kanssa ja paljastaa tämän salaisuuden. (U) 52 min
12.00 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa
Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. 1 h 0 min
13.00 Ykkösaamu
Toinen esitys. 40 min
13.40 Pisara
Isä Heikki Honkamäki Tampereen ortodoksisesta kirkosta resitoi Raamatusta. Se kulki ohi, jolta apua odotetaan, mutta se auttoi, jolta laupeutta vähiten odotetaan. (Luuk. 10:25-37) 5 min
13.45 Arto Nyberg
Suorassa lähetyksessä haastateltavina telinevoimistelun EM-kisoihin valmistautuva Tomi Tuuha, elokuvaohjaaja Zaida Bergroth sekä politiikan inhorealistisen sanakirjan koonnut professori Matti Wiberg. 45 min
14.30 Puoli seitsemän
Ps:n muotiviikon päätteeksi stylisti Minttu Vesala arvioi Marjaa stailanneiden bloggaajien asut. Ps. myös esittelee miesten bongausoppaan. Juontajina Marja Hintikka ja Mikko Kekäläinen. Toinen esitys. 30 min
15.00 Tv-uutiset
5 min
15.05 Uusiin maisemiin
Joulumieli hukassa. Joulu lähestyy ja koko yhteisö on takakireä. John on ihmeissään kun vastaanotto ammottaa tyhjyyttään. Missä vika? Sandralla on iso ongelma, Bert pettyy pahasti ja Jason rypee murheen alhossa. 44 min
15.50 Kulttuuriperinnön kauneimmat kohteet
Lyhytohjelmasarja esittelee ihmiskäden muovaamia taidokkaita rakennelmia maailman eri kolkilta. 5 min
15.55 Jaakko ja maailmanvalloittajat
Jenny Guerraoui on Marokon kouluratsastusmestari ja asuu perheineen maatilalla vuoristomaisemissa Rabatin lähellä. Jaakko Selin tutustuu basaariin ja saa kotilounaalla tuta marokkolaista vieraanvaraisuutta. Uusinta. 30 min
16.25 Kuningaskuluttaja
Kaikki pelaa ja kaikki maksaa vakuutusyhtiöille. Verkon uudet tarjousrysät houkuttavat asiakkaita sosiaalisen median kautta. Kolmen kovan testissä koottavat varastohyllyt. 30 min
16.55 Viittomakieliset uutiset
5 min
17.00 Tv-uutiset
Teksti-TV 335. 10 min
17.10 Puutarhaetsivät
Pieni maatilkku. Rosemary ja Laura etsivät syitä professori Mullinsin viljelyspalstan huonoon kuntoon. Alue aiotaan myydä ja kun hanketta vastustanut professori löytyy kuolleena, ei kyseessä olekaan onnettomuus. 50 min
18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää
Mukana talous, kulttuuri ja urheilu. 30 min
18.30 Uutisvuoto
Lopun ajan tietokilpailu uutisviikon päästöistä.Vieraina ovat sosialidemokraattien puheenjohtaja Jutta Urpilainen ja perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini. 30 min
