wait...
Телепрограмма на каждый день с 1975 года
26-06-2017, пн
Каналы [19]: Yle TV1, Yle TV2, Yle Teema Fem, Yle Areena, MTV3, Nelonen, Sub, TV5, Liv, JIM, Kutonen, TLC, Fox, Ava, Hero, AlfaTV, Frii, National Geographic, TV Finland
Регион: Финляндия
Источник: areena.yle.fi
[ - ]




Yle TV1


06.25 Muisti: Viron ystävät
Suomenlahden laivaliikenne oli Neuvosto-Viron elämänlanka vapaaseen maailmaan. Matkalaukuissa kulki Viroon tavaran lisäksi tietoa ja unelmia. Suomalaisten ja virolaisten ystävyydellä oli myös yhteiskunnallisia seurauksia. 30 min
06.55 Ylen Aamu-tv
7.18 SDP:n presidenttiehdokkaat 7.44 Kiina ei ole suomalaisyrityksille helppo markkina 8.13 Agilityn SM-mestari Goa-koira 8.44 Jälkihiki yle.fi/aamutv. HD 2 h 35 min Katsottavissa vain suorana
09.30 Ulkolinja: Merenkulku uhkaa Itämerta
Itämeri on yksi maailman tiheimmin liikennöidyistä meristä. Maailman herkintä sisämerta uhkaavat rahti- ja henkilöliikenteen aiheuttamat saasteet ja Itämeren rannikon asukkaiden terveyttä alusten pakokaasut. (U) HD 55 min
10.26 Ihmisen vaikutus planeettaamme
Tyynenmeren jätepyörre. BBC:n ohjelmasarjassa seurataan kuinka teknologian ja tieteen mullistaessa maailmaamme ihmisen kädenjälki planeetan muutoksiin on vaikuttavampi kuin koskaan ennen. 3 min
10.30 Tosi tarina: Nuoret hihhulit
(8.2.2011) Kaksi uskovaista nuorta, Anna ja Markus, ovat oman piirinsä toisinajattelijoita. He haluavat muuttaa helluntailaisuuden traditioita ja ahtaita ajattelutapoja. (U) 30 min
11.00 Pisara
Sakeinta sumua käskettiin sanoa Jumalaksi. Rovasti Arto Köykkä on tutkinut Pentti Saarikosken uskonnollisuutta. (1. Moos. 1:1-3) HD 4 min
11.05 Jumalanpalvelus
Karjalaisen kansan messu Taulumäen kirkossa Jyväskylässä. Saarna piispa Seppo Häkkinen, liturgi Jukka Kuparinen, musiikista vastaavat Natalia Ikonen ja Leivonmäen kirkkokuoro. Viittomakielinen tulkkaus. HD 60 min Tulossa katsottavaksi
12.05 Viidakkoperhe
Kausi 5, 8/10. Kun Danny ei saa harjoittaa ammattiaan, hän toimii isäntänä nuorten rikollisten joukolle, jotka ovat tilalla vieraina. Yksi nuorista ihastuu Oliviaan. Rowan lupaa auttaa Dannya nuorten parissa. (U) 50 min
12.55 Kesäillan valssi Elokuva
(Suomi, 1951, 98'). O: Hannu Leminen. R: Eeva-Kaarina Volanen, Leif Wager, Salli Karuna. Edellisen vuosisadan alkuun sijoittuva elokuva senaattorin tyttärestä, joka rakastuu musiikinopettajaan. Mv. kuvasuhde 4:3 1 h 38 min Katsottavissa vain suorana
14.35 Ikimuistoinen: Tapio Rautavaara
Tapio "Tapsa" Rautavaaran esittämiä ikimuistoisia lauluja Yleisradion video- ja filmiarkistoista eri vuosikymmeniltä. kuvasuhde 4:3 25 min
15.00 Yle Uutiset
HD 4 min
15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi
HD 5 min
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. 49 min
16.00 Kansan liike: Kaikilla ei ole joukkoliikennettä!
5/10. Bussi päivässä vs. metro minuutissa. Kaikkialla Suomessa joukkoliikenne ei ole vaihtoehto, vaan sanahelinää. Testiryhmä pistää joukkoliikenteen vertailuun stadissa ja böndellä. HD 44 min
16.44 Kansallisaarteen etsintä: Villasukka
Villasukka yhdistää suomalaisia ilman luokkarajoja. Sukkia syntyy käsitöinä ja koneellisesti valmistettuina. O: Siiri Rehula. Opiskelijatyö on osa Kansallisaarteen etsintä -kampanjaa. HD 5 min
16.50 Novosti Yle
5 min
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
5 min
17.00 Yle Uutiset
10 min
17.10 Piikkejä paratiisissa
Kausi 2, 6/16. Kesä tuo vesijettihurjastelijat Weldin rantavesiin ja Woody ajetaan sairaalakuntoon. Tilanne näyttää vakavalta, mutta onnettomuudesta koituu lopulta jotain hyvääkin. HD 44 min
17.54 Tarinoita metsästä: Kuukkeli talvella
4/20. Kuukkeli, eli Syksyn Varjo, talven väriläikkä. O: Kim Saarniluoto. T: Matila Röhr Nordisk Oy. (U) HD 5 min
18.00 Yle Uutiset
HD 13 min
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
7 min Katsottavissa vain suorana
18.20 Päivän kasvo
Päivän kasvossa keskustellaan Britannian euroerosta. Vieraana on EU- ja kauppapolitiikan johtava asiantuntija Janica Ylikarjula Elinkeinoelämän Keskusliitosta. HD 10 min
18.30 Suomi on ruotsalainen
10/10. Ruotsi-trauma ja tulevaisuus. Miksi ruotsalaiset voivat kannustaa jääkiekossa Suomea, mutta suomalaisille Ruotsin häviö kenelle tahansa on melkein kuin Suomen voitto? Mukana kirjailija Miika Nousiainen. (U) HD 30 min
19.00 Drottninggatan, 7.4.2017 kello 14:53
Huhtikuun 7. päivänä kaappari ajoi kuorma-autolla Ruotsin tunnetuimmalle kävelykadulle Drottninggatanille tarkoituksenaan tappaa mahdollisimman monta ihmistä. Miten tilanteen kokivat paikalla olleet ja pelastajat? 1 h 0 min
20.00 Tanskan aarteenmetsästäjät
3/9. Antiikkikauppiaat Margit ja Jesper tekevät upean löydön, joka saa Jesperin innostumaan. Minkä aarteen Lasse Franck löytää kirpputorilta? Stylisti Katrine jahtaa vintage-tavaroita katolla tehtävään kuvaukseen. 29 min Tulossa katsottavaksi
20.30 Yle Uutiset
HD 24 min
20.55 Urheiluruutu
Päivän kiinnostavimmat urheilu-uutiset. HD 4 min
21.00 A-studio
Mitä on Turun alueen talouskasvun taustalla? A-studiossa elinkeinoministeri Mika Lintilä ja Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto. Soten pakkoyhtiöittämisestä keskustelevat kansanedustajat Sari Sarkomaa ja Tuula Haatainen. #yleastudio HD 29 min
21.30 Dokumenttiprojekti: Vesku
Dokumenttielokuva koko kansan rakastamasta näyttelijästä ja laulajasta Vesa-Matti Loirista. O: Mika Kaurismäki. T: Marianna Films Oy 2010 1 h 45 min
23.15 Yle Uutiset
HD 4 min
23.20 Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi. HD 5 min
23.25 Kotikatsomo: Käsky Elokuva
Keväällä 1918 nuori jääkäri uhmaa esimiehiään ja lähtee viemään punaista naissotilasta kenttäoikeuteen. Matkasta tulee kohtalokas molemmille. O: Aku Louhimies. KK: Jari Rantala. N: Samuli Vauramo, Pihla Viitala, Eero Aho. (U) 1 h 50 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä



Yle TV2


06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.6.
Onnea, Jorma, Jarmo, Jarkko, Jarno, Jere ja Jeremias! 1 min
06.53 Hyrräpäät
Puhdistetaan. Hyrräpäät näkevät miehen puhdistamassa kahvilan ikkunaa. Puhdistaminen näyttää olevan hauskaa puuhaa. 11 min
07.04 Ota koppi!
10/13. Helppo nakki! Pesiskoulussa otetaan mahakosketusta kenttään ja opitaan syöksymisen tekniikka. HD 6 min
07.10 Mitä ihmettä?
Kuuliaisuus. Pitääkö minun aina totella muita? 5 min
07.15 Kaapo
Kaapon uudet ystävät / Kaapo menee kouluun / Kaapo kokkaa / Kaapon meriseikkailu kuvasuhde 4:3 22 min
07.38 Tuomon laulu
Pikku Kakkosen juontajat esittävät laulun Leikki on lasten työtä. HD 2 min
07.41 Ludovic
Käki kukkuu. Käkikello on mennyt rikki ja käki on lakannut kukkumasta. Ludovic-nallen mielestä käki ei kuku, koska sillä on niin kova nälkä. 12 min Tulossa katsottavaksi
07.53 Kasper ja Liisa
Judotunnilla. Kasper pyytää Liisan mukaan judotunnille. Liisa innostuu lajista ja alkaa kehittyä huimaa vauhtia. Pian hän on jo Kasperiakin taitavampi, eikä se tunnu Kasperista mukavalta. 11 min
08.04 Ystävät
Osa 1/5: Kesäloma alkaa. Maria on 6-vuotias tyttö, jonka kaikki ystävät lähtevät kesälomakatkalle ja hän jää ilman leikkikaveria. Metsästä Maria löytää koiran, josta tulee hänen uusi leikkikaverinsa. kuvasuhde 4:3 6 min
08.10 Niksi-Nella
Siivoussotku. Niksi-Nella on kekseliäs tyttö, joka keksii aina uuden tavan tehdä asioita. kuvasuhde 4:3 5 min
08.15 Nimipäiväonnittelu: 26.6.
Onnea, Jorma, Jarmo, Jarkko, Jarno, Jere ja Jeremias! 1 min
08.19 Late Lammas
Vuhku pönttöpää. 7 min
08.26 Villi tulevaisuus
Skippo karkuteillä. Miehistöllä on vain 23 minuuttia aikaa löytää Skippo ja kadonnut avain, muuten yhteys toiseen aikaan ei onnistu. Animaatiosarja. kuvasuhde 4:3 23 min Tulossa katsottavaksi
08.50 Näin Norjassa
Vanha kauppapuoti. Tyylikkäässä jugendtalossa Brosundetin rannalla, hotellien ja ravintoloiden puristuksessa, toimii vielä vanhan ajan kauppa. Puodinpitäjänä ahertaa 80-vuotias Arve Eidsvik. HD 10 min
09.00 Holby Cityn sairaala
Lapsia ja aikuisia. Ricin ensivaikutelma Isaacista on kaikkea muuta kuin mairitteleva. Mon täytyy tehdä tärkeä päätös, mutta onko hänellä ketään kenelle purkaa sydäntään? Mikey haittaa Fletchin työntekoa. T: BBC. HD 60 min
10.00 Kohteessa: Romania
Miten tuottaa elokuva Romanian huikeissa maisemissa paikallisten avustuksella? Seikkailija Jonathan tutustuu myös paikalliseen baseball-tyyppiseen peliin ja käy Tonavan laaksossa ihmettelemässä valtavaa kivistä patsasta. HD 47 min
10.47 Hulahula Suomi kiittää!
Hulahula Suomi kiittää kaikkien aikojen juhannusjuhlista. HD 2 min
10.50 Kerrostaloelämää
Ydinperheitä, uusperheitä, villejä teinejä, huonosti käyttäytyviä lapsia, kovaäänisiä opiskelijoita ja juoruilevia eläkeläisiä. Ranskalaisen kerrostalon uumenissa samat naamat kohtaavat päivästä toiseen. HD 10 min
11.00 Alivaltiosihteerin televisio-ohjelma
Tamperelaisen huumoriryhmän ohjelma on uudenlainen musiikkiohjelma kaikenikäisille nuorille eläkeikään asti. Olit sitten puheen tai musiikin ystävä, tässä ohjelmassa kumpikin on laadukkaimmillaan. (U) 13 min
11.13 Alivaltiosihteerin televisio-ohjelma
Tamperelaisen huumoriryhmän ohjelma on uudenlainen musiikkiohjelma kaikenikäisille nuorille eläkeikään asti. Olit sitten puheen tai musiikin ystävä, tässä ohjelmassa kumpikin on laadukkaimmillaan. (U) 16 min
11.30 Hehku
Muotibloggaajat valitsevat hehkulaisille kesän juhla-asusteet. Elina tapaa kierrätysmuotigurun. Näin tehdään kestävä juhlameikki ja -kampaus. Juoksukoulussa parannetaan lihaskuntoa. Emilia kokeilee tangoa. (U) HD 28 min
11.58 Hehku
Auttaako aarrekartta Elinaa, Emiliaa ja Kitiä löytämään unelmansa? Kiti tapaa uniterapeutti Susan Pihlin. Juoksukoulu huipentuu pitkään lenkkiin - jaksavatko kaikki? Elina selvittää, mikä on Hyvä päivä -tapahtuma. (U) HD 31 min
12.30 Lippu rakkauteen
3/6. Treffikumppanit alkavat löytyä. Mette tapaa seuralaisensa ensimmäistä kertaa lentokentällä, ja Kenneth on löytänyt Mariansa. Rickie saa odottamatonta tietoa, joka tuo kyyneleet silmiin. Tanskalainen realitysarja. HD 30 min
13.00 Ginan maailma
Sarja alkaa, 1/8. Gina Dirawi hengaa Baltimoressa lempinäyttelijänsä Felicia "Snoop" Pearsonin kanssa. The Wire -sarjasta tutulla näyttelijällä oli hyvin vaikea lapsuus. Hän oli vasta 14-vuotias, kun hän sai tuomion murhasta. (U) HD 30 min
13.30 Aamujumpan aakkoset
4/9. Jumppaa itsesi virkeäksi monipuolisella aamuliikunnalla. Tänään jumpataan selkää ja lantiota sekä kiinteytetään reisiä. Lopuksi annetaan liikuntaohjeita toimistotyöntekijän jumiutuneille lihaksille. (U) HD 30 min
14.00 Villi kortti
Villi kortti sotkee urheilun pelikirjan ja nauraa räkäisesti päälle. Värikynän varressa Riku Riihilahti, Ville Myllyrinne, Paula Noronen, Tommy Lindgren, Kalle Palander sekä Juuso Mäkilähde. Vieraana Niki Juusela. (U) HD 50 min
14.50 Rentoa ruokaa Lontoossa
7/10. Vaalitaan perinteitä. Rachel Khoo tunnustautuu myös perinteisen brittiruoan ystäväksi. Keittiössä valmistuvat modernit versiot sunnuntaipaistista ja raparperipiirakasta. Englantilainen aamiainen on iätön klassikko. HD 25 min
15.15 Rentoa ruokaa Lontoossa
8/10. Reissuruokaa. Rachel Khoo kokkaa liikkuvaisten lontoolaisten innoittamia herkkuja. Nuudelikeitto on helppo ottaa evääksi. Pop-up-ravintola on tuotu metrovaunuun. Metro toimii inspiraationa myös jälkiruoalle. HD 26 min
15.41 Hulahula Suomi kiittää!
Hulahula Suomi kiittää kaikkien aikojen juhannusjuhlista. HD 3 min
15.45 Sairaaksi rokotuksesta?
14-vuotias Emelie Olsson sairastui narkolepsiaan otettuaan sikainfluenssarokotuksen viranomaisten kehotuksesta. Millaista on elää jatkuvan väsymyksen kanssa, kun uni ei tule öisin? (U) 45 min
16.30 Ali Show: Marko Annala
Ali Jahangiri saa vieraakseen metallimies Marko Annalan. Yli 20 vuotta Mokoma-yhtyettä luotsannut laulaja-sanoittaja on levyttänyt yhtyeen kanssa yksitoista albumia. Tänä keväänä hän debytoi myös kirjailijana. HD 30 min
17.00 Pikku Kakkonen
Katsellaan Tuomon kanssa Tilkkupeiton tarinoita, Kesävieras, Koiramäki, Kynä käteen, Pasin ja Kielon valtakunta, Katinkontti sekä Tommin kiertävä sirkus. HD 1 h 1 min
18.01 Holby Cityn sairaala
Lapsia ja aikuisia. Ricin ensivaikutelma Isaacista on kaikkea muuta kuin mairitteleva. Mon täytyy tehdä tärkeä päätös, mutta onko hänellä ketään kenelle purkaa sydäntään? Mikey haittaa Fletchin työntekoa. T: BBC. HD 59 min
19.00 Kummeli
Kausi 2. 10/12. Tutut hahmot valtaavat ruudun. Legendaaristen Puukon Veljesten taru alkaa. Potilas Saarisella on rypäleitä takapuolessa. Luomisen Tuska keskittyy kuvanveistoon. Kyllä lähtee. (U) kuvasuhde 4:3 28 min
19.28 Hulahula Suomi kiittää!
Hulahula Suomi kiittää kaikkien aikojen juhannusjuhlista. HD 2 min
19.30 Au pairit Los Angelesissa
2/9. Judithin onnettomuus joka muutti kaiken. Hennalle luetaan kovaa kuria ja tiukat säännöt. Lontoosta tuttu Mira tapaa muut au pairit. (U) HD 29 min
20.00 Uusi päivä
Osa 355: Asuntola ajautuu kriisiin. Jaana huomaa tilaisuutensa tulleen. Emmi väistää esteet tiellään kyseenalaisin keinoin. (U) HD 30 min
20.30 Luottomies
Komedia 1/8. Avausjakso. Tommi (Antti Luusuaniemi) ja Juhis (Kari Ketonen) tapaavat. Tuleeko Juhiksesta Tommin ja Harrietin (Maria Ylipää) uusi naapuri? Käsikirjoitus: Kari Ketonen Ohjaus: Lauri Nurkse. (U). HD 9 min
20.39 Luottomies
Komedia 2/8. Posteljooni. Postinkantaja Aino (Kaisa Pylkkänen) herättää epäilystä. Tommi (Antti Luusuaniemi) ja Juhis (Kari Ketonen) tutkivat kirjesalaisuuden lupausta. Käsikirjoitus ja ohjaus: Lauri Nurkse. (U). HD 9 min
20.49 Luottomies
Komedia 3/8. Tinder. Juhis (Kari Ketonen) epäilee Tinder-petosta. Tommi (Antti Luusuaniemi) tarvitaan siipimieheksi. Käsikirjoitus: Kari Ketonen Ohjaus: Lauri Nurkse. (U). HD 9 min
21.00 Satisfaction
Kausi 2, 3/10. Uusia tuulia. Neil ja Simon aikovat aloittaa yhdessä uuden seuralaispalvelubisneksen. Miten yhteistyö sujuu? Grace joutuu Adrianan juonittelujen kohteeksi. HD 41 min
21.42 10 tapaa tulla dumpatuksi
5/10. Iben palaa kotiin yllättäen. Mitä poikaystävä on oikein tekemässä? HD 2 min
21.44 10 tapaa tulla dumpatuksi
6/10. Kristian on joutunut sairaalaan, ja suhde tyttöystävään joutuu koetukselle. Miksi tyttö niin itkee vuolaasti? HD 5 min
21.50 Yle Uutiset
HD 5 min
21.55 Urheiluruutu
Päivän kiinnostavimmat urheilu-uutiset. HD 4 min
22.00 Brokeback Mountain Elokuva
(USA 2005) Kolmella Oscarilla palkittu elokuva Wyomingin ja Texasin lakeuksilta, kahden cowboyn kielletystä rakkaustarinasta, joka kestää läpi vuosien. O: Ang Lee. N: Heath Ledger, Jake Gyllenhaal. HD 2 h 8 min
00.10 Ali Show: Marko Annala
Ali Jahangiri saa vieraakseen metallimies Marko Annalan. Yli 20 vuotta Mokoma-yhtyettä luotsannut laulaja-sanoittaja on levyttänyt yhtyeen kanssa yksitoista albumia. Tänä keväänä hän debytoi myös kirjailijana. HD 30 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä



Yle Teema Fem

Yle Teema Yle Fem
09.05 Kesäpuhujat
3/8. Mitä historioitsija Herman Lindqvistin mielessä liikkuu? Muut kesäkeskustelijat ovat näyttelijä Alexandra Rapaport, terapeutti Jana Söderberg, toimittaja Zanyar Adami ja kirjailija Majgull Axelsson. SVT, 2011. 58 min
10.03 Unelmakoti
Uusi kausi, 1/8. Tänään tavataan edelliskauden unelmakotien parit ja perheet vuotta myöhemmin. Mitä heille kuuluu nyt? Miten elämä uudessa kodissa on sujunut, ja mitä muutoksia kotiin on tehty? HD 58 min
11.02 Vankien lapset
Tuhannet vanhemmat kärsivät vankeusrangaistusta erossa lapsistaan. Miten lapset kokevat pakkoeron? Monessa laitoksessa vankien lapsia ei huomioida, mutta Hämeenlinnassa on yksikkö, jossa äiti ja lapsi asuvat yhdessä. HD 28 min
11.31 Valereissu
Osa 9/10. "Dumledore's Army". Ida-Maria, Simon ja Eddie huijaavat perheensä ja ystävänsä uskomaan, että he lomailevat ulkomailla, vaikka oikeasti he ovat kerrostaloasunnossa Vaasassa. Pampas Production, 2017. HD 28 min
12.00 Elävä arkisto: Tuska 20 vuotta
Arkisto-ohjelmien esittely. HD 1 min Katsottavissa vain suorana
12.01 Arkistovieraana: Jone Nikula
(2017) Hevimies, toimittaja-kirjailija Jone Nikula on osallistunut kaikille Tuska-festivaaleille. Nämä kansainvälisestikin tunnetut metallimusiikkifestarit viettävät tänä vuonna 20-vuotissynttäreitään. HD 15 min
12.16 Tuska
Kooste Tuska 2003 -festivaalista. Mukana mm. Type O Negative, Children Of Bodom, Stratovarius, Lordi, Amorphis, Mokoma, Trio Niskalaukaus, Moonsorrow ja Tarot. Mukana myös muita festivaalilla esiintyneitä artisteja. 1 h 28 min
13.45 Rakastan sinua kyyneliin
Dokumentti venäläisestä utopiasta, Putin-nuorten Seliger-leiristä, jossa rakastetaan isänmaata ja sitten mennään diskoon tai naimisiin. O: Jari Kokko. T: Zerkalo Oy, 2012. (U) HD 30 min
14.15 Eskapistit Elokuva
Niklas Lindgrenin lyhytelokuva on romanttinen komedia live-roolipelaajista, joiden rakkauselämän roolileikit sekoittavat. N: Niko Taskinen, Anna Paavilainen, Samuli Niittymäki T: Bufo Oy, 2013. (U) HD 15 min
14.30 Yle FOLK: KPC meets Boston
KPC Meets Boston on osoitus hiphop-kulttuurin kansainvälisyydestä ja tarina siitä, miten eri lähtökohdista, kulttuurista ja maasta tulevat ihmiset rikkovat raja-aidat puhumalla yhteistä kieltä hiphopin kautta. 30 min
15.00 Tiededokumentti: Rikostutkinnan historia
2/3. Veri, hiukset ja kuidut. Näiden johtolankojen avulla voidaan saada kiinni kaikkein varovaisimmatkin murhaajat. Millaisia jälkiä tekijät jättävät rikospaikalle? T: BBC. 50 min
15.50 Isä Matteon tutkimuksia
Kausi 10, 20/26. Petos. Uusi tuomari saapuu Spoletoon. Piakkoin isä Matteo törmää henkihieverissä olevaan mieheen, joka tekee tunnustuksen viimeisiksi sanoikseen. Lia palaa seudulle. (U) HD 60 min
16.50 Jäitä hattuun
Kausi 5, 5/10. Hyvän tahdon munuainen. Richard Lewis tarvitsee uuden munuaisen, mutta sopivista luovuttajista on pulaa. Larry nauttii hampurilaisaterian poliisia kiinnostavan henkilön seurassa. T: HBO. (U) kuvasuhde 4:3 30 min
17.20 Kirjojen Suomi: Pilkun jälkeen: Tulevaisuus
Millaista on kotimainen kirjallisuus vuonna 2117? Muusikko-runoilija Paperi T, kirjailija Anu Kaaja ja kirjailija-dokumentaristi Elina Hirvonen pohtivat vastausta Niina Revon johdolla. yle.fi/kirjojensuomi HD 5 min Katsottavissa vain suorana
17.25 Tinan keittiössä
Tomas Tengby esittelee erilaisten eksoottisten hedelmien tarjontaa ja kertoo, mitkä purkkitomaatit ovat parhaita. Tina Nordström valmistaa härkäpataa punaviinikastikeessa sekä perunasosetta palsternakan kera. (U) kuvasuhde 4:3 29 min Katsottavissa vain suorana
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta. HD 5 min
18.00 Äänijahti
Osa 1/8. Amanda tekee laulun prinsessasta, joka nukkui sata vuotta. Musiikkia rakastava Lootus-hiiri lähettää Lindan etsimään lapsia, jotka voivat tehdä sille musiikkia. buu.yle.fi HD 10 min
18.10 Kulmikkaat kaverit
Osa 8/26: Suski Susi. Suskin lauma istuu yhdessä ulvomassa kuuta, mutta Suskin mielestä se on tylsää. Se haluaa istua yksin, joten se lähtee etsimään paikkaa, mistä näkisi revontulet. buu.yle.fi 7 min
18.17 Kiivi ja Strit
Valokuva-albumi. Kiivi ja Strit selailevat valokuva-albumia. buu.yle.fi HD 5 min
18.23 Ghanan lapset
Kalaretkellä. Didafo-poika lähtee isänsä kanssa kalaan Ghanan suurimmalle järvelle. buu.yle.fi 7 min Katsottavissa vain suorana
18.30 Taivaallista menoa: Terve ydin
Seija Henrikssonin lapsuutta leimasivat turvattomuus ja häpeäntunne. Vasta aikuisena hän pystyi kohtaamaan vastauksia vaille jääneet kysymykset ja löytämään itsestään terveen ytimen. Toimittaja: Nina Granvik-Wallgren. (U) HD 26 min
18.56 Hajbo video: Hajbo musikvideo: Våga tala finska
Hajbo musikvideo 2017: Våga tala finska. HD 4 min Katsottavissa vain suorana
19.01 Elämän kova koulu
3/6. Musse Hasselvallin itseluottamus matematiikan suhteen rypee pohjamudissa, mutta hän saa ongelmaan apua. Myös Mussen luokkakaverilla Nicolla on itsetunto-ongelmia, mutta eri syystä. Musse haluaa olla Nicon tukena. 28 min
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta. HD 15 min
19.45 Lautasantennien takaa: Kuningas Jamaikalta
Osa 1/5. Oneil vietti lapsuutensa ja nuoruutensa getossa ja tapasi Lottenin Välimerellä. Nyt Oneil ja Lotten ovat Närpiön kuningas ja kuningatar. HD 15 min
20.00 Dok: Astrid Lindgrenin tarina
Osa 2/3. Maailman vahvin. Kertomus Astrid Lindgrenin elämästä ja siitä, miten hänestä tuli koko maailman tuntema lastenkirjailija. Ohjaus: Kristina Lindström. (U) HD 59 min
21.00 Minun totuuteni: Sven Wollter
Sven Wollter on ollut arvostettu ja kiistelty näyttelijä jo yli 50 vuoden ajan. Tänään hän puhuu rooleistaan, rakkaussuhteistaan ja toimimisestaan Ruotsin kommunistisessa puolueessa. 60 min
22.00 Petos
Sarja alkaa, 1/10. Tuulivoimalaitoksessa tapahtuu onnettomuus, joka vaikuttaa ensin työtapaturmalta. Tapahtumilla on kuitenkin yhteyksiä Energreeniin, yhteen Tanskan suurimmista energia-alan yrityksistä. (U) 60 min
23.00 Rita
Kausi 1, osa 3/8. Anarkiaa. Rita joutuu huomaamaan, ettei hänen tinkimätön vaatimuksensa totuuden puhumisesta päde tällä kertaa. Maton alle lakaistut asiat nousevat esiin niin koulussa kuin kotona. (U) HD 40 min
23.40 Skam
2. tuotantokausi, 7/12. Norjalainen sarja ystävyydestä, rakkaudesta, seksistä, pettämisestä, ryyppäämisestä ja juhlimisesta. Tällä tuotantokaudella seurataan Nooraa. HD 24 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä



Yle Areena


04.00 Kani-CAM 24/7 DAY 25
Mitä Summerin kaneille kuuluu tänään? Kesäkuun ajan voit seurata Summerin omaa Kani-CAM:ia - 24/7. Summeri-kanit elävät rauhallista pihaelämää omakotitalon pihalla ja jännittävin asia heidän elämässään lienee ruoka ja omituiset kananaapurit. 23 h 59 min Katsottavissa vain suorana
08.00 Kani-CAM 24/7 DAY 26
Mitä Summerin kaneille kuuluu tänään? Kesäkuun ajan voit seurata Summerin omaa Kani-CAM:ia - 24/7. Summeri-kanit elävät rauhallista pihaelämää omakotitalon pihalla ja jännittävin asia heidän elämässään lienee ruoka ja omituiset kananaapurit. 23 h 59 min Katsottavissa vain suorana
11.55 Summeri live 26.6.
Vieraaksi saapuu lahjakas laulaja-lauluntekijä, joka on tunnettu persoonallisesta äänestään. Arvaatko kuka? 1 h 20 min Katsottavissa vain suorana
14.00 Eduskunnan täysistunto
Lakiehdotusten I ja II käsittelyjä. 2 h 9 min Katsottavissa vain suorana
21.00 A-studio
Länsirannikon telakkatalous porskuttaa hurjasti, mutta mitä piiloutuu talouskasvun taakse? A-studiossa elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ja Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto. 30 min Katsottavissa vain suorana Lähetykset päättyneet tältä päivältä



MTV3


06.25 Aamusää
30 min
06.55 Huomenta Suomi
6.55 Aamun otsikot 7.07 Suomalaisilla hotelleilla pyyhkii hyvin Jari Ahjoharju, projektijohtaja / Visit Finland Juha Mähonen, toimitusjohtaja / Haikon kartano 7.17 Helsinki Pride - sateenkaaren väreissä Nasima Razmyar, apulaispormestari (SDP) / Helsinki Aaro Horsma, toiminnanjohtaja / HeSeta/ Helsinki Pride 7.37 Kesävieraana Seela Sella 7.47 Aamutreeni: Spinneritreeni Vesa Vuorenmaa, valmentaja / Xmotion Instagram: @xmotionoy 8.07 Huikea luontokuvaaja - Konsta Punkka Konsta Punkka / luontokuvaaja 8.17 Oopperalaulaja Jorma Silvasti Jorma Silvasti, taiteellinen johtaja / Savonlinnan Oopperajuhlat 8.37 Seela Sella & Pauliina Hukkanen 8.47 Helsinki Pride 9.00 Uutiset 1 h 10 min
09.06 Manuela leipoo
Omenaherkkuja. Kausi 1, 7/32. Manuela valmistaa herkullista gluteenitonta omenapaistosta vaniljakastikkeen kera. Lisäksi keittiössä valmistuu amerikkalaistyylisiä karamelliomenoita, jotka kastetaan karamelliin ja suklaaseen. Manuela käy myös ihastelemassa vintage-vaatteita. Ruotsalainen leivontasarja. 22 min
09.35 Kauniit ja rohkeat (7)
Ikuisuuden ensihetket. Brooke ja Bill nauttivat yhteenpaluustaan täysin rinnoin. He aloittavat yhteisen taipaleen aikomuksenaan pysyä yhdessä ikuisesti. Ridge kärvistelee Forresterilla ja antaa Quinnin kuulla kunniansa, vaikka tämä ei ole pyytänyt muuta kuin ystävyyttä. Ivy käy tapaamassa setäänsä Ericiä ja esittelee tälle uutta, amerikkalaista identiteettiään. Amerikkalainen saippuasarja Los Angelesin muotimaailmasta. 22 min
10.00 Lääkärit
Pakko liikkua. Erinin liikuntaharrastus on muuttunut vuosien saatossa pakkomielteiseksi. Hän nukkuu vain kaksi tuntia yössä ehtiäkseen treenaamaan kahdeksan tuntia päivässä. Ylenpalttinen kuntoilu on vakava uhka Erinin terveydelle. Toipuminen on kuitenkin aloitettava paneutumalla syihin, jotka pakottavat hänet liikkumaan. Amerikkalainen keskusteluohjelma, jossa lääketieteen huippuammattilaisista muodostuva tiimi käsittelee jaksoittain vaihtuvia, terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä aiheita. 42 min
11.00 Formula 1: Azerbaidzhanin osakilpailu
Formula 1: osakilpailu. Selostus: Niki Juusela, asiantuntija: Ossi Oikarinen. 2 h 10 min
13.30 Trinny & Susannah Skandinaviassa
Supervoimia. Kausi 5, 9/10. Juna tuo Trinnyn ja Susannah¿n keskelle Ruotsia ja odotukset ovat korkealla. He löytävät kuitenkin helposti tyylimuutosta kaipaavia naisia. Työn ja hankalan perhe-elämän puristuksessa elävä Cecilia ei ole jaksanut panostaa itseensä. Vastaeronneella Ulrikalla on elämässään sama tilanne. Evelina taas haluaisi opiskelemaan muotialaa, mutta on menettänyt kiinnostuksensa omaan pukeutumiseensa parin vuoden sairastelun aikana. Nyt on aika saada uutta potkua tulevaisuuteen. Brittiläinen tyylireality. 50 min
14.30 Kulttuurikierros Suomen kesässä: Salmela, Vuohijärvi, Verla
Suomen kesä on täynnä kiehtovia kulttuurikohteita. Tv-dokumentti Kulttuurikierros Suomen kesässä: Salmela, Vuohijärvi, Verla esittelee nimensä mukaisesti Suomen kulttuurikesän merkittävimpiä kohteita. Ohjelmassa pääsemme tutustumaan kolmeen erilaiseen kohteeseen, Taidekeskus Salmelaan Mäntyharjussa sekä Vuohijärven luonto- ja kulttuuritaloon ja Unescon maailmanperintökohde Verlaan Kouvolassa. Näemme kohteiden valmistautumista taiteen ja tapahtumien täyteiseen kesään historiallisten miljöiden keskellä. 22 min
15.00 Faija hoitaa (S)
Kausi 1, 18/22. Adamin ja Donin asiakas, Lisa, ei halua Donia mukaan sijoittajatapaamiseen. Don loukkaantuu tästä, joten Adam lähettää Donille lahjakorin Lisan nimissä. Don tulkitsee Lisan ihastuneen häneen. Lisäksi Andi liehittelee rouva Rodriquezia, jotta Emme pääsisi hyvien oppilaiden luokalle. Amerikkalainen komediasarja, jossa karski Adam Burns (Matt LeBlanc) lupaa ottaa enemmän vastuuta kodista ja lapsista, kun vaimo Andi (Liza Snyder) päättää palata pitkän tauon jälkeen takaisin työelämään. 30 min
15.30 Faija hoitaa (S)
Likaista rahaa. Kausi 1, 19/22. Adamilla ja Andilla on pieniä rahaongelmia, joten he päättävät lainata rahaa Adamin isältä Joelta. Pari joutuu kuitenkin pian katumaan lainanottoa, sillä lainan ottamisen jälkeen Joe alkaa ottaa suulaasti kantaa perheen rahankäyttöön. Amerikkalainen komediasarja, jossa karski Adam Burns (Matt LeBlanc) lupaa ottaa enemmän vastuuta kodista ja lapsista, kun vaimo Andi (Liza Snyder) päättää palata pitkän tauon jälkeen takaisin työelämään. 30 min
16.00 Maajussille morsian
Kausi 9, 5/12. Maajussit valitsevat mieluisimmat ehdokkaat ryhmätreffeille. Tunteet syvenevät ja ihastusta on jo ilmassa. 42 min
17.00 Kauniit ja rohkeat (S)
Ericin renessanssi. Koko perhe yhdistää voimansa saadakseen Ericin kammettua pois toimitusjohtajan paikalta. He epäilevät tämän henkisiä kykyjä ja Rick ehdottaa jo ajanvarausta dementialääkärille. Quinn menee liian pitkälle yrittäessään saada Pamin lopettamaan sitruunaleivosten tarjoilemisen. Amerikkalainen saippuasarja Los Angelesin muotimaailmasta. 22 min
17.30 Salatut elämät (7)
Secret Lives. Paula on nuoren miehen muusa. 22 min
18.00 Salatut elämät (S)
Secret Lives. Peppi tahtoo prinssinsä linnaan. 22 min
18.30 Salatut elämät (7)
Secret Lives. Jenni saa jälleen kyytiä. 22 min
19.00 Seitsemän Uutiset
15 min
19.20 Päivän sää
3 min
19.25 Tulosruutu
6 min
19.30 Bikineitä ja timantteja (12)
3/3. Salkkareiden spinnoffissa vuodelta 2016 kolme kaunotarta, Alissa (Johanna Puhakka), Iida (Pinja Kanon) ja Sanni (Kerttu Rissanen) päätyvät kylpylälomalle vanhaan kartanoon. Reissu saa jännittäviä käänteitä, kun hahmojen menneisyys astuu kuvioihin. 21 min
20.00 Suomen ihanimmat häät
Kausi 2, jakso 3/10. Salossa asuvat Hannele ja Juhani ystävystyivät jo 10 vuotta sitten. Hannelen silloinen liitto tuli päätökseen ja ystävyyssuhde Juhanin kanssa kehittyi pikavauhtia rakkaudeksi. Syvä yhteys parin välillä innosti rakastavaiset avioitumaan maistraatissa keväällä, reilusti ennen yhteistä vuosipäivää. Hääpäivänä pari polvistuu siunattavaksi Juhanin nikkaroimalle alttarille. 42 min
21.00 Ex-Onnelliset (S)
Pehmeitä asioita. Kausi 1, 3/12. Pehmeitä asioita. Hippimäisen Suviannan epätavalliset kasvatusmetodit huolestuttavat Tuomaksen vanhempia. Suviannalle löytyy kuitenkin yllättävä puolustaja. Tuomas tekee tahollaan tuttavuutta Saran kanssa. Lauralle puolestaan tuottaa päänvaivaa sekä yllättävä yövieras että mustasukkainen Kalle. 42 min
22.00 Kymmenen Uutiset
19 min
22.20 Päivän sää
3 min
22.25 Tulosruutu
6 min
22.35 Pukumiehet (7)
Kriisinhallintaa. Kausi 6, 10/16. Mike on saatu ulos vankilasta, mutta koko firma on vaarassa kaatua Sutterin aiheuttamien ongelmien takia. Vilpillisin keinoin Manhattanin menestyneimpien lakimiesten joukkoon kivunnut Mike Ross on tällä kaudella päätynyt kaltereiden taakse. Kahden vuoden tuomiotaan suorittamaan lähtenyt Mike löytää itsensä keskeltä raakaa vankilaelämää. 42 min
23.35 Pelimies
Kausi 1, 3/10. Pelimiehen tiukassa otteessa tällä kertaa Eero Heinäluoma. Ruutu täyttyy myös useista tutuista mediapersoonista. 22 min
00.05 Modus (16)
Murha. Kausi 1, 1/8. Rikospsykologi Inger Johanne Vik on palannut Yhdysvalloista ja FBI:n palveluksesta Ruotsiin yliopistotutkijaksi. Inger Johannen siskon hääjuhlien yhteydessä autistinen tytär Stina säikähtää ja juoksee kadulle paljain varpain. Samaan aikaan samassa hotellissa asunut TV-kokki katoaa ja Uppsalan joulukirkon jälkeisen rauhan rikkoo murha. 45 min
01.00 Bones (12)
Loppui lopulta päivä. Kausi 12, 12/12. Sarjan viimeisessä jaksossa tiimiläiset joutuvat todella yhdistämään voimansa napatakseen Jeffersonian-instituutin räjäyttäjän. Räjäytys jättää ikäviä jälkiä, mutta jaksossa kuullaan myös monenlaisia suuria uutisia. Yhdysvaltalaisessa rikosdraamasarjassa oikeusantropologit selvittelevät kuolinsyitä toinen toistaan erikoisemmissa olosuhteissa menehtyneille henkilöille. 43 min
01.55 Legends (12)
Pilviä horisontissa. Kausi 2, 6/10. Martin Odum on peitetehtäviin erikoistunut FBI-agentti, jolla on ainutlaatuinen lahja muuntautua eri henkilöksi kutakin työtehtävää varten. Martin lähettää Katen suorittamaan vaarallista tehtävää. Gabi epäilee, että tsekkiagentit eivät ole kertoneet kaikkea Martinin taustasta. Amerikkalainen rikosdraama. 42 min
02.50 Amazing Race
Pelastava käänne. 11 uutta joukkuetta lähtee matkalle. Ensimmäisen etapin voittajalle on tiedossa palkinto, joka voi muuttaa täysin pelin kulun. Amerikkalainen realitysarja. 42 min
03.45 Bull (S)
Sopupeliä. Kausi 1, 13/23. Bull joutuu keskelle urheilukohua, kun e-sport-piireissä ihmetellään omituisesti päättynyttä ottelua. Titanfall-videopelin legendaarinen mestaripelaaja häviää matsin niin epäilyttävällä tavalla, että tiimin omistajakin syyttää omaa tähtipelaajaansa tahallisesta häviöstä. Bullin on puututtava peliin. Yhdysvaltalainen komediallinen draamasarja psykologista, joka toimii oikeudenkäyntikonsulttina. 42 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä



Nelonen


05.00 Astral-TV
60 min
06.00 Myyrä ja Panda (S)
Kausi 1. Jakso 20/52. Panda Ho-Hon talon takana on iso piha, mutta ei juurikaan kasveja. Niinpä hän ehdottaa Myyrälle kilpailua: takapiha jaetaan kahtia ja kilpakumppanit perustavat omille puolilleen pihaa puutarhat. Se, jonka puolisko on kauniimpi, voittaa. Kaverukset tekevät hurjasti töitä, mutta jostain syystä vain Myyrän pihanpuolikas alkaa näyttää puutarhalta. Miksi ihmeessä Ho-Hon istuttamat kauniit bambut eivät kasva? Lastenohjelma. (12') 12 min
06.10 Myyrä ja Panda (S)
Kausi 1. Jakso 21/52. Metsässä järjestetään ulkoilmakonsertti, jonka esiintyjä tunnetaan vain nimellä “Iloinen, suurisuinen laulaja”. Myyrä ja Ho-Ho haluavat tietenkin nähdä moisen ihmeen ja lähtevät vaeltamaan konserttipaikalle. Sadesää yllättää kuitenkin matkaajat, eivätkä Myyrä ja Ho-Ho suinkaan ole ainoat rajuilman armoille jääneet. Ystävykset ryhtyvät auttamaan pienempiä eläimiä pääsemään koteihinsa, mutta ehtivätkö Myyrä ja Ho-Ho itse koskaan konserttiin? Mysteeriesiintyjästä puhumattakaan! Lastenohjelma. (12') 12 min
06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7)
Kausi 1. Jakso 13/19. Leijonakuninkaasta tuttu tarina saa jatkoa Disneyn uudessa animaatiosarjassa, jossa uusi sukupolvi suojelee Jylhämaata! Sarjassa leijonakuningas Simban toinen lapsi Kion saa tehtäväkseen johtaa Leijonakaarti-ryhmää. Vastoin perinteitä Kion kokoaa ympärilleen joukon, joka ei koostu ainoastaan leijonista vaan myös muista eläimistä! Amerikkalainen animaatiosarja. (21') 22 min
06.45 Lego Friends (S)
Kausi 1. Jakso 6. Tapaa Heartlake Cityn ystävykset Lego Friends -sarjassa ja lähde mukaan hauskoihin seikkailuihin! (21') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. 22 min
07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S)
Kausi 6. Jakso 12/26. Kuudennella kaudella Starlight Glimmer aloittaa opiskelunsa Twilightin oppilaana, ja Kristallivaltakuntaan syntyy Shining Armorin ja prinsessa Cadencen vauva. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan, kun vauvan Kristallointi-juhla uhkaa peruuntua ja koko valtakunta on vaarassa. Ystävyyden ja yhteistyön voimalla ponit voivat kuitenkin ratkoa vaativimmatkin haasteet! Amerikkalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. (21') 21 min
07.30 Sonic Boom (7)
Kausi 1. Jakso 11/52. Monta pahista. Eggman tuo Sonicin ovelle herkullisia keksejä. On kuitenkin haastavaa saada Sonic syömään niitä. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. (11') 12 min
07.45 Tashi (7)
Kausi 1. Jakso 38/52. Näyttävässä animaatiosarjassa seikkailee rohkea ja utelias poika Tashi ja hänen serkkunsa Jack. Serkukset suojelevat Tashin kylää erilaisilta vaaroilta ja eksyvät unohtumattomille seikkailuille ympäri Tashin eksoottista asuinpaikkaa. Sarja perustuu Barbara ja Anna Fienbergin suosittuun lastenkirjaan. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. (12') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. 12 min
07.55 Madagascarin pingviinit (7)
Kausi 1. Jakso 17/26. Madagascar-elokuvista tutut pingviinit seikkailevat tässä hulvattomassa lastenohjelmassa. Pingviiniveljeksillä on räpylät täynnä hommaa kotonaan eläintarhassa, mutta joskus seikkailut johdattavat heidät sen aitojen ulkopuolellekin. Sarjassa tulee vastaan uusia tuttavuuksia, mutta myös vanhoja ystäviä Madagascar-elokuvista. Lastenohjelma. (22') 23 min
08.20 Angry Birds Piggy Tales (S)
Kausi 2. Jakso 17/24. Tässä animaatiosarjassa seurataan Angry Birds -peleistä tuttujen pahankuristen possujen elämää! Sarjassa possut kohtaavat monenlaisia yllätyksiä ja haasteita, joita ratkoessaan he päätyvät hupaisiin ratkaisuihin. Suomalainen animaatiosarja. (1') 1 min
08.23 Angry Birds Toons (S)
Kausi 1. Jakso 23/52. Animaatiosarja tuo eloon suursuosioon nousseen pelin hauskat hahmot! Tässä sarjassa seurataan lintujen ja possujen välistä kahnausta possujen saarella. Onnistuvatko linnut pitämään munansa turvassa niitä himoavilta possuilta vai saako Kuningaspossu viimein unelmiensa omeletin? Suomalainen animaatiosarja. (2') 3 min
08.28 Angry Birds Stella (S)
Kausi 2. Jakso 10/13. Tämän Angry Birds -sarjan pääosassa ovat tyttölinnut Stella ja hänen viisi parasta ystäväänsä Poppy, Willow, Dahlia, Luca ja Gale. Yhdessä kaverukset tutkivat, seikkailevat ja pitävät hauskaa Kultaisella Saarella! Suomalainen animaatiosarja. (5') 6 min
08.35 Lego Ninjago (7)
Kausi 7. Jakso 6/10. Legon lelusarjaan perustuvassa suositussa animaatiosarjassa neljä Spinitzu-mestaria seikkailevat vauhdikkaassa Ninjago-maailmassa. Seitsemännellä kaudella jatketaan Ninjago-tarinaa ja tällä kertaa erityisesti Kai ja Nya ovat tarinan keskiössä. Lastenohjelma. (21') 22 min
09.00 Merinäköala haussa
Kausi 1. Jakso 13/14. Ratsain rannalle. Sabrina ja Jason haluavat muuttaa Texasin Corpus Christin merimaisemiin. Jason tekisi mielellään remonttia ja kasvattaisi talon arvoa, mutta Sabrina ei halua asua rakennustyömaalla. Amerikkalainen lifestylesarja. (20') 21 min
09.25 Merinäköala haussa
Kausi 1. Jakso 14/14. Vilinää ja vilskettä. Jamien ja Leen viisilapsinen perhe tarvitsee ison kodin, ja Mississippin Biloxista löytyy vesillä viihtyvälle perheelle toinen toistaan parempia ehdokkaita. Amerikkalainen lifestylesarja. (20') 21 min
09.55 Ummikot ulkomailla
Kausi 2. Jakso 8/8. Budapest ja Karlovy Vary. Ummikot ulkomailla -kauden viimeisessä jaksossa Kari ja Aino matkaavat Tonavan rannalle Budapestiin. Luvassa on roima annos romantiikkaa, kun Kari päättää kosia Ainoaan. Tshekkien Karlovy Varyyn puolestaan matkaavat äiti ja tytär, Mila ja Sasha. Mila on sokeutunut jo nuorena, joten luvassa on matka aistien maailmaan. Ohjelman juontajana nähdään Jukka Rasila. Kotimainen matkailuohjelma. (42') 42 min
10.50 Onnenarpa
60 min
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
Kotimainen visailuohjelma. Kotimainen visailuohjelma. (115') 1 h 55 min
13.45 Hurjat rakkauskilot (S)
Kausi 1. Jakso 3/10. Kun paino ei putoakaan. Suvi-Karoliina ja Valle lähtevät intoa puhkuen kohti painonpudotusta ja elämäntaparemonttia. Matkasta tulee kuitenkin odottamattoman kivikkoinen, sillä ahkeroinnista huolimatta Suvi-Karoliinan paino ei meinaa lähteä laskuun millään. Mistä on kyse? Miten ylläpitää motivaatiota vastoinkäymisistä huolimatta? Kotimainen realitysarja. (41') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. 42 min
14.40 MasterChef Australia
Kausi 8. Jakso 33/63. Oljenkorsi. Aiemmin pudonneet kilpailijat palaavat taistelemaan tilaisuudesta päästä takaisin MasterChef-keittiöön. Nyt nähdään, mitä heille kuuluu ja miten he ovat tällä välin kehittäneet taitojaan. Vierailevana tuomarina Shannon Bennett. Australialainen realitysarja. (55') 55 min
15.50 Leijonan luola USA
Kausi 3. Jakso 1/15. Vedätystä. Koripallotähti Bill Walton houkuttelee leijonia sijoittamaan uudenlaiseen vesipulloon. Omia hautajaisia voi nyt suunnitella netissä, ja yllättäen Kevin O'Learya kuolemabisnes kiinnostaa. Haamukirjoitusyritys julkaisee turhamaisten yritysjohtajien tarinoita. Miamin klubeille on vaikea päästä ilman uudenlaista VIP-palvelua. Kuka vedättää ketä? Amerikkalainen sarja. 43 min
16.50 Onnenarpa
4 min
16.55 Haapasalo Goes America (7)
Kausi 1. Jakso 3/8. Missourissa Ville ottaa haltuun swing-tanssin askeleet, kuulee Route 66-harrastajan tarinaa ja tekee käsin nuudelia Amerikan-malliin. Oklahomassa Ville päätyy lähes suoraan myrskynsilmään. Hän kuulee kehittyvästä tornadosta Amerikan pahimmalla tornadoseudulla Kansasissa ja hyppää tornadonjahtaajien kyytiin. Jännitystä on tarjolla myös vapaaottelu-kehässä, jonne Ville päätyy raitapaidassa - tuomaroimaan. Kotimainen matkailuohjelma. (41') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. 42 min
17.55 Haluatko miljonääriksi?
Kausi 2. Jakso 25/30. Miljonäärin metsästys Jaajo Linnonmaan johdolla jatkuu! Tänään pääpottia tavoittelemassa Kalle Sola Porvoosta, Laura Varjokari Helsingistä, Hanna Matinmikko Leppävirralta, Jani Kallio Turusta, Otto Saarni Porista ja Veera Vesterinen Helsingistä. Kotimainen visailuohjelma. (40') 41 min
18.55 HS-uutiset ja sää
HS-uutiset ja sää! Kotimainen ohjelma. (3') 3 min
19.00 Hauskat kotivideot
Kausi 15. Jakso 5/10. Hauskojen kotivideoiden uudella kaudella nähdään toinen toistaan hauskempia kotivideopätkiä. Jokaiseen jaksoon saattaa tupsahtaa paikalle myös tähtivieras, joka tuo ohjelmaan oman pikku tvistinsä! Kotimainen viihdeohjelma. (41') 45 min
20.00 Heikoin lenkki
Kausi 1. Jakso 5/20. Maailman suurimpien tv-ohjelmien joukkoon kuuluva Heikoin lenkki on ainutlaatuinen yhdistelmä tietokilpailua ja taktikointia. Kisassa yksi kilpailijoista voi voittaa jopa 20 000 €. Ohjelman alun kahdeksan kilpailijan ryhmä harvenee kierros kierrokselta heidän äänestäessään mielestään heikoimman lenkin kilpailusta ulos. Kysymysten hurja tahti ja kilpailun kasvava paine saa helpotkin kysymykset vaikuttamaan vaikeilta, eikä ohjelman juontaja Riku Nieminen päästä väärin vastanneita kilpailijoita helpolla! Kotimainen visailuohjelma. (41') 42 min
20.58 Keno
Illan Keno arvonnan tulokset. Arvonta on suoritettu Poliisihallituksen hyväksymällä arvontajärjestelmällä. Keno arvonnan tulokset myös Veikkauksen sivuilta www.veikkaus.fi. Kotimainen visailuohjelma. (2') 1 min
21.00 Hyvät ja huonot uutiset
Banaanikärpästen parinvalinta puhuttaa. Hyvät ja huonot uutiset, kausi 8 jakso 1. Hyvät ja huonot uutiset palaa ruutuun uudistuneella kokoonpanolla! Ensimmäisessä jaksossa juontaja Kari "Henkka" Ketonen johdattaa panelistit Niina Lahtisen, Mikko Kuustosen, Juha Vuorisen ja André Wickströmin pohtimaan muun muassa banaanikärpästen parinvalintaa ja kiroilemisen kulttuuriantropologiaa. Vieraana säkenöi laulajatähti Anna Puu. Kotimainen keskusteluohjelma. (39') 39 min
22.00 Suomen huutokauppakeisari
Hurja hintapyyntö. Kausi 6. Jakso 2/14. Tangokuningas ja Saara Aallon ex-miehenäkin tunnettu Teemu Roivainen hauskuuttaa hurjalla hintapyynnöllä. Aki ja Heli ottavat tanssiaskelia. Markku koeponnistaa tuunaamansa lepopaikan. Kotimainen sarja. (41') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. 42 min
23.00 Stand Up! (S)
Kausi 1. Jakso 5/9. Heli Sutela, Jape Grönroos, Jacke Björklund. Kulttuuriareena Glorian lavalle nousevat tavallista hauskempi suomalainen perheenisä Jape Grönroos, kulman kuumin ja puumin pimu Heli Sutela sekä maailman äkäisin suomenruotsalainen Jacke Björklund. Kotimainen viihdeohjelma. (40') 41 min
00.00 Leijonan luola USA
Kausi 3. Jakso 1/15. Vedätystä. Koripallotähti Bill Walton houkuttelee leijonia sijoittamaan uudenlaiseen vesipulloon. Omia hautajaisia voi nyt suunnitella netissä, ja yllättäen Kevin O'Learya kuolemabisnes kiinnostaa. Haamukirjoitusyritys julkaisee turhamaisten yritysjohtajien tarinoita. Miamin klubeille on vaikea päästä ilman uudenlaista VIP-palvelua. Kuka vedättää ketä? Amerikkalainen sarja. 43 min
01.00 Virta (12)
Kausi 1. Jakso 1/12. Outo hedelmä, osa 1/2. Dekkarisarjan ensimmäisessä tarinassa Virta saa aisaparikseen 13 vuotta häntä nuoremman Salmisen. Virran mielipide on sivuutettu virkaa täytettäessä, ja pian käykin ilmi, etteivät miesten henkilökemiat sovi lainkaan yhteen. Trilleri käynnistyy, kun Virta saa sähköpostiinsa videon, jossa tuntematon mies teloitetaan kylmäverisesti hirttämällä. Katsomisen jälkeen video tuhoutuu jälkiä jättämättä. Videolla esiintynyt uhri löytyy metsästä ja paljastuu nuortenleirin vetäjäksi. Kaikki merkit viittaavat siihen, että uhreja on tulossa lisää. Kuka käyttää säälimätöntä oman käden oikeutta ja mikä on hänen yhteytensä Virtaan? Ennen kuin rikos voi ratketa, täytyy Virran ja Salmisen oppia tekemään yhteistyötä. Käsikirjoitus: Rike Jokela, Juha Jokela ja Leo Viirret. Ohjaus: Rike Jokela. Kotimainen dekkarisarja. (43') 44 min
02.00 Poliisit (7)
Kausi 3. Jakso 27/56. Oulu. Janne ja Tommi saattavat muistamattoman rouvan ja tämän miehen yhteen. Varastettu mopo saadaan palautettua omistajalleen vartijan avulla. Partio käy rauhottamassa asuntopalosta paennutta perhettä. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (22') 22 min
02.30 Poliisit (7)
Kausi 3. Jakso 28/56. Turku. Työvuorossa turvataan helikopterin laskeutumista ja setvitään tappelua grillillä sekä kioskiin tehtyä murtoa. Ratsiassa Joonas ja Juhani saavat kiinni mopolla humalassa ajaneen tytön. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (21') 21 min
03.00 Rajavalvojat (S)
Kausi 4. Jakso 1/10. Rotat jättävät laivan. Uuden-Seelannin viranomaiset turvaavat maansa rajoja. Tällä kertaa etsitään huumeita, laittomia maahanmuuttajia, vaarallista ruokaa ja rottia. Uusiseelantilainen dokumentaarinen sarja. (22') 22 min
03.30 Rajavalvojat (S)
Kausi 4. Jakso 2/10. Sapen maku suussa. Tällä kertaa rajavalvojien haaviin jää salaperäinen pullo ja vesipiippu. Lisäksi maahan saapuu epäilyttävä seksituristi ja äkäinen ranskalainen. Uusiseelantilainen dokumentaarinen sarja. (22') 22 min
04.00 Astral-TV
60 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä



Sub


09.30 Duudsonit (12)
Esittelyssä Duudsonit. Näin Duudsoneiden maailmanvalloitus alkoi. Ensimmäisen kansainvälisen kauden aloitusjaksossa HP yrittää hypätä järven yli mopolla, mutta murtaa yrityksessään jalkansa kolmesta kohtaa ja päätyy sairaalaan. Jarno sytytetään tuleen. 30 min
10.00 Scorpion 1. kausi (12)
Uusi alku. Kausi 1, 1/22. USA:n turvallisuusministeriön agentti Cabe Gallo tarvitsee kipeästi nuoren neron, Walter O'Brienin apua. Virus on lamauttanut lennonjohtojärjestelmän, ja laskeutumassa olevista koneista loppuu pian polttoaine. Pelastamisen mahdollisuudet heikkenevät hetki hetkeltä ja keinot käyvät vähiin. Agentti Gallo ja Walter tuntevat entuudestaan, eikä yhteinen menneisyys saa Walteria innostumaan avunpyynnöstä. Agentti Galloa esittää mm. Terminator 2:sta ja True Bloodista tuttu Robert Patrick. Amerikkalainen jännityssarja, jossa ryhmä neroja ratkaisee yleistä turvallisuutta uhkaavia tilanteita. 60 min
10.50 Pilanpäiten
Pilanpäiten tarjoaa hämmentäviä hetkiä ja hervotonta tilannekomiikkaa piilokameran tyyliin. 22 min
11.00 Valehtelevat viettelijät (12)
Pako New Yorkista. Kausi 5, 1/25. Ezran henki on yhä vaarassa, ja tytöt yrittävät suojella häntä. Pitkin New Yorkia koetaan erilaisia seikkailuita, joista eräs osoittautuu kohtalokkaaksi. Mona kokoaa joukkonsa Alisonia vastaan, ja yksi epäillyistä pakenee ulkomaille. Amerikkalainen draamasarja. 44 min
12.00 Ostoskanava Tvins.com
1 h 30 min
15.00 Ihmemies MacGyver (12)
Painetta ilmassa. Mac on vieraana nuorten fyysikonalkujen kilpailussa, jossa ei vältytä juonittelulta sen enempää kuin äärimmäisiltä vaaratilanteiltakaan. Amerikkalainen toimintasarja Phoenix-säätiön agentista, joka selvittää tilanteen kuin tilanteen nokkeluutensa avulla. 47 min
16.00 Extant 1. kausi (12)
Kotiinpaluu. Kausi 1, 1/13. Astronautti Molly Woods (Oscar-voittaja Halle Berry) palaa Maahan miehensä Johnin (Teho-osastosta tuttu Goran Visnjic) ja poikansa Ethanin (Tunteet pelissä -näyttelijä Pierce Gagnon) luo oltuaan yksin 13 kuukauden pituisella työkomennuksella avaruusasema Seraphimilla. Sopeutuminen takaisin perhe-elämään ei suju täysin kitkatta, sillä avaruudessa tapahtuneet hämmentävät kokemukset vaivaavat yhä Mollya sekoittaen todellisuuden ja kuvitelman. Steven Spielbergin tuottama amerikkalainen mystinen draama astronautti Molly Woodsista, jonka kokemukset avaruudessa aloittavat tapahtumasarjan, joka muuttaa ihmiskunnan historian kulun. 42 min
17.00 The Late Show With Stephen Colbert
Amerikkalainen talk show vetäjänään Stephen Colbert tarjoaa mielenkiintoisimmat vieraat ja puheenaiheet viihdyttävässä paketissa. 43 min
17.50 Pilanpäiten
Pilanpäiten tarjoaa hämmentäviä hetkiä ja hervotonta tilannekomiikkaa piilokameran tyyliin. 22 min
18.00 Maailman kauheimmat naapurit
Hengenvaarallinen naapuri. Tässä jaksossa tapaamme Cardiffiin muuttaneen puolalaispariskunnan, joka saa pelätä mielenvikaista naapuriaan henkensä edestä. Lisäksi tapaamme entisen sotilaan, joka kokee tulleensa ahdistelluksi useamman naapurinsa toimesta. Englantilainen realityohjelma. 60 min
19.00 Ninja Warrior
Los Angelesin karsintakilpailu. Kausi 4, 1/24. Maailman vaikein esterata Mount Midoriyama on Japanissa ja samanlainen tulee Las Vegasin loppukilpailuun. Sinne päästääkseen on selviydyttävä jatkoon oman alueen kilpailusta. Ensimmäinen karsintakilpailu pidetään Kalifornian Venice Beachillä. Kovassa kisassa on mukana kilpailuhenkisiä naisia ja miehiä, joille yhteistä on erittäin kova kunto ja voitontahto. Amerikkalainen urheilukilpailu. 43 min
20.00 Ketonen & Myllyrinne (12)
Kari Ketosen ja Ville Myllyrinteen käsikirjoittama sketsisarja sivakoi tuoreet ladut suomalaisen huumoriviihteen umpihankeen. 26 min
20.30 Simpsonit (7)
Luovuuden lähteillä. Kausi 22, 1/22. Lisa saa mieluisan yllätyksen, kun hän pääsee musiikkileirille. Leirillä hän tekee tuttavuutta luovan puolensa kanssa ja kotiin palattuaan turhautuu Springfieldin esikaupunkielämään. Löytyykö luovuus karkaamalla toiseen kaupunkiin? Matt Groeningin luoma supersuosittu amerikkalainen piirrossarja, joka kertoo Springfieldissä asuvasta Simpsonien perheestä. 23 min
21.00 #Subleffa: Crash (12)
Crash. Oscar-palkittu draamaelokuva seuraa Los Angelesissa asuvia, eri yhteiskunnan osa-aluilta peräisin olevia henkilöitä kahden vuorokauden ajan. Suurkaupungin kovettamat ihmiset elävät elämäänsä ympärilleen rakentamiensa suojamuurien takaa. Eräänä päivänä toisilleen tuntemattomien ihmisten tarinat kuitenkin törmäävät ja yhdistyvät ainutlaatuisella ja yllättävällä tavalla. USA/Saksa, Ohjaaja: Paul Haggis, USA/Saksa 2004 (112¿). Pääosissa: Sandra Bullock, Matt Dillon, Don Cheadle, Jennifer Esposito, Ryan Philippe. 1 h 52 min
23.25 Festariagentit
Pride Festival. Ansku ja Akira heittävät häämekot päälle ja aloittavat festarikesän 2015 Prideilta Helsingissä. SETAn rekan lavalla nähdään kyyneliä ja puistojuhlassa Saara Aalto ja Krista Siegfrids häikäisevät samba-asuissa esiintyen. Ja tarjoillaan tytöille myös taskumakkaraa ja pilapiirroksia. Ohjelma kuvattu kesällä 2015. 5 min
23.40 Exiä rannalla UK
Portugalin auringon alla. Kausi 4, 1/8. Kahdeksan uutta sinkkua rantautuu Portugalin Algarven rannoille etsimään rakkautta. Mielessä jäytää pelko entisen heilan ilmestymisestä kuvioihin. Brittiläinen realitysarja. 44 min
00.40 Rakas, sinusta on tullut pullukka
Kausi 3, 1/12. Karoliina ja Henri. Helsinkiläinen nuoripari Karoliina ja Henri ovat ajautuneet erilleen toisistaan Karoliinan ylipainon myötä. Ellei tilanteeseen saada muutosta, pariskunnan tulevaisuutta uhkaa avioero. 42 min
01.35 Hävyttömät 5. kausi (12)
Jumalten juoma. Kausi 5, 1/12. Frank on toipumassa maksansiirrostaan ja puuhastelee kellarissa salaisen projektinsa parissa. Sheilaa ärsyttää, koska Sammi ja Chuckie eivät tahdo pysyä omassa kodissaan. Veronica on turhautunut vauvanhoitoon. Rajoja rikkova amerikkalainen draamasarja yksinhuoltajaisä Frank Gallagherista, jonka perhe ei ole mitenkään tavanomainen. 45 min
02.40 The Late Show With Stephen Colbert
Amerikkalainen talk show vetäjänään Stephen Colbert tarjoaa mielenkiintoisimmat vieraat ja puheenaiheet viihdyttävässä paketissa. 43 min
03.35 Lemmen viemää (S)
Taivaasta pudonnut mies. Clara on taivaasta pudonneen miehen lumoissa, mutta työt kutsuvat. Fürstenhofiin on tulossa tärkeä asiakas, jonka erityistoiveissa uudella pikkololla riittää ihmeteltävää. Salaperäinen hotellivieras ja Clara ovatkin tuttuja vuosien takaa. Michael epäröi houkuttelevan työtarjouksen hyväksymistä, koska ei haluaisi jättää Nataschaa hetkeksikään yksin. Natascha kuitenkin kannustaa miestään tarttumaan elämänsä tilaisuuteen. Todellisuudessa kaiken takana onkin Friederike. Samaan aikaan Friederike kannustaa Nataschaa terveeseen itsekkyyteen. Charlotte ei innostu Wernerin ehdotuksesta hotellin rahavaikeuksien ratkaisemiseksi. Myös Friedrich pohtii ratkaisuja ongelmaan, mutta ei huoli apua Beatricelta. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ja myrskyisistä ihmissuhteista. 50 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä



TV5


06.40 Pernilla Wahlgrenin maailma
Kausi 1, osa 8. Bianca pähkäilee esiintymisjännityksensä kanssa ja kyläilee Philippen luona. Pernilla kuvaa videon hyväntekeväisyyshuutokauppaa varten ja pitää koirajuhlat. (Wahlgrens värld, tosi-tv, Ruotsi, 2016)
07.30 Alastomat selviytyjät
Kausi 2, osa 21. Puukontekijä Kaila ja joogaohjaaja David yrittävät selviytyä Kolumbian pohjoisosien viidakossa jaguaarien, kaimaanien ja myrkyllisten hämähäkkien keskellä. (Naked and Afraid, tosi-tv, USA, 2015)
08.20 Kreisit eläinvideot
Kausi 1, osa 2. Tässä jaksossa pääosassa on netin suosituin eläin, kissa. Kahjojen kissavideoiden lisäksi tutustumme supertähti Lil Bubiin ja tapaamme sankarikissa Taran. (Make You Laugh Out Loud, viihde, Iso-Britannia, 2015)
09.15 TV Shop Tvins

12.15 Jos mies saisi päättää
Kausi 1, osa 4. Alician itseluottamus romahti pohjalukemiin sen jälkeen, kun hän ryhtyi kotiäidiksi ja muutti Jaime-miehensä työn takia USA:sta Englantiin, eikä hän uskalla pukeutua enää samoin kuin ennen. Jaimen tehtävänä on tuoda uutta väriä ja rohkeutta vaimonsa harmaaseen ja tylsään vaatekaappiin. (Your Style in His Hands, lifestyle, Iso-Britannia, 2013)
13.05 Jos mies saisi päättää
2. kauden jaksot alkavat uusintana. Osa 1. Lisa Snowdonin juontamassa brittisarjassa aviomiehet ja poikaystävät pistävät tyylinsä hukanneiden naisten garderobin uusiksi. Avausjaksossa Holly saa heittää hyvästit villatakeille. Nainen on laihduttanut 54 kiloa, mutta hän piiloutuu yhä ylisuuriin vaatteisiin. Poikaystävä Lloyd haluaa kohottaa muodokkaan tyttöystävänsä itsetuntoa pukemalla tämän tyköistuviin vaatteisiin, jotka paljastavat upeat jalat. (Your Style in His Hands, lifestyle, Iso-Britannia, 2014)
14.00 Kauneusoperaatio helvetistä (12)
Kausi 1, osa 2. Gemma haluaa korjauttaa vatsansa, joka jäi varsin pahaan kuntoon pieleen menneen rasvaimun seurauksena. Nukutuspelko ei auta asiaa. (Last Chance Salon, viihde, USA, 2012)
14.55 House (12)
Kausi 4, osa 13. Kiva kundi. Sairaalan hoitajat ovat lakossa. Erään hoitajan aviomies lyyhistyy kesken mielenosoituksen, ja Housen tiimi saa uuden mysteerin tutkittavakseen. Cuddy vaatii Housea arvioimaan alaisensa, ja House joutuu puntaroimaan käsityksiään ihmisten mukavuudesta. (House, draama, USA, 2007)
15.50 Me Fisherit (S)
Kausi 1, osa 3. Treffijalkaa alkaa vipattaa Fisherin perheessä, kun Joyce päättää tutustua deittailun saloihin yli vuosikymmenen jälkeen. Henrykin rohkaistuu pyytämään unelmiensa tyttöä ulos kanssaan ja tekee isänsä kanssa tuhoon tuomitun sopimuksen. (Growing Up Fisher, komedia, USA, 2014)
16.15 Pulmuset (S)
Kausi 9, osa 2. Alin pitää uusia ajokorttinsa. Kaiken kukkuraksi ajokokeen arvostelee Bud. (Married... with Children, komedia, USA, 1994)
16.45 Seinfeld (S)
Kausi 8, osa 17. Jerry joutuu Floridassa kilpasille 80-vuotiaan vanhuksen kanssa ja tuo Kramerille hieman kuubalaisia. Elaine joutuu riitoihin kaikkien kanssa erilaisen elokuvamakunsa takia. (Seinfeld, komediasarja, USA, 1996)
17.15 Kreisit eläinvideot
Kausi 1, osa 3. Näimme jo aiemmin kreisejä kissavideoita. Nyt vuorossa on ihmisen paras ystävä: koira. Luvassa on kaikki internetin hauskimmat koiravideot koottuna yhteen. (Make You Laugh Out Loud, viihde, Iso-Britannia, 2015)
18.10 Goldbergit (S)
Sarja alkaa alusta uusintana. Kausi 1, osa 1. Kultaiselle 80-luvulle sijoittuvassa komediasarjassa seurataan Goldbergien perheen hulvatonta elämää, jota Adam-poika (Sean Giambrone) tallentaa videokamerallaan. Sarjaa tähdittävät lisäksi Jeff Garlin (Murray), Wendi McLendon-Covey (Beverly), Troy Gentile (Barry) ja Hayley Orrantia (Erica). Avausjaksossa Barry täyttää 16 vuotta ja haluaa syntymäpäivälahjaksi ajokortin, mutta ylisuojeleva äiti ei tästä innostu. Adamin isoisä auttaa poikaa tutustumaan kuppilan tarjoilijaan. (The Goldbergs, komediasarja, USA, 2013)
18.35 70's show (12)
Pyhät pirskeet. Kitty häärää kirkon varainkeruujuhlissa ja raahaa perheen miehet ystävineen avuksi. Fezin tyttöystävä Caroline jättää Donnaan ja Jackieen lähtemättömän vaikutuksen. (That '70s Show, komedia, 3. kausi, USA, 2001)
19.05 House (12)
Kausi 4, osa 13. Kiva kundi. Sairaalan hoitajat ovat lakossa. Erään hoitajan aviomies lyyhistyy kesken mielenosoituksen, ja Housen tiimi saa uuden mysteerin tutkittavakseen. Cuddy vaatii Housea arvioimaan alaisensa, ja House joutuu puntaroimaan käsityksiään ihmisten mukavuudesta. (House, draama, USA, 2007)
20.00 Kreisit kotivideot
Kausi 3, osa 6. Kissavideoiden katsominen on tutkitusti terveellistä, ja nyt niitä on tarjolla tuutin täydeltä: mokailevia misuja, ninja-kissoja ja kurkkua kauhistuvia katteja. (Make You Laugh Out Loud, viihde, Iso-Britannia, 2016)
21.00 Elokuva: Elämäni John Malkovichina (12)
(Being John Malkovich, komedia, USA, 1999) Oscar-voittaja Spike Jonzen ohjaama moderni kulttiklassikko nukketaiteilijasta, joka löytää portaalin näyttelijä John Malkovichin päähän. 103 min. Ohjaus: Spike Jonze. Pääosissa: Cameron Diaz, Catherine Keener, John Cusack, John Malkovich, Ned Bellamy.
23.05 Homosaunat (12)
Englantilaisten homosaunojen salaisuudet paljastuvat, kun Joe ja John raottavat Nottinghamissa pyörittämänsä saunan ovea. (Secrets Of The Gay Sauna, dokumentti, Iso-Britannia, 2015)
00.05 Elokuva: Anonymous - Tuntematon (12)
(Anonymous, draama, Iso-Britannia/Saksa, 2011) Kuka kirjoittikaan Shakespearen näytelmät? Essexin jaarli Edward De Vere tarjoaa näytelmäkirjailijalle sopimusta, joka mullistaa koko Englannin historian. 119 min. Ohjaus: Roland Emmerich. Pääosissa: David Thewlis, Edward Hogg, Jamie Campbell Bower, Joely Richardson, Rafe Spall, Rhys Ifans, Sam Reid, Sebastian Armesto, Vanessa Redgrave, Xavier Samuel.
02.25 Alastomat selviytyjät
Kausi 2, osa 21. Puukontekijä Kaila ja joogaohjaaja David yrittävät selviytyä Kolumbian pohjoisosien viidakossa jaguaarien, kaimaanien ja myrkyllisten hämähäkkien keskellä. (Naked and Afraid, tosi-tv, USA, 2015)
03.10 Ruotsin luksusasunnot
Kausi 1, osa 8. Niklas saa jälleen vieraita Japanista ja esittelee näille asuntoa, josta kuitenkin puuttuu jotain tärkeää. Denise havittelee uutta toimeksiantoa idyllisestä kesäasunnosta keskellä Tukholmaa. Ericin toimeksiantajalla tuntuu olevan palikat hieman hukassa. Sebastian on tulla hulluksi järjestäessään ESNY:n kesäjuhlia. (Toppmäklarna, tosi-tv, Ruotsi, 2016)
03.55 Duunihaaste
Kausi 2, osa 3. Carina Berg suuntaa Kiinaan vihkiytyäkseen jalkapallon ihmeelliseen maailmaan Sven-Göran Erikssonin siipien suojissa. (Ett jobb för Berg, tosi-tv, Ruotsi, 2016)
04.45 Pernilla Wahlgrenin maailma
Kausi 1, osa 8. Bianca pähkäilee esiintymisjännityksensä kanssa ja kyläilee Philippen luona. Pernilla kuvaa videon hyväntekeväisyyshuutokauppaa varten ja pitää koirajuhlat. (Wahlgrens värld, tosi-tv, Ruotsi, 2016) Lähetykset päättyneet tältä päivältä



Liv


05.00 Astral-TV
60 min
06.00 LIVE: Astral-TV
3 h 0 min
09.00 Jutta ja huikeat häädieetit
Kausi 1. Jakso 1/10. Anu ja Samppa ovat umpirakastuneita. Jutta antaa parille tiukan tavoitteen: parin tulee pudottaa kolmekymmentä kiloa ennen hääpäiväänsä. Kotimainen ohjelma. (42') 43 min
10.00 Suomen kaunein mökki
Kausi 2. Jakso 6/8. Laura Ruohola tutustuu viimeisiin mökkiehdokkaisiin Haminassa, Sipoossa ja Tavastkengässä. Haminan mökissä on iso terassi tuulisen meren rannalla, Sipoossa tosi iso kesäkeittiö ja Tavastkengän mökki on siirretty järvenrantatontille muualta. (42') 43 min
11.00 Tehoneliöt haussa
Kausi 1. Jakso 26/26. Pikkukoti luonnon helmassa. Patrick ja Sarah etsivät siirrettävää pikkutaloa, jonka ansiosta he voisivat seikkailla ja matkustella sydämensä kyllyydestä. Amerikkalainen lifestyleohjelma. (20') 20 min
11.30 Candice sisustaa
Kausi 1. Jakso 12/26. Sisustuksen kiintopisteet. Orla ja Brian ovat remontoineet yhteisen kodin, mutta yhteistä säveltä sisustamiseen ei ole löytänyt. Candice aikoo muuttaa nuorenparin olohuoneen valjusta tilasta yksilölliseksi kodiksi käyttämällä kiintopisteinä muutamaa upeaa katseenvangitsijaa. Amerikkalainen lifestyleohjelma. (21') 22 min
12.00 Neljät häät Amerikassa
Kausi 5. Jakso 5/21. Morsiamia Seattlessa. Misha on rento morsian, joka valmistaa itse juhliensa koristeet. Jenni taas on kehitellyt itselleen huntukameran. Malloryn häitä vietetään perheen huvilalla, ja Felician juhlissa on scifi-tunnelmaa. Amerikkalainen realitysarja. (43') 43 min
13.00 Sinkkuillallinen
Kausi 4. Jakso 14/31. Sirkkoja ja kärpäsiä. Tässä jaksossa tapaamme IT-alalla työskentelevän Bradin, joka etsii unelmiensa naista sinkkuillallisilta. Mies on kova juomaan ja vitsailemaan, mutta tekeekö hän vaikutuksen sokkotreffikumppaneihinsa? Entä miten hyönteiset liittyvät jokaiseen iltaan? Englantilainen realitysarja. 45 min
14.00 Supernanny Euroopassa (7)
Kausi 1. Jakso 2/8. Taapero tissillä. Supernanny Jo matkaa Tuitjenhorniin auttamaan Aishaa ja Alexia heidän kolmen tyttärensä kasvattamisessa. Perheen kuopuksen Jasminen on jo korkea aika luopua rintamaidosta, jotta Aisha-äidillä riittäisi aikaa myös Jasminen vanhemmille siskoille AnneRoosille ja Emmalle. Amerikkalainen realitysarja. (43') 44 min
15.00 Tehoneliöt haussa
Kausi 1. Jakso 26/26. Pikkukoti luonnon helmassa. Patrick ja Sarah etsivät siirrettävää pikkutaloa, jonka ansiosta he voisivat seikkailla ja matkustella sydämensä kyllyydestä. Amerikkalainen lifestyleohjelma. (20') 20 min
15.30 Candice sisustaa
Kausi 1. Jakso 12/26. Sisustuksen kiintopisteet. Orla ja Brian ovat remontoineet yhteisen kodin, mutta yhteistä säveltä sisustamiseen ei ole löytänyt. Candice aikoo muuttaa nuorenparin olohuoneen valjusta tilasta yksilölliseksi kodiksi käyttämällä kiintopisteinä muutamaa upeaa katseenvangitsijaa. Amerikkalainen lifestyleohjelma. (21') 22 min
16.00 Inspector Cartoons (S)
Vaaleanpunainen pantteri -piirretyistä tuttu salapoliisi seikkailee omassa piirrossarjassaan. (5') 6 min
16.10 Hurjat rakkauskilot (S)
Kausi 1. Jakso 1/10. Pullukasta personal traineriksi. Kymmenen huomattavasti ylipainoista pariskuntaa tekee suuren elämänmuutoksen, mutta ei ilman hikeä ja kyyneliä. Pariskunnat erotetaan toisistaan viideksi kuukaudeksi. Lopulta he kohtaavat toisensa täysin muuttuneita! Kotimainen realitysarja. (41') 41 min
17.10 Huvila & Huussi
Kausi 5. Jakso 3/9. Pieneen mökkiin on aikanaan rakennettu takka, jolla lämmittäisi vaikka stadionin. Lisää neliöitä ja toimivuutta kaivataan myös mökin keittiössä, jossa Anita käyttää luovuuttaan lisätilan saamiseksi. Uuden mökin tupaantuliaisissa herkutellaan suomalaisella lähiruoalla. (41') 42 min
18.05 Neljät häät Amerikassa
Kausi 4. Jakso 15/42. Sirkushuveja. Beckyn häät ovat yhtä sirkusta, ja Carrie purjehtii avioliiton satamaan merellä. Evelynin häitä tanssitaan tähtien alla, kun taas Tanayan häitä vietetään maalaisromanttisella teemalla. Amerikkalainen realitysarja. 43 min
19.05 Remppa vai muutto: Lomakodit
Kausi 1. Jakso 10/13. Omin käsin. Jim on remontoinut perheen mökkiä jo kymmenisen vuotta, eikä remontti tunnu valmistuvan. Tämä harmittaa Jimin vaimoa Laurenia, joka haluaisi, että mökillä voitaisiin rentoutua yhdessä ilman remonttipaineita. Kanadalainen lifestyleohjelma. (44') 45 min
20.05 Huvila & Huussi
Kausi 5. Jakso 4/9. Metsittyneellä tontilla ei juuri ole oleskelutilaa. Eva suunnittelee käytännöllisen pihan, jossa säilytetään hienosti metsäinen tunnelma joka tonttiin kuuluu. Värien harmonia näkyy terassin väri- ja materiaalivalinnoissa. Loppujuhlissa herkutellaan lampaankyljyksillä ja tehdään itse jäätelöä. (41') 42 min
21.00 Unelmien poikamies
Kausi 17. Jakso 3/13. Ottelu rannalla. Sean yrittää rikkoa treffikumppaninsa kanssa maailman pisimmän tv-suudelman ennätyksen. Ryhmätreffeillä naiset ottavat mittaa toisistaan rantalentopallossa. Amerikkalainen realitysarja. (79') 1 h 19 min
23.00 Remppa vai muutto: Lomakodit
Kausi 1. Jakso 10/13. Omin käsin. Jim on remontoinut perheen mökkiä jo kymmenisen vuotta, eikä remontti tunnu valmistuvan. Tämä harmittaa Jimin vaimoa Laurenia, joka haluaisi, että mökillä voitaisiin rentoutua yhdessä ilman remonttipaineita. Kanadalainen lifestyleohjelma. (44') 45 min
00.00 Sinkkuillallinen
Kausi 4. Jakso 14/31. Sirkkoja ja kärpäsiä. Tässä jaksossa tapaamme IT-alalla työskentelevän Bradin, joka etsii unelmiensa naista sinkkuillallisilta. Mies on kova juomaan ja vitsailemaan, mutta tekeekö hän vaikutuksen sokkotreffikumppaneihinsa? Entä miten hyönteiset liittyvät jokaiseen iltaan? Englantilainen realitysarja. 45 min
01.00 Neljät häät Amerikassa
Kausi 4. Jakso 15/42. Sirkushuveja. Beckyn häät ovat yhtä sirkusta, ja Carrie purjehtii avioliiton satamaan merellä. Evelynin häitä tanssitaan tähtien alla, kun taas Tanayan häitä vietetään maalaisromanttisella teemalla. Amerikkalainen realitysarja. 43 min
01.55 Nieminen & Lahtinen Show (S)
Kausi 1. Jakso 1/10. Vieraina Pirjo Heikkilä ja Kasmir. Riku Niemisen ja Niina Lahtisen luotsaama Nieminen & Lahtinen Show starttaa Nelosen viikonlopun käyntiin. Avausjaksossa arvaillaan biisejä, pokaillaan kilpaa baaritiskillä ja imitoidaan tunnettuja hittikappaleita. Livesketseissä näyttelevät Rikun ja Niinan lisäksi illan huikeat vieraat koomikko Pirjo Heikkilä sekä laulaja Kasmir. Kotimainen viihdeohjelma. (38') 39 min
02.45 Nieminen & Lahtinen Show (S)
Kausi 1. Jakso 2/10. Vieraina Robin ja Ali Jahangiri. Nieminen & Lahtinen Show’ssa vierailevat koomikko Ali Jahangiri sekä laulaja Robin, joka pääsee muun muassa esittelemään näyttelijäntaitojaan ensimmäistä kertaa livesketsissä. Lisäksi lauletaan ja arvaillaan tunnettuja kappaleita aivan väärässä tyylilajissa, pelataan sananselityspeliä sekä tutustutaan polyamoristiseen parisuhteeseen. Jaksossa nähdään myös Rampa-niminen parodiamusiikkivideo Elastisen ja Lauri Tähkän yhteiskappaleesta Lempo. Kotimainen viihdeohjelma. (40') 40 min
03.35 Astral-TV
1 h 25 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä



JIM


05.00 Astral-TV
60 min
06.00 LIVE: Astral-TV
3 h 0 min
09.00 Henkka & Niki vs. Amerikka
Kausi 3. Jakso 3/10. Siirappia, siirappia. Matkaajamme tutustuvat Sugar Shackiin, jossa valmistetaan kuuluisaa vaahterasiirappia, sitä on kaikkialla. Myös metsämiesten harrastus, kirveenheitto, tulee tutuksi kokeillemme. Kotimainen ohjelma. (23') 23 min
09.30 Henkka & Niki vs. Amerikka
Kausi 3. Jakso 4/10. Sielunruokaa ja asennetta. Mama Jo ottaa Henkan ja Nikin syleilyynsä Mississippissä. Kokkimme panevat parastaan Soul Foodin alkulähteillä. Mutta riittääkö se kun vastassa on paikallinen legenda? Kotimainen ohjelma. (23') 23 min
10.00 Martina ja hengenpelastajat
Kausi 1. Jakso 8/10. Koulutus muuttuu entistä rajummaksi. Kaikki tytöt muuttavat saman katon alle ja kilpailevat tästä eteenpäin nainen naista vastaan. Kukaan ei ole turvassa karsiutumiselta. Yksilötehtävässä pelastetaan elävä ihminen neljän metrin syvyydestä ja kannetaan rantaan. Koti-ikävä yllättää yhden tytöistä. Karsintatilaisuudessa kahden kilpailijan välille syntyy ilmiriita. Kotimainen ohjelma. (43') 44 min
11.00 Maailman makeimmat mokat
Kausi 1. Jakso 4/10. Koirat ja vauvat vihdoin yhdessä!. Parasta videota etsitään joukosta, johon kuuluvat mm. Sohvasori, Apinakapina ja Hiushässäkkä. Kilpailun ulkopuolella nähdään mm. loputon sampoo -jekku. Amerikkalainen realitysarja. (43') 43 min
12.00 Rikkaiden panttilainaamo
Kausi 2. Jakso 3/9. Vaikeita päätöksiä. James saa yhteydenoton ystävältään, joka tarvitsee kipeästi sadan tuhannen punnan lainan venettään vastaan. Lisäksi panttilainaamossa vierailee Tracy, joka on myymässä Jaguaria. Englantilainen realitysarja. 47 min
13.00 Haasta Hans
Kausi 2. Jakso 5/10. Oopperalaulaja Lilli Paasikivi. Oopperalaulaja Lilli Paasikivi ystävineen haastaa teflontenori Hans Välimäen ranskalais-siirtomaalaisen keittiön herkuilla. Lilliä valmentaa huippukokki ja Hong Kongin kultakurkku Jaakko Sorsa. Hans lennähtää lavalle yksin, mutta onneksi ääni ei ratkaise. Kotimainen viihdeohjelma. (41') 42 min
14.00 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay
Kausi 3. Jakso 2/8. Sekasortoa ja parinvaihtoa. Aviopari Lisa ja Jonathan Krach pitävät Vienna Inn -majataloa, jossa näkyvät Jonathanin itävaltalaiset sukujuuret. Pariskunnan kovaääninen riitely hämmentää asiakkaita, henkilökunta on alati varpaillaan ja kaupungilla kulkee huhuja majatalon parinvaihtojuhlista. Amerikkalainen lifestyleohjelma. (43') 43 min
15.00 Amerikan paras ravintola
Kausi 1. Jakso 8/11. Lähiruokaa. Viimeistä semifinaalipaikkaa tavoittelee kaksi lähiruokaravintolaa. Nuoren tiimin pyörittämä trendikäs Pines saa vastaansa Unionin, jonka ruokalistasta vastaa alan konkari. Amerikkalainen ruokareality. 42 min
16.00 Hyvät kaupat (S)
Kausi 1. Jakso 2/10. Python vastaan pythonia. Aki lupaa Jannelle kalsarit, Jethro ihmettelee Jannen ehdotusta lähteä mukaan kakkoseen eikä kenellekään oikein selviä, miten hattarakoneen kanssa loppujen lopuksi kävi. Kotimainen viihdeohjelma. (41') 44 min
17.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!
Kausi 6. Jakso 7/16. Valehtelijan bistro 2/2. Nyt selviää, miten käy Joe Nagyn omistamalle Mill Street Bistrolle. Gordon turhautuu täysin Joen puuhailuihin keittiössä ja antaa lähtöpassit. Henkilökunta saa tilaisuuden puhua suunsa puhtaaksi. Amerikkalainen ruokareality. (43') 44 min
18.00 Leijonan luola USA
Kausi 7. Jakso 27/29. Koruja ja lautailua. Leijonille esitellään leivontakuorrutteita, hiustenleikkuuta ja kauneudenhoitoa helpottavia tuotteita, muunneltavia koruja ja eri lautailulajeja simuloivia harjoituslautoja. Amerikkalainen sarja. (43') 43 min
19.00 Varastojen metsästäjät: New York
Kausi 2. Jakso 15/20. Aarteenetsijät. Chris päättää näyttää Brooklynin Storage Martissa, että hänkin osaa nostaa varaston hintaa. Joe P ryhtyy viinatrokariksi, ja Big Steve lähtee etsimään aarteita East Riverin rannoilta. Amerikkalainen realitysarja. (21') 22 min
19.30 Varastojen metsästäjät: New York
Kausi 2. Jakso 16/20. Jymypaukku. Port Chesterin hienostoalueen varastot ovat tunnettuja laadukkuudestaan. Joe P löytää erikoisen aurinkokellon, mutta valitettavasti Sumu synkentää hänen päiväänsä. Amerikkalainen realitysarja. (21') 21 min
20.00 Panttilainaamo
Kausi 12. Jakso 13/20. Avaimet hukassa. Tänään kaupitellaan muun muassa Frank Sinatran nimikirjoitusta. Chum hukkaa taas avaimensa, mikä ei naurata Rickiä. Amerikkalainen realitysarja. (19') 20 min
20.30 Panttilainaamo
Kausi 12. Jakso 14/20. Ammuskelua aavikolla. Tänään kaupitellaan muun muassa kuuluisan baseball-pelaajan pelikenkiä. Rick ja Craig päättävät testata Rickin ostamia antiikkisia kivääreitä. Amerikkalainen realitysarja. (20') 21 min
21.00 Madventures III (12)
Kausi 3. Jakso 1/10. Amazonas. Riku ja Tunna aloittavat matkansa Burroughsin ja Ginsbergin jäljissä urbaanista viidakosta syvimpien sademetsien uumeniin, päätyen alitajunnan sameimpiin rämeikköihin? Kotimainen dokumentaarinen sarja. (31') 32 min
21.45 Selviytyjät
Kausi 22. Jakso 10/15. Riitaa riisistä. Eräs henkilö saa käytöksellään muut heimon jäsenet raivon valtaan. Pelastussaaren kaksintaistelussa nähdäänkin yllättäen kolme osallistujaa, ja luvassa on erityisen riitaisa heimoneuvosto. Amerikkalainen viihdeohjelma. (42') 43 min
22.45 Katastrofitatuoinnit
Kausi 1. Jakso 6/9. Ihana kipu. Tatuoijat hätkähtävät Gazin varsin erikoista tatuointi-ideaa. Viaton sitaatti on saanut Hannahin alaselässä kaksimielisen merkityksen. Englantilainen realitysarja. (47') 47 min
23.50 Madventures III (12)
Kausi 3. Jakso 1/10. Amazonas. Riku ja Tunna aloittavat matkansa Burroughsin ja Ginsbergin jäljissä urbaanista viidakosta syvimpien sademetsien uumeniin, päätyen alitajunnan sameimpiin rämeikköihin? Kotimainen dokumentaarinen sarja. (31') 32 min
00.35 Leijonan luola USA
Kausi 7. Jakso 27/29. Koruja ja lautailua. Leijonille esitellään leivontakuorrutteita, hiustenleikkuuta ja kauneudenhoitoa helpottavia tuotteita, muunneltavia koruja ja eri lautailulajeja simuloivia harjoituslautoja. Amerikkalainen sarja. (43') 43 min
01.30 Australian rajalla
Kausi 9. Jakso 16/20. Iäkäs huumekuriiri. Iäkäs sveitsiläismies saapuu Hongkongista ja tuo maahan ystävänsä puolesta laukun. Hän ei kuitenkaan tiedä ystävän nimeä eikä laukun vastaanottajaa, mikä saa virkailijoiden hälytyskellot soimaan. Australialainen realitysarja. (23') 23 min
02.00 Anthony Bourdain maailmalla
Kausi 8. Jakso 9/16. Penang. Anthony tekee paluun Malesiaan ja uppoutuu Penang-saaren häikäisevään ruokakulttuuriin. Penangissa tärkeintä on ruoka, ei se missä se syödään. Amerikkalainen sarja. (40') 41 min
02.50 Metsien miehet (7)
Kausi 7. Jakso 91. Kynsin hampain. Rygaard ja Oakes saavat kaivattua hajurakoa. Coatsy joutuu nielemään ylpeytensä. Shelby yrittää vetää jättiläistukkia syvältä metsästä. Chapman uhmaa myrskyä, ja Dreadknots saa apua yllättävältä taholta. Amerikkalainen sarja. (43') 43 min
03.40 Amerikan rajavartijat
Kausi 1. Jakso 7/28. Veitsiä ja nyrkkirautoja. Raja-asemalla tarkastukseen valikoituu pariskunta, jonka autosta löytyy veitsiä ja nyrkkirautoja. Postikeskuksessa löydetään lähetys, joka sisältää epäilyttävää yrttiä. Amerikkalainen realitysarja. (21') 21 min
04.10 Astral-TV
50 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä



Kutonen


07.15 Uskomattomat uima-altaat
Kausi 1, osa 5. Vihreänä kateudesta. Lucas rakentaa karibialaiskohteen sisämaassa sijaitsevalle takapihalle. Hanke on tahtojen taistelua, sillä asiakkaiden ja Lucasin näkemykset eroavat toisistaan. (Insane Pools: Off the Deep End, tosi-tv, USA, 2015)
08.05 Amerikan meripelastajat
Kausi 1, osa 2. Rannikkovartioston pelastajat auttavat Katrinan aiheuttamien tulvien saartamia ihmisiä New Orleansissa. Lainelautailija on pulassa Oregonin rannikolla. (SOS: Coast Guard Rescue, tosi-tv, USA, 2005)
09.00 Menopelit kuntoon
Kausi 2, osa 15. Todellista perhebisnestä. Jokainen saa jotain. Ryanin 7-vuotias Dylan-poika suunnittelee itselleen trophy-auton. Meagan-vaimo saa työn alle "yttömäisen" Fiatin, ja Ryan itse työstää liikkuvaa toimistoaan. (Inside West Coast Customs, tosi-tv-sarja, USA, 2012)
09.50 TV Shop Tvins

12.50 Uskomattomat uima-altaat
Kausi 1, osa 6. Kasvukipuja. Vauvaperhe pyytää Lucasta päivittämään heidän vaarallisesti vanhentuneen uima-altaansa ja tekemään siitä pikku pojalle turvallisen. (Insane Pools: Off the Deep End, tosi-tv, USA, 2015)
13.45 Wheeler Dealers
Kausi 8, osa 8. Chevy -kuorma-auto. Mike etsiskelee San Franciscosta klassista Chevrolet Stepside -lava-autoa. Löytyykö Eddille kunnostettavaksi ruosteetonta kappaletta? (Wheeler Dealers, tosi-tv, Iso-Britannia, 2011)
14.35 Fast n' Loud
Kausi 3, osa 19. Super Ford GT, osa 1. GMG-korjaamolla kunnostetaan ja elvytetään ruostuvia klassikoita uuteen uskoon. Autot on saatava valmiiksi seuraavaan huutokauppaan mennessä, mutta onko kova työ vaivansa väärti? (Fast n' Loud, tosi-tv-sarja, USA, 2013)
15.30 Menopelit kuntoon
Kausi 2, osa 16. Olkoon voima kanssasi. Ryanille tarjotaan projektia, johon liittyy hänen suuresti rakastamansa Star Wars. Työn alle tulee pimeän puolen Darth Vader -kärry, mutta millainen mustan lordin menopeli on? (Inside West Coast Customs, tosi-tv-sarja, USA, 2012)
16.20 Amerikan meripelastajat
Kausi 1, osa 3. 14-vuotias poika on loukkaantunut vakavasti veneilyonnettomuudessa, ja sääolosuhteet vaarantavat pelastustehtävän menestyksekkään suorittamisen. (SOS: Coast Guard Rescue, tosi-tv, USA, 2005)
17.15 Kytät tositoimissa
Kausi 5, osa 7. Jaksossa nähdään hurja törmäys moottoritiellä, syöttiautoon lankeava nuorisorikollinen, aakkosensa unohtanut rattijuoppo ja koulubussivaras. (Cops Uncut, tosi-tv, Iso-Britannia, 2013)
17.45 Tuhoutunut sekunneissa
Kausi 1, osa 11. Tämänkertaisessa jaksossa nähdään, kun kaupungissa räjähtää 90 000 tonnia ammuksia, kaksi nostokurkea kaatuu 50 kerroksen matkan maanjäristyksessä Taiwanissa ja koelentokone syöksyy maahan. (Destroyed in Seconds, dokumenttisarja, USA, 2013)
18.15 Wheeler Dealers
Kausi 8, osa 9. Karmann Ghia. Mike ostaa Idahosta hienon retro-urheiluauton eli Karmann Ghian. Edd rakastuu siihen, mutta vievätkö rikkinäinen vaihdelaatikko ja nuhjuinen sisustus toiveet voitoista? (Wheeler Dealers, tosi-tv, Iso-Britannia, 2011)
19.05 Fast n' Loud
Kausi 3, osa 20. Super Ford GT, osa 2. Gas Monkey -korjaamon väki elvyttää taas ruostuneita romuja uuteen loistoon. Saavatko he autot kuntoon ennen seuraavaa huutokauppaa, ja kannattaako vaivannäkö? (Fast n' Loud, tosi-tv-sarja, USA, 2013)
20.00 Romuveneet vesille
Kausi 1, osa 3. Edwin ja kaverit saavat erikoisen toimeksiannon. Asiakas haluaa ainutlaatuisen asuntoveneen, joka rakennetaan rämeveneen rungosta ja vanhasta asuntovaunusta. (Flipping Ships, tosi-tv, USA, 2015)
21.00 Mahtavat laivanrakentajat
Kausi 1, osa 3. Tangier on hitsattu kokoon 120 jättimäisestä teräslaatasta. Tankkeriryhmälle tulee lisää haasteita, mutta myös porauslautan tiimi saa oman osansa lisäpaineista. (World's Biggest Shipbuilders, tosi-tv, USA, 2016)
22.00 Arctic Waters: Jäämeren sankarit
Kausi 1, osa 6. Pohjois-Norjan Veidness on yksi maailman kolkoimpia paikkoja, missä sääolosuhteet eivät anna armoa ja aurinko katoaa talvisin useiksi kuukausiksi. Discoveryn uusi pohjoismainen sarja seuraa kalastaja Svein "Svenne" Lydenin johdolla karun yhteisön elämää. Kalastajat harjoittavat elinkeinoaan maailman vaarallisimmilla arktisilla vesillä olosuhteissa, joissa vain harvat selviävät. (Arctic Waters, tosi-tv, Norja, 2017)
22.55 Vaarallisimmat hait
Tohtorit Michael Domeier ja Barry Bruce etsivät harvinaista valkopilkkahaita selvittääkseen, onko se maineensa veroinen maailman tehokkaimpana tappajahaina. (Deadliest Shark, dokumentti, USA, 2016)
23.50 Shades of Blue (12)
Kausi 2, osa 11. Harlee ja Wozniak saavat pidätettyä Bianchin, mutta heti perään läheinen ihminen joutuu vaaraan. Apua joudutaan pyytämään yllättävältä taholta. (Shades of Blue, poliisidraama, USA, 2016)
00.40 Wheeler Dealers
Kausi 10, osa 4. Porsche Boxster. Mike ei pysty kieltäytymään tuhannen punnan Porsche Boxterista, jonka konepelti on homeessa, jarrut jumissa ja muitakin vikoja löytyy. Pystyykö Edd korjaamaan sen? (Wheeler Dealers, tosi-tv, Iso-Britannia, 2013)
01.40 Fast n' Loud
Kausi 3, osa 19. Super Ford GT, osa 1. GMG-korjaamolla kunnostetaan ja elvytetään ruostuvia klassikoita uuteen uskoon. Autot on saatava valmiiksi seuraavaan huutokauppaan mennessä, mutta onko kova työ vaivansa väärti? (Fast n' Loud, tosi-tv-sarja, USA, 2013)
02.25 Kytät tositoimissa
Kausi 5, osa 6. Poliisikameraan tallentuu piinallinen takaa-ajo, nolosti päättyvä autokaista-asiointi, virkavaltaa säälittä solvaava rattijuoppo sekä hurja törmäys, jossa on onni mukana. (Cops Uncut, tosi-tv, Iso-Britannia, 2013)
02.55 Tuhoutunut sekunneissa
Kausi 1, osa 11. Tämänkertaisessa jaksossa nähdään, kun kaupungissa räjähtää 90 000 tonnia ammuksia, kaksi nostokurkea kaatuu 50 kerroksen matkan maanjäristyksessä Taiwanissa ja koelentokone syöksyy maahan. (Destroyed in Seconds, dokumenttisarja, USA, 2013)
03.20 Menopelit kuntoon
Kausi 2, osa 16. Olkoon voima kanssasi. Ryanille tarjotaan projektia, johon liittyy hänen suuresti rakastamansa Star Wars. Työn alle tulee pimeän puolen Darth Vader -kärry, mutta millainen mustan lordin menopeli on? (Inside West Coast Customs, tosi-tv-sarja, USA, 2012)
04.05 Uskomattomat uima-altaat
Kausi 1, osa 5. Vihreänä kateudesta. Lucas rakentaa karibialaiskohteen sisämaassa sijaitsevalle takapihalle. Hanke on tahtojen taistelua, sillä asiakkaiden ja Lucasin näkemykset eroavat toisistaan. (Insane Pools: Off the Deep End, tosi-tv, USA, 2015) Lähetykset päättyneet tältä päivältä



TLC


07.05 Amerikan suloisimmat lemmikit
4. kauden jaksot alkavat uusintana. Osa 1. Hyvät, pahat ja pörröiset. Miten kissat mahtuvat ahtaisiin paikkoihin, miksi niillä on outoja ystäviä, mikä on niiden notkeuden salaisuus ja mikä on niistä söpöin? (America's Cutest Pets, perhesarja, USA, 2011)
07.55 Jotain lainattua, jotain uutta
Kausi 1, osa 7. Jasminen tiukasti islaminuskoinen äiti haluaisi tyttärensä käyttävän omaa, konservatiivista hääpukuaan. Kelly muuttaa sen vapaamieliselle morsiamelle sopivaksi. (Something Borrowed, Something New, tosi-tv, USA, 2013)
08.20 Pomo keittiössä
Kausi 2, osa 27. Buddy kokkaa siipikarjaa. Luvassa on sitruunalla ja persiljalla höystettyjä kanafileitä, makkaralla ja sienillä täytettyä kalkkunaa sekä valkosipulisia broilerinkoipia kookosriisin kera. (Kitchen Boss, lifestyle, USA, 2012)
08.45 Pienten perhe
Kausi 1, osa 7. Zach ja Jeremy käyvät ajokorttikokeessa, mutta tulokset tuottavatkin yllätyksen. Zach pohtii, miten liittäisi jalkapallon osaksi elämäänsä. (Little People, Big World, tosi-tv, USA, 2006)
09.15 Jotain lainattua, jotain uutta
Kausi 1, osa 7. Jasminen tiukasti islaminuskoinen äiti haluaisi tyttärensä käyttävän omaa, konservatiivista hääpukuaan. Kelly muuttaa sen vapaamieliselle morsiamelle sopivaksi. (Something Borrowed, Something New, tosi-tv, USA, 2013)
09.45 Sisarvaimot
Kausi 4, osa 19. Juhlapäivä on viimein käsillä, mutta valmistelut venyvät viime tinkaan. Lapset järjestävät vanhemmilleen yllätyksen. (Sister Wives, tosi-tv, USA, 2013)
10.35 Voittoa asuntokaupoilla
Kausi 2, osa 7. Arizonalaistalo saa täydellisen muodonmuutoksen Craigin ja hänen veljensä käsissä. Mutta onko talon myynnistä mahdollista saada voittoa? (Flip That House, lifestyle, USA, 2006)
11.05 Breaking Amish (7)
Kausi 1, osa 6. Jeremiahin ensimmäinen päivä taksikuskina sujuu vaihtelevalla menestyksellä. Nuoret vierailevat seksimuseossa ja setvivät välejään ravintolassa. Abe etsii kihlasormusta. (Breaking Amish, tosi-tv, USA, 2012)
11.55 Pomo keittiössä
Kausi 2, osa 28. Buddy kokkaa roomalaisittain. Tarjolla on kananmunaa sisältävää stracciatelli-keittoa, paprikalla ja kinkulla höystettyjä katkarapuja sekä juustoista pizza biancaa, johon ei tule lainkaan tomaattikastiketta. (Kitchen Boss, lifestyle, USA, 2012)
12.25 Kakkukuningas
Kausi 2, osa 3. Jauhopeukaloiden suosikkisarja seuraa New Jerseyssä sijaitsevan Carlo's Bakery -perheleipomon arkea, jossa nokkamiehenä häärää kakkumestari Buddy Valastro. Toinen toistaan uskomattomammat visiot muuttuvat Buddyn tiimin käsissä syötäviksi taideteoksiksi. Ohessa perheellä riittää haasteita nopeasti kasvavan leipomon pyörittämisessä. (Cake Boss, lifestyle, USA, 2009)
12.50 Sisarvaimot
5. kauden jaksot alkavat uusintana. Osa 1. Dokumentaarinen sarja seuraa moniavioisen Brownin perheen epätavallista elämää. Kauden avausjaksossa Brownit etsivät sijoittajia yritykselleen. Meri tekee päätöksen, joka asettaa yrityksen tulevaisuuden vaakalaudalle. (Sister Wives, tosi-tv, USA, 2014)
13.45 Mr. Sunshine (S)
Kausi 1, osa 6. Benillä olisi kuumat treffit, mutta Crystal pakottaa hänet suremaan kanssaan menetettyä rakkautta. Alice houkuttelee it-miljonääriveljekset ryhtymään hyväntekijöiksi. (Mr. Sunshine, sitcom, USA, 2011)
14.10 Voittoa asuntokaupoilla
Kausi 2, osa 4. Huoleton Gary remontoi omakotitaloa Sunlandin kaupungissa. Pihan stailaaminen tuottaa ongelmia. Keksiikö hän ratkaisuja? (Flip That House, lifestyle, USA, 2006)
14.35 Nettideittaajat
Kausi 1, osa 18. Kara on eläinhullu sikafarmari, joka elää tilallaan puolierakkona. Hänen tyylinsä kulmakivi on mukavuus, ja treffeillä hänen puheripulinsa karkottaa miehet tiehensä. Karan tyyli ja sosiaaliset taidot kaipaavat kipeästi päivitystä. (Love at First Swipe, lifestyle, USA, 2015)
15.05 Kreisit kotivideot
Sarja alkaa alusta uusintana. Kausi 1, osa 1. Ohjelma esittelee hauskimpia videoita kotiarkistojen kätköistä. Avausjaksoon on kerätty juhlapyhinä kotioloissa tapahtuneita mokauksia. (Outrageous Home Videos, viihde, USA)
15.55 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot
Kausi 2, osa 2. Dianna haluaa identtisen kaksossisarensa pukeutuvan romanttiseen röyhelöön, mutta ronski ja lyhyttukkainen Dejuan sujahtaisi mieluummin mukavaan housupukuun. (Say Yes to the Dress: Bridesmaids, lifestyle, USA, 2012)
16.25 Marcus & Martinus
Kausi 1, osa 2. Pitkiä päiviä. Teinipopparina oleminen on kovaa työtä. Studiopäivät, musiikkivideokuvaukset ja esiintymiset saattavat kuulostaa hauskalta, mutta välillä iskee väsymys. Etenkin, kun kaiken tämän jälkeen on tehtävä vielä läksyt. (Marcus & Martinus, tosi-tv, Norja, 2016)
16.50 Jon ja Kate +8
Kausi 3, osa 17. Väriliitutehtaalla. Gosselinit vierailevat Crayola-tehtaalla, jossa he tutustuvat väriliitujen valmistusprosessiin sekä pääsevät askartelemaan. Kate ei osaa rentoutua, sillä hän pelkää lasten sotkevan vaatteensa. (Jon & Kate Plus 8, tosi-tv, USA, 2008)
17.20 Kakkukuningas: Paras leipuri
Kausi 2, osa 2. Koristelutaitoja testataan. Pudotushaasteessa pitää valmistaa veistoskakku elävän mallin mukaan, mikä saa hermot kiristymään useammallakin leipurilla. (Cake Boss: Next Great Baker, viihde, USA, 2011)
18.10 Tahdon morsiuspuvun: Britannia
Kausi 1, osa 19. Amy ja Natasha etsivät pukuja, jotka korostaisivat heidän uusia muotojaan. Nellie taas haluaa löytää voittajan lähes täydelliselle puvulleen. (Say Yes to the Dress UK, tosi-tv, Iso-Britannia, 2015)
18.40 Tahdon morsiuspuvun: Britannia
Kausi 1, osa 20. Verity tuo sulhasensa mukanaan morsiuspukuostoksille. Poikatyttö Kelly tarvitsee kaiken mahdollisen avun, ja Emmalle isän mielipide on kaikkein tärkein. (Say Yes to the Dress UK, tosi-tv, Iso-Britannia, 2015)
19.10 Sinkkuisät rakkautta etsimässä
Kausi 1, osa 2. Valene on muuttanut Miken luo rantataloon kesäksi. Jake ja Ami tapaavat vihdoin. Jason jatkaa chattailyä Sarahin kanssa. Kummankin mieltä vaivaa asia, jonka he mieluummin kertovat toiselle kasvotusten. (Single Dad Seeking, tosi-tv, USA, 2016)
20.00 Minä olen Jazz
Kausi 1, osa 3. Jazz pohtii, pitäisikö hänen pyrkiä tulevan koulunsa jalkapallojoukkueeseen ja keskustelee terapeutin kanssa rakkaudesta ja seksuaalisuudesta. (I Am Jazz, tosi-tv, USA, 2015)
20.30 Hengenvaarallisesti lihava
Kausi 3, osa 6. 14-vuotiaana vauvansa adoptioon luovuttanut Angel kamppailee edelleen syyllisyytensä kanssa, mutta lohturuoan ahmiminen on saanut hänen painonsa nousemaan. Laihdutusleikkaus vaikuttaa ainoalta vaihtoehdolta, mutta tiellä on esteitä. (My 600lb Life, tosi-tv, USA, 2015)
21.25 Liian ruma rakkauteen?
Kausi 2, osa 5. Abbie lähtee ensimmäisille deiteilleen, mutta pahin tapahtuu. Amy yrittää päästä toisille deiteille. James kerää rohkeutta kertoakseen sairaudestaan deiteillä. (Too Ugly for Love?, tosi-tv, Iso-Britannia, 2015)
22.15 Minä olen Jazz
Kausi 1, osa 3. Jazz pohtii, pitäisikö hänen pyrkiä tulevan koulunsa jalkapallojoukkueeseen ja keskustelee terapeutin kanssa rakkaudesta ja seksuaalisuudesta. (I Am Jazz, tosi-tv, USA, 2015)
22.45 Nettideittaajat
Kausi 1, osa 2. Käsimalli Jennyn katastrofaalinen nettiprofiili houkuttelee enintään sarjamurhaajia. Clinton ja Devyn auttavat häntä tulemaan esiin kahjon kulissin takaa ja löytämään sisäisen naisensa. (Love at First Swipe, lifestyle, USA, 2015)
23.15 Oho, olen raskaana! (7)
Kausi 2, osa 9. Kimberly lähtee armeijaan rankkaan koulutukseen, ja opiskelijatyttö Briana keskittyy juhlimiseen. Kummallekin oma raskaus paljastuu vasta lapsen syntyessä. (I Didn't Know I Was Pregnant, viihde, USA, 2009)
23.40 Sisarvaimot
Kausi 4, osa 19. Juhlapäivä on viimein käsillä, mutta valmistelut venyvät viime tinkaan. Lapset järjestävät vanhemmilleen yllätyksen. (Sister Wives, tosi-tv, USA, 2013)
00.35 Charlotte Crosbyn haasteet
Kausi 1, osa 3. Charlotte matkustaa Kanadaan elääkseen viikon hutteriittien kanssa. Miten tämä kristitty ryhmä suhtautuu brittivillikkoon? Kolhuilta ei säästytä myöskään roller derby -harrastajiin tutustuttaessa. (Charlotte Crosby Experience, viihde, USA, 2014)
01.25 1+5 tytärtä
Kausi 1, osa 4. Vauvat ovat viiden kuukauden ikäisiä ja talo alkaa käydä pieneksi. Siispä talo myyntiin ja isompaa etsimään. Suku ja ystävät kokoontuvat tervehtimään vauvoja heidän ensivisiitillään Louisianaan. (Outdaughtered: The Busby Quints, tosi-tv, USA, 2016)
02.15 Return to Amish (S)
Kausi 1, osa 5. Andy kosii Chapelia, ja Abe on huolissaan veljestään. Sabrina saa viimein vauvansa, ja Mary perheineen yrittää päästä takaisin kirkon suosioon. (Return to Amish, tosi-tv, USA, 2014) Lähetykset päättyneet tältä päivältä



Fox


06.00 Sky News
Suora uutislähetys englanninkielellä. 28 min
06.28 FOX Kids: Julius-apina (S)
Paul Frankin luoma apinahahmo Julius seikkailee kavereineen leikkimökin kautta avautuvassa maagisessa maailmassa, jossa tavalliset esineet heräävät henkiin. Lasten animaatiosarja. 23 min
06.51 FOX Kids: Lelumaan Niksu (S)
Lelumaan Niksu on nokkela pieni lelupoika, joka ratkaisee arvoitukset ja pelastaa Lelumaan asukkaat pulasta. Animaatiosarja. 12 min
07.03 FOX Kids: Lelumaan Niksu (S)
Lelumaan Niksu on nokkela pieni lelupoika, joka ratkaisee arvoitukset ja pelastaa Lelumaan asukkaat pulasta. Animaatiosarja. 13 min
07.16 FOX Kids: My Little Pony (S)
Kaiken parantava ihmelääke innostaa Ponyvillen poneja tuhlaamaan kovalla työllä ansaitut rahansa mahdollisuuteen päästä eroon vaivoistaan. Applejackilla on epäilyksensä ihmelääkkeen todellisesta tehosta, kunnes Granny Smith alkaa käyttää sitä ja näyttää parantuneen kaikista kivuista ja kolotuksista. 21 min
07.37 FOX Kids: Shimmer ja Shine (S)
Toinen kausi. Shimmer ja Shine toteuttavat päivittäin Leah-pikkutytön kolme toivetta. Samalla he aiheuttavat tahattomasti pieniä ongelmia, joita Leah ja pikkuapurit joutuvat ratkomaan. Myös Zac saa oman henkensä, nimeltä Kaz. 23 min
08.00 Glitter Force (7)
Jakso 4/20. Kevättä rinnassa! April suojelee Emilyä, Kelseytä ja Lilyä kiusaajilta, ja he päättävät, että on aika kutsua hänet Glitter Forcen jäseneksi. 23 min
08.23 FOX Kids: Smurffit
Kun puoskari alkaa myydä smurffeille ihmelääkettä, Suursmurffin pitää antaa heille opetus. 23 min
08.46 FOX Kids: Transformers: Robots in Disguise (7)
Starscream saa käyttöönsä Megatronin takoman legendaarisen Pimeä tähti -miekan. 21 min
09.07 FOX Kids: Timmy ja haltijakummit (7)
Piirrossarja 10-vuotiaasta Timmystä, jolla on omat haltijakummit. Haltijakummit Cosmo ja Wanda toteuttavat Timmyn toiveita, mutta kaiken pitää tapahtua haltijoiden sääntökirjan mukaan. 23 min
09.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S)
Kausi 1. Jakso 66. Karvaiset kerjäläiset. Kerjäläisiksi ryhtyvät eläimet ovat kaikkea muuta kuin surkea näky, eikä kukaan kieltäydy näistä almuista. Mukana myös sadettajaa operoiva sammakko ja maailman kärsivällisin kissa. Amerikkalainen komediasarja. 30 min
10.00 Jättimäiset muuttokuormat
Dokumenttisarja jättikokoisiin muuttoprojekteihin erikoistuneen tiimiin uskomattomista urakoista. 60 min
11.00 New Girl (S)
Kausi 1. Osa 1. Pilottijakso. Vasta poikaystävästään eronnut Jess päätyy muuttamaan kolmen tuntemattoman miehen luokse. Amerikkalainen komediasarja. 30 min
11.30 New Girl (7)
Kausi 1. Osa 2. Kryptoniitti. Jessin pitäisi kohdata eksänsä ja hakea omaisuutensa pois yhteisestä kodista. Se ei vain ota onnistuakseen. Amerikkalainen komediasarja. 30 min
12.00 New Girl (7)
Kausi 1. Osa 3. Häät. Ryhmä menee häihin, joihin myös Caroline on kutsuttu, joten Jess saa tehtäväkseen esittää Nickin tyttöystävää. Amerikkalainen komediasarja 30 min
12.30 New Girl (7)
Kausi 1. Osa 4. Alasti. Jess näkee vahingossa Nickin alasti. Reaktio vaikuttaa ratkaisevasti Nickin treffimenestykseen. Amerikkalainen komediasarja. 30 min
13.00 Jäljillä (12)
Kausi 1. Jakso 18/31. Kohtalokas kyyti. Kirkosta kotiin palaamassa ollut nuori nainen luottaa vieraan tarjoamaan apuun kohtalokkain seurauksin. Yhdysvaltalainen dokumenttisarja. 30 min
13.30 True Crime: Murhien meediot (7)
Kausi 2. Jakso 3/15. Houkuteltu kuolemaan. Nuori puuseppä katosi Louisianassa baari-illan päätteeksi, ja perhe kääntyi selvänäkijän puoleen. Myöhemmin selvänäkijästä hyötyivät myös poliisit ja syyttäjä. Kanadalainen dokumenttisarja. 30 min
14.00 Mökkikuume
Nate Heim ja hänen rakennustiiminsä suunnittelee ja rakentaa valtavan monikerroksisen unelmien hirsikodin Darin Brimhallin perheelle Utahiin. 60 min
15.00 Suuret pienet talot
Kausi 4. Jakso 6/14. Paimenvaunu. Pariskunta toteuttaa todella pienen talon uudisraivaajahengessä. Millaista on asua kahdeksassa neliössä, kun edes erillistä kylpyhuonetta ei ole? Amerikkalainen dokumenttisarja. 30 min
15.30 Suuret pienet talot
Sarjassa seurataan perheitä, pariskuntia ja yksineläviä ihmisiä, jotka rakennuttavat itselleen hyvin pienen kodin. Näihin asuntoihin mahtuu vain välttämättömimmät huonekalut ja esineet, ja ne on rakennettu kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. 30 min
16.00 Top Gear (S)
Top Gear, osa 6/6. Richard koeajaa Range Roverin uuden Sport-mallin maasto-olosuhteissa. James ajelee kaksikerrosbussilla Somersetissä ja Jeremy tutustuu Jaguarin F-Type-urheiluautoon. Studiovieraana F1-kuljettaja Mark Webber. Brittiläinen auto-ohjelma. 60 min
17.00 Lapin poliisit
Kausi 2. Osa 17. Skootteri ei väistä poliisia Vartioniemen ja Peuran valvoessa liikennettä Utsjoen kauniissa maisemissa. Rovaniemellä selvitetään kolaria ja nuorison välienselvittelyä. 30 min
17.30 Varastojen metsästäjät: Iso-Britannia
Kausi 3. Jakso 9/10. Essex. Natin ja Johnin välit kiristyvät taas. Barry yllyttää Charlotten maksamaan suuria summia, ja Linda yrittää hieroa ystävyyttä, mutta ei saa vastakaikua. Brittiläinen tosi-tv-sarja. 30 min
18.00 Huutokaupan metsästäjät
Kausi 8. Jakso 18/20. Brandi presidentiksi. Mary toivoo löytävänsä San Diegosta surffausvaraston. Amerikkalainen tosi-tv-ohjelma. 30 min
18.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S)
Kausi 1. Jakso 67. Kahelit leikit. Näissä leikeissä on paljon päätä ja häntää, mutta järkeä sitäkin vähemmän. Papukaija esittelee laulutaitojaan, ja vuohen käsitys söpöydestä on kerrassaan omintakeinen. Amerikkalainen komediasarja. 30 min
19.00 Family Guy (12)
Osa 21. Britti-Stewie. Läpeensä tyhmään perheeseensä kyllästynyt Stewie päättää estää oman syntymänsä. Amerikkalainen komediasarja. 30 min
19.30 Family Guy (12)
Osa 1. Simpson Guy, osa 1. Griffinit pakenevat Quahogista Peterin aiheuttamaa kohua. Yhtä autovarkautta myöhemmin perhe päätyy Springfieldin kaupunkiin, jonka asukkailla on oudon kellertävä iho. Amerikkalainen komediasarja. 30 min
20.00 Top Gear: Kauden parhaat (12)
Kauden 19 parhaat palat, osa 1/2. Tässä Best Of -kokoelmassa näemme Pagani Huayran koeajon, autoilla pelatun rugby-ottelun sekä Jeremyn kehittelemän P45-miniauton. Brittiläinen auto-ohjelma. 60 min
21.00 CSI: Miami (16)
Miamilainen rikospaikkatutkijatiimi yhdistää tutkimuksessaan huipputeknologiaa ja vanhan koulukunnan poliisitoimintaa. Amerikkalainen draamasarja. 60 min
22.00 Numb3rs
Kausi 1. Jakso 8/13. Identiteettikriisi. Mies tapetaan samalla tavalla kuin uhri vuoden takaa. Don alkaa epäillä, joutuiko väärä mies vankilaan. Amerikkalainen rikossarja. 60 min
23.00 Wayward Pines (16)
Osa 2. Älä puhu menneestä. Ethan tutkii Bill Evansin tapausta ja suunnittelee pakoa kaupungista Beverlyn kanssa. Theresa ja Ben kaipaavat vastauksia. Amerikkalainen jännitysdraama. 60 min
00.00 Family Guy (12)
Osa 21. Britti-Stewie. Läpeensä tyhmään perheeseensä kyllästynyt Stewie päättää estää oman syntymänsä. Amerikkalainen komediasarja. 30 min
00.30 Family Guy (12)
Osa 1. Simpson Guy, osa 1. Griffinit pakenevat Quahogista Peterin aiheuttamaa kohua. Yhtä autovarkautta myöhemmin perhe päätyy Springfieldin kaupunkiin, jonka asukkailla on oudon kellertävä iho. Amerikkalainen komediasarja. 30 min
01.00 Villeimmät videot (16)
Kausi 2. Jakso 3/52. Ilmalentoja ja matalalentoa. Epäonnisten talviurheilu- ja BMX-temppujen lomassa pohditaan ikiaikaisia kysymyksiä: montako moottoripyörää palloon mahtuu ja mitä kettu sanoo? Amerikkalainen tosi-tv-ohjelma. 30 min
01.30 Villeimmät videot (12)
Kausi 2. Jakso 4/52. Olympianoloilua. Koottujen kaatumisten ja uusien olympialajien lisäksi näemme mm. työtuolien luovaa käyttöä, ihmiskumipallon sekä beatboxausta huilulla. Amerikkalainen tosi-tv-ohjelma. 30 min
02.00 Bones (12)
Osa 5. Kadonneet luut. Rakennustyömaalta löytyy betonin sisästä pääkallo, mutta muut luut ovat mystisesti kadonneet. Amerikkalainen rikosdraamasarja. 50 min
02.50 The Walking Dead (16)
Kausi 6. Jakso 3. Kiitos. Samaan aikaan, kun Alexandriassa taistellaan ulkopuolisia hyökkääjiä vastaan, Rick joukkoineen yrittää johdattaa kulkijoiden laumaa kauemmas Alexandriasta. Joukon on kuitenkin jakauduttava. 50 min
03.40 The Walking Dead (16)
Kausi 6. Jakso 4. Emme ole täällä. Morgan kertoo vangitsemalleen Sudelle selviytymistarinansa. Pelastava enkeli tarjoaa apuaan traumatisoituneelle Morganille, joka elää omassa, veren tahrimassa maailmassaan surren perheensä kohtaloa. 1 h 5 min
04.45 Cops (12)
Osa 15. Karkureita ja kolareita. Kuskit pakenevat poliisia milloin varastetun auton, milloin rattijuopumuksen takia. Amerikkalainen dokumentaarinen sarja. 25 min
05.10 Sky News
Suora uutislähetys englanninkielellä. 50 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä



Ava


06.00 Aamun AVAus
3 h 0 min
07.35 Lemmen viemää (S)
Taivaasta pudonnut mies. Clara on taivaasta pudonneen miehen lumoissa, mutta työt kutsuvat. Fürstenhofiin on tulossa tärkeä asiakas, jonka erityistoiveissa uudella pikkololla riittää ihmeteltävää. Salaperäinen hotellivieras ja Clara ovatkin tuttuja vuosien takaa. Michael epäröi houkuttelevan työtarjouksen hyväksymistä, koska ei haluaisi jättää Nataschaa hetkeksikään yksin. Natascha kuitenkin kannustaa miestään tarttumaan elämänsä tilaisuuteen. Todellisuudessa kaiken takana onkin Friederike. Samaan aikaan Friederike kannustaa Nataschaa terveeseen itsekkyyteen. Charlotte ei innostu Wernerin ehdotuksesta hotellin rahavaikeuksien ratkaisemiseksi. Myös Friedrich pohtii ratkaisuja ongelmaan, mutta ei huoli apua Beatricelta. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ja myrskyisistä ihmissuhteista. Uusinta. 50 min
08.30 Ostoskanava Tvins.com
1 h 30 min
09.30 Remontilla rahoiksi
Melurajoituksia. Kausi 7, 15/65. Toisen makuuhuoneen ja työhuoneen toimitukseen on aikaa enää neljä päivää. Kilpailijoiden kiirettä pahentaa pyhäpäivä, jonka vuoksi kaupat ovat kiinni eikä työkaluja saa käyttää. Australialainen tosi-tv-sarja, jossa viisi kilpailijaparia ottaa mittaa toistensa remonttitaidoista. Lopuksi asunnot huutokaupataan, ja eniten voittoa saanut pari voittaa! 45 min
10.40 Vuosia nuoremmaksi
Kausi 2, 3/10. Esa on ensimmäinen mies, joka saa kunnian päästä Vuosia nuoremmaksi-tiimin tehokäsittelyyn! Rennon elämänasenteen omaava Esa on maailmaa nähnyt seikkailija, joka kaipaa tyyliinsä ja ulkonäköönsä ryhdikkyyttä. Esa on tupakoinut hampaansa pilalle, eikä hän juurikaan hymyile huonon purukalustonsa takia. Nyt on aika taikoa hymy tämän valloittavan hurmurin huulille! 42 min
11.45 Pilanpäiten
Pilanpäiten tarjoaa hämmentäviä hetkiä ja hervotonta tilannekomiikkaa piilokameran tyyliin. 7 min
12.00 Ostoskanava Tvins.com
1 h 30 min
13.00 Beverly Hills, 90210 (S)
Eastside Story. Kausi 1, 15/23. Walshit antavat apulaisensa Annan sisarentyttären, Karla Montezin, käyttää osoitettaan, jotta tyttö pääsee West Beverly Highin oppilaaksi. Brandon kiinnostuu Karlasta, mutta Karla salailee asioita ja hänen setänsä Richard seuraa häntä kaikkialle. Kun Karla tarjoilee Jimin juhlissa, Brandon epäilee, että häntä riistetään. Totuus on kuitenkin jotakin muuta. Amerikkalainen draamasarja Beverly Hillsin hienostoalueella asuvien teinien kiemuraisista ystävyyssuhteista ja värikkäästä rakkauselämästä. 47 min
14.00 Beverly Hillsin täydelliset naiset
Adriennen muotinäytös. Taylor ja Russell keskustelevat terapiassa Russellin aggressiivisesta käytöksestä. Lisan tyttären häävalmistelut ovat täydessä vauhdissa, ja tällä kertaa valitaan häissä tarjoiltavat ruoat ja juomat. Adrienne järjestää hyväntekeväisyysmuotinäytöksen, jossa esitellään Adriennen oma kenkämallisto, mutta kenkiä ei vain näy missään. Taylor on yhä vihainen Camillelle ja yrittää vältellä tätä parhaansa mukaan. 60 min
15.00 Kardashianit
Veri on vettä sakeampaa. Kausi 6, 5/16. Rob kertoo Kourtneylle halveksivansa Scottia, ja tämä ei ole Kourtneyn mieleen. Kris pelkää, että Bruce on kuuroutumassa, ja passittaa tämän lääkärille. Rob joutuu sairaalaan äkillisten vatsakipujen vuoksi. Amerikkalainen realitysarja Jenner-Kardashianin seurapiiriperheestä. 30 min
15.30 Kardashianit
Seksivalistusta. Kausi 6, 6/16. Bruce joutuu antamaan Khloén avustuksella Kendallille ja Kylielle seksivalistusta. Kimillä diagnosoidaan psoriasis, ja hän pelkää uransa tyssäävän siihen. Amerikkalainen realitysarja Jenner-Kardashianin seurapiiriperheestä. 30 min
16.00 Lemmen viemää (S)
Tuplakosinta. Kaikkien vaikeuksien jälkeen onni hymyilee vihdoin Luisalle ja Sebastianille. He suunnittelevat molemmat tahoillaan yllätyskosintaa. Luisa saa apua yllätyksen valmisteluun Tinalta, Sebastian Nilsiltä. Miten käy, kun molemmat yrittävät saada toisensa kosintapaikalle samaan aikaan? Charlotte on ristiriitaisissa tunnelmissa, koska seurustelee työntekijän kanssa eikä oikein voi avautua rakastetulleen työhuolistaan. Charlotte yllättää Nilsin virittelemästä vuoristomökkiä romanttisiin tunnelmiin. Adrian järjestää Claralle mukavan yllätyksen ja tuo Claralle lapsuusmuistoja mieleen. Michael on kyllästynyt Friederiken manipulointiin ja haluaa omistautua kokonaan vaimolleen. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ja myrskyisistä ihmissuhteista. 50 min
17.05 Elixir Life
4/10. Huhmarissa valokuvausta, Outokummussa luontokuvausta, melontaa sekä kalastusta. Kontiolahdessa Fitnesstähti Lauri saa opastusta golfin aloituslyöntiin ja Hypoxissa näyttelijät Sari Puumalainen sekä Risto Kaskilahti ssaavat lopulliset tulokset miten Hypoxi on toiminut. 22 min
17.35 Pilanpäiten
Pilanpäiten tarjoaa hämmentäviä hetkiä ja hervotonta tilannekomiikkaa piilokameran tyyliin. 22 min
17.45 Pilanpäiten
Pilanpäiten tarjoaa hämmentäviä hetkiä ja hervotonta tilannekomiikkaa piilokameran tyyliin. 7 min
17.50 Pientä mökkiremonttia
Parainen, Merinäkymät esiin. Pientä mökkiremonttia tiimi suunnistaa tällä kertaa kohti Paraisia, jossa Anne ja Pekka ovat myymässä Mielisholmin merenrantamökkiään. Paikalle saapuvat suunnittelemaan Eeva Hauta-Heikkilä ja Iisa Strand. 42 min
18.50 Remontilla rahoiksi
Aikatauluongelmia. Kausi 7, 16/65. Määräaika lähenee, ja paineet kasvavat. Osa urakoitsijoista on kadonnut, ja osalle on ilmoitettu väärät määräpäivät. Myös pop up -kaupan avajaiset lähestyvät, mutta suunnittelun yhteistyö tuottaa haasteita. Australialainen tosi-tv-sarja, jossa viisi kilpailijaparia ottaa mittaa toistensa remonttitaidoista. Lopuksi asunnot huutokaupataan, ja eniten voittoa saanut pari voittaa! 45 min
20.00 Vuosia nuoremmaksi
Kausi 2, 1/10. Johanna on neljän lapsen äiti, joka on aina huolehtinut, että lapsilla on parasta päällä, mutta unohtanut siinä tohinassa täysin itsensä. Naisen oma vaatekaappi koostuu kirpparirytkyistä, eikä Johanna ole vuosiin panostanut millään tavalla omaan ulkonäköönsä. Vuosia Nuoremmaksi-tiimi rientää haltiakummin lailla apuun ja nukkavierusta Johannasta kuoriutuu todellinen kuningatar. 42 min
21.00 Moderni perhe (S)
Kahakointia kotirintamalla. Kausi 2, 17/24. Vaatteiden luvaton lainailu nostaa ilmiriidan Alexin ja Haleyn välille, ja stressaantunut Claire kahinoi Philin kanssa. Mitchell ja Cameron ajautuvat kriisiin Lilyn adoptiopapereiden johdosta. Palkittu amerikkalainen, mockumentary-tyyliin kuvattu komediasarja. 22 min
21.30 Moderni perhe (S)
Poikien ilta. Kausi 2, 18/24. Mitch ja Cam lähtevät istumaan iltaa mieskavereittensa kanssa, ja Haley tarjoutuu epäilyttävän innokkaasti lapsenvahdiksi. Luke löytää uuden kaverin: naapurin pelätyn ja äkäisen papparaisen. Claire ja Phil eivät ole ystävyydestä innoissaan. Palkittu amerikkalainen, mockumentary-tyyliin kuvattu komediasarja. 22 min
22.00 Sinkkuelämää (12)
Sormus ja city. Kausi 4, 12/18. Ironinen ja älykäs komediasarja kuumasta sinkkuelämästä Manhattanilla. Sarah Jessica Parker on toimittaja, joka kirjoittaa lehteen viikkokolumnia "Sex and the City". Omakohtaiset kokemukset ja ystäväpiirin hulvattomat kommellukset parin etsinnässä pitävät huolta siitä, että kirjoitusaiheista ei ole pulaa. 25 min
22.40 Rimakauhua ja rakkautta (12)
Laura, oi Laura. Kausi 4, 5/8. Adoptiotoimiston valitsema lapsi saa kaikki hyväätarkoittavat tädit tekemään päätöksiä puolestaan. Peten kämppäkaveri vaihtuu jälleen, ja niinpä saattaa vaihtua myös Karenin kiinnostuksen kohde. Englantilainen komediallinen draamasarja, jossa seurataan raikkaalla ja ironisella tavalla kolmen kolmekymppisen parin monimutkaisia ihmissuhdekuvioita. 52 min
23.45 The Affair (12)
Menneisyyden haamut. Kausi 3, 5/10. Alison haluaa viettää aikaa Noahin kanssa, mutta syy on erikoinen. Noahilla on vaikeuksia tukahduttaa tunteensa, ja menneisyyden haamut palaavat piinaamaan häntä. Yhdysvaltalainen draamasarja. 60 min
00.55 Valtiatar (12)
Klaanit kohtaavat. Kausi 3, 16/18. Maryn laiva joutuu onnettomuuteen. Mary kohtaa muukalaisia, joilla on Francisiin yllättävä yhteys. Elizabeth tekee Lolalle ehdotuksen. Amerikkalainen historiallinen draamasarja 1500-luvun Ranskan hovista nuoren skottikuningattaren silmin. 43 min
01.50 Remontilla rahoiksi
Aikatauluongelmia. Kausi 7, 16/65. Määräaika lähenee, ja paineet kasvavat. Osa urakoitsijoista on kadonnut, ja osalle on ilmoitettu väärät määräpäivät. Myös pop up -kaupan avajaiset lähestyvät, mutta suunnittelun yhteistyö tuottaa haasteita. Australialainen tosi-tv-sarja, jossa viisi kilpailijaparia ottaa mittaa toistensa remonttitaidoista. Lopuksi asunnot huutokaupataan, ja eniten voittoa saanut pari voittaa! Uusinta. 45 min
03.00 Yön AVA
3 h 0 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä



Hero


09.50 Made in Chelsea (S)
Kausi 7. Jakso 17/17. Suhdekaruselli. Chelsealaisten aika New Yorkissa lähenee loppuaan, ja Louise pohtii etäsuhteen mahdollisuutta Alikin kanssa. Stevie on pinteessä kahden naisen välissä, ja eräillä muillakin on ollut sutinaa. Englantilainen realitysarja. (47') 45 min
10.40 Henkka & Niki vs. Amerikka
Kausi 1. Jakso 1/12. Kilpikonnaa à la Mannerheim. Tänään sarjan ensimmäisessä osassa Henkka & Niki metsästävät ja kokkaavat kilpikonnaa Floridassa. Vastustajina ovat Rick & Dave, jotka saalistavat kaikkea mahdollista vedessä ja maalla. Kotimainen lifestyleohjelma. (23') 22 min
11.05 Henkka & Niki vs. Amerikka
Kausi 1. Jakso 2/12. Teksasin paras burger. Henkka & Niki katsastavat legendaarisen Pink’sin hot dogit Hollywoodissa. Houstonissa kaksikko mittelee Teksasin parasta burgerin tekijää vastaan. Kotimainen lifestyleohjelma. (23') 22 min
11.30 Kauppaneuvos Jethro (S)
Kausi 2. Jakso 14/14. Kauppaneuvos Jethro täyttää pyöreitä vuosia ja järjestää sen kunniaksi massiiviset juhlat. Viihdelehdistö on kiinnostunut tulevista bileistä ja juhlajärjestelyiden lomassa Jethro päätyy itsekin 7 päivää -lehden keikkatoimittajaksi. Kun juhlakalu laittaa hösseliksi, niin kattaus on enemmän kuin valmis! Kotimainen realitysarja. (41') 42 min
12.15 Top Chef
Kausi 5. Jakso 3/15. Foo Fightersin kiitospäivä. Supersuosittu rockbändi Foo Fighters pyytää kilpailijoita valmistamaan kiitospäivän aterian koko kiertueporukalleen. Esiintymisareenan keittiön varustelu loksauttaa kokkien leuat. Amerikkalainen sarja. (44') 44 min
13.05 Amerikan karmeimmat kokit
Kausi 2. Jakso 1/8. Ei savua ilman tulta. Kokit Anne Burrell ja Robert Irvine saavat oppilaikseen keittiön kauhuja. Tavoitteena on kouluttaa tumpeloista kelvollisia kokkeja, mutta jo heti alussa keittiössä nähdään niin savua kuin tultakin. Amerikkalainen realitysarja. (42') 42 min
13.50 Sing It On
Kamppailua koelauluissa. Viisi yliopistojen maineikkaaseen laulukilpailuun pyrkivää a cappella -yhtyettä eri puolilta Yhdysvaltoja etsii täydennystä riveihinsä. Lukukausi on vasta alkanut, ja parhaat laulajat viedään käsistä. Kuka säväyttää koelauluissa, ja kenestä taistellaan kiivaammin kuin vuosikausiin? Amerikkalainen realitysarja. (41') 41 min
14.35 Made in Chelsea (S)
Kausi 7. Jakso 17/17. Suhdekaruselli. Chelsealaisten aika New Yorkissa lähenee loppuaan, ja Louise pohtii etäsuhteen mahdollisuutta Alikin kanssa. Stevie on pinteessä kahden naisen välissä, ja eräillä muillakin on ollut sutinaa. Englantilainen realitysarja. (47') 45 min
15.25 Henkka & Niki vs. Amerikka
Kausi 1. Jakso 1/12. Kilpikonnaa à la Mannerheim. Tänään sarjan ensimmäisessä osassa Henkka & Niki metsästävät ja kokkaavat kilpikonnaa Floridassa. Vastustajina ovat Rick & Dave, jotka saalistavat kaikkea mahdollista vedessä ja maalla. Kotimainen lifestyleohjelma. (23') 22 min
15.50 Henkka & Niki vs. Amerikka
Kausi 1. Jakso 2/12. Teksasin paras burger. Henkka & Niki katsastavat legendaarisen Pink’sin hot dogit Hollywoodissa. Houstonissa kaksikko mittelee Teksasin parasta burgerin tekijää vastaan. Kotimainen lifestyleohjelma. (23') 22 min
16.15 Äidin ja isän autokoulu (S)
Kausi 1. Jakso 11/12. Turvavyöt kiinni! Kengurubensaa voi olla tankissa, kun ryhmä vanhempia yrittää opettaa lapsiaan autoilun saloihin. Aikaakin on rajoitetusti ennen kuin kokelaat pääsevät mittaamaan taitojaan inssiajon merkeissä. Taskuparkit, mäkilähdöt ja liian suuret tilannenopeudet kuumentavat tunteita pelkääjän paikalla, joten pieneltä kinastelulta ei vältytä. Kotimainen realityohjelma. (41') 42 min
17.00 Top Chef
Kausi 5. Jakso 3/15. Foo Fightersin kiitospäivä. Supersuosittu rockbändi Foo Fighters pyytää kilpailijoita valmistamaan kiitospäivän aterian koko kiertueporukalleen. Esiintymisareenan keittiön varustelu loksauttaa kokkien leuat. Amerikkalainen sarja. (44') 44 min
18.00 Kauppaneuvos Jethro (S)
Kausi 2. Jakso 14/14. Kauppaneuvos Jethro täyttää pyöreitä vuosia ja järjestää sen kunniaksi massiiviset juhlat. Viihdelehdistö on kiinnostunut tulevista bileistä ja juhlajärjestelyiden lomassa Jethro päätyy itsekin 7 päivää -lehden keikkatoimittajaksi. Kun juhlakalu laittaa hösseliksi, niin kattaus on enemmän kuin valmis! Kotimainen realitysarja. (41') 48 min
19.00 Australian rajalla
Kausi 9. Jakso 7/20. Menneisyyden synnit. Rajalle saapuu amerikkalaismies, joka on suunnitellut Australian-matkaa vaimonsa kanssa 25 vuotta. Hänet on kuitenkin tuomittu vakavasta rikoksesta, ja se voi estää maahanpääsyn. Australialainen realitysarja. (21') 22 min
19.30 Australian rajalla
Kausi 9. Jakso 8/20. Aamuvarhainen ratsia. Maahantulovirasto tekee aamuvarhaisella ratsian Adelaidessa saatuaan vinkin laittomista työntekijöistä. Brisbanen lentoasemalla italialainen reppureissaaja on pulassa sekä tullin että maahantuloviraston kanssa. Australialainen realitysarja. (22') 22 min
20.00 Kyttäputki: Blindspot (12)
Kausi 1. Jakso 4/23. Ristiriitoja. Tatuoinnit johdattavat Wellerin tiimin tartuntatautien valvontakeskukseen, josta on kadonnut vaarallisia näytteitä. Carter jatkaa Mayfairin painostamista. Janen henkilöllisyydestä paljastuu ristiriitaista tietoa. Amerikkalainen jännitysdraama. (40') 43 min
21.00 Elokuva: Suljettu saari (16)
(Shutter Island/USA 2010). Oscar-voittajat Leonardo DiCaprio ja Martin Scorsese yhdistävät voimansa huikeassa jännitysdraamassa, joka sijoittuu Bostonin ulkopuolella sijaitsevalle Shutter Islandin vankimielisairaalasaarelle. DiCaprio on liittovaltion sheriffi Teddy Daniels, joka ryhtyy tutkimaan sairaalasta mystisesti kadonneen potilaan tapausta. Pian Daniels alkaa epäillä, että tulenarkoja hoitomenetelmiä soveltaneilla lääkäreillä on jotain salattavaa. Kun hurrikaani katkaisee kaikki yhteydet mantereelle, tilanne käy käsinkosketeltavan tiukaksi. Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Mark Ruffalo, Ben Kingsley, Michelle Williams, Emily Mortimer, Max von Sydow, Patricia Clarkson. Ohjaus: Martin Scorsese. (132') 2 h 12 min
23.30 Kyttäputki: Blindspot (16)
Kausi 1. Jakso 5/23. Hämäystä. Weller tiimeineen lähtee selvittelemään panttivankitapausta, jonka taustalta kuitenkin paljastuu mutkikkaampia kuvioita. Myös CIA:lla on sormensa pelissä. Takaumat piinaavat Janea. Amerikkalainen jännitysdraama. (40') 41 min
00.15 Kyttäputki: Blindspot (16)
Kausi 1. Jakso 6/23. Yksinäiset. FBI jäljittää sovellusta, jonka avulla rikolliset paikantavat viranomaisten autoja. Weller ja Jane yrittävät ottaa etäisyyttä toisiinsa. Tasha onnistuu maksamaan velkansa. Amerikkalainen jännitysdraama. (40') 41 min
01.00 Temptation Island Suomi 3 (S)
Kausi 3. Jakso 15/20. Joonaksen täystyrmäys. Kauden viimeiset normitreffit vietetään takuuvarmassa seurassa. Miikkaa mietityttää Sonjan päätös viimeisellä iltanuotiolla. Jonnen muisti pätkii kihlattunsa suhteen. Joonaksen ja Jennikan treffit tyrmäävät Joonaksen. Illalla bailataan viimeisissä bileissä. Kotimainen realitysarja. (41') 42 min
01.45 Paratiisihotelli Ruotsi (7)
Kausi 6. Jakso 21/45. Ihminen. Vankilaviikko alkaa olla lusittu. Vartijoiden ja vankien välinen kitka jäytää kuitenkin mieliä, kun pitäisi keskittyä pariseremoniaan. Mutta ensin otetaan vastaan vielä huippuvaarallinen vanki, joka on niin poliisin kuin muiden vankien vanha tuttu. Ruotsalainen realitysarja. (42') 42 min
02.30 Paratiisihotelli Ruotsi (S)
Kausi 6. Jakso 22/45. Risteilyllä Håkanin kanssa. Risteilyviikko alkaa! Ruotsalaisnuoret lähtevät suomenlaivasimulaattoriin, joka on niin kuin ruotsinlaivasimulaattori, mutta päinvastoin. Risteilyrytmiä tulee tahdittamaan Ruotsinlaivalla 24h ja Unelmabaari Phuketissa -sarjoista tuttu Håkan Hallin. Ruotsalainen realitysarja. (42') 42 min
03.15 Made in Chelsea (S)
Kausi 7. Jakso 17/17. Suhdekaruselli. Chelsealaisten aika New Yorkissa lähenee loppuaan, ja Louise pohtii etäsuhteen mahdollisuutta Alikin kanssa. Stevie on pinteessä kahden naisen välissä, ja eräillä muillakin on ollut sutinaa. Englantilainen realitysarja. (47') 45 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä



AlfaTV


06.00 Seniorielämää
Tämän viikon jaksossa käsitellään mm. senioreiden liikuntaa. Vapaaehtoiset auttavat senioreita monella eri akselilla.
06.30 Filminurkka
Filminurkassa Transformers: Viimeinen ritari horjuttaa Transformers-elokuvasarjan perustuksia ja määrittelee sankaruuden uudelleen.
06.45 Tosimies testaa
Kevätkauden viimeisessä Tosimies testaa -ohjelmassa tutustumme Opel Rocks -perheen nuorimpaan jäseneen eli maastohenkiseen Opel Karl Rocksiin.
07.00 Pirren olkkarissa
Millaista on tosiystävyys, onko naisten ja miesten ystävyys samanlaista? Ystävyydestä kertomassa Marja Simonen ja Anne Siekkinen.
07.30 EL Karaokemestari 2017 piirikilpailut
Etelä-Pohjanaan piirin mestaruuskilpailu 4.5. Seinäjoella, Kalajärven matkailukeskuksessa.
08.00 Moottorit
Kiihdytyskuljettaja Samu Kemppainen on Euroopan nopein moottoripyöräkuljettaja. Haastattelussa Mikko Laine ja Ajo Motorsportin Moto3-luokan kuljettajat.
08.30 V8 Thundercars
Ahveniston osakilpailu, lähtö 2. Selostaja Martin Glantz.
09.00 Alfastudio: Seinäjoen Tangomarkkinat
Teemana Tangolaulukilpailun finalistien esittely, Toimittajana Aki Samuli.
10.00 C. S. Lewis - Mies kirjojen takana
Dokumentti. C. S. Lewis on rakastettu kirjailija, joka kirjoitti mm. Narnian tarinat. Miksi hänen kirjallinen perintönsä merkitsee vielä tänäkin päivänä?
10.30 Uutiskauha
Uutis- ja ajankohtaisohjelma. Uutiskauha kauhoo uutisvirrasta viikon tärkeimmät uutiset ja ilmiöt! Toimittajana Heikki Kauhanen.
11.00 MainosTV / Info
AlfaTV:n mainosTV sekä info.
18.00 Moottorit
Kiihdytyskuljettaja Samu Kemppainen on Euroopan nopein moottoripyöräkuljettaja. Haastattelussa Mikko Laine ja Ajo Motorsportin Moto3-luokan kuljettajat.
18.30 Tenhunen
Uusi innovaatio muuttaa suomalaisen saunan spaaksi. Miten tämä tapahtuu? Tenhusen vieraana keksijä Dan Mertalehto.
19.00 Esko Rahkosen muistokonsertti
Esko Rahkosen muistokonsertti on kunnianosoitus Esko Rahkosen ansiokkaalle työlle suomalaisessa viihdemaailmassa. Tulkitsijoina ovat: Kauko Simonen, Kalle Jussila ja J. Eskelinen.
21.00 IllanVirkut
IllanVirkut -ohjelmassa keskustellaan ajankohtaisista aiheista ja ilmiöistä. Esitä kysymyksesi suorassa lähetykesssä illan asiantuntijalle.
23.00 Seniorielämää
Tämän viikon jaksossa käsitellään mm. senioreiden liikuntaa. Vapaaehtoiset auttavat senioreita monella eri akselilla.
23.30 CBN News
Ei suomenkielistä tekstitystä. Lähetykset päättyneet tältä päivältä



Frii


08.40 Viestejä tuonpuoleisesta
Kausi 6, osa 16. Theresa matkustaa Kalifornian San Diegoon lukemaan näyttelijä Olivia Munnia ja hänen äitiään. Tutustumme myös muihin äiteihin ja äitienergioihin, joita Theresa on matkoillaan kanavoinut. (Long Island Medium, tosi-tv, USA, 2015)
09.10 Uskomattomat koiratarinat
Kausi 1, osa 13. Ohjelmasarjassa pääosan saavat koirat, jotka ovat osoittaneet poikkeuksellista rohkeutta, sinnikkyyttä ja älykkyyttä erilaisissa vaativissa tilanteissa. (Extraordinary Dogs, perhesarja, USA, 2011)
09.40 TV Shop Tvins