19.00 Prisma: Kuinka maapallo loi meidät?
2/5. Vesi. Yksi ihmiskunnan menestymisen avaintekijöistä on ollut kyky löytää juomakelpoista vettä. Kuinka vedensaannin turvaaminen on vaikuttanut kulttuurien kehitykseen eri puolilla maailmaa? T: BBC. 50 min
19.50 Ensyklopedia
Roald Amundsen. Elämäkertakuvauksia vuosisatojemme mahtihahmoista. Tuotanto 10Francs, Ranska. 9 min
20.00 MOT: Verovapaa vyöhyke
Onko Suomesta tullut rikkaiden ja hyvätuloisten veroparatiisi? Toimittaja Timo-Erkki Heino. (U) 29 min
20.30 Tv-uutiset ja sää
Teksti-TV 335. 24 min
20.55 Urheiluruutu
4 min
21.00 A-studio
Onko ministerien syytekynnys liian korkea? Studiossa valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen. Kuukausi eduskuntavaaleihin, mutta hallitusohjelmaa on tehty jo kuukausia. Raportti Pohjois-Japanin maanjäristysalueilta. 30 min
21.30 Kotikatsomo: Muukalainen Elokuva
Poika elää äitinsä kanssa syrjäisellä maatilalla. Väkivaltainen isä on vankilassa. Eräänä iltana ilmestyy muukalainen, mukanaan kirje isältä ja luoti kyljessä. O: Jukka-Pekka Valkeapää, 2009. (U) 1 h 39 min
23.10 Presidentin kanslia
Kansliassa kuohuu kun kaikki haluavat ratsastaa ilmestyskirjalla eduskuntaan. Ohjaus: Jaakko Saariluoma 15 min
23.25 Tv-uutiset
5 min
23.30 Uusi Kino: Lintuuntuminen
Tero Jartin rullaava kuvakertomus ylimielisen Rollen piittaamattomuudesta siivekkäitä ystäviämme kohtaan. Konerikon kokeneet humanoidit päättävät pelastaa flunssaiset linnut ja hullut lehmät ihmisiltä. 14 min
23.43 Uusi Kino: Mies etsii miestä Elokuva
Matti Harjun lyhytelokuva isästä ja pojasta, joiden kommunikaatio-ongelmat johtaa absurdiin tilanteeseen. N: Asko Sahlman ja Jussi Lehtonen. T: LAMK Muotoiluinstituutti/Elokuva- ja TV-ilmaisun osasto. 13 min Katsottavissa vain suorana
23.55 Painajainen Dubaissa
Elämä Dubaissa on monen kehitysmaan tytön unelma. Todellisuus on monesti toisenlainen: työpäivät ovat pitkiä, ruokaa ei juuri saa ja ankara emäntä saattaa pieksää ja isäntä odottaa eroottisia palveluksia 45 min
00.40 Uutisikkuna
3 h 20 min Katsottavissa vain suorana Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Yle TV2
03.00 Piilosana
Dolt ord 60 min Katsottavissa vain suorana
04.00 Sudoku
60 min Katsottavissa vain suorana
05.00 Mikämikä-tvpeli
Frågespel 60 min Katsottavissa vain suorana
06.00 Tellus-tietovisa
Tellus-frågesport 50 min Katsottavissa vain suorana
06.50 PIKKU KAKKONEN
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen 3 min
06.53 Muista laulaa
Hyppää laulukyytiin! Musikantit Soili Perkiö ja Satu Sopanen toimivat lauluoppaina iloisten lasten kanssa. Muista sinäkin laulaa: Huangho-joella! 5 min
06.57 PIKKU KAKKONEN
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen 1 min Katsottavissa vain suorana
06.58 Samu ja Salla
Samu meni rikki. Itsepäisen Sallan isoveli Samu joutuu käyttämään mielikuvitustaan apuna yrittäessään kääntää pikkusiskonsa päätä. 11 min
07.09 PIKKU KAKKONEN
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen 1 min Katsottavissa vain suorana
07.10 Runoretki
Jyrki ja Neponen esittävät runot Ruskea mies sekä Ystäväsi käsi. 1 min
07.12 PIKKU KAKKONEN
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen 1 min Katsottavissa vain suorana
07.13 Bertin ja Ernien suuret seikkailut
Pingviini. Bert ja Ernie seikkailevat tänään etelänavalla, jossa Bert joutuu hautomaan pingviinin munaa ja Ernie tekee lumienkelin. 5 min
07.17 PIKKU KAKKONEN
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen 1 min Katsottavissa vain suorana
07.18 Ketunleipää: Suomalaiset juustoleivät
Late-ketun ja Kaapon keittiössä syntyvät uudenlaiset välipalat. Tänään suomalaiset juustoleivät. Toimittaja Jukka Nurminen. 7 min
07.25 PIKKU KAKKONEN
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen 1 min Katsottavissa vain suorana
07.26 Jessin kanssa
Kuinka voikukansiemen tuli Mimin puutarhaan? Jessi-kissa ystävineen yrittää keksiä kysymykseen vastauksen. 10 min
07.36 PIKKU KAKKONEN
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen 1 min Katsottavissa vain suorana
07.37 Isot koneet
Isot koneet -sarjassa tutustutaan lakaisukoneeseen. 5 min
07.41 PIKKU KAKKONEN
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen 1 min Katsottavissa vain suorana
07.42 Humps
Humps kiipeää vuorelle. Humps keksii uuden leikin, jota toisetkin haluavat leikkiä. 7 min
07.50 Neppajymykerho
Vilja askartelee liikennevalot Ossin ohjeen mukaan. Tehtävät osoitteessa yle.fi/pikkukakkonen. 3 min
07.53 PIKKU KAKKONEN
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen 3 min
07.56 Heikot jäät
3 min
07.59 Martta puhuu
Uusi ystävä. Naapurustoon saapuu uusi asukas. Martan harmiksi se naukuu. / Jäätelöä. Tuomo paljastaa karmean salaisuutensa: hän ei ole koskaan maistanut jäätelöä. Eliisa ei voi ymmärtää sitä alkuunkaan. 23 min
08.23 GALAXI
Galaxin aamu alkaa Ronjan seurassa. yle.fi/galaxi 1 min Katsottavissa vain suorana
08.24 Hirveä Henri
Hirveä Henri telttalomalla. Isä vie perheen vanhanaikaiselle leirintäpaikalle luontoon. Henri tekee kaikkensa päästäkseen sieltä pois. 12 min
08.36 Tohtori Koira: Tohtori Koiran perhe
Tohtori Koira kutsutaan esittelemään keksintöjään loistohotelliin. Sekasortoisen, monilapsisen perheen aivot kuuluvat koiralle, joka on kaiken kukkuraksi vielä lääkäri. buu.yle.fi 14 min
08.50 Peukaloisen retket: Ylioppilas
Selma Lagerlöfin kirjaan perustuva piirrossarja Peukaloisen matkasta villihanhien mukana halki Ruotsin. 25 min
09.15 Matka maailman ympäri
Espanjalaisen piirrossarjan osa 24/26: Kapina. 25 min
09.40 Summeri
Summeri vierailee Vihdissä. Timo Pieni Huijaus räppää livenä ja tutustuu telinevoimisteluun Tomi Tuuhan opastuksella. 16 min
09.56 Tanssiakatemia
Kausi 1, 4/26. Miinakenttä. Ensivuosikurssilaiset saavat tutustumistehtävän, ja Tara tuskastuu tanssipariinsa, jota homma ei näytä kiinnostavan pätkääkään. Sammylla ei mene sen paremmin: hänen parinsa on Abigail! yle.fi/summeri 24 min
10.20 Summeri
Summeri vierailee Vihdissä. Timo Pieni Huijaus räppää livenä ja tutustuu telinevoimisteluun Tomi Tuuhan opastuksella. 20 min
10.40 Pieni talo preerialla
Nancyn vuoksi. Amerikkalainen perhesarja uudisraivaajien elämästä preerian laidalla. 50 min
11.30 Sydänääniä
Krista menee vauhdikkaasta synnytyksestä sterilisaatioon. Vanhalat saavat yhteistä vapaa-aikaa. Lehdoilla äiti pyörittää lapsiperheen arkea yksin, kun isän työ vaati pitkiä poissaoloja. Toinen esitys. 30 min
12.00 Suomen paras kuoro 2011
Suorassa lähetyksessä esiintyvät Kulkuset Turusta, Ruppukuoro Helsingistä ja Vanajan Laulu Hämeenlinnasta. Artistivieraana on Pauli Hanhiniemi. Vieraileva tuomari on Pentti Hietanen. Äänestä! yle.fi/suomenparaskuoro 60 min
13.00 Mitäs me taiteilijat Elokuva