12.40 Eläinten lentokenttä
Kausi 1, osa 8. Heathrow'n lentokentän eläinten vastaanottokeskus on lajissaan maailman suurin. Sarja seuraa keskuksen kautta kulkevien eläinten tarinoita. (Animal Airport, perhesarja, USA, 2012)
13.10 Voittoa asuntokaupoilla
Kausi 2, osa 5. Pariskunta kunnostaa todella huonokuntoisen omakotitalon myytäväksi. Onnistuvatko he remontissaan? (Flip That House, lifestyle, USA, 2006)
13.40 Murhasta tuli totta (12)
Kausi 2, osa 20. Jessica kutsutaan tennisturnaukseen kunniavieraaksi. Turnaus saa ikävän käänteen, kun tennistähti kuolee autopommi-iskussa. (Murder, She Wrote, draama, USA, 1985)
14.35 Pan Am (12)
Kausi 1, osa 8. Hurrikaani. Lento Venezuelaan on kuoppainen. Dean laskeutuu hylätylle kentälle, ja Colette vaarantaa henkensä sairauskohtauksen saaneen matkustajan vuoksi. (Pan Am, draama, USA, 2011)
15.25 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina
Kausi 5, osa 11. Perry esittää Tanialle tärkeän kysymyksen. Entinen tähtipelaaja Toney Converse pyytää Tialta mahdollisuutta saada elämänsä raiteilleen. (Pit Bulls and Parolees, tosi-tv, USA, 2013)
16.15 Vaaralliset valheet (12)
Sarja alkaa uusintana. Kausi 1, osa 1. Kylmäpäiset valehtelijat syöttävät läheisilleen valheen toisensa perään. Uhrien maailma musertuu kerralla, kun salatut henkilöllisyydet, kaksoiselämä ja muut petokset lopulta paljastuvat. Rhondan mustasukkaisuus varjostaa Rhondan ja Valentinon salamasuhdetta. Kun Valentino näyttää Rhondalle ovea, tiedossa on vainoamista ja väkivaltaa. (Dirty Little Lies, rikostarina, USA, 2012)
16.45 Petetyt (7)
Kausi 1, osa 11. Uutuussarjassa lähimmän ystävänsä, perheenjäsenensä tai työtoverinsa pettämäksi joutuneet kertovat tarinansa. (Who The Hell..., rikostarina, USA, 2013)
17.15 Remonttipainajainen
Kausi 5, osa 7. Anniqan ja Mattiazin avioliitto on katkolla keskeneräisen remontin ja Mattiazin henkilökohtaisten ongelmien vuoksi. Ovatko talo ja liitto vielä pelastettavissa? (Arga snickaren, lifestyle, Ruotsi, 2010)
18.05 Murhasta tuli totta (12)
Kausi 2, osa 20. Jessica kutsutaan tennisturnaukseen kunniavieraaksi. Turnaus saa ikävän käänteen, kun tennistähti kuolee autopommi-iskussa. (Murder, She Wrote, draama, USA, 1985)
19.00 Omituinen pakkomielteeni (S)
Kausi 1, osa 10. Sharon keräilee maanisesti possuja ja käyttää joka päivä pari tuntia kärsäkäskokoelmansa puunaamiseen. Rebeccalla on pakkomielle barbie-nukkeihin, joita hän kaivaa jopa roskiksista. (My Crazy Obsession, dokumenttisarja, USA, 2013)
19.30 Omituinen pakkomielteeni (7)
Kausi 1, osa 11. Rottia rakastava Chantal käyttää lemmikkiensä hoitoon kaiken aikansa ja rahansa. Robyn puolestaan on menettänyt sydämensä Raggedy Ann -mollamaijoille ja pukeutuu itsekin nukeksi. (My Crazy Obsession, dokumenttisarja, USA, 2013)
20.00 Houstonin eläinpoliisit (7)
Kausi 7, osa 5. Odottamaton toimitus. Päätutkija Max Mixson pelastaa nuoren varsan, jonka polvi on sijoiltaan. Sekunnitkin ovat tärkeitä tiimin ottaessa eläimen pakolla haltuunsa ja viedessä sen kiireellä suojaan. (Animal Cops Houston, tosi-tv, USA, 2006)
21.00 Viimeinen mahdollisuus
Kausi 1, osa 2. Ohjelmasarja seuraa ihmisiä, jotka luulevat osallistuvansa dokumenttiin heidän rikollisesta elämäntavastaan. Yllätys on kouriintuntuva totuuden paljastuessa: kyseessä on kunkin läheisten järjestämä väliintulo, jonka tavoite on katkaista viimeisenä keinona tuhoisa kierre. Käänteentekevää projektia luotsaa aiheeseen laajasti perehtynyt puolustusasianajaja Darren Kavinoky. (Breaking Point, rikostarina, USA, 2012)
21.55 Pahat äitipuolet (12)
Kausi 1, osa 2. Kolmilapsinen perhe saa äidin kuoltua kontolleen äitipuolen, Pattin, joka paljastuu hirviöksi. Isä Bernie raataa kahta työtä ja on tietämätön Pattin mielivaltaisesta lastenkasvatuksesta. Millaisen lopun kammottava perhesaaga saa? Ennen loppunäytöstä Patti ehtii huijata jokaista, joka hänen tielleen osuu. (Evil Stepmothers, rikostarina, USA, 2015)
22.50 Suomurhat (12)
Kausi 2, osa 4. Kuuma ja kostea suoalue on erinomainen piilopaikka - ruumiin hävittämiseen. Soiden uumenista paljastuu rikossarjassa karmivia löytöjä. Yllätys on täydellinen, kun todisteet johtavat hyvämaineisten ja kuuliaisten yhteisön jäsenien jäljille. (Swamp Murders, rikostarina, USA, 2013)
23.40 Ratkaistavana murha
Kausi 2, osa 3. Rikossarja seuraa murhatutkijoiden työtä Indianapolisin suurkaupungissa. Useista huippuetsivistä koostuva tiimi näyttää, mitä monimutkaisten rikosten selvittäminen käytännössä vaatii. (Murder Shift, rikostarina, USA)
00.35 Pahuuden viemää
Kausi 1, osa 3. Pattin aviomies katoaa, ja auto löytyy palaneena. Onko syyllinen talossa asuva nuori mies? Kun Patti siepataan, poliisi on ymmällään. (Pandora's Box: Unleashing Evil, rikostarina, USA, 2016)
01.30 24 tuntia putkassa
Kausi 2, osa 10. Dokumentaarisessa sarjassa seurataan Bedfordshiren poliisien työtä Lutonin poliisiasemalla. (24 Hours in Police Custody, tosi-tv, Iso-Britannia, 2014)
02.25 Seksielämä kuntoon (7)
Sarja alkaa uusintana. Kausi 1, osa 1. Sarja paljastaa rohkeasti, mitä muiden makuuhuoneissa tapahtuu. Pariskunnat osallistuvat retriittiin, jossa ammattilaiset auttavat heitä seksiin liittyvissä ongelmissa, kuten haluttomuus, kehonkuvaongelmat ja uskottomuus. Valmennuksen lisäksi parit dokumentoivat edistystään haastatteluiden ja videopäiväkirjojen kautta. Louise on koukussa pornografiaan, ja hänen miehensä Stuart kokee jäävänsä ulkopuolelle. Viisilapsisen parin välit ovat viilentyneet pettämisen takia. (Sex Hospital, tosi-tv, USA, 2013)
03.20 Vaaralliset valheet (12)
Sarja alkaa uusintana. Kausi 1, osa 1. Kylmäpäiset valehtelijat syöttävät läheisilleen valheen toisensa perään. Uhrien maailma musertuu kerralla, kun salatut henkilöllisyydet, kaksoiselämä ja muut petokset lopulta paljastuvat. Rhondan mustasukkaisuus varjostaa Rhondan ja Valentinon salamasuhdetta. Kun Valentino näyttää Rhondalle ovea, tiedossa on vainoamista ja väkivaltaa. (Dirty Little Lies, rikostarina, USA, 2012)
03.50 Petetyt (7)
Kausi 1, osa 11. Uutuussarjassa lähimmän ystävänsä, perheenjäsenensä tai työtoverinsa pettämäksi joutuneet kertovat tarinansa. (Who The Hell..., rikostarina, USA, 2013)
04.15 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina
Kausi 5, osa 11. Perry esittää Tanialle tärkeän kysymyksen. Entinen tähtipelaaja Toney Converse pyytää Tialta mahdollisuutta saada elämänsä raiteilleen. (Pit Bulls and Parolees, tosi-tv, USA, 2013) Lähetykset päättyneet tältä päivältä



National Geographic


06.00 Aivopelit
Mitä oikein tapahtuu? Kognitiivisen tieteen, aivotutkimuksen ja psykologian asiantuntijat kertovat, miten aivot havaitsevat maailmaa ja mikä aiheuttaa yllätysreaktion. National Geographic Channel. 25 min
06.25 Muinaiset salaiset kansiot
50 min
07.15 Turvatarkastus: Kolumbia
Kausi 2. Osa 2. El Doradon kansainvälisen lentoaseman huumepoliisi pidättää huumeilla pakattua matkalaukkua kantavan miehen, joka sanoo tulleensa huijatuksi. National Geographic Channel. 45 min
08.00 Saari ilman lakeja
Metsän ihmetekijät. Port Protectionin asukkaat pyrkivät hoitamaan äärimmäisen tärkeitä asioita selvitäkseen tulevista pitkistä ja jäätävistä kuukausista. 45 min
08.45 Lyödään ällikällä
Ampujat, suihkut ja shokkiaallot. Tim Shaw eli Street Genius ampuu kohteeseen liikkuvasta autosta ja paljastaa helium-ilmapalloihin liittyviä tieteellisiä tosiasioita. National Geographic Channel. 25 min
09.10 Lyödään ällikällä
Räjäytä se! Tim seuraa keilailujoukkueen yritystä ampua keilapalloa aavikon halki epätavallisten polttoaineiden avulla. National Geographic Channel. 25 min
09.35 Vaarallisimmat saalistajat
Eläinten epätavallisia taitoja ja kykyjä, jotka sopivat vihollisten kukistamiseen taistelussa. 50 min
10.25 Autojen ensiapu
Porsche-palapeli. Tim ja Fuzz yrittävät pelastaa pahoin ruostuneen 1980-luvun Porsche 911:n ennen kuin auton päivät ovat kokonaan luetut. National Geographic Channel. 50 min
11.15 Science of Stupid
Kausi 3. Jakso 31/34. Richard Hammondin juontamassa ohjelmassa tieteen asiantuntijat kertovat miten ja miksi erilaiset temput, seikkailut ja harmittomalta vaikuttavat puuhat saattavat muuttua onnettomuudeksi. National Geographic. 25 min
11.40 Science of Stupid
Kausi 3. Jakso 34/34. Jos ei osaa hypätä hiekkadyyniltä, kikkailla jalkapallolla tai ajaa sivuvaunumoottoripyörällä, lopputulos on kivulias ja nolo. 25 min
12.05 Saari ilman lakeja
Vaikeuksia vesillä. Talven armoilla olevan Port Protectionin asukkaat käyttävät leppoisampaa säätä hyväkseen ja kasvattavat selviytymismahdollisuuksiaan. 50 min
12.55 Uskomaton eläinlääkäri Pol
Osa 2. Charles hoitaa homman. Jan ja Diane Pol lähteävät lomalle, ja Charles jää hoitamaan kotia ja klinikkaa. Brendan kädet ovat täynnä töitä. Amerikkalainen tosi-tv-sarja. National Geographic. 50 min
13.45 Yukonin eläinlääkäri
Kolme nuorta puhvelia pitäisi madottaa ennen kuin ne voi päästää luontoon. Lauma uhkaa kuitenkin pillastua. 50 min
14.35 Uskomaton eläinlääkäri Pol
Polnadon varoitus. Jos koirien ja fasaanien hoidossa ei ole tarpeeksi haastetta, sitä tuo tornadovaroitus, jonka takia eläinlääkäri ja hänen henkilökuntansa on evakuoitava kellariin. Amerikkalainen tosi-tv-sarja. National Geographic. 55 min
15.30 Vaarallisen valtatien pelastajat
Albertan tiimillä on hankala pelastustehtävä, jossa on osallisena miljoonan dollarin kuorma-auto. Jamie taistelee epävakaan romun kanssa. 55 min
16.25 Lyödään ällikällä
Räjäytyksiä, tulta ja olutta. Tim kokeilee, missä neljästä aineesta musta ruuti räjähtää parhaiten: vedessä, ilmassa, hiekassa vai osittaisessa ilmatyhjiössä. National Geographic Channel. 25 min
16.50 Lyödään ällikällä
Ihmiskuula. Tim Shaw vie tiedettä toreille ja turuille tavallisten ihmisten pariin ja selvittää miksi aineet ja ilmiöt toimivat niin kuin toimivat. National Geographic Channel. 25 min
17.15 Lentoturmatutkinta
Heathrow'n arvoitus. Vain lentäjän nopea toiminta pysäytti suuronnettomuuden, kun kone putosi Heathrow'n kentälle. Miksi koneen moottorit sammuivat? Air Crash Investigation, National Geographic Channel. 55 min
18.10 Science of Stupid
Jakso 21. Opi satuttamaan ja nöyryyttämään itseäsi ajamalla maastossa, kisaamalla pyöräilijöiden sumpussa tai hyppimällä katolta toiselle. 25 min
18.35 Science of Stupid
Voit loukkaantua ja nöyryyttää itseäsi monella eri tavalla pelaamalla polttopalloa, ottamalla selfieitä tai ajamalla esterataa moottoripyörällä. 25 min
19.00 Vaarallisen valtatien pelastajat
Jamien ja Adamin välit kiristyvät, kun kaksiosaisen rekan ympäri kääntäminen tuottaa hankaluuksia. Kahden auton kolari sulkee lumisuojan. 60 min
20.00 Lentoturmatutkinta
Petetty lentäjä. Scandinavian Airlinesin lento 751 leimahti liekkeihin nousussa, ja putosi sen jälkeen taivaalta vuonna 1991. Kuin ihmeen kaupalla kaikki selvisivät hengissä. Air Crash Investigation, National Geographic Channel. 60 min
21.00 Autojen ensiapu
E-typen hätätila. Mickin lapsuusunelma omasta Jaguarin E-typestä muuttui sairauden myötä painajaiseksi. Autojen ensiapu auttaa auton takaisin tien päälle. National Geographic Channel. 60 min
22.00 Superautojen rakentajat
DeLorean Motor Companyn omistaja haluaa Shanen ja Danin tekevän uuden auton, joka muistuttaa Paluu tulevaisuuteen -leffojen legendaarista mallia. 60 min
23.00 Vankilassa ulkomailla
Rakkauden vanki. Brittimies menee Filippiineille tapaamaan tyttöystäväänsä. Naisen ex-mies puuttuu asioihin, ja rakkaustarina saa painajaismaisia piirteitä. Dokumenttisarja, National Geographic Channel. 60 min
00.00 Science of Stupid
Kausi 3. Osa 3. Esittelyssä monta tapaa nolata itsensä katukelkkakisoissa, eritasonojapuilla ja pyöräilemällä portaita alas. National Geographic. 30 min
00.30 Science of Stupid
Kausi 3. Osa 4. Jaksossa opitaan, kuinka voi loukkaantua ja häpäistä itsensä kalliosukelluksessa, moukaria huitomalla ja skootterin satulassa. National Geographic. 30 min
01.00 Autojen ensiapu
E-typen hätätila. Mickin lapsuusunelma omasta Jaguarin E-typestä muuttui sairauden myötä painajaiseksi. Autojen ensiapu auttaa auton takaisin tien päälle. National Geographic Channel. 60 min
02.00 Superautojen rakentajat
DeLorean Motor Companyn omistaja haluaa Shanen ja Danin tekevän uuden auton, joka muistuttaa Paluu tulevaisuuteen -leffojen legendaarista mallia. 55 min
02.55 Lentoturmatutkinta
Petetty lentäjä. Scandinavian Airlinesin lento 751 leimahti liekkeihin nousussa, ja putosi sen jälkeen taivaalta vuonna 1991. Kuin ihmeen kaupalla kaikki selvisivät hengissä. Air Crash Investigation, National Geographic Channel. 55 min
03.50 Autojen ensiapu
Porsche-palapeli. Tim ja Fuzz yrittävät pelastaa pahoin ruostuneen 1980-luvun Porsche 911:n ennen kuin auton päivät ovat kokonaan luetut. National Geographic Channel. 55 min
04.45 Science of Stupid
Kausi 3. Jakso 31/34. Richard Hammondin juontamassa ohjelmassa tieteen asiantuntijat kertovat miten ja miksi erilaiset temput, seikkailut ja harmittomalta vaikuttavat puuhat saattavat muuttua onnettomuudeksi. National Geographic. 25 min
05.10 Science of Stupid
Kausi 3. Jakso 34/34. Jos ei osaa hypätä hiekkadyyniltä, kikkailla jalkapallolla tai ajaa sivuvaunumoottoripyörällä, lopputulos on kivulias ja nolo. 25 min
05.35 Lyödään ällikällä
Kipinät sinkoilevat. Tim Shaw'n sensaatiomaiset kokeet jatkuvat. Hän luo salamoita, räjäyttää jäälohkareita ja yrittää uppopaistaa jäisen kalkkunan heti valmiiksi. National Geographic Channel. 25 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä



TV Finland


08.00 Muisti: Viron ystävät
Suomenlahden laivaliikenne oli Neuvosto-Viron elämänlanka vapaaseen maailmaan. Matkalaukuissa kulki Viroon tavaran lisäksi tietoa ja unelmia. Suomalaisten ja virolaisten ystävyydellä oli myös yhteiskunnallisia seurauksia. 30 min
08.30 Inhimillinen tekijä
Miten luonto pelastaa? Kaarina Davis paloi loppuun ja löysi yksinkertaisen elämän.Teologi Pauliina Kainulainen suree avohakattuja mieliä. Professori Kalevi Korpela antaisi luontoa lääkkeeksi. HD 50 min
09.20 Suomi 100 -konsertti Tallinnassa
Suomi 100 -päätapahtuma Virossa oli Tallinnan Vapaudenaukiolla 10.6. pidetty suurkonsertti. Mukana mm. Saara Aalto, Tönis Mägi, Paleface, Scandinavian Music Group, Petri Laaksonen ja Villu Tamme. Suomeksi tekstitetty versio. HD 3 h 5 min
12.25 Tosi tarina: Nuoret hihhulit
(8.2.2011) Kaksi uskovaista nuorta, Anna ja Markus, ovat oman piirinsä toisinajattelijoita. He haluavat muuttaa helluntailaisuuden traditioita ja ahtaita ajattelutapoja. (U) 30 min
12.55 Kesäillan valssi Elokuva
(Suomi, 1951, 98'). O: Hannu Leminen. R: Eeva-Kaarina Volanen, Leif Wager, Salli Karuna. Edellisen vuosisadan alkuun sijoittuva elokuva senaattorin tyttärestä, joka rakastuu musiikinopettajaan. Mv. kuvasuhde 4:3 1 h 38 min Katsottavissa vain suorana
14.35 Ikimuistoinen: Tapio Rautavaara
Tapio "Tapsa" Rautavaaran esittämiä ikimuistoisia lauluja Yleisradion video- ja filmiarkistoista eri vuosikymmeniltä. kuvasuhde 4:3 25 min
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. 49 min
16.00 Hehku
Auttaako aarrekartta Elinaa, Emiliaa ja Kitiä löytämään unelmansa? Kiti tapaa uniterapeutti Susan Pihlin. Juoksukoulu huipentuu pitkään lenkkiin - jaksavatko kaikki? Elina selvittää, mikä on Hyvä päivä -tapahtuma. (U) HD 30 min
17.00 Pikku Kakkonen
Katsellaan Tuomon kanssa Tilkkupeiton tarinoita, Kesävieras, Koiramäki, Kynä käteen, Pasin ja Kielon valtakunta, Katinkontti sekä Tommin kiertävä sirkus. HD 60 min
18.00 Veden saartamat
Osa 3/6. Saimaa. Millaista on saaristolaisuus Nestori Miikkulaisen kotikulmilla Puumalan Niinisaaressa? Okkolan matkailutilalla emännän ruislimppu vie kielen mukanaan ja navetan ylisillä soivat Niinijatsit. HD 30 min
18.30 Suomi on ruotsalainen
10/10. Ruotsi-trauma ja tulevaisuus. Miksi ruotsalaiset voivat kannustaa jääkiekossa Suomea, mutta suomalaisille Ruotsin häviö kenelle tahansa on melkein kuin Suomen voitto? Mukana kirjailija Miika Nousiainen. (U) HD 30 min
19.00 Kummeli
Kausi 2. 10/12. Tutut hahmot valtaavat ruudun. Legendaaristen Puukon Veljesten taru alkaa. Potilas Saarisella on rypäleitä takapuolessa. Luomisen Tuska keskittyy kuvanveistoon. Kyllä lähtee. (U) kuvasuhde 4:3 30 min
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta. HD 16 min
19.46 Alivaltiosihteerin televisio-ohjelma
Tamperelaisen huumoriryhmän ohjelma on uudenlainen musiikkiohjelma kaikenikäisille nuorille eläkeikään asti. Olit sitten puheen tai musiikin ystävä, tässä ohjelmassa kumpikin on laadukkaimmillaan. (U) 14 min
20.00 Tanskan aarteenmetsästäjät
3/9. Antiikkikauppiaat Margit ja Jesper tekevät upean löydön, joka saa Jesperin innostumaan. Minkä aarteen Lasse Franck löytää kirpputorilta? Stylisti Katrine jahtaa vintage-tavaroita katolla tehtävään kuvaukseen. 30 min Tulossa katsottavaksi
20.30 Yle Uutiset
HD 24 min
20.55 Urheiluruutu
Päivän kiinnostavimmat urheilu-uutiset. HD 4 min
21.00 Uusi päivä
Osa 355: Asuntola ajautuu kriisiin. Jaana huomaa tilaisuutensa tulleen. Emmi väistää esteet tiellään kyseenalaisin keinoin. (U) HD 30 min
21.30 Ali Show: Marko Annala
Ali Jahangiri saa vieraakseen metallimies Marko Annalan. Yli 20 vuotta Mokoma-yhtyettä luotsannut laulaja-sanoittaja on levyttänyt yhtyeen kanssa yksitoista albumia. Tänä keväänä hän debytoi myös kirjailijana. HD 30 min
22.00 Dokumenttiprojekti: Vesku
Dokumenttielokuva koko kansan rakastamasta näyttelijästä ja laulajasta Vesa-Matti Loirista. O: Mika Kaurismäki. T: Marianna Films Oy 2010 1 h 45 min
23.45 Kansan liike: Kaikilla ei ole joukkoliikennettä!
5/10. Bussi päivässä vs. metro minuutissa. Kaikkialla Suomessa joukkoliikenne ei ole vaihtoehto, vaan sanahelinää. Testiryhmä pistää joukkoliikenteen vertailuun stadissa ja böndellä. HD 43 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Комментарии (0)
Войдите или зарегистрируйтесь, чтобы написать комментарий