(Suomi 1952, 93') Musiikkikomedia 1910-luvun alun helsinkiläisestä vaudevilleteatterista. O: Ville Salminen. N: Sakari Halonen, Assi Nortia, Uuno Laakso, Siiri Angerkoski. Mv. (U) 1 h 32 min Katsottavissa vain suorana
14.32 Tulossa: Rosvo - Roope Elokuva
Kotimaisen elokuvan "Rosvo - Roope" elokuvateattereissa esitetty ennakkomainos. (Mv.) 3 min Katsottavissa vain suorana
14.35 Sisu
Mukana maailmanmestari Matti Heikkinen, Your Move -suurtapahtuma ja Hyvä Seura Mäntsälän voimistelijat. Toimittajat Mikaela Ingberg ja Riku Riihilahti. 30 min
15.05 Erikoisrajajääkärit
Osa 2/6. Varusmiehet taistelevat väsymystä vastaan ensimmäisessä taisteluharjoituksessa ja he lupaavat valapäivänä puolustaa maata hengellään. 38 min
15.43 Lentävät lääkärit
Onnettaren suosikki. Draamasarja lentävän lääkäripalvelun työntekijöiden värikkäästä elämästä Australian maaseudulla. 46 min
16.30 Uusi päivä
Osa 66: "Seura tekee kaltaisekseen". Marika lumoaa Teron. Vilma saa yllättävän puolestapuhujan. Tomi puolustaa tekstinsä kunniaa. Lauri ja Lissu tajuavat tehdä oikean ratkaisun. (U). 29 min
17.00 Utelias Vili
7/10. Vilin voittoisa mato. Vanhasta uutta. 23 min
17.22 Pikku Kakkonen
Siinan seurassa katsellaan ohjelmat Possu Pallero, Riku ja Rami, Runoja ja roskia sekä Pikku Toni. 38 min
18.00 Kotikokkien reseptit
Kokki Arto Rastas valmistaa yhdessä porilaisen Marika Kotokorven kanssa hampunsiemenillä maustettuja nuudeleita sekä munakoiso-porsaanlihakääryleitä. Kotikokit-ohjelman koostepalat. Uusinta. 10 min
18.10 Strömsö
Anne kokeilee tankotanssia Oona Kivelän kanssa. Camilla maistaa etanoita ja Wivan vierailee hopeasepän puutarhassa. svenska.yle.fi/stromso (sv) 40 min
18.50 Tv-uutiset
10 min
19.00 Alueellinen uutislähetys
Alueellisia uutisia. 10 min
19.10 Urheiluruutu
4 min
19.15 Kakkosen kevätsää
5 min
19.20 Hienosti hihnassa
Oppiiko koira paremmin kepillä vai porkkanalla? Vahvistamalla haluttua käytöstä koirasta tulee luottavainen ja oppi menee paremmin perille. Hyvää esimerkkiä tuloksista näyttävät Tommyn koirat. Uusinta. 10 min
19.30 Paavo ja Raili
Kausi 1, 9/12. Lissu löytää Paavon lahjakkuuden. Voiko työttömyyden nujertaa henkimaailman keinoin? (2004) 29 min
20.00 Uusi päivä
Osa 67: "Joka on rakastunut, tietää mitä on levottomuus." Ensio testaa itseään työmarkkinoilla. Tomi saa sovitettua kengän Tuhkimon sisarpuolelle. Tero tavoittelee lähtevää Marikaa. Lissu tarjoaa Laurille huivin. (U). 30 min
20.30 Pasila
Kausi 3, 9/40. Lahko. Katusaarnaaja Aisakkalan lahko eroaa Pasilan evenkelis-luterilaisesta kirkosta. Aisakkala erottaa euroviisuhenkisen siivoojan. Pöysti rakastuu horoskooppi-ihmiseen. T: Yellow Film & TV. (U). 25 min
20.55 Urheiluhullut
Pesäpalloilijat Toni Kohonen ja Juha Tanskanen yrittävät urheilutietämyksen läpilyöntiä jalkapalloilijoiden Ari Hjelmin ja Kristian Kojolan vartiomaan maaliin. Toinen esitys. 25 min
21.20 Puskuri
Osaatko väistää hälytysajoneuvoa? Kaksintaistelussa sporttiautot, uusi Peugeot RCZ ja vähän käytetty Audi TT. Kannattaako käytetty, ja mistä sellainen olisi syytä ostaa? Uusinta. 30 min
21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu
15 min
22.05 Silminnäkijä: Elämää köyhänä
Miten köyhyysrajan alla selviytyy? Piispa, projektipäällikkö ja elämäntaidon valmentaja heittäytyvät elämään köyhän tuloilla. Toimittaja Tiina Merikanto. 30 min
22.35 True Blood
Kausi 3, 6/12. Luojan tahto. Sookie pelkää Billin puolesta, jonka kohtalo on Lorenan käsissä. Russell alkaa toteuttaa suunnitelmaansa Ericin avustuksella. Sam tahtoo kuulla, mikä Tommyn ja Joe Leen välejä oikein hiertää. T: HBO 60 min Katsottavissa vain suorana
23.35 Ensiapuosasto (K13)
Kohti valoa. Jared alkaa vähitellen toipua traumastaan. Bron on työnsä kautta saanut elämänsä raiteilleen eikä suostu enää uhrin osaan. Paula alkaa toden teolla piirittää Beniä. 44 min
00.20 Pressiklubi
Onko se ydinvoima turvallista, ainakin Suomessa? Vastausta ikuisuuskysymykseen hakee radiofilosofi ja vihreä poliitikko Jukka Relander, kommentoimassa Matti Apunen ja Jouni Tervo. 39 min
00.55 Tellus-tietovisa
Tellus-frågesport 1 h 5 min Katsottavissa vain suorana
02.00 Mikämikä-tvpeli
Frågespel 1 h 0 min Katsottavissa vain suorana
03.00 Piilosana
Dolt ord 60 min Katsottavissa vain suorana Lähetykset päättyneet tältä päivältä
TV Finland
01.30 Uutisikkuna
2 h 30 min Katsottavissa vain suorana
04.00 Uutisikkuna
2 h 24 min Katsottavissa vain suorana
06.20 Ykkösen aamu-tv
05:25 Ykkösen aamu-tv:n otsikot. 05.30 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. yle.fi/aamutv 3 h 10 min
09.30 Jumppa: Toiminnallinen kahvakuulaharjoitus
Harjoituksessa kahvakuulalle sopivat liikkeet on yhdistetty haastaviksi liikesarjoiksi. Varaa itsellesi 6 - 12 kg:n kahvakuula oman kuntosi, kokosi ja taitojesi mukaan. Uusinta.
30 min
10.00 Hjalliksen kanssa
11 min Katsottavissa vain suorana
10.11 Hjalliksen kanssa
10 min Katsottavissa vain suorana
10.23 Hjalliksen kanssa
1 s Katsottavissa vain suorana
10.25 Uutisikkuna
35 min Katsottavissa vain suorana
11.00 Tv-uutiset
4 min
11.05 YLE News
5 min
11.10 Studio55.fi
13 min Katsottavissa vain suorana
11.23 Studio55.fi
10 min Katsottavissa vain suorana
11.35 Uutisikkuna
27 min Katsottavissa vain suorana
12.00 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa
Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. 60 min
13.00 Ykkösaamu
Toinen esitys. 40 min
13.40 Pisara
Isä Heikki Honkamäki Tampereen ortodoksisesta kirkosta resitoi Raamatusta. Se kulki ohi, jolta apua odotetaan, mutta se auttoi, jolta laupeutta vähiten odotetaan. (Luuk. 10:25-37) 5 min
13.45 Arto Nyberg
Suorassa lähetyksessä haastateltavina telinevoimistelun EM-kisoihin valmistautuva Tomi Tuuha, elokuvaohjaaja Zaida Bergroth sekä politiikan inhorealistisen sanakirjan koonnut professori Matti Wiberg. 45 min
14.30 Puoli seitsemän
Ps:n muotiviikon päätteeksi stylisti Minttu Vesala arvioi Marjaa stailanneiden bloggaajien asut. Ps. myös esittelee miesten bongausoppaan. Juontajina Marja Hintikka ja Mikko Kekäläinen. Toinen esitys. 30 min
15.00 Tv-uutiset
5 min
15.05 Mitäs me taiteilijat Elokuva
(Suomi 1952, 93') Musiikkikomedia 1910-luvun alun helsinkiläisestä vaudevilleteatterista. O: Ville Salminen. N: Sakari Halonen, Assi Nortia, Uuno Laakso, Siiri Angerkoski. Mv. (U) 1 h 32 min Katsottavissa vain suorana
16.37 Tulossa: Rosvo - Roope Elokuva
Kotimaisen elokuvan "Rosvo - Roope" elokuvateattereissa esitetty ennakkomainos. (Mv.) 3 min Katsottavissa vain suorana
16.40 Kansallismaisemat: Pallastunturit
Taivaskeron huippu Pallastunturilla on yli 800 metriä korkea. Tunturialueella on asuttu kivikaudelta alkaen, ja se on ollut osa saamelaisten elinpiiriä.(U) 8 min Katsottavissa vain suorana
16.48 Uutisikkuna ja YLE Radio
11 min Katsottavissa vain suorana
16.59 Muista laulaa
Hyppää laulukyytiin! Musikantit Soili Perkiö ja Satu Sopanen toimivat lauluoppaina iloisten lasten kanssa. Muista sinäkin laulaa: Huangho-joella! 5 min
17.04 Runoretki
Jyrki ja Neponen esittävät runot Ruskea mies sekä Ystäväsi käsi. 1 min
17.06 Ketunleipää: Suomalaiset juustoleivät
Late-ketun ja Kaapon keittiössä syntyvät uudenlaiset välipalat. Tänään suomalaiset juustoleivät. Toimittaja Jukka Nurminen. 7 min
17.13 Isot koneet
Isot koneet -sarjassa tutustutaan lakaisukoneeseen. 5 min
17.19 Neppajymykerho
Vilja askartelee liikennevalot Ossin ohjeen mukaan. Tehtävät osoitteessa yle.fi/pikkukakkonen. 4 min
17.20 Pikku Kakkonen
Siinan seurassa katsellaan ohjelmat Possu Pallero, Riku ja Rami, Runoja ja roskia sekä Pikku Toni. 40 min
18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää
Mukana talous, kulttuuri ja urheilu. 30 min
18.30 Keksijätehdas
20 min Katsottavissa vain suorana
18.45 Keksijätehdas
1 s Katsottavissa vain suorana
18.50 Keksijätehdas
9 min Katsottavissa vain suorana
19.00 Antiikkia, antiikkia
Tänään asiantuntijakolmikon matka jatkuu karhukaupunkiin, Poriin. Tuija, Johanna ja Hans arvioivat porilaisten kotien kätköistä löytyneitä vanhoja esineitä upeassa Porin teatterissa. 30 min
19.30 TV-nytt
(sv) 25 min
19.55 Mitä tänään syötäisiin?
4 min Katsottavissa vain suorana
20.00 Uusi päivä
Osa 67: "Joka on rakastunut, tietää mitä on levottomuus." Ensio testaa itseään työmarkkinoilla. Tomi saa sovitettua kengän Tuhkimon sisarpuolelle. Tero tavoittelee lähtevää Marikaa. Lissu tarjoaa Laurille huivin. (U). 30 min
20.30 Tv-uutiset ja sää
Teksti-TV 335. 25 min
20.55 Urheiluruutu
4 min
21.00 A-studio
Onko ministerien syytekynnys liian korkea? Studiossa valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen. Kuukausi eduskuntavaaleihin, mutta hallitusohjelmaa on tehty jo kuukausia. Raportti Pohjois-Japanin maanjäristysalueilta. 30 min
21.30 Kotikatsomo: Muukalainen Elokuva
Poika elää äitinsä kanssa syrjäisellä maatilalla. Väkivaltainen isä on vankilassa. Eräänä iltana ilmestyy muukalainen, mukanaan kirje isältä ja luoti kyljessä. O: Jukka-Pekka Valkeapää, 2009. (U) 1 h 39 min
23.10 MOT: Verovapaa vyöhyke
Onko Suomesta tullut rikkaiden ja hyvätuloisten veroparatiisi? Toimittaja Timo-Erkki Heino. (U) 30 min
23.40 Pasila
Kausi 3, 9/40. Lahko. Katusaarnaaja Aisakkalan lahko eroaa Pasilan evenkelis-luterilaisesta kirkosta. Aisakkala erottaa euroviisuhenkisen siivoojan. Pöysti rakastuu horoskooppi-ihmiseen. T: Yellow Film & TV. (U). 25 min
00.05 Uusi Kino: Lintuuntuminen
Tero Jartin rullaava kuvakertomus ylimielisen Rollen piittaamattomuudesta siivekkäitä ystäviämme kohtaan. Konerikon kokeneet humanoidit päättävät pelastaa flunssaiset linnut ja hullut lehmät ihmisiltä. 13 min
00.15 Uusi Kino: Mies etsii miestä Elokuva
Matti Harjun lyhytelokuva isästä ja pojasta, joiden kommunikaatio-ongelmat johtaa absurdiin tilanteeseen. N: Asko Sahlman ja Jussi Lehtonen. T: LAMK Muotoiluinstituutti/Elokuva- ja TV-ilmaisun osasto. 15 min Katsottavissa vain suorana
00.30 Silminnäkijä: Elämää köyhänä
Miten köyhyysrajan alla selviytyy? Piispa, projektipäällikkö ja elämäntaidon valmentaja heittäytyvät elämään köyhän tuloilla. Toimittaja Tiina Merikanto. 28 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